Koivisto, Holkeri, Kullberg, three stooges .
Valtion harjoittaman rahapolitiikan ja valuuttajärjestelmän säätelykeinoihin kuuluvat mm. kiinteä valuuttakurssi ja kelluva valuuttakurssi. Ns. vahvan markan politiikka tarkoitti käytännössä sitä, että markalle annettiin poliittisella päätöksellä kiinteä valuuttakurssi, kun markka kytkettiin Saksan markan ja myöhemmin ecun yhteyteen.[4]
Kiinteän valuuttakurssin etuina pidetään mm. vapautumista yhteisvastuusta, mutta haitat tässä järjestelmässä ovat silti suuret.[9] Kiinteää valuuttakurssia ajoivat Suomen Pankki ja hallitus.[1]
Tapahtui harvinainen hallituksen ja suuryritysleirin ajautuminen vastakkaisiin leireihin. Vientiteollisuus ajoi devalvaatiopolitiikkaa, jopa niin voimallisesti, että Teollisuuden Keskusliiton (nykyisen STK:n) puheenjohtaja ja vuorineuvos Casimir Ehrnrooth erosi tehtävästään ja vaati hallituksen kantamaan "moraalista rohkeutta kantaa vastuu" päätöksen seurauksista. Myös elinkeinoelämä ajautui erikoiseen kahtiajakoisuuteen, kun sisämarkkinoiden palvelusektori ei kaivannut devalvaatiota, mutta metsäteollisuus sen sijaan sitä toivoi. Syntyi uusi erikoinen rintamalinja, joka ei noudattanut perinteistä oikeisto-vasemmistojakoa vaan jako, jossa toisella puolella olivat uuden kansainvälisten markkinoiden kuriin alistettun rahapolitiikkan kannattajat ja toisella puolella pääosin kotimaisen vientiteollisuuden tukemisen puolesta puhuvat teollisuuden työnantajat ja työntekijät. Lehdistö tuki hallituksen vahvan markan linjaa peläten luultavasti valuuttakurssipolitiikan olevan liian epäeurooppalaista ja vanhanaikaista.kenen mukaan?
Vaikka epäluottamus oli lisääntynyt vahvan markan politiikkaa kohtaan ja kriisi oli syventynyt, jatkui kiinteän kurssin ja korkeiden korkojen politiikka aina syyskuuhun 1992 asti, jolloin koko Länsi-Euroopan vastaava kiinteiden kurssien politiikka joutui kriisiin. Koska Suomen markka oli silloin yksi heikoimmista valuutoista, kaatui se ensimmäisenä maailmanlaajuisten valuuttaspekulaattoreiden paineessa. Suomen Pankki menetti nopeasti lähes koko valuuttavarantonsa, minkä seurauksena Suomen markka jouduttiin päästämään kellumaan.[1]
Valtion harjoittaman rahapolitiikan ja valuuttajärjestelmän säätelykeinoihin kuuluvat mm. kiinteä valuuttakurssi ja kelluva valuuttakurssi. Ns. vahvan markan politiikka tarkoitti käytännössä sitä, että markalle annettiin poliittisella päätöksellä kiinteä valuuttakurssi, kun markka kytkettiin Saksan markan ja myöhemmin ecun yhteyteen.[4]
Kiinteän valuuttakurssin etuina pidetään mm. vapautumista yhteisvastuusta, mutta haitat tässä järjestelmässä ovat silti suuret.[9] Kiinteää valuuttakurssia ajoivat Suomen Pankki ja hallitus.[1]
Tapahtui harvinainen hallituksen ja suuryritysleirin ajautuminen vastakkaisiin leireihin. Vientiteollisuus ajoi devalvaatiopolitiikkaa, jopa niin voimallisesti, että Teollisuuden Keskusliiton (nykyisen STK:n) puheenjohtaja ja vuorineuvos Casimir Ehrnrooth erosi tehtävästään ja vaati hallituksen kantamaan "moraalista rohkeutta kantaa vastuu" päätöksen seurauksista. Myös elinkeinoelämä ajautui erikoiseen kahtiajakoisuuteen, kun sisämarkkinoiden palvelusektori ei kaivannut devalvaatiota, mutta metsäteollisuus sen sijaan sitä toivoi. Syntyi uusi erikoinen rintamalinja, joka ei noudattanut perinteistä oikeisto-vasemmistojakoa vaan jako, jossa toisella puolella olivat uuden kansainvälisten markkinoiden kuriin alistettun rahapolitiikkan kannattajat ja toisella puolella pääosin kotimaisen vientiteollisuuden tukemisen puolesta puhuvat teollisuuden työnantajat ja työntekijät. Lehdistö tuki hallituksen vahvan markan linjaa peläten luultavasti valuuttakurssipolitiikan olevan liian epäeurooppalaista ja vanhanaikaista.kenen mukaan?
Vaikka epäluottamus oli lisääntynyt vahvan markan politiikkaa kohtaan ja kriisi oli syventynyt, jatkui kiinteän kurssin ja korkeiden korkojen politiikka aina syyskuuhun 1992 asti, jolloin koko Länsi-Euroopan vastaava kiinteiden kurssien politiikka joutui kriisiin. Koska Suomen markka oli silloin yksi heikoimmista valuutoista, kaatui se ensimmäisenä maailmanlaajuisten valuuttaspekulaattoreiden paineessa. Suomen Pankki menetti nopeasti lähes koko valuuttavarantonsa, minkä seurauksena Suomen markka jouduttiin päästämään kellumaan.[1]
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuossa selvästi kirjoitat että syylliset oli itseasiassa kansainväliset toimijat, ei noi kolme setää.
Tulipa pienelle Suomelle oppitunti miksi oma valuutta on perseestä, ja onneksi siitä opittiin.
Tuo kun olisi toistunut muutamankin kerran sen jälkeen kun Euroon siirryttiin jos niin ei oltaisi tehty.