Halu elää uskonnollista elämää

Anonyymi-ap

Eräs kirkosta JT:ksi kääntynyt jt kysyi minult, että oliko minulla halu elää uskonnollista elämää ennen jt uskontoa. Hän katsoi pitkään, kun sniin, että ei ole ollut mitäön haluj elää uskonnollista elämää. Ihan sattumalta kuulin asiasta.

13

286

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jehovan todistajiin ulkopuolelta (poislukien todistajaperheisiin syntyneet) liittyvät lienevät yleensä jo valmiiksi uskonnosta kiinnostuneita ja ehkäpä myös kallellaan fundamentalistiseen raamattukäsitykseen. Eivät Vartiotornin opetukset niin vakuuttavia ole, että niillä ateisti käännytettäisiin, mutta valmiiksi uskonnollinen ja valtavirran kristillisyyteen pettynyt voi ollakin otollinen saalis. Järjestö myös on saanut markkinaosuutta lähinnä länsimaissa ja kristinuskon valmiiksi valtaamilla alueilla, islamin ja hindulaisuuden valta-alueilla menestys on jäänyt paljon vähäisemmäksi. Kristinuskon apajilla kalastelu tulee esille myös siinä, että Vt-seura on arvostellut historiansa aikana nimenomaan kristinuskoa ja katolista kirkkoa, muiden uskontojen jäädessä vähemmälle huomiolle.

      • Anonyymi

        No uskontoahan ne juuri myykin: Puuhastelua ja tekemistä - Kristuksen kuoleman muistojuhlia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No uskontoahan ne juuri myykin: Puuhastelua ja tekemistä - Kristuksen kuoleman muistojuhlia.

        Sitähän uskonnot ovat yleensäkin. Hieman lapsellisia ja ennen kaikkea todeksi osoittamattomia tarinoita, joilla voi lohduttaa itseään ja yrittää olla kohtaamatta omaa katoavaisuuttaan. Puuhastelua ja samanhenkistä seuraa, joka voi olla joskus mukavaakin, mutta valitettavan usein myös pelkoa, kuria ja epätervettä vallankäyttöä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No uskontoahan ne juuri myykin: Puuhastelua ja tekemistä - Kristuksen kuoleman muistojuhlia.

        Ongelma onkin siinä, kun puuhastelu ja tekeminen eivät kiinnosta. Siksi jättäydyin pois, koska sairaana en kyennyt tekemiseen. Hyväksyin sen, että olen huonoa seuraa aktiivisuuden puutteen takia, jolle en voinut mitään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelma onkin siinä, kun puuhastelu ja tekeminen eivät kiinnosta. Siksi jättäydyin pois, koska sairaana en kyennyt tekemiseen. Hyväksyin sen, että olen huonoa seuraa aktiivisuuden puutteen takia, jolle en voinut mitään.

        Et ole huonoa seuraa, vaan valitsit itsellesi huonoa seuraa. Eivät JT:t hyväksy eivätkä ymmärrä sinua, jos poikkeat linjasta. Varsinkin jos kyse ei ole sukulaisista, kannattaa katkaista välit kokonaan, eikä hengailla mukana kerjäten hyväksyntää. Parempaa seuraa saat suunnilleen mistä tahansa muualta.


    • Äskettäin kun päästin kinttu koholla Peräilmaa hyllyjen välissä pornokaupassa, niin eräs herrasmies tuli juttelemaan, että kiinnostaisiko henkistyytynyt uskonnollinen elämä jt, koska noin henkistytyneesti tulee Peräilmaa. Hän on tuossa läheisessä jt seurakunnassa vanhimpana, että tervetuloa vaan kokouksiin. Antoi vielä vartsikankin, ennen kuin meni ostoksineen kassalle.

      • Anonyymi

        Älä puhu soopaa!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä puhu soopaa!

        Minä puhun vain ja ainoastaan raamatullista Peräilmatotuutta.


    • Anonyymi

      Kristinuskohan ei ole itseasiassa uskonto vaan usko. Jt taas on mitä suurimmassa määrin lakihenkistä uskonnollisuutta, josta Jeesus meitä varoitti. Raamatun fariseukset kuvaa järjestöä hyvin.

      Kun Pietari sanoi Jeesukselle : Sinä olet elävän Jumalan Poika, siitä Jeesus aloitti seurakunnan perustamisen. Ihminen on perustanut järjestön, joka on bisnesliike.

      • Anonyymi

        Myös kristinusko, silloin kun sitä toteutetaan yhdessä muiden kanssa osana jotain porukkaa, on uskonto. Vain jos toteuttaa uskoaan henkilökohtaisesti pohtimalla ja rukoilemalla ilman minkäänlaista seurakuntaa tai kontaktia toisiin uskoviin, voidaan ehkä puhua uskosta uskonnon sijaan, mutta tämä taas ei ole kristinuskon opetuksen mukaista, vaan kristittyjä kannustetaan kuulumaan seurakuntaan.


    • Anonyymi

      Herää!

    • Anonyymi

      Jehovan amerikkalaiset todistajat tarjoavat uskonnollista elämää tiukalla aikataululla, jos kiinnostaa.

    • Anonyymi

      Jehovantodistajat tuottavat Uskonnon uhrien tuki r.y:n suurimman asiakasryhmän

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1383
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      868
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      693
    5. 64
      676
    6. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      579
    7. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      199
      565
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe