Miksi?
Eikö olisi parempi viettää joulua? Monethan väittivät joulukuussa, että joulun viettäminen on oikein ja raamatullista. Miksi en siis voisi viettää nyt joulua?
Eikö olisi parempi viettää joulua? Monethan väittivät joulukuussa, että joulun viettäminen on oikein ja raamatullista. Miksi en siis voisi viettää nyt joulua?
Vastaukset 47
Vanhimmat
Teitä ei saa tuomita minkään juhlan eikä sapatin vuoksi sanoo Herran sana.
Sitä on uskominen.
Ellei sitten ole harhaoppinen.
Totuus on että satojen vuosien saatossa monikin laulu on väärässä paikassa mutta pääasia että muisto säilyy.
Harhaoppiset lätisee aivan mitä tahansa.
Niiden mukaan ei pidä ojentautua.
Jeesuskin ojentautuu vasta kevätpäiväntasausta seuraavana täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina.
YouTube hopeinen kuu
Vietän joulua myöskin joka päivä, koska laulussa kehotetaan niin: "Oi jospa ihmisellä ois pääsiäinen.."
Armoa!
Se on vain tulevaisen varjo jos ryhdytään päivien ja juhlien mukaan muita tuomitsemaan. Herrassa on vapaus.
Minkä tulevaisen kun Jeesus syntyi maan päälle ihmiseksi ja pääsiäinen hänen muistolleen juhla meille annettu lahja. Taivaassa mitään enää mässätä tai huorata mutta täällä muistetaan hänen maan päällä käymistään.
No ei sinua kukaan varmaan estä. Ei muuta kuin joulukuusta hakemaan ja koristeet esiin.
Tästä pääset tunnelmaan.
https://www.youtube.com/watch?v=xcSC4NWAWqM
Linkissä paras joululaulu:
https://youtu.be/EQr3lgmtPwQ
Niin kyllä Joulun voi viettää Juhannuksena ja Juhannuksen Jouluna. Kuten myös sapatin maanantaina ja sunnuntain sapattina. Herran sana kieltää sen tuomitsemisen ja siinä mielessä uusi liitto on hieno asia ettei se tuomitse ihmisiä turhan takia eikä sido siten orjuuden ikeeseen, vaan uuden liiton jäsenet ovat vapaan lapsia Hengessä. Ehkä orjan lapset heitä siitä vähän herjaavat, mutta sitä Herran sana ei tue.
Juhannuksena on sekä yötön yö tämän ilmaston mukaan ja Johanneksen muistojuhla sekä kesän alun juhla.
Vaikeampi vain saada muita mukaan, jos aikoo viettää nämä juhlat epätavalliseen aikaan.
Ja seurakuntien eri juhlapyhien ohjelmistotkin ovat tiettyihin aikoihin sidottuja.
Etsipä raamatustasi sana 'joulu', et sitä löydä. Oikeesti.
Silti sitä Joulua voi viettää eikä senkään juhlan mukaan saa ihmisiä tuomita kuten Herran sana sanoo. Siellä missä Herran Henki on ,siellä on vapaus. Ja siellä missä harhaoppi, siellä orjuus.
Uudessa testamentissa on kyllä Jeesuksen syntymäpäivä joulu ja vanhassa testamentissa ennustukset tuosta syntymä päivästä betlehemissä MUTTA TEHÄN ETTE TUNNE KIRJOITUKSIA.
Neitsyt tulee raskaaksi synnyttää pojan terveisin vanha testamentti
Jeesuksen syntymä juhlaa ei vietä muut kuin huoneen uskovat joten voit rauhassa pysyä omassa uskonnossasi. Ei kristityt vietä myöskään muiden uskontojen juhlia.
pääsiäisjänis munii suklaamunia , kai sen tiesit ?
minun mielestäni kysymys on oman sielun hiljentymisestä pääsiäiseen. Olenhan toki jo ostanut paistin pääsiäiseksi, mutta sisäinen juhla on ykkönen
No sillä paistilla ei ollut pääsiäistä perheensä kanssa sitten.
Hellarit ja jehovat odottaa tuhat vuotista valtakuntaansa.Lestat ei vietä joulua kaikki osa viettää kyllä jehovat ei vietä.
PILKKAAJAT ei pelastu. Mutta tiedoksi kaikissa uskonnoissa on omat juhlansa. Jehovan todistajien valtakunnasta ei kannata taas kristittyjä syytellä.
Niin ne jotka ei ole Jeesuksen ystäviä ei vietä Jeesuksen ajan juhlia. Mutta pääsiäinen on Jeesuksen muisto juhla pyhä ja hiljainen.
Herran sanan mukaan kuitenkaan ketään ei saa tuomita minkään juhlan eikä sapatin vuoksi, joten jokaisella on vapaus viettää ne aivan kuten haluaa. Uuden liiton usko ei ole muotomenoja, vaan iloa ja rauhaa Herran vapaudessa joka hetki eikä jähmettymistä jonkin ajan mukaan.
Pääsiäinen on englanniksi Easter eli Esterin juhla. Esteri eli Ishtar on sateen ja kasvun jumalatar jota on juhlittu keväällä niin kauan kun maata on viljelty.
Toivotaan, että pääsiäispyhinä ei sada vettä kuin Esterin silmäkulmasta. Sateet elvyttää luonnon, mutta kohtuus kaikessa.
Kirkkopyhien vietto on harhaoppia, koska sellaista ei opeteta Raamatussa.
Siellä annetaan vapaus viettää tai olla viettämättä. Siellä missä Herran Henki on, siellä on vapaus.
Siellä missä sääntöjä ja lakeja, siellä harhaoppi.
ArtoTTT
Eikö osalle suurin juhlameno ole alkon oven avaus?
https://www.verkkouutiset.fi/a/hs-alkosta-loppunut-juomia-lakon-takia/#82b58b48
Nyt on aikaa lukea linkin pyhiä kirjoituksia:
https://jeesuspelastaa.com/
Heti jos ihmisen uskonelämää alkaa ohjaamaan joku ulkoinen vaatimus viettää joku juhla jotenkin tai ei saa viettää jotain juhlaa, niin ollaan harhaopin tiellä. Vahvasti harhaopin tiellä miten päädytään vain vahvasti UT:ta vääristelemällä.
On loukkaus Jumalaa vastaan ottaa kristilliseen elämänsisältöön jotain Raamatun ulkopuolisia asioita, esim. kirkon keksimää kirkkovuosi systeemiä. Se on lisäystä Raamattuun, josta on vakava varoitus. Ilm. 22:18,19.
"Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois." Matt. 15:13.
Uskotko tämän Jeesuksen opetuksen?
Jos Raamattu ei opeta pääsisäisen viettoa, niin en sitten vietä sitä. Eihän tämä ole vaikeaa.
Onneksi saa viettää tai olla viettämättä
Ihan vapaasti saa jokainen viettää vappuakin. Mutta onko se raamatullista? Siitä on ollut kysymys.
Mutta mikä sitä raamatullista sitten on? Videossa asia tutkitaan:
https://youtu.be/RIvUn9tCw6E
Saahan sitä tykönään itsekukin viettää mitä tahtoo, mutta nyt on Pääsiäinen kristikunnan tärkein juhla.
Kiitos Jumalalle! Jeesus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hän pelastaa, parantaa ja täyttää Pyhällä Hengellä. Pelastustyö tapahtui 2000 vuotta sitten. Siitä alkaen Jeesus ja Hänen ristintyönsä on ollut samanarvoinen joka ainoa päivä, kesällä, syksyllä, talvella ja keväällä. Jeesuksen sijaiskuolema ristillä ja ylösnousemus ei ole yhtenäkään vuoden päivänä vähäisempi tai suurempi. Korotamme Jeesusta elämämme jokaisena hetkenä. Hän on ainoa syntiemme sovittaja.
Olemme hävittäneet pimeän kirkkovuoden tekstien seuraamisen.
Jeesus syntyi pääsiäisenä. Jeesus ristiinnaulittiin pääsiäisenä keskellä viikkoa. Jeesus nousi kuolleista kolmen päivän kuluttua, heti sapatin päätyttyä, meidän lauantai-iltana.
Kunhan kukin vaan laittaisi omat traditiossa kuten se kullekkin sopii ja ei menis massan mukana . Ei kiinnosta pääsiäinen eikä joulu mitenkään .
Kauppiaiden kulta aikaa ainoastaan
Pimeide3n uskontojen manipuloimat ihmiset eivät tahdo ottaa vastaan Raamatun opetuksia, että KAIKKi kirkkovuoden ns. juhla-ajat ovat eksytystä.
Ainakin Lontoossa Oxford streetillä juhlistetaan ramadania pääsiäisen sijaan.
"Londonistan" ei olekaan enää mikään vitsi.
Varissuolandiassa vietetään uskontojuhlaa joka päivä. En enää uskaltaisi mennä Itäkeskuksen kauppaan.
Ota vastaan helluntaijuhlan sisältö.
Apostolientekojen 2. luku.
Siihen on vielä aikaa
ensi vuonna vasta :(