Volvo-bussit parhaita

bussin kuski

Volvon keskimoottorialustalle rakennetut linja-autot ovat mielestäni ominaisuuksiltaan parhaita. Ajo-ominaisuudet ovat bussien ehdotonta huippua, itse arvostan erityisesti turvallista ja vakaata käytöstä sekä hyvää ohjautuvuutta talviliukkailla. Takamoottorisen auton etupää tahtoo olla liian kevyt turvallista talviajoa ajatellen.

Toinen keskimoottori-Volvon erinomainen piirre on kohtuullinen melutaso koko matkustamossa, varsinkin kaupunkiautoissa. Autot eivät myöskään melua ulospäin niin kuin takamoottoriset, joissa moottoreita ei ilmeisesti ole juurikaan äänieristetty. Volvon moottorin ääni on pirteä ja miellyttävä eikä se millään kierrosluvulla muutu Scanian tyyppiseksi mylvinnäksi. Ja mikä tärkeintä: Volvo ei tärise ja jurise tyhjäkäynnillä.

Kun puhutaan kestävyydestä, ei tarvitse muuta kuin katsoa, minkämerkkiset alustat ovat pisimpään käytössä ja mitä alustoja koritetaan uudelleen vanhoinakin.

Ainoa huono puoli keskimoottorialustassa on matalan lattian puute kaupunkiautoissa. Sekin voitaisiin kiertää siirtämällä etuportaat ovelta etuakselin luokse, jolloin mummelit voisivat kompuroida niissä, kun auto on jo liikkeellä.

32

3819

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seppo

      Monestiko vuoteen Volvoon pittä tehdä koneremontti kun mehut ovat sekaisin. Montako vaidelaatikkoa elinkaareen mahtuu. Volvon tuuletin huutaa kuin puimakone. Pakokaasut ovat kitkerämpiä kuin Scaniassa koskaan. Tyhjääpä kehut.

    • paljon matkustava

      Siinä olet oikeassa, että "Volvo ei tärise ja jurise tyhjäkäynnillä". Kuopion Liikenteellä vanhat Kabusit tärisevät niin että koko sisustus natisee...
      Mutta keskimoottoribusseja on haukuttu myös vanhoillisiksi: tiedätkö muuten yhtään matalalattiakeskimoottoribussia?

      • bussin kuski

        Euroopassa on joitakin matalia keskimoottoribusseja. Yksi uusimmista ratkaisuista on Volvon edestä matala nivelauto, jonka moottori on vasemmalla seinustalla pystyssä, valitettavasti juuri siinä lastenvaunupaikan kohdalla.

      • killerpop
        bussin kuski kirjoitti:

        Euroopassa on joitakin matalia keskimoottoribusseja. Yksi uusimmista ratkaisuista on Volvon edestä matala nivelauto, jonka moottori on vasemmalla seinustalla pystyssä, valitettavasti juuri siinä lastenvaunupaikan kohdalla.

        > Euroopassa on joitakin matalia keskimoottoribusseja.
        > Yksi uusimmista ratkaisuista on Volvon edestä matala nivelauto,
        > jonka moottori on vasemmalla seinustalla pystyssä, valitettavasti juuri siinä
        > lastenvaunupaikan kohdalla.

        Joka konseptina on kuitenkin jo kohta 15 vuotta vanha.

        Nimittäin keskieurooppalaiseksi lueteltava VanHool on tällaisia tehnyt jo 90-luvun alusta alkaen. Nivelauto totteli mallimerkintä AG300, ja UITP:n 1991 kongressissa olikin ko valmistajan matalalattiabussi keskimoottoreineen esillä.

        Jotkut tuotannossa olevat asiat vaan pitää keksiä uudelleen, jotta ne ovat uusia. Näin teki Volvo tällä kertaa. Mitään uutta ja edistyksellistä tältä osin B9SA ei tarjoa.

        Toisaalta, ihan hyvä että myös Skandinaviassakin on ollut tuotekehitystä matalalattiabussien osalta. 1990-luvun puoliväliin mennessä oltiin saatu jo takamoottorikonseptit kaikin puolin mukaviksi niin alustan kuin korin suhteen. Mikäli Lahden Autokori, Carrus Oy Wiima, Scania ja Volvo olisivat olleet passiivisempia, voisi tilanne olla nyt sitä, että Suomessa olisi matalia vain muutamalla paikkakunnalla ja nekin olisivat Mersun tai jonkun muun keskieurooppalaisen valmistajan alta 12 metrisiä sillipurkkeja vähäisine istumapaikkoineen.

        Sinänsä keskimoottoriauto on edelleen kelpo peli siellä missä ei matalaa lattiaa vaadita, mutta näissä matalissa konsepteissa se syö liian paljon tilaa väärästä paikasta, jota on mahdoton hyödyntää mitenkään järkevästi matkustajaa ajatellen.

    • matkustaja

      Kyllä sisämelu Volvo B10M-alustaisissa kaupunkiautoissa on laajahkon kokemukseni mukaan keskimäärin aika suuri, varsinkin jos auton etupäässä istuu. Ja jos vaihteistona sattuu olemaan Allison MT -sarjan laatikko - joka toki korkeita kierroksia hyödyntävänä boxina on lähes välttämätön jatke Volvon muuten onnettoman puhdittomiin THD-moottoreihin (---> vrt. Scania) - melutaso matkustamossa on suorastaan hirvittävä. Siinä toki olet oikeassa, että ulospäin keskimoottori-Volvot ovat huomattavasti hiljaisempia kuin takamoottori-Scaniat, jotka hajoittavat korvat aina, kun sattuvat kadulla ohi kiitämään.

      "Ja mikä tärkeintä: Volvo ei tärise ja jurise tyhjäkäynnillä."

      Ei Scaniakaan, jos vaihteisto on oikea - eli ZF.

      Ajo-ominaisuuksiin en voi matkustajana ottaa kantaa, mutta kyllä monet kuljettajat lisäksesi ovat tosiaan keskimoottori-Volvoja kehuneet. Toisaalta on sekin kuppikunta, joka ei (vanhoja) Volvoja minään busseina edes pidä... Että ota nyt siitä selvää. Mitä matalalattiaisuuteen tulee, arvostan tuota ominaisuutta kaupunkiliikenteessä, vaikken sitä itse tarvitsekaan, mutta valitettavasti varsinkin vanhemmissa matalattia-autoissa tuo ominaisuus on saavutettu muusta matkustusmukavuudesta tinkimällä. Mieluummin siis astun torni-Volvon kyytiin kuin jokaisen kuopan keräävään vuosimallin 1994 pienipyöräiseen matalalattia-autoon.

      • mrl586

        "Siinä toki olet oikeassa, että ulospäin keskimoottori-Volvot ovat huomattavasti hiljaisempia kuin takamoottori-Scaniat, jotka hajoittavat korvat aina, kun sattuvat kadulla ohi kiitämään."

        Mitä Scanian takamoottorialustaa tarkoitat? K- ja N-sarjan Scaniat ovat ulospäin paljon hiljaisempia kuin samanikäiset Volvon alustat. Eräs helsinkiläinen matalalattiabussi (Scania) on paljon hiljaisempi kuin uudemmat B10M-Volvot.

      • m.atkustaja

        Keskimoottorivolvon kyyti oli aikanaan aivan kauheaa. Mieluummin sitä takana kuuntelee Scanian pärätystä tai matkustaa edessä hiljaa kuin huutavassa mahurivolvossa. Uudemmat korkeat Cityvolvot on kyllä kiitettävän hiljaisia mutta 80-luvun autot jotka pikkuhiljaa alkaa olla pois liikenteestä, olivat hirvityksiä. Ja kyllä niistä ulos sivullekin lähti tosikova ja säälittävä vääni.

        Lapsena meinas itku päästä ja hampaat kiristyä kun pysäkille kaarsi mahurivolvo :-)

      • matkustaja
        mrl586 kirjoitti:

        "Siinä toki olet oikeassa, että ulospäin keskimoottori-Volvot ovat huomattavasti hiljaisempia kuin takamoottori-Scaniat, jotka hajoittavat korvat aina, kun sattuvat kadulla ohi kiitämään."

        Mitä Scanian takamoottorialustaa tarkoitat? K- ja N-sarjan Scaniat ovat ulospäin paljon hiljaisempia kuin samanikäiset Volvon alustat. Eräs helsinkiläinen matalalattiabussi (Scania) on paljon hiljaisempi kuin uudemmat B10M-Volvot.

        "Mitä Scanian takamoottorialustaa tarkoitat?"

        No ainakin Scanian L113TLL 6x2-alusta on aikamoinen melupesäke. Lisättäköön vielä kuitenkin, että arvostan Scanian linja-automoottoreiden miehekästä, voiman ja vääntökyvyn riittävyyttä viestittävää käyntiääntä huomattavasti Volvon nuhapumppumoottoreiden vastaavaa enemmän, vaikka ne olisivat joissakin tapauksissa meluisampia. Ainoa näkemäni ja kokemani Volvo-alusta, jossa on äänimaailmaltaan upea moottori, on B10LA-takatuupparinivelbussialusta.

      • mrl586
        matkustaja kirjoitti:

        "No ainakin Scanian L113TLL 6x2-alusta on aikamoinen melupesäke."

        L-alustoihin koritehdas rakentaa itse moottorin äänieristykset. N- ja K-alustoihin moottorin äänieristyksen rakentaa alustavalmistaja. Minkä koritehtaan auto Scanian L113TLL 6x2-alustalla on aikamoinen melupesäke.

        "Lisättäköön vielä kuitenkin, että arvostan Scanian linja-automoottoreiden miehekästä, voiman ja vääntökyvyn riittävyyttä viestittävää käyntiääntä huomattavasti Volvon nuhapumppumoottoreiden vastaavaa enemmän, vaikka ne olisivat joissakin tapauksissa meluisampia."

        Olen täsmälleen samaa mieltä...

      • kuski...

        "N- ja K-alustoihin moottorin äänieristyksen rakentaa alustavalmistaja"

        Jaaha, ämärällän tarinatuokio jatkuu. K-sarjaan ei alustanvalmistaja rakenna mitään äänieristyksiä. Helsinkiläiset matkustajat varmasti muistaa LOY:n K112-Scaniat -80 luvun alusta ja sen kuinka hiljaisia ne olivat....

      • mrl586
        kuski... kirjoitti:

        "Jaaha, ämärällän tarinatuokio jatkuu. K-sarjaan ei alustanvalmistaja rakenna mitään äänieristyksiä. Helsinkiläiset matkustajat varmasti muistaa LOY:n K112-Scaniat -80 luvun alusta ja sen kuinka hiljaisia ne olivat.... "

        Alustavalmistaja tekee noihin (N- ja K-alustat) moottorikoteloinnin, joka sisältää paremmat äänieristykset kuin samanaikauden L-alustat.

      • molempi parempi
        matkustaja kirjoitti:

        "Mitä Scanian takamoottorialustaa tarkoitat?"

        No ainakin Scanian L113TLL 6x2-alusta on aikamoinen melupesäke. Lisättäköön vielä kuitenkin, että arvostan Scanian linja-automoottoreiden miehekästä, voiman ja vääntökyvyn riittävyyttä viestittävää käyntiääntä huomattavasti Volvon nuhapumppumoottoreiden vastaavaa enemmän, vaikka ne olisivat joissakin tapauksissa meluisampia. Ainoa näkemäni ja kokemani Volvo-alusta, jossa on äänimaailmaltaan upea moottori, on B10LA-takatuupparinivelbussialusta.

        Mun ehdottomia suosikkejani on Helbin 9302-9308 sarjalaiset (ex-STAlaisia) eli Scania N113CLL Lahti 402-korilla ja noista lähtee aivan mahtavan miehekäs jylinä varsinkin jos takapenkillä kuuntelee, muita suosikkeja mm. Volvo B12BLE 6x2-alustaiset jonka erottaa jo kaukaa, lisäksi tietyt vanhat HKL:n 70-lukulaiset Wiima "Heinähäkki" ja K100-koreilla joissa osassa oli mielenkiintoinen nakuttava ääni ja korkeahko sivuääni kun moottorin kierrokset nousi mutta ikävä kyllä en pysty sanomaan kuuluiko tuo ääni Volvon, Scanian vai Sisun moottorille. HKL:llä kun oli Heinähäkkejä ja K100:sia kaikilla em. moottoreilla. Sen voisin sanoa että aika lähelle tuota 70-luvun HKL-bussin ääntä pääsee jotkut nykyiset City L/Volvot. Sekin on tosin vielä hämärän peitossa että onko ko. ääni kuuluva B7RLE, B10BLE vaiko B10BLE CNG 6x2-alustaiselle mutta eiköhän tuo asia selvinne piakkoin. Moottorinkin saa selville kun saa ensin bussin alustan selville.

      • kuunnelkaa-

        Menkää Lauri Rädyn sivuille, siellä on näytteitä erilaisten bussien ääntelystä:

        http://www.mystinenportaali.com/lauri/joukkol/aanet/

      • mrl586

      • mrl586
        molempi parempi kirjoitti:

        Mun ehdottomia suosikkejani on Helbin 9302-9308 sarjalaiset (ex-STAlaisia) eli Scania N113CLL Lahti 402-korilla ja noista lähtee aivan mahtavan miehekäs jylinä varsinkin jos takapenkillä kuuntelee, muita suosikkeja mm. Volvo B12BLE 6x2-alustaiset jonka erottaa jo kaukaa, lisäksi tietyt vanhat HKL:n 70-lukulaiset Wiima "Heinähäkki" ja K100-koreilla joissa osassa oli mielenkiintoinen nakuttava ääni ja korkeahko sivuääni kun moottorin kierrokset nousi mutta ikävä kyllä en pysty sanomaan kuuluiko tuo ääni Volvon, Scanian vai Sisun moottorille. HKL:llä kun oli Heinähäkkejä ja K100:sia kaikilla em. moottoreilla. Sen voisin sanoa että aika lähelle tuota 70-luvun HKL-bussin ääntä pääsee jotkut nykyiset City L/Volvot. Sekin on tosin vielä hämärän peitossa että onko ko. ääni kuuluva B7RLE, B10BLE vaiko B10BLE CNG 6x2-alustaiselle mutta eiköhän tuo asia selvinne piakkoin. Moottorinkin saa selville kun saa ensin bussin alustan selville.

        "Mun ehdottomia suosikkejani on Helbin 9302-9308 sarjalaiset (ex-STAlaisia) eli Scania N113CLL Lahti 402-korilla ja noista lähtee aivan mahtavan miehekäs jylinä varsinkin jos takapenkillä kuuntelee..."

        Minun suosikkini HelB:n autoista on #9201 (ex-HKL) eli Wiima K202L-korinen auto Scania N113CLB60AA-LG -alustalla. Moottorin ääni tuossa on hyvin lähellä noita STA:n autoja, ehkä jopa hieman voimakkaampi.

      • kuski...
        mrl586 kirjoitti:

        "Jaaha, ämärällän tarinatuokio jatkuu. K-sarjaan ei alustanvalmistaja rakenna mitään äänieristyksiä. Helsinkiläiset matkustajat varmasti muistaa LOY:n K112-Scaniat -80 luvun alusta ja sen kuinka hiljaisia ne olivat.... "

        Alustavalmistaja tekee noihin (N- ja K-alustat) moottorikoteloinnin, joka sisältää paremmat äänieristykset kuin samanaikauden L-alustat.

        "Alustavalmistaja tekee noihin (N- ja K-alustat) moottorikoteloinnin, joka sisältää paremmat äänieristykset kuin samanaikauden L-alustat. "

        No näytäpä yksikin K-sarjan alusta jossa on alustanvalmistajan rakentama äänieristys.

      • mrl586
        kuski... kirjoitti:

        "Alustavalmistaja tekee noihin (N- ja K-alustat) moottorikoteloinnin, joka sisältää paremmat äänieristykset kuin samanaikauden L-alustat. "

        No näytäpä yksikin K-sarjan alusta jossa on alustanvalmistajan rakentama äänieristys.

        "No näytäpä yksikin K-sarjan alusta jossa on alustanvalmistajan rakentama äänieristys."

        Tälläinen on kaikissa K-sarjan Scanioissa. Auton omistaja voi olla jostakin syystä poistanut äänieristysmateriaalit.

      • kuski....

        "Tälläinen on kaikissa K-sarjan Scanioissa. Auton omistaja voi olla jostakin syystä poistanut äänieristysmateriaalit. "

        Lopeta tuo inttäminen ja näytä yksikin K-sarjan alusta jossa on valmistajan rakentama äänieristys. Meinaan kun Scanian sivulla olevissa kuvissa ei yhdessäkään alustassa näy olevan ko. vaimennusta? Lieneekö Scanian kuvissa sitten virhe kun mrl586 kivenkovaan väittää että niissä on äänieristys...

      • matkustaja
        mrl586 kirjoitti:

        "No ainakin Scanian L113TLL 6x2-alusta on aikamoinen melupesäke."

        L-alustoihin koritehdas rakentaa itse moottorin äänieristykset. N- ja K-alustoihin moottorin äänieristyksen rakentaa alustavalmistaja. Minkä koritehtaan auto Scanian L113TLL 6x2-alustalla on aikamoinen melupesäke.

        "Lisättäköön vielä kuitenkin, että arvostan Scanian linja-automoottoreiden miehekästä, voiman ja vääntökyvyn riittävyyttä viestittävää käyntiääntä huomattavasti Volvon nuhapumppumoottoreiden vastaavaa enemmän, vaikka ne olisivat joissakin tapauksissa meluisampia."

        Olen täsmälleen samaa mieltä...

        "Minkä koritehtaan auto Scanian L113TLL 6x2-alustalla on aikamoinen melupesäke."

        En tiedä, onko se niinkään korista kiinni, sillä esimerkiksi TKL:n autot 211-218 (tietänet tapaukset?) mörisevät kaikki julmetusti pysäkiltä lähtiessään, riippumatta, onko kyseessä Lahden Autokorin vai Carruksen korittama yksilö. Volvo B10BLE-alustaiset bussit 210, 617-619 ovat huomattavasti hiljaisempia ulospäin, mutta _mitään_ muuta hyvää niissä ei Scanioihin verrattuna (eikä muutenkaan) ole.

      • blackmagictiger
        mrl586 kirjoitti:

        "Mun ehdottomia suosikkejani on Helbin 9302-9308 sarjalaiset (ex-STAlaisia) eli Scania N113CLL Lahti 402-korilla ja noista lähtee aivan mahtavan miehekäs jylinä varsinkin jos takapenkillä kuuntelee..."

        Minun suosikkini HelB:n autoista on #9201 (ex-HKL) eli Wiima K202L-korinen auto Scania N113CLB60AA-LG -alustalla. Moottorin ääni tuossa on hyvin lähellä noita STA:n autoja, ehkä jopa hieman voimakkaampi.

        BUSSIEN AATELIA MUTTA JOS KATOTAAN HKLAN BUSSEJA NIIN SCANIA VIE VOITON 100-0

      • timi
        blackmagictiger kirjoitti:

        BUSSIEN AATELIA MUTTA JOS KATOTAAN HKLAN BUSSEJA NIIN SCANIA VIE VOITON 100-0

        Mie sen oon tienny aina. Volvossa ei ole taisteluhenkeä ja Mersun töpeksiminen tympii.

      • kuski....
        mrl586 kirjoitti:

        "No näytäpä yksikin K-sarjan alusta jossa on alustanvalmistajan rakentama äänieristys."

        Tälläinen on kaikissa K-sarjan Scanioissa. Auton omistaja voi olla jostakin syystä poistanut äänieristysmateriaalit.

        "Tälläinen on kaikissa K-sarjan Scanioissa. Auton omistaja voi olla jostakin syystä poistanut äänieristysmateriaalit."

        No mrl586, tässä on nyt pari viikkoa odoteltu että näyttäisit K-sarjan alustan jossa on alustavalmistajan rakentama äänieristys. Kumma kyllä ei näy, eikä näy (ihme kyllä) Scaniankaan sivuilla...

      • mrl586
        kuski.... kirjoitti:

        "No mrl586, tässä on nyt pari viikkoa odoteltu että näyttäisit K-sarjan alustan jossa on alustavalmistajan rakentama äänieristys. Kumma kyllä ei näy, eikä näy (ihme kyllä) Scaniankaan sivuilla... "

        Kyllä näkyy, katsot vain tarkemmin jonkin K-alustan konehuoneeseen.

    • Muistelija

      >Takamoottorisen auton etupää tahtoo olla liian
      >kevyt turvallista talviajoa ajatellen.

      Eräs tuttavani toimi pari-kolme vuosikymmentä sitten Espoon Autossa bussikuskina. Nuo autot olivat tuskin takamoottorisia. Liukkailla saattoi olla ongelmana ennemminkin huono vetopito.

      Kaveri kertoi, että hänellä oli tapana olla etuovesta nousevia matkustajia rahastaessaan tietoisesti äksy ja ynseä niinä päivinä, kun keli oli erityisen liukas. Näin asiakkailla ei ollut haluja jäädä norkoilemaan hänen lähettyvilleen vaan he pakenivat bussin takaosaan. Saatiin painoa vetäville pyörille ja liikkeellelähdöt liukkailta pysäkeiltä onnistuivat!

      • matkustaja n:58

        scania käytti aikoinaan lähes 12litran konetta.
        Volvossa oli 9,6litran pannu,,,eli aika hyvä
        tehoinen oli,jos vrt scaniaan

      • tietäjämulq
        matkustaja n:58 kirjoitti:

        scania käytti aikoinaan lähes 12litran konetta.
        Volvossa oli 9,6litran pannu,,,eli aika hyvä
        tehoinen oli,jos vrt scaniaan

        Scanialla oli aikoinaan jopa 14-litrainen ahtamaton bussimoottori.. Volvoja saa myös 12-litraisina

    • iekki

      Kuuskyyluvun busseissa oli vielä pakoputkilämmitys, silloin Volvo Titanissa oli niin kova ääni, että mummot tiesi varustautua pysäkille ja tienvarteen ajoissa. Kokemuksesta puhun ajoin sellaista autoa ja myös kuulin kun autoi oli linjalla, niin sen ääni kuului 6 km pitkän järven yli. Lapsetttikin siihen aikaan spopivilla kierroksilla kun ajoi niin jylinä oli korvia särkevä. Olen kyllä ajanut näitä "rakkineita" myös ihan viimeisiäkin mallleja. Bussikalusto ei ole muodinmukaista tekniikaltaa tänäkään päivänä. Polttoainetalous on lähinnä parantunut Volvo Titan kulutti 50l/100km.m Scania oli siihen aikaan uudenaikaisempi mm vaihteisto ja ajettavuus. Scanialla voi toinen puoli autosta kulkea vaikka ojasn päällä ja silti sitä pystyi ohajaamaan sormiotteella. Olen ajanut autoa niin paljon, että enpä kehtaa ruveta vääntämään juttua niiden teknisistä eroista. Tosiasia on, että busseja ajavat useimmiten kuskit, siksi niiden kehittelyyn ei panosteta niin paljon kuin kuorma-autojen tuotekehittelyyn ja varustelu maksaa. Ihmeeltä tuntuu miten linjaliikenne yleensä maaseudulla säilyy, kuskit kun ajeluttavat pääasiassa tyhjiä penkkejä.

    • bussin kuski

      Tässä hieman vertailua Volvon ja Scanian kaupunkibussien melutasoista. Mittaukset on tehty Volvo B10M Wiima K202:ssa ja Scania L94 Ikarus E94:ssä samalla paikalla istuen.

      Melu 80 km/h nopeudessa

      Volvo 80-85 dB
      Scania 95-100 dB

      Scanian tulokset ovat tasaiselta tieltä, jolloin Ikaruksen tärinät ja natinat eivät ole juurikaan vaikuttaneet lopputulokseen. Siitä huolimatta melu on kumeaa ja tajuntaan pureutuvaa. Pitemmällä matkalla tulisi pää kipeäksi, mutta kaupunkibusseilla matkat ovat onneksi lyhyitä.

      Melutasoakin merkittävämpää on mielestäni äänen sävy. Volvon moottorista kuuluu reipasta keskitaajuista murinaa, ja ääni on varsin miellyttävä. Scanian äänet ovat aivoja ravistavaa matalataajuista jurinaa.

      Matalien äänien eräs vaarallinen vaikutus on kuljettajan vireystilan laskeminen. Scaniassa moottori on onneksi takana, joten melu edessä voi ajoittain olla vähäisempää.

    • Anonyymi

      muistelen nyt tällä hetkellä volvo b10m malleja kaiholla. nykyiset vdlät jne bussit ovat mauttomia

    • Anonyymi

      WIIMAT OLI JOTAIN NIIN SCANIAT KUIN VOLVOTKIN

      • Anonyymi

        Scaniat oli, ja on, ihan täyttä paskaa

    • Anonyymi

      WIIMAN VOLVO JA SCANIA MALLIT OLIVAT TYYLIKKÄITÄ. SAMOIN MATALALATTIA MERSUT 0405

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      158
      11059
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      54
      5278
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2493
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      31
      2169
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1741
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1604
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1280
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1216
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      976
    10. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      98
      952
    Aihe