Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Luoto, Suomen lestadiolaisin kunta, kristilliset suurin puolue

Anonyymi-ap

3

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei ainoatakaan keskustalaista valtuustossa!

      • Anonyymi

        92% ruotsinkielisiä mutta syntyvyys johtuu lestadiolaisuudesta. Lainaus wikipediasta:

        Vuonna 1867 perustettu Luoto poikkeaa monella tavalla Pohjanmaan muista ruotsinkielisistä kunnista. Ensinnäkin väestönkasvu on ollut huomattava myös kaupungistumisen aikana. Tämä väestönkasvu ei kuitenkaan johdu muuttoliikkeestä (joskin sekin on lisännyt väkilukua), vaan lestadiolaisuudesta johtuvasta korkeasta syntyvyydestä. Kunnan asukkaista noin puolet kuuluu lestadiolaiseen liikkeeseen. Lisäksi suhteellisen suuri osuus väestöstä on ansainnut elantonsa Pietarsaaren seudulla yleistyneestä teollisuustyöstä. Tämä taas on johtanut siihen, että poliittinen vasemmisto on ollut Munsalan kunnan tavoin vahva verrattuna useimpiin naapurikuntiin.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2217
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1652
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1466
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1367
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe