Väestön muuttuminen

Maahanmuuttajat ovat tervetulleita Suomeen lähtömaasta ja rodusta riippumatta, se on luonnollista ja väistämätöntäkin. Pääkaupunkiseudulla ja muualla maassa tiheästi asutetuilla alueilla maahanmuuttajat ja maahanmuuttajataustaiset saattavat olla jo enemmistönä. Näin tämä menee, mutta onko mikään taho aloittamassakaan kiinnittämään huomiota tämän ilmiön toiseen puoleen, että Suomessa alkuperäisvaltaväestöksi asettunut valkoihoinen rotu on muutaman vuosikymmenen kuluttua selkeänä vähemmistönä Suomessa?
Onko se ihan ok, onko se vain hyväksyttävä, että alkuperäiskansaksi mieltämämme väestö muuttuu radikaalisti toiseen formiin?
8279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No vähemmistöilla tapaa olla erioikeuksia, suomalaiset voi alkaa sitten vaatia toden teolla omien perinnäistapojensa säilyttämistä. Mitä näitä nyt sitten onkaan, tapakoodeja, muista erottavaa. Jurotus, viinalla läträys, kaikkinainen epasosiaalisuus.

Äänestä
  • Kehitysmaamuslimeiden kaiken tekemisen ja edesottamukset määrittää islampaska ja siihen liittyvät upeat kunniakulttuurit!
    Ihan pillunsilvonnasta ja säkittämisestä lähtien…
    Siinnä sitä sosiaalisuutta ja tapakoodeja kerrakseen…
    Mutta onhan se totta ettei ALLAAAAAAH salli alkohollilla läträämistä, mutta huumekauppa vääräuskoisille ja uskonnottomille on ilmeisesti sallittua, koska se on täällä pääkaupunkiseudulla kehitysmaamuslimeiden ”dödspalrollien” hallinnassa!
    Ja onhan kehitysmaamuslimeiden islampaskan mukainen monokulttuurinen, monimuotoinen, kulttuuririkas kalifaatti SUOMI, vihervasemmiston intersektionaalisten hyödyllisten idioottisuvakki feministien unelma!

    Äänestä

Luonto ei ainakaan kiitä.Suomi muuttuu kaatopaikaksi.Ei rakasta aavikon kansa metsiä ja järviä.

Äänestä

Suomen tuhoaminen on jo hyvässä matkassa ja kultuurimme hävitetään täysin näillä uustulokkailla joilla onkin nimenomaan mailman tuhoaminen tavoteinaan tavoilleen julmille päästä ilmaisuuksin elämään nyt ensin sekaamme.

Äänestä
  • Elatusavut on loputtava näiltä tusinan tehneiltä kaikki
    - ja näille on laitettava rankka haittaverot niskoille ihmiskunnan elämänmahiksien hävittämisellä liikakansoitamisella

    KAIKKI AVUT ON KATKOTTAVA TUHOOJILTA

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Antisemitismi eli juutalaisvastaisuus tarkoittaa vihamielistä suhtautumista juutalaisiin joko heidän juutalaisen uskonsa tai kansallisuutensa vuoksi. Antisemitismi voi kohdistua juutalaisiin yksilöinä tai ryhmänä, ja se voi ilmetä esimerkiksi vihana, syrjintänä tai väkivaltana. Antisemitismin voi jakaa eri luokkiin, kuten poliittiseen, taloudelliseen, uskonnolliseen, nationalistiseen ja rodulliseen antisemitismiin. Nykyisin jotkut puhuvat myös uusantisemitismistä, jolla tarkoitetaan tietynlaista Israelin ja sionismin vastustuksena ilmenevää juutalaisvastaisuutta.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Antisemitismi
    Tämä lienee vakavaa
    Kun vakavasti puhutaan kaksoistandardeista, ei heti ensimmäisenä mieleen tulisi tämä?
    https://ylilauta.org/satunnainen/133250707
    https://ylilauta.org/file/12fc2685043539db
    Oli yllättävä nähdä miten kieroa peliä äärivasemmisto pelaa.
    Mitä mieltä asiasta olette?

    Äänestä

Radikaalit rastiretket😁

Äänestä
  • Radikalisoituneiden Rastilaretket….

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Maahanmuuttajat ovat tervetulleita Suomeen lähtömaasta ja rodusta riippumatta, se on luonnollista ja väistämätöntäkin. Pääkaupunkiseudulla ja muualla maassa tiheästi asutetuilla alueilla maahanmuuttajat ja maahanmuuttajataustaiset saattavat olla jo enemmistönä. Näin tämä menee, mutta onko mikään taho aloittamassakaan kiinnittämään huomiota tämän ilmiön toiseen puoleen, että Suomessa alkuperäisvaltaväestöksi asettunut valkoihoinen rotu on muutaman vuosikymmenen kuluttua selkeänä vähemmistönä Suomessa?
Onko se ihan ok, onko se vain hyväksyttävä, että alkuperäiskansaksi mieltämämme väestö muuttuu radikaalisti toiseen formiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu