Hedelmiäkö?

Tänään ajattelen omenoita, appelsiineja ja ehkä jopa banaaneja. Hedelmät tulevat mieleen keväällä. Hedelmissä ja marjoissa on vitamiineja. Joskus jos on mahdollisuus, kannattaa harkita hedelmien ostamista. Mutta ne on muistettava pestä huolellisesti ennen kuin niistä valmistetaan ruokaa tai ne syödään.
Hedelmät ovat kalliimman hintaluokan ravintoaineita. Ja niitä saa elintarvikeliikkeistä. Alelaarivaiheeseen hedelmät eivät usein ehdi, koska ne menevät helposti pilalle. Ainoastaan banaaneja on näkynyt joskus alelaarissa tai punalaputettuna.
16605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Aloitus vähäjärkisen textiä joka kuvittelee tuon sepustuksen lukijat ovat yhtä himmeillä valoilla liikenteessä olevia.

1Äänestä

Päivästä toiseen suoltaa noita samoja havantoja.

1Äänestä

Oluen vuoksi en voi minäkään hirveän raskasta ruokaa syödä KUN ei maistu. Joten tommoset vitamiinipommit tulee auttamatta mieleen. Ehkä mulla muutama omena löytyy. Pari almuomenaa ja pari lidlin. kahden sortin makoisaa.

Äänestä
  • Kyllä ihminen saa olla onnellinen, kun on omenaa. Itse muistelisin, että itsellä on joskus ollut jonkin sortin omenahilloja. Tai olikohan ne marmelaadeja? Mutta ne vasta olivatkin sitten mukavan makuisia. Jäi oikein harmittamaan, kun ei nyt millään pysty muistamaan mitä ne omenasäilykkeet olivat. Ja sitten on jäänyt mieleen se, että puuro oli vaaleaa ja siinä oli omenaa säilykevalmisteena ja kaneli nimistä maustetta. Mutta siitäkin on jo pitkä aika. Ennen naiset tekivät säilykkeitä omenasta, jos eivät olleet äkäisiä. Nykyään kaupassa voi olla myös omenasäilykettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kyllä ihminen saa olla onnellinen, kun on omenaa. Itse muistelisin, että itsellä on joskus ollut jonkin sortin omenahilloja. Tai olikohan ne marmelaadeja? Mutta ne vasta olivatkin sitten mukavan makuisia. Jäi oikein harmittamaan, kun ei nyt millään pysty muistamaan mitä ne omenasäilykkeet olivat. Ja sitten on jäänyt mieleen se, että puuro oli vaaleaa ja siinä oli omenaa säilykevalmisteena ja kaneli nimistä maustetta. Mutta siitäkin on jo pitkä aika. Ennen naiset tekivät säilykkeitä omenasta, jos eivät olleet äkäisiä. Nykyään kaupassa voi olla myös omenasäilykettä.

    Hienointa on tietysti että osaisi itse tehdä perinteisesti hillot marmelaadit jne. En nyt HIRVEÄN suuri makeiden hillojen ystävä ole vaikka ne aamumuroissa toimivat väkevän punaisen maidon tuudittamana ahkeraan kouluarkeen. mjoo. No jotain hyvääkin sentään. Telkkarista tuli kipparikallee ja pekka pouta näytti kovin nuorelta.

    Jos ei itse tee kovinkaan usein säilykkeisiä niin kannattaa luottaa vaikka atamoniin säilykeaineena. Ohjeet käyttöön löytyy ja kannattaa lukea. ja onhan niitä muitakin.. sitrushappoo.

    Kun tein punasibulapikkelsii sitä atamonia siihen kyllä laitoin vain ihan epävarmuuttani (mitä ei pitäisi olla) säilöntäaineeksi, etikan ja sokerin lisäksi.

    Jos ei ole kiinnostusta harrastaa asiaa niin kaupoista kyllä löytyy vastaavia tuotteita.

    Äänestä

  • P.ervokki kirjoitti:

    Eihän hillokkeissa ilmeisesti olekaan makeus se juttu? Vaan ne ovat alunperin tarkoitettu siten tehdyiksi, että niitä voi syödä talvella ja ennen kuin uudet hedelmät tulevat. Mutta sitten ihmiskunta vääristyi ja tuli sokuriset.
    Ennen juuri naisilla oli sellaista tuotetta kuin atamoni, muistan kun he puhuivat sellaisesta.

    Kaupasta voi olla vaikeaa löytää. Eikä sitten aina oikein muista mitä elintarvikkeita on olemassa. Mutta onhan sillä hyvätkin puolensa, että ei ole runsasta ja monipuolista ruokavaliota, vaan niukkaa ja yksipuolista. Ainoastaan syömättömyys sairastuttaa ja lopulta kuolee. Jos ei vaikka ole löytänyt päivän pulloja, jotka voi vaihtaa makkaraan.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Eipä kai olekaan. Sen vuoksi myös etikoidaan, suolataan, fermentoidaan, purkitetaan mutta Voiko tosiaan hedelmille tehdä noin? purkittaa kai kyllä mutta että suolata, etikoida, fermentoida? Sekottuuko makumaailma liiaksi?

    Äänestä

Söin banaani ja mandariini.

Äänestä

Omena päivässä pitää lääkärin loitolla on totta.Lääkäriä olen välttänyt jo vuosia. Mikä säästö!

Äänestä
  • En voi välttyä lääkäriltä,kun puoliso on lääkäri 🤯

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    En voi välttyä lääkäriltä,kun puoliso on lääkäri 🤯

    Vaikka tohtori . Jotain Hedelmiä voit silti syödä .
    Ja- tuo oli vanhankansan viisautta

    Äänestä

Jos laittaa kellariin, niin steriloitu lasipurkki ja sokekeri. pakkaseen, jos laittaa niin ei tarvi mitään. Kesän ,kun ahkeroi, niin talvella on siiten syötävää.

Äänestä

Olen koko talven syönyt pari appelsiiniä päivässä. Hyvää ja terveellistä.
Ne ovat halpojakin eli samoissa hinnoissa banaanin kanssa.

Äänestä

Ellos itke karsea kakara vaan rouhi banana🍌

Äänestä

Ostin lapselle tuore vadelmia eilen🌙💎💓

Äänestä

😍😋😍😋😍😋😍😋😍

💋 K­­­u­u­­m­­­a­t­­­ ­­­t­­­y­­t­­ö­­­t­­­ ­o­d­o­­t­t­a­v­­­a­t­­­ ­­s­­i­n­­u­­a­ -> https://us4.fun/kissgirl?18339639

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tänään ajattelen omenoita, appelsiineja ja ehkä jopa banaaneja. Hedelmät tulevat mieleen keväällä. Hedelmissä ja marjoissa on vitamiineja. Joskus jos on mahdollisuus, kannattaa harkita hedelmien ostamista. Mutta ne on muistettava pestä huolellisesti ennen kuin niistä valmistetaan ruokaa tai ne syödään.
Hedelmät ovat kalliimman hintaluokan ravintoaineita. Ja niitä saa elintarvikeliikkeistä. Alelaarivaiheeseen hedelmät eivät usein ehdi, koska ne menevät helposti pilalle. Ainoastaan banaaneja on näkynyt joskus alelaarissa tai punalaputettuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu