Kotimaa-lehdessä on juttu olueen siunaamisesta:
https://www.kotimaa.fi/pappi-siunasi-espoolaisen-panimon-jeesus-oluen-katso-video/
”Albaan pukeutunut pastori Visa Viljamaa heiluttaa panimohallissa suitsutusastiaa. Taustalla soi kirkkomusiikki. Pian siirrytään olutpannujen äärelle ja Viljamaa aloittaa tilaisuuden:
– Ollaan koolla Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen. Aamen.
Espoolaisen panimon Fat Lizardin olutmainos erottuu joukosta. Tuotteen nimikin herättää huomion: Jesus Lizard Passion IPA.”
”Fat Lizardin luova johtaja Topi Kairenius kertoo, että idea oluen siunaamisesta oli ollut hänellä mielessä pari vuotta. Lopulta tänä keväänä Kairenius pyysi ystäväänsä Viljamaata toimittamaan siunauksen.
– Ajateltiin, että näin saadaan olut uudelle levelille, ikään kuin kaikkien aikojen pääsiäisolut.
Ajateltiin, että näin saadaan kaikkien aikojen pääsiäisolut.
HELSINGIN KALLION seurakunnassa pappina työskentelevälle Visa Viljamaalle oluen siunaaminen ei ollut ihan tyypillinen työtehtävä.
– On kiva, että pyydettiin mukaan. Varmaan siinä oli meillä yhteneviä intressejä. Toisaalta kirkko sai olla mukana ihmisten arjessa työn keskellä ja toisaalta panimo halusi mainoksen, jolla erottua muista.”
Tämä pappi on siis Kallion seurakunnasta.
Naapuriseurakunnasta on kirkkoherra (sic!) Kari Kanala, joka myös hän on tuttu vakavasti otettavista tempauksistaan.
Mihin meitä vapareita tarvitaan, kun kirkolla on tuollaisia?
Espoossa pappi siunasi olutta
5
356
Vastaukset
- Anonyymi
Eikös se ortodoksipappi kehunut siunaavansa vaikka avannon? Lienee jo eilisen talven avanto.
- Anonyymi
Aloittaja pilkkaa sika pahasti luterilsisia
Va-liitto on estänyt putinistipappien pilkkaamisen ballistisen ohjuksen siunaajina Mäntysalon ja Ylikosken johdolla
Va-liitto putinistikommunisteja suojeleva lahko
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18007519/jarjestotoiminta-va-toiminnassa#comment-123052053 - Anonyymi
Että näin, kiva että on yhteneväisiä intressejä jutussa sanottiin. Mihin tämä maailma on menossa?
- Anonyymi
Jeesuksen ensimmäiseksi ihmeeksi väitetään veden muuttamista viiniksi, ja viinistä juovuttiin. Miksi ei siis voisi olutsammiotakin siunata? Tärkeintähän isolle osalle on, ettei vaan siunata homoja.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2454402Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232859Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412612Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?861585Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161508- 491229
- 851164
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En1921030- 45996
- 59993