Työntekijä joka aina joustaa, tulee vapailla töihin kun soitetaan.
Ylittää tulostavoitteet, ei vaan muutamilla vaan tuhansilla kappaleilla, silti tehden laadukasta työtä.
Tervehtii aina iloisesti muita on kohtelias ja avulias.
Tykkää työstään ja se on hänelle tärkeä.
Kuluttaa vapaa-aikaansa, miettien aloitteita, jotka säästäisivät firman rahoja, onnistuenkin niin, että hänet jopa palkitaan muutamasta.
Tämä työntekijä olettaa saavansa hyvän työtodistuksen, onhan hän saanut jopa useampaan otteeseen palautetta omalta, sekä muiden osastojen pomoilta, ahkeruudestaan ja taitavuudestaan.
Mutta kuinka käykään, hän saa huonoimman todistuksen koko pitkän työhistoriansa aikana.
Ehkä ei olisi kannattanut, olisi voinut ottaa rennommin, tehdä puolet vähemmän töitä.
Vai olisiko pitänyt tehdä vielä enemmän, mutta se olisi jo ollut urakkatyötä ja olisiko sitäkään kukaan huomannut.
Mutta muut huomasivat, työtovereiden kehut ja kannustus olivat sittenkin se palkitsevin ja tieto ettei joitakin tulos ylityksiä kukaan pysty rikkomaan.
Onneksi tässä paikassa, se yhteishenki on kuitenkin niin hyvä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos on valittamista niin voit pakata laukkusi ja siirtyä Perloksen tehtaille Kiinaan. Siellä palkkausjärjestelmä on vieläkin kannustavampi kuin Suomessa 35 senttiä/tunti ja TES ollaan poljettu maahan sekä työntekijöiden irtisanomisaikaa ei tunneta. Työpaikka maksaa riisikupin jokaiselle työntekijälle päivässä sekä kahvitunteja ei tunneta.
Me täällä Perloksen hallituksessa olemme jo kaavailleet optiojärjestelmän jolla potkut saaneiden entisten työntekijöiden palkat päästään jakamaan meille muhevina optioina.