jaksaminen pienten lasten kanssa arjessa

Se ei ole helppoa, kokemusta on . Kahden pienen lapsen äitinä ei ole helppoa olla kuten rouva Leppilampi sen asian kertoi. Tahtoa, hermoja ja kärsivällisyyttä siinä kysytään. Niin oli meilläkin. Tein kolmivuorotyötä sairaanhoitajana, kaksi pientä lasta. vuosi ja 11kk ikäeroa lapsilla. Kun äitiysloma loppui, oli mentävä töihin. Ei ollut varaa jäädä kotiin. Muistan ikuisesti kun talvisena ja lumisena aamuna kahta pientä vedin pulkassa auraamattomalla tiellä ja nuorimmainen takana pulkassa istuessaan kertoi; pupu putosi. Pehmolelu oli pudonnut hankeen. Sitä etsimään ja kiire oli. Onneksi löytyi, paniikissa lapset hoitoon ja kiire bussiin että ehtii töihin seitsemäksi. Töissä äkkiä vaatteiden vaihto, pari kerrosta portaita ylös ja aamuraportille. Silloin tunsi itsensä voittajaksi. Viikonloppuisin kun olin yövuorossa, nukuin tietenkin päivällä että jaksan seuraavaan yövuoroon. Kerran havahduin vaimeaan vaikerruksen, käänsin kylkeä ja survoin tyynyn pääni päälle. Niin yritin nukkua kun perhe oli kotona. Se vaikerrus ei loppunut, havahduin kuunteleman tarkemmin ja tajusin sen olevan pienen tyttäreni. Äkkiä ylös ja katsomaan, mistä se kuuluu. Pieni neiti istui pöntöllä käsillä kiinni pitäen ja vaikersi. Pelastin hänet siitä pinteestä ja lähdin etsimään isäntää. Hän oli autotallissa isomman lapsen kanssa ja oli unohtanut nuorimmaisen, alle kaksi vuotiaan pöntölle. Ei uni tullut enää vaikka yövuoroon meno oli. Ei se arki helppoa ollut. Kuitenkin se oli elämän parasta aikaa kun oli lapsilleen tärkeä ja mikä parasta; on heistä tullut kunnollisia, kouluttautuneita aikuisia. Nyt nautin mummona olosta; pojan kahdesta ihanasta lapsesta.. Tämä on tarina muiden joukossa mutta totta joka sana. Tsemppiä kaikille pienten lasten vanhemmille. Jaksaa, jaksaa... Nyt jälkikäteen ihmettelen kyllä itsekin; miten sitä jaksoi. Rakkaudesta lapsiinsa, sillä jaksoi ja jaksaa.