Israelin sota

Anonyymi-ap

Israel ja Netanhaju saisi suostua tulitaukoon nyt ihan heti paikalla ! On käsittämätöntä että Israel väittää, ettei ole vastuussa Gazan alueen nälänhädästä, jossa jo 1 miljoonaa ihmistä kärsii akuutista nälästä. Israel on viime lokakuusta lähtien estänyt kaiken avun menevän Gazaan ihmisten luo. Vain muutamia rekkoja on päästetty Gazaan, vaikka rekkoja olisi ollut satoja menossa sinne. Näissä rekoissa olisi elintärkeitä avustustarvikkeita palestiinalaisille ihmisille: Vettä, maitoa, vauvan ruokaa, lapsille ruokaa, aikuisille ja vanhuksille ruokaa. Myös lääkkeitä, sairaalatarvikkeita ja hygieniatarvikkeita, esim. vauvojen vaippoja.
Pienet vauvat kuolevat nestehukkaan ja pienet lapset kärsivät myös nestehukasta ja kovasta nälästä, hekin kuolevat kituen ja kärsien. Nyt Israelin pääministeri Netanhaju käyttää valtaansa väärin, hänellekin on tärkeää vain vallassa pysyminen, ei israelilaisten panttivankien vapauttaminen eikä palestiinalaisten ihmisten henkien säästäminen. Netanhaju on syyllistymässä nyt sotarikoksiin ja palestiinalaisten ihmisten kansanmurhaan.
Kaikki avustustiet tulisi avata heti kaikille avustuskuljetuksille ja niiden pitäisi päästä ihan rauhassa perille asti. Avustuksia hakevia ihmisiä ei saa tietenkään ampua ja surmata ! Palestiinalaiset miehet hakevat epätoivoissaan ruokaa omille lapsilleen ja vaimoilleen. Gazan sairaaloita ei saa enää pommittaa ja toimintakykynsä menettäneistä sairaaloista täytyisi päästä evakoida jopa tuhansia potilaita ihan heti !
Unicefin, YK:n ja SPR:n ja muiden avustusjärjestöjen tulisi päästä toimimaan Gazassa
ihan täydellä teholla.
Israelin tulee toimia kansainvälisten lakien mukaan ja YK:n antamien käskyjen mukaan ja antaa Länsimaiden auttaa nälänhädästä kärsivää Palestiinan kansaa !

1

345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

      🍑 K­u­­u­­m­­a­­t­­­ ­t­­­y­­­t­ö­t­ ­o­­­d­­o­t­­­t­­a­v­­­a­­t­ ­­­s­­­i­­n­­u­­­a­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18340886

      🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1319
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      889
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      30
      633
    4. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      590
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      568
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      541
    8. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      533
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      513
    Aihe