Sain tässä jokunen aika sitten Mensan testituloksen ja olin aika iloinen siitä. Halutessani voin hakea Mensaan. Ajattelin, että sieltä voisi löytää mielenkiintoista juttuseuraa. Minulla on ollut hankaluuksia löytää keskustelukumppaneita oikeastaan mistään...
Mutta sitten kun olen keskustelupalstoilla lukenut mitä mieltä ihmiset ovat ÄO-testeistä ja Mensasta, en ole enää niin iloinen...
Täällä pilkataan ja ivataan Mensalaisia. Heistä ajatellaan hirvittävän negatiivisesti...
Ehkä on parempi pistää todistus mappiin ja unohtaa koko asia?
Olen aina ollut omituinen ja taidan jatkossakin olla. Oli sitten iso ÄO tai ei...
Miksi vihaatte Mensalaisia?
129
7931
Vastaukset
- sen taka
emme siitä puhukkaan saati paljasta ÄO:t
- pikku-myy
että iso älykkyysosamäärä ei aina tarkoita sitä että ihminen olisi mitenkään erityisen viisas.
MENSAn tesetithän ovat suurimmaksi osaksi matemaattisia, mutta kyllä elämässä vaaditaan muutakin kuin matemaattista älykkyyttä.
Mua ei haittaa tippaakaan onko jollakin korkea älykkyysosamäärä vai ei, tunnen pari MENSAn jäsentä ja työkavereina molemmat olivat aivan tavallisen tasoisia, ei heidän älykkyytensä ainakaan mitenkään muiden joukosta loistanut.
Parempi olla kuitenkaan näillä palstoilla kovasti mainostamatta älykkyyttään, siitä ei saa kuin ilkeilyt peräänsä.
Epäilen kyllä että keskustelu täällä ei vastaa sitä tasoa mitä varmaankin keskustelulla tarkoitat.
Eikö MENSAn jäsenillä ole omaa keskustelupalstaa?
Kannattaa kysellä ja katsoa jos jostakin löytyy samantasoisia keskustelijoita.
Onnea kuitenkin - kunhan muistat että ei se MENSAn testin läpäiseminen tosiaankaan tarkoita sitä että olisi muihin verrattuna sen viisaampi.
Omituinen minäkin aina olen ollut - ja tulen aina olemaan, vaikka ÄOstäni en tarkkaan tiedäkään :))
(hmm...tuskin edes haluan tietää) - mensalainen
"Kateellinen naapuri"-syndrooma saa tavalliset pahviaivot yrittämään vinoilua mensalaisia kohtaan. Eiväthän nämä normaalitahvot edes siihen pysty. Laitoit sitten paperit vetämään tai et, se ei vaikuta siihen, että olet älykäs. Sanoivatpa muut alisuorittajat siihen mitä tahansa. Onnittelut!
PS. Kaikenlainen vähättely ja selittely noilta evoluution hylkäämiltä kuuluu toki asiaan.- Jermu
No, käytäs nyt niitä Mensa-baarin pöydässä opittuja kykyjäsi ja kerro meille joku hyvä tarina.
- mensalainen
Jermu kirjoitti:

viihdyttävästi.
- pikku-myy
kirjoitukseeni - tässä näkyy se älykkyyden ylivertaisuus:))
- mensalainen
pikku-myy kirjoitti:

jopa sinulla on oikeus mielipiteeseesi. :D
- Jermu
mensalainen kirjoitti:
viihdyttävästi.
sanailemaan edes välttävästi?
- Jermu
mensalainen kirjoitti:
jopa sinulla on oikeus mielipiteeseesi. :D
Kotonakin olet nyrkin ja hellan välissä.
- mensalainen
Jermu kirjoitti:
sanailemaan edes välttävästi?
sinä sitä huomaat.
- mensalainen
Jermu kirjoitti:
Kotonakin olet nyrkin ja hellan välissä.
kokemaasi ei voi yleistää.
- Jermu
mensalainen kirjoitti:
kokemaasi ei voi yleistää.
pysty enempäänsä liioittelemaan....
- Jermu
mensalainen kirjoitti:
sinä sitä huomaat.
Ei edes muut Mensa-baarilaisetkaan...Huahahahahahahahahaaaa. Olet sinä vaan niin mitätön kirjoittelija....Huahahahahahahahaaaa
- mensalainen
Jermu kirjoitti:
Ei edes muut Mensa-baarilaisetkaan...Huahahahahahahahahaaaa. Olet sinä vaan niin mitätön kirjoittelija....Huahahahahahahahaaaa
äännähtelysi on hupaisaa. Teetkö noin useinkin?
- Jermu
mensalainen kirjoitti:
äännähtelysi on hupaisaa. Teetkö noin useinkin?
Minun kirjoittelu on hupaisaa, sinun pelkästään surkeaa. Olet siis hävinnyt skaban omien sanojesi tähden....Surkeaa kaikenkaikkiaan. Ryhdistäydy ! Uusi erä?
- mensalainen
Jermu kirjoitti:
pysty enempäänsä liioittelemaan....
ja selittely-yrityksesi on kaltaisillesi tyypillistä puolustautumiskäyttäytymistä.
- mensalainen
Jermu kirjoitti:
Minun kirjoittelu on hupaisaa, sinun pelkästään surkeaa. Olet siis hävinnyt skaban omien sanojesi tähden....Surkeaa kaikenkaikkiaan. Ryhdistäydy ! Uusi erä?
on oikeus kuvitella voittoisia sanailuja pienessä subjektiivisessa mielikuvitusmaailmassasi.
- Jermu
mensalainen kirjoitti:
ja selittely-yrityksesi on kaltaisillesi tyypillistä puolustautumiskäyttäytymistä.
kiemurtele nyt takaisin sinne hellan rakoon, kun ei oikein vakuuta tällä kertaa tämä sanailusi. Olin odottanut parempaa vastusta, mutta olit ilmeisesti väsynyt tai jotain sellaista. Olithan pitkän päivän tekemässä tärkeää päätöstä.
- Jermu
mensalainen kirjoitti:
on oikeus kuvitella voittoisia sanailuja pienessä subjektiivisessa mielikuvitusmaailmassasi.
ne fantasiat eivät näytä avautuvan edes siellä. Huahahahahahhahhahaaaa...Hittolainen, että olet helppoa purtavaa tänään.
- vaan..
Jermu kirjoitti:
kiemurtele nyt takaisin sinne hellan rakoon, kun ei oikein vakuuta tällä kertaa tämä sanailusi. Olin odottanut parempaa vastusta, mutta olit ilmeisesti väsynyt tai jotain sellaista. Olithan pitkän päivän tekemässä tärkeää päätöstä.
samaan malliin harjaamista..kyllä se siitä aamuun mennessä rauhottuu...

tuntuu helpottavan oloasi. Annankin sinun pitäytyä luulossasi erinomaisuutesi ylivoimaan.

pitäisi vakuuttaa mistään? Olethan jo pienen, mutta mitättömän maailmasi kuningas.
- mensalainen
vaan.. kirjoitti:
samaan malliin harjaamista..kyllä se siitä aamuun mennessä rauhottuu...
pitää Jermun pirteänä. Apuni vähäväkisille Jermuille on täysin pyyteetöntä.
- Jermu
mensalainen kirjoitti:
tuntuu helpottavan oloasi. Annankin sinun pitäytyä luulossasi erinomaisuutesi ylivoimaan.
pysyä ihan rauhassa Mensa-baarin Vippi-vieraana.
- Jermu
mensalainen kirjoitti:
pitäisi vakuuttaa mistään? Olethan jo pienen, mutta mitättömän maailmasi kuningas.
joten älä nyt nyyhki olematonta mahtiasi.
- Jermu
mensalainen kirjoitti:
pitää Jermun pirteänä. Apuni vähäväkisille Jermuille on täysin pyyteetöntä.
tarvitaankin kunnon solvaus tai ammattiapua. Valitse itse.
- mensalainen
Jermu kirjoitti:
joten älä nyt nyyhki olematonta mahtiasi.
Maailmastasi löytyy siis toisia kaltaisiasi. Pitääkö sääliä?
- Jermu
mensalainen kirjoitti:
Maailmastasi löytyy siis toisia kaltaisiasi. Pitääkö sääliä?
olet toivoton tapaus ja ainoa valopilkkusi on seuraava ennätysyrityksesi.
- mensalainen
Jermu kirjoitti:
tarvitaankin kunnon solvaus tai ammattiapua. Valitse itse.
Kanssasi on aina hauska mitellä. Etkä tunnu välittävän ikuisen kakkosen roolistasikaan.
- Jermu
mensalainen kirjoitti:
Kanssasi on aina hauska mitellä. Etkä tunnu välittävän ikuisen kakkosen roolistasikaan.
Milloinkahan ne julkistaa enirolla, että kuinka alhaalla todellisuudessa kynnät. Kakkostila tässä ympäristössä ei ole koskaan huono saavutus, mutta sinun pitää nyt ryhdistäytyä, niin saadaan sinullekkin jokin tasoitusnumero...vähän niinkuin golfissa.
- mensalainen
Jermu kirjoitti:
olet toivoton tapaus ja ainoa valopilkkusi on seuraava ennätysyrityksesi.
sinunkin keskittyä siihen tekemiseen, eikä ikuiseen yrittelemiseen.
- Jermu
mensalainen kirjoitti:
sinunkin keskittyä siihen tekemiseen, eikä ikuiseen yrittelemiseen.
mutta, kun sinulla ei onnistu kumpikaan...ei yritys, eikä tekeminen.
- Sillä ei ole sanoja
mensalainen kirjoitti:
sinunkin keskittyä siihen tekemiseen, eikä ikuiseen yrittelemiseen.
Meinaan tuolla Jermulla.Aina jokaisen räpellyksen yhteyteen tulee hahatuksia ja hohotuksia.Se on merkki siitä,että kun sanoja ei enää ole täytyy kuitenkin se tyhjiö saada täyttymään jollain,jolloin välikirjoituksena on aina hahat ja hohot!Johan tuosta sanavaraston puuttesta voi päätellä,että ÄÖ ei todellakaan ole kovin korkea.Suurin osa kirjoituksista on entisen toistoa,vain sanojen kirjoitusjärjestys muuttuu.Mikähän olisikaan Jermun ÄÖ?Ei ainakaan julkaisukelpoinen muilla foorumeilla kuin vitsipalstoilla.Onhan se koko ukkoköpö jo sinällään pelkkä vitsi.
- tekee kun
mensalainen kirjoitti:
äännähtelysi on hupaisaa. Teetkö noin useinkin?
suppean sanavaraston avulla ei saa muuta aikaan.Jermulla kun on tapana käyttää kaikissa kyhäelmissään samoja sanoja,vain ainoastaan sanojen järjestys muuttuu.Onhan se jo selvää,kun hahatukset ja hohotukset täytävät ne kohdat milloin sanat ovat joutuneet hukkaan ja jotain räpellystä täytyy saada aikaan silläkin aikaa,kunnes sanakirjasta löytyy jotain sanoja joilla tehdä töksähtäviä kommentteja.Useimmitan kylläkin sen sanakirjankin anti on samaa.Onkohan muut sanat liian vaikeita kirjoittaa?Mikähän mahtaisikaan olla Jermun ÄÖ?Ei siitä tuloksesta taitaisi olla muuhun kun vitsipalstojen täytteeksi.
- viesti
tekee kun kirjoitti:

Mutta vasta sen jälkeen kun olin tämän lähettänyt.Mutta eihän sillä ole muuta merkitystä,kuin varmistus Jermun ÄÖ:n osamäärästä.
- Jermu
Sillä ei ole sanoja kirjoitti:
Meinaan tuolla Jermulla.Aina jokaisen räpellyksen yhteyteen tulee hahatuksia ja hohotuksia.Se on merkki siitä,että kun sanoja ei enää ole täytyy kuitenkin se tyhjiö saada täyttymään jollain,jolloin välikirjoituksena on aina hahat ja hohot!Johan tuosta sanavaraston puuttesta voi päätellä,että ÄÖ ei todellakaan ole kovin korkea.Suurin osa kirjoituksista on entisen toistoa,vain sanojen kirjoitusjärjestys muuttuu.Mikähän olisikaan Jermun ÄÖ?Ei ainakaan julkaisukelpoinen muilla foorumeilla kuin vitsipalstoilla.Onhan se koko ukkoköpö jo sinällään pelkkä vitsi.
vitsiksi asti. Haahahhahahhahaaaaa!
- Jermu
viesti kirjoitti:
Mutta vasta sen jälkeen kun olin tämän lähettänyt.Mutta eihän sillä ole muuta merkitystä,kuin varmistus Jermun ÄÖ:n osamäärästä.
Et sä mulle sanailussa pärjää.
- Marion.T
mensalainen kirjoitti:
jopa sinulla on oikeus mielipiteeseesi. :D
"mensalainen" hhaahahhaahahaaaaaahhhaaaa.....
- pellefantti
Marion.T kirjoitti:

mekään olla samalla näppiksellä?
- Marion.T
pellefantti kirjoitti:
mekään olla samalla näppiksellä?
mensan kone käytössä - ne antaa sen aina jollekin oikein älykkäälle lainaksi muutamaksi viikoksi :))))
- pellefantti
Marion.T kirjoitti:
mensan kone käytössä - ne antaa sen aina jollekin oikein älykkäälle lainaksi muutamaksi viikoksi :))))
tapauksessa me ollaan samalla näppiksellä.Ehdottomasti.
- Marion.T
pellefantti kirjoitti:
tapauksessa me ollaan samalla näppiksellä.Ehdottomasti.
vallan mainiosti :))
Pitäisi alkaa lukemaan tota 22 vuosikurssin metamorfoosispektistiikkaa, mutta kun on vielä kesken tuo "matematiikkaa yli-älylläille" niin en oikein tiedä kumpaa tässä nyt lukisi, no pikku juttu, äkkiähän tuollaiset 3000 sivuiset kirjat lukaisee:)) - omaa ÄÖ määrää?
Marion.T kirjoitti:
vallan mainiosti :))
Pitäisi alkaa lukemaan tota 22 vuosikurssin metamorfoosispektistiikkaa, mutta kun on vielä kesken tuo "matematiikkaa yli-älylläille" niin en oikein tiedä kumpaa tässä nyt lukisi, no pikku juttu, äkkiähän tuollaiset 3000 sivuiset kirjat lukaisee:))Saapa hähdä milloin sen vaikutuksen huomaa.Kaikilla kun ei ole sitä pysyvyys osasto rakennettu tuonne,mitä muistamiseksi sanotaan.
- kommenti on
Jermu kirjoitti:
Et sä mulle sanailussa pärjää.
aina vaan samaa itteään.Sillä on suosikkisanavarasto joihin kuuluu mm. tuo pellenraato.Vautsi kun monipuolinen sanavalikko taas menossa!!!Hetken taas ollu hiljasempaa Jermulasta,mutta kun se kai on hakemassa kirjastosta uusina Suomenkielen sanastoa.Toivottavasti löytää,vaikka avustavathan kirjaston tädit Jermukkaa,että saataisiin uusia fraaseja tuohon kirjoitteluun.Onnea yrityksellesi.
- Jermu
kommenti on kirjoitti:

sinuun verrattuna. Suhtautuuhan sinun puheittesi mukaan kirjaston henkilökunta positiivisesti meikäläisen käyntiin. Sinulla se vaan tietsikka jumittaa ja kirjastollakin syljeskellään naamallesi. Sellaista se sinun onneton elämäsi on. Mahtaa sua taas ottaa paddiin, kun et pärjää.
- mahdotonta
omaa ÄÖ määrää? kirjoitti:
Saapa hähdä milloin sen vaikutuksen huomaa.Kaikilla kun ei ole sitä pysyvyys osasto rakennettu tuonne,mitä muistamiseksi sanotaan.
koska se on jo katossa. Tarttis löytää vielä fiksumpia että voisivat rakentaa käyttööni korjaussarjan mutta kun ei oo.
- ja taas kirjotusvirheitä
Jermu kirjoitti:
sinuun verrattuna. Suhtautuuhan sinun puheittesi mukaan kirjaston henkilökunta positiivisesti meikäläisen käyntiin. Sinulla se vaan tietsikka jumittaa ja kirjastollakin syljeskellään naamallesi. Sellaista se sinun onneton elämäsi on. Mahtaa sua taas ottaa paddiin, kun et pärjää.
Sullahan ei edes tuo D kirjaimen käyttö ole hallussa.ÄIDILLE sanaan kuuluu D kirjain.Mutta jos et ole sitä sanaa voinut käyttää,niin sittenhän et hallitse lainkaan D kirjainta siinäkään kohdassa.Siis se ei ole ÄITILLE,muistahan nyt tästä eteenpäin.Mutta tuo sana PADDI ei pidä sisällään D kirjainta.Meneppä nyt sinne kirjastoon takasin ja pyydä josko tädeillä olisi vielä hetki aikaa,että hakisivat sinulle Suomen kielen oikeinkirjoitusoppaan.KIPI KIPI nyt.Jermu,menhän nyt että saataisiin tänään jo nähtäville oliko kirjasta mitään hyötyä.
- Jermu
ja taas kirjotusvirheitä kirjoitti:

Oikein mojova kellahdus sinulle..."Ottaako paddiin?" kirjoitetaan juuri noin (Peräisin tv-sketsistä). Se ei ole sanottu, kuten kysymys "ottaako pattiin?" On siinäkin luuseri. Haukkaa madonruokaa ja yritä uudelleen.
- heittäydyit sitten

ihan sketsi linjalle!Surkuhupaisaa,mutta huvinsa kullakin.Ei vaan ole kuitenkaan Suomalaisen sanaston mukaan mikään sana,mutta kun käytät sitä oikein uuterasti,niin voivat ottaa sen sanastoon, kun oikein tyrkytät sitä.ONNEA YRITYKSELLE!!!
- eihän mittereita
mahdotonta kirjoitti:
koska se on jo katossa. Tarttis löytää vielä fiksumpia että voisivat rakentaa käyttööni korjaussarjan mutta kun ei oo.
saa rikkoa.Saattaa vaikka tulla nostoyritys kalliksi,koska ainahan joutuu korvaamaan aihettamansa vahingon.Pidähän nyt se taso kuitenkin kohillaan.
- ohimennen
ja taas kirjotusvirheitä kirjoitti:
Sullahan ei edes tuo D kirjaimen käyttö ole hallussa.ÄIDILLE sanaan kuuluu D kirjain.Mutta jos et ole sitä sanaa voinut käyttää,niin sittenhän et hallitse lainkaan D kirjainta siinäkään kohdassa.Siis se ei ole ÄITILLE,muistahan nyt tästä eteenpäin.Mutta tuo sana PADDI ei pidä sisällään D kirjainta.Meneppä nyt sinne kirjastoon takasin ja pyydä josko tädeillä olisi vielä hetki aikaa,että hakisivat sinulle Suomen kielen oikeinkirjoitusoppaan.KIPI KIPI nyt.Jermu,menhän nyt että saataisiin tänään jo nähtäville oliko kirjasta mitään hyötyä.
huomautan sinulle, pisteen ja pilkun jälkeen kuuluisi olla välilyönti.
- kelpaavat ilman
ohimennen kirjoitti:
huomautan sinulle, pisteen ja pilkun jälkeen kuuluisi olla välilyönti.
ilman pisteitä ja pilkkujakin. Toki olen muihin aina välimerkkien jälkeen näpsäyttänytkin välilyönnin, mutta katsoppas kuka on vastapuolena!Ei siihen kommentointiin tarvita välilyötejä, paitsi jos se menisi paremmin perille. Menikö perille??? Välilyöntejä unohtuneiden lyöntien kohdalleen laittamista varten. Ole hyvä!
- Jermu
kelpaavat ilman kirjoitti:

Ei tunnista Suomenkielen seuran kirjallisuus. Mikä on "välilyötejä"...Siinäkin sai taas tuo puheproffa nenilleen, niin että tuntuu.
- Jermu
heittäydyit sitten kirjoitti:
ihan sketsi linjalle!Surkuhupaisaa,mutta huvinsa kullakin.Ei vaan ole kuitenkaan Suomalaisen sanaston mukaan mikään sana,mutta kun käytät sitä oikein uuterasti,niin voivat ottaa sen sanastoon, kun oikein tyrkytät sitä.ONNEA YRITYKSELLE!!!
Paddi on edelleen paddi ja sinun "välilyötejäsi" ei myöskään löydy tuolta kirjallisuudesta, joten siinä sait taas kyytiä...Välikyytiä....Hahahahahahaaaaaa
- Jermu
heittäydyit sitten kirjoitti:
ihan sketsi linjalle!Surkuhupaisaa,mutta huvinsa kullakin.Ei vaan ole kuitenkaan Suomalaisen sanaston mukaan mikään sana,mutta kun käytät sitä oikein uuterasti,niin voivat ottaa sen sanastoon, kun oikein tyrkytät sitä.ONNEA YRITYKSELLE!!!
Mikä on "uuterasti"? Huahahahahahaaaaaaa!
- mensalainen
Jermu kirjoitti:
mutta, kun sinulla ei onnistu kumpikaan...ei yritys, eikä tekeminen.
sinua, kun sellainen sattuu huvittamaan. Punainen naamasi ja tärisevät kätesi sylkipärskeiden tahrimalla näppäimistöllä ovat jo sinänsä palkinto. Siihen kun lisää verestävien silmiesi tahdottoman katseen jokaisen kyykkimisesi jälkeen, alkaa päivä paistaa kirkkaammin.

No sitten tulee pitkä odotus sinulle...Hämähäkitkin muuttaa pois teidän yksiöstä, kun verkkotarpeet loppuu...Sulle ei päivä paista koskaan kirkkaasti ja sillähän sä pääset Guinnessin ennätysten kirjaan...Epäonnistunein ihminen. Hahahahahhahahahahaa
- sana sulle?
Jermu kirjoitti:
Mikä on "uuterasti"? Huahahahahahaaaaaaa!
No sen kyllä uskoo jokainen, että sinä et todellakaan tiedä uuttera sanan merkitystä.Eikä sinun kannata edes vaivautua todentamaan itsellesi sen sanan merkitystä, koska aivokapasiteettisi ei kuitenkaan sitä pystyisi analysoimaan.Jätä nyt tilaa ja aikaa tälle julkiselle kirjeenvaihdolle, äläkä tuhlaa tämän päivän kapasiteettiasi muihin asioihin.No laitahan se sanakirja HETI takaisin sinne hyllyyn.
- taipuu
sana sulle? kirjoitti:

kyllä UUTTERASTI ei UUTERASTI... Huom kahdella T.llä !!!!!
- DUO DDDDDDDD
Jermu kirjoitti:
Ei tunnista Suomenkielen seuran kirjallisuus. Mikä on "välilyötejä"...Siinäkin sai taas tuo puheproffa nenilleen, niin että tuntuu.
ei taas joltain onnistu kohdalleen, ei sitte millään.Vai sketsistä kuultua. Että et ois kuitenkin ihan itte kehitelly koko sanaa?Jermulla kun tuo viisaus on niin ylenpalttista, että ihan häikäsee.Tulkoon pilvinen päivä että en tulisi sokeaksi noista häikäisevistä repliikeistä.
- mensalainen
Jermu kirjoitti:
No sitten tulee pitkä odotus sinulle...Hämähäkitkin muuttaa pois teidän yksiöstä, kun verkkotarpeet loppuu...Sulle ei päivä paista koskaan kirkkaasti ja sillähän sä pääset Guinnessin ennätysten kirjaan...Epäonnistunein ihminen. Hahahahahhahahahahaa
joten kiitokset. Päästän sinut sitten kyykystäsi illemmalla. Jos muistan.
- yopollo
Mensalaisia vihata. Pientä kateutta voi tietysti esiintyä, mutta ei kai siitä tarvitse välittää. Ihmiset nyt kadehtivat mitä tahansa.
Eli eipä ota jos ei annakaan, sinuna minä ainakin kävisin katsomassa mitä väkeä sieltä löytyy. Eihän sinne tarvitse juuttua jos myöhemmin tuntee ettei seura kolahtanut. - hannana.
testissä, oli aika jännä juttu, en vieläkään tiedä vastausta. Mietin vain että kauanko siinä kestää, onhan siitä jo 2 vuotta, no mahtavat laskea vieläkin. ;)
- ISOÄO
Jos on maksanut testistä 30 e ja sitä tulosta ei 2 vuodessa ole tullut...
Eikös kannattaisi jo kysellä sen perään? - hannana.
ISOÄO kirjoitti:
Jos on maksanut testistä 30 e ja sitä tulosta ei 2 vuodessa ole tullut...
Eikös kannattaisi jo kysellä sen perään?kiire tässä, valmiissa maailmassa. :)
Toisaalta on niin kiva olla siinä uskossa että se on niin korkea, että ei viitsineet minulle edes kertoa...........niin tai sitten niin matala, no mieluummin uskon tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon. - pikku-myy
hannana. kirjoitti:
kiire tässä, valmiissa maailmassa. :)
Toisaalta on niin kiva olla siinä uskossa että se on niin korkea, että ei viitsineet minulle edes kertoa...........niin tai sitten niin matala, no mieluummin uskon tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon.se on niin korkea että ne ei ole saanu sitä vielä edes laskettua :))))
- hannana.
pikku-myy kirjoitti:
se on niin korkea että ne ei ole saanu sitä vielä edes laskettua :))))
se on hyvinkin mahdollista, tai jos ne ei vaan osannut. :)))
- mahdollista
hannana. kirjoitti:
se on hyvinkin mahdollista, tai jos ne ei vaan osannut. :)))
:))))))Kyllä ne kohta soittaa sulle, ja pyytää sua sinne oikein töihin osa-aikaiseksi osamäärälaskijaksi:))
- hannana.
mahdollista kirjoitti:
:))))))Kyllä ne kohta soittaa sulle, ja pyytää sua sinne oikein töihin osa-aikaiseksi osamäärälaskijaksi:))
olipas puistattava ajatus, kato nyt miten kauhuissani minä olen \*o*/ :)
- ihmettelix
on totta ettei omasta ÄO:stä kannata kovin paljoa kertoa, esim työpaikkahaastattelussa ei kannata esimiehelle siitä mainita, sillä esimies ei taatusti halua alaista jonka kokee itseään älykkäämmäksi.
Korkean älykkyysosamäärän omaavia ihmisiä on vähän ja heidän ajattelunsa poikkeaa hieman tavan tallaajista, siis enemmistöstä. Mensalaiset tai muuten korkean ÄO:n omaavat kuuluvat sen enemmistön mielestä omituisten otusten kerhoon, mutta mitäpä siitä....*hymy*.
Älykkyydestä on enemmän kuitenkin hyötyä kuin haittaa, joskus yhdellä silmäyksellä ratkaisee ongelman johon toisella on mennyt päivä ja sittenkään ei ole tullut valmista.- korkeastakaan
älykkyysosamäärästä ei ole välttämättä mitään hyötyä, kyllä vuosien käytännön kokemusta ei voi pelkällä älykkyydellä korvata.
Se on kyllä nähty moneen kertaan - ei se MENSAn jäsenyys nyt kovin harvinainen juttu ole. Tuntuu että ainakin yksi kymmenestä ilmoittaa sen jäsen olevansa - lienekö totta vai ei. - ihmettelix
korkeastakaan kirjoitti:
älykkyysosamäärästä ei ole välttämättä mitään hyötyä, kyllä vuosien käytännön kokemusta ei voi pelkällä älykkyydellä korvata.
Se on kyllä nähty moneen kertaan - ei se MENSAn jäsenyys nyt kovin harvinainen juttu ole. Tuntuu että ainakin yksi kymmenestä ilmoittaa sen jäsen olevansa - lienekö totta vai ei.asioita voi oppia ja opetella, mutta älykkyyttä ei, sitä on tiettyyn rajaan asti, jokaisella,;)
On olemassa töitä joissa älykkyyttä ei tarvita ja joissakin se on eduksi, älykkyys on kykyä nähdä asioita esim. silloin kun nopeasti pienistä asioista/palasista pitää hahmottaa ja koota toimiva kokonaisuus. - ISOÄO
korkeastakaan kirjoitti:
älykkyysosamäärästä ei ole välttämättä mitään hyötyä, kyllä vuosien käytännön kokemusta ei voi pelkällä älykkyydellä korvata.
Se on kyllä nähty moneen kertaan - ei se MENSAn jäsenyys nyt kovin harvinainen juttu ole. Tuntuu että ainakin yksi kymmenestä ilmoittaa sen jäsen olevansa - lienekö totta vai ei.Niin, 1/10 on jäsen? Mensahan ilmoittaa, että vain 2% ikäluokasta pitäisi päästä siihen 148 tai yli. Eli sehän tekee 100 000 suomalaista! Jos siis ihan kaikki testattaisiin.
Mensassa jäseniä yli 1700. Eli 0,034 % väestöstä. Jäsenistä on naisia 1/3. Tiedot: www.mensa.fi
Eli tästähän voisi tulkita sen, että hyvin harva ns. Mensan rajan ylittänyt päättää liittyä jäseneksi. Eikö Mensa olekaan houkutteleva paikka?
Nyt tietenkin puuttuu se tieto, että kuinka moni vuosittain testiin tuleva ylittää tuon 148 rajan...
Itsestäni vielä. Minä olen pitänyt itseäni aina aika pöljänä. Enkä ole nyt yhtään sen viisaampi vaikka voisin jäseneksi liittyä. Oikeastaan hassua, että tämmöinen tavallinen pulliainenkin voi saada tuommoisia ÄO-pisteitä! - tarvitse
ihmettelix kirjoitti:
asioita voi oppia ja opetella, mutta älykkyyttä ei, sitä on tiettyyn rajaan asti, jokaisella,;)
On olemassa töitä joissa älykkyyttä ei tarvita ja joissakin se on eduksi, älykkyys on kykyä nähdä asioita esim. silloin kun nopeasti pienistä asioista/palasista pitää hahmottaa ja koota toimiva kokonaisuus.mensan älykkyystestiä - toki moni ihminen on älykäs eikä edes halua mokomaan testiim mennä.
Ja olen edelleen sitä mieltä että on kahdenlaista älykkyyttä ja mensan testit perustuvat pelkästään matemaattiseen älykkyyteen. Mitä sillä on tekemistä normaalin maalaisjärjen kanssa.
Älykkyys ja terve järki on kaksi eri asiaa.
Esimerkkinä autismi , joka on aivojen kehityshäiriö, mutta autisti saattaa olla ylivertaisen älykäs esimerkikisi juuri matemaattisesti, mutta ei välttämättä osaa edes vaatteita päällensä sään mukaan pukea. - tosin epävirallisesti
ISOÄO kirjoitti:
Niin, 1/10 on jäsen? Mensahan ilmoittaa, että vain 2% ikäluokasta pitäisi päästä siihen 148 tai yli. Eli sehän tekee 100 000 suomalaista! Jos siis ihan kaikki testattaisiin.
Mensassa jäseniä yli 1700. Eli 0,034 % väestöstä. Jäsenistä on naisia 1/3. Tiedot: www.mensa.fi
Eli tästähän voisi tulkita sen, että hyvin harva ns. Mensan rajan ylittänyt päättää liittyä jäseneksi. Eikö Mensa olekaan houkutteleva paikka?
Nyt tietenkin puuttuu se tieto, että kuinka moni vuosittain testiin tuleva ylittää tuon 148 rajan...
Itsestäni vielä. Minä olen pitänyt itseäni aina aika pöljänä. Enkä ole nyt yhtään sen viisaampi vaikka voisin jäseneksi liittyä. Oikeastaan hassua, että tämmöinen tavallinen pulliainenkin voi saada tuommoisia ÄO-pisteitä!mutta samoilla kysymyksillä ja olisin sen mukaan hieman paviaania älykkäämpi, mutta minulla on kuitenkin erittäin hyvä yleistiedon tuntemus, muutamassa kilpailussa olen piruuttani käynyt yleistietoani mittaamassa ja muutaman niistä olen jopa voittanut. Joten mikä on tiedon ja älyn ero?
Työssä ollessani tein useita aloitteita työmme järkevöittämiseksi ja suurin osa aloitteista meni läpi, ja helpotti huomattavasti firmamme eri ihmisten eri työtehtäviä.
Pystyykö paviaani siihen? - Angiina
tosin epävirallisesti kirjoitti:
mutta samoilla kysymyksillä ja olisin sen mukaan hieman paviaania älykkäämpi, mutta minulla on kuitenkin erittäin hyvä yleistiedon tuntemus, muutamassa kilpailussa olen piruuttani käynyt yleistietoani mittaamassa ja muutaman niistä olen jopa voittanut. Joten mikä on tiedon ja älyn ero?
Työssä ollessani tein useita aloitteita työmme järkevöittämiseksi ja suurin osa aloitteista meni läpi, ja helpotti huomattavasti firmamme eri ihmisten eri työtehtäviä.
Pystyykö paviaani siihen?Itse en ole osallistunut minkäänlaisiin älykkyystesteihin, enkä aio osallistuakaan. Olen kuitenkin ollut liki kolmekymmentä vuotta naimisissa ihmisen kanssa, joka on vuosia sitten Mensan virallisissa testeissä saanut roimasti Mensan rajan ylittävän tuloksen. Hän ei liittynyt jäseneksi. Siis, vaikka olen aivan varma, että en koskaan yltäisi mieheni saavutukseen testeissä, jotka paljolti perustuvat eräänlaiseen avaruudelliseen hahmottamiseen. Niin käytännön elämässä en ole kaikkina näinä vuosina (vuosikymmeninä) kertaakaan ikään kuin tipahtanut hänen vauhdistaan. Jos totta puhutaan, ja tämän hän myöntää itsekin, asia on usein ollut pikemmin päinvastoin.
Et ole paviaani. Älykkyyttäkin on niin monenlaista. Eikä mikään testi koskaan kykene sitä puolueettomasti ja/tai tyhjentävästi mittaamaan. - ihmettelix
tarvitse kirjoitti:
mensan älykkyystestiä - toki moni ihminen on älykäs eikä edes halua mokomaan testiim mennä.
Ja olen edelleen sitä mieltä että on kahdenlaista älykkyyttä ja mensan testit perustuvat pelkästään matemaattiseen älykkyyteen. Mitä sillä on tekemistä normaalin maalaisjärjen kanssa.
Älykkyys ja terve järki on kaksi eri asiaa.
Esimerkkinä autismi , joka on aivojen kehityshäiriö, mutta autisti saattaa olla ylivertaisen älykäs esimerkikisi juuri matemaattisesti, mutta ei välttämättä osaa edes vaatteita päällensä sään mukaan pukea.ja johan sanoin että älykkyyttä on jokaisella tiettyyn rajaan asti, se ei ole riippuvainen esimerkiksi juuri mainitsemastasi autismista tms. Eikä kukaan ole väittänytkään etteikö ihan tavallisista arkiaskareista selviä ilman Mensan jäsenyyttäkin, vai onko? Sille vaan ei voi mitään että joku on toista älykkäämpi, ei edes se jolla on se korkea ÄO. Vaikkei koskaan testeihin halua edes mennä, (vaikka se ihmisiä kovasti kiinnostaakin) silti jokainen oman älykkyytensä osaa arvioida noin suurinpiirtein ja tietää sen...*hymy*
- ihmettelix
tosin epävirallisesti kirjoitti:
mutta samoilla kysymyksillä ja olisin sen mukaan hieman paviaania älykkäämpi, mutta minulla on kuitenkin erittäin hyvä yleistiedon tuntemus, muutamassa kilpailussa olen piruuttani käynyt yleistietoani mittaamassa ja muutaman niistä olen jopa voittanut. Joten mikä on tiedon ja älyn ero?
Työssä ollessani tein useita aloitteita työmme järkevöittämiseksi ja suurin osa aloitteista meni läpi, ja helpotti huomattavasti firmamme eri ihmisten eri työtehtäviä.
Pystyykö paviaani siihen?opettamalla aika moisiin suorituksiin....*hymy*
Ja toinen asia mitä tiedustelet on tiedon ja älyn ero. Tottakai ne ovat kaksi eri asiaa, tieto perustuu opittuun ja on usein muistin varaista, muistista on nimenomaan hyötyä tetokilpailuissa, siltikään kaikkea ei voi tietää, eikä muistaa.
Maalaisjärjen käyttökin on sallittua ja se on ihan käyttökelpoinen kapistus, siihen ei suurta ÄO:tä tarvita. - yopollo
onko vastaaja älykäs. Ne paljastavat myös onko vastaaja viisas. Työhönottaja valitsee mieluummin viisaan, sellainen osaa joustaa ja sopeutua, kuin älykkään, joka tavallisesti ärsyttää ja kapinoi.
- ihmijä
yopollo kirjoitti:

liukuhihnalle kelpaa viisaskin.

joustavuus ja sopeutuvuus eivät päde enää nykyaikana, ne ovat joskus olleet hyveitä jonka perusteella työntekijöitä on valittu.... tehdään kiltisti näin kun aina on tehty tietyllä tavalla, vaikka olisi parempia ja tuottavampiakin työtapoja.
Minä valitsisin mieluummin sen älykkään, siitä huolimatta että se ärsyttäisi ja kapinoisi, siitä voi olla enemmän hyötyä pisemmälle ajateltuna. - yopollo
ihmijä kirjoitti:
liukuhihnalle kelpaa viisaskin.
ei älykäs, koska hän turhautuu ja alkaa tehdä virheitä. Eikä häntä voi pomoksikaan laittaa koska hän on yleensä v****mainen niin alas- kuin ylöspäinkin.
- ihmijä
yopollo kirjoitti:
ei älykäs, koska hän turhautuu ja alkaa tehdä virheitä. Eikä häntä voi pomoksikaan laittaa koska hän on yleensä v****mainen niin alas- kuin ylöspäinkin.
no onpas mielenkiintoinen pointti. oletko itse se joviaali?
- yopollo
ihmijä kirjoitti:
no onpas mielenkiintoinen pointti. oletko itse se joviaali?
etten malta jättää hyvää herjaa sanomatta kun kielen päälle osuu.
- tietty asia
ihmettelix kirjoitti:
joustavuus ja sopeutuvuus eivät päde enää nykyaikana, ne ovat joskus olleet hyveitä jonka perusteella työntekijöitä on valittu.... tehdään kiltisti näin kun aina on tehty tietyllä tavalla, vaikka olisi parempia ja tuottavampiakin työtapoja.
Minä valitsisin mieluummin sen älykkään, siitä huolimatta että se ärsyttäisi ja kapinoisi, siitä voi olla enemmän hyötyä pisemmälle ajateltuna.Hullu paljon työtä tekee,viisas katsoo päältä.Kyllähän se on totuus että ei kaikki maalaisjärellä varustetut tulisi pärjäämään määrätyissä ammateissa.Kyllä se viisas saa asian ratkaistua nopeammin kuin se maalaisjärkinen asioissa missä tarvitaan loogista ajattelukykyä.Kyllähän maalaisjärki voi asian nopeamminkin ratkaista, mutta onko siinä pitemmän päälle minkäänlaista logiikkaa.Tuottavuutta ratkaistaessa on useinkin ratkaistava asia ehkä monimutkaisestikin,mutta tuottavuutta ajatellen parhaalla tavalla,joten aina ei hutaistu ajatus ole se tuottavuuden kannalta paras.Tarvitaan siis jälleen kerran viisautta.
- Idiootti omalla s...
Angiina kirjoitti:
Itse en ole osallistunut minkäänlaisiin älykkyystesteihin, enkä aio osallistuakaan. Olen kuitenkin ollut liki kolmekymmentä vuotta naimisissa ihmisen kanssa, joka on vuosia sitten Mensan virallisissa testeissä saanut roimasti Mensan rajan ylittävän tuloksen. Hän ei liittynyt jäseneksi. Siis, vaikka olen aivan varma, että en koskaan yltäisi mieheni saavutukseen testeissä, jotka paljolti perustuvat eräänlaiseen avaruudelliseen hahmottamiseen. Niin käytännön elämässä en ole kaikkina näinä vuosina (vuosikymmeninä) kertaakaan ikään kuin tipahtanut hänen vauhdistaan. Jos totta puhutaan, ja tämän hän myöntää itsekin, asia on usein ollut pikemmin päinvastoin.
Et ole paviaani. Älykkyyttäkin on niin monenlaista. Eikä mikään testi koskaan kykene sitä puolueettomasti ja/tai tyhjentävästi mittaamaan.Pellefanttipaviaani on nimenomaan semmonen "turhantärkee" tyhjäntoimittaja, millä ei kuitenkaan ole koskaan mitään kunnon sanottavaa..... Just sellanen, joka aina keskeyttää toisten tärkeämmät puheet, luullessaan olevansa aina toisia viisaampi..... Eli mun mielestä just sellanen seuranpilaaja, joka ei osaa olla silloin hiljaa, kun pitäisi!!! Eikös näin ole asiat!!!
- xxxyyy
Idiootti omalla s... kirjoitti:
Pellefanttipaviaani on nimenomaan semmonen "turhantärkee" tyhjäntoimittaja, millä ei kuitenkaan ole koskaan mitään kunnon sanottavaa..... Just sellanen, joka aina keskeyttää toisten tärkeämmät puheet, luullessaan olevansa aina toisia viisaampi..... Eli mun mielestä just sellanen seuranpilaaja, joka ei osaa olla silloin hiljaa, kun pitäisi!!! Eikös näin ole asiat!!!
Ehkä se on myös sellainen joka miettii vastaustaan yli viisi vuotta ennen kuin lohkaisee...
xxxyyy kirjoitti:
Ehkä se on myös sellainen joka miettii vastaustaan yli viisi vuotta ennen kuin lohkaisee...
on lohjennut *nauraa* Täytyy sanoa etten minäkään ymmärrä vuosien vanhojen ketjujen ylöstonkimista.
- Jermu
tänne voitte nyyhkiä sitten lisää..Katsos, ihme tapahtui ja tänne voi taas kirjoittaa. On se tekniikka niin ihmeellistä.
- ohhoijaa
sefu on noussut piuhojen päältä? ;))))
- Jermu
ohhoijaa kirjoitti:
sefu on noussut piuhojen päältä? ;))))
tai sitten tietsikka vaan nyt sattumalta ymmärtää laadun päälle ja hänen räpellyksensä ei mene läpi, vaan tukkii kaikki suodattimet. Hahahhahahahahaaahaaaa! Tää on yksi parhaista jutuista täällä palstalla.Katsos, kun se jo on ihan hätääntynyt. Milloinkahan alkaa ne vinkumiset yhteydenotoista tuonne ylläpitoon asian selvittämiseksi..Menisköhän sellaiset 5 minuuttia...Hahahahahahahaahhaahaha!
- lopettaa jumittamisen?
Huomasit että se kirjoittelu ei sitten niin sua kovasti koskevaa ollukkan? Eiköhän se sinun palstan alussa antamasi kommentti ollut syynä noihin kirjoituksiin.Pientä rajaa sullekin pitäis saada.Mutta kun et ymmärrä niin et sitte. Se Mensan ÄÖ testi ei todellakaan ole sinunlaisille tarkoitettu,että mitä varten sun pitää siihenkin tukkia noita älyttömiä kommenttejas?Mieti mihin sulla järki riittää ilman ainaista tappelua.Mene yrittämään illalla nakkikitskalle,kiilaa siellä ekaks ja revittele siellä, niin jospa joku todella pudottais sut maan pinnalle.Mutta kun et uskalla!!! Totuutta kun on monella niiiiiiin vaikea katsoa silmiin ja tämä virtuaalimaailmahan on kuin sinunlaisille suupalteille juhlaa. Mutta kun kertoivat että .....;arvaa mitä?
- painaa

"Lähetä viesti" näppäintä....kjäh kjäh....kröh...
- Jermu
lopettaa jumittamisen? kirjoitti:

"Vai käskitkö lopettaa.." Otappas nyt hiukan happea ja annos realiteetteja sinne salaliittojen sekaan.
Toi kommentti jostain nakkikioskille kiilaamisesta on säälittävä veto, koska todellinen väkivaltatilanne tai onnettomuus erottelee todelliset tekijät ja sinunlaiset sivusta piipittelijät aika tehokkaasti. - mensan testi
lopettaa jumittamisen? kirjoitti:
Huomasit että se kirjoittelu ei sitten niin sua kovasti koskevaa ollukkan? Eiköhän se sinun palstan alussa antamasi kommentti ollut syynä noihin kirjoituksiin.Pientä rajaa sullekin pitäis saada.Mutta kun et ymmärrä niin et sitte. Se Mensan ÄÖ testi ei todellakaan ole sinunlaisille tarkoitettu,että mitä varten sun pitää siihenkin tukkia noita älyttömiä kommenttejas?Mieti mihin sulla järki riittää ilman ainaista tappelua.Mene yrittämään illalla nakkikitskalle,kiilaa siellä ekaks ja revittele siellä, niin jospa joku todella pudottais sut maan pinnalle.Mutta kun et uskalla!!! Totuutta kun on monella niiiiiiin vaikea katsoa silmiin ja tämä virtuaalimaailmahan on kuin sinunlaisille suupalteille juhlaa. Mutta kun kertoivat että .....;arvaa mitä?
ei ole ÄÖ testi vaan ÄO . Mutta voihan olla, että oletkin tehnyt tuon älykkyysÖsämäärätestin - mistäs niitä sais, jos meikäläinenkin niissä paremmin pärjäis?
- se kateus
Sehän se on Suomalaisen perisynti.Kukaan ei saa osottautua toista vahvemmaksi älyllisellä tasolla tai saa heti jonkun "ihmeilmiön" nimen.Jos olet työssäsi pätevämpi kuin toinen ja saat kehut siitä,niin sen jälkeen alkaa varsinainen kalvaminen.Ja syitähän löytyy,jos ei todellisia,niin sitten keksitään.Antakaa vihdoin ja viimein ihmisten olla sitä mitä ovat,sillä kaikilla on joku vahva osio elämässään,joten hyödyntäkää sitä,ja olkaa sovussa.
- pikku-myy
joka luulee itseään muita älykkäämmäksi tuo sen niin usein esiin, että se ei ole kateutta vaan piruilua, joita he saavat osakseen. En oikein usko että kukaan kadehtii pelkän älyn takia toista ihmistä.
Älykäs ihminen ei leveile älyllään, se on ainakin yksi kriteeri siitä minkätasoinen äly ihmisellä on. - yopollo
pikku-myy kirjoitti:
joka luulee itseään muita älykkäämmäksi tuo sen niin usein esiin, että se ei ole kateutta vaan piruilua, joita he saavat osakseen. En oikein usko että kukaan kadehtii pelkän älyn takia toista ihmistä.
Älykäs ihminen ei leveile älyllään, se on ainakin yksi kriteeri siitä minkätasoinen äly ihmisellä on.on kuin auto ilman ajokorttia, tai ase ilman kantolupaa. Osaamattomissa käsissä syntyy vain vahinkoa.
- selvinnyt
Ei täällä palstalaisten keskuudessa ole kovinkaan korkeatasoista älykkyyttä havaittavissa,koska samojen asioiden toistoa jatketaan.Asiaa ei kertakaikkiaan saa menemään niille päähän,ei kaiketi vaikka lekalla takos kalloon.Kun ei ymmärrys riitä,niin tollous paistaa läpi että häikäsee.Kateellisia ovat varmaan mitä suuremmassa määrin,koska palkkalistan häntäpäähänhän he sijoittuvat raataessaan orjan lailla,kun on aikanaan jääny koulut kesken.Järelliset keskustelut ei ole ainakaan este näihin keskusteluihin osallistujille,vaan kun on tarpeeksi röyhkeä,niin tukkii itsensä joka keskusteluun ja useasti jankkaamaan samoja jo tuhat kertaa kuultuja mielipiteitä.Eipä taida monikaan olla kiinnostunut,koska aina samat nikit pyörii näillä palstoilla.
- älykkyysÖsämääräsi
olikaan?
- **kaveri
älykkyysÖsämääräsi kirjoitti:
olikaan?
on nyt lomalla, pitää odottaa siihen asti kun tulee ja selvittää testipaperin salat tai ainakin sen kumminko päin sitä kädessä pidetään.
- itelles tulkki
**kaveri kirjoitti:
on nyt lomalla, pitää odottaa siihen asti kun tulee ja selvittää testipaperin salat tai ainakin sen kumminko päin sitä kädessä pidetään.
jos sulla on viestinnässä joitain ongelmia!Jos sun lukutaitoinen kaveri on lomalla,käy kysymässä naapurista.Vai osaatkohan painaa ovikelloa?Minä en tarvitse tulkkia papereiden lukemista varten,mutta sinähän sen tunnut tietävän testipapereiden tulkinnasta.Monetko testit sulle onkaan tehty?Niitä kun yleensä joudutaan tekemään useampia sinun laisille.Mitäpä tulokset ovatkaan kertoneet?Onko vieläkään tulos selvinnyt.Vie ne jollekin Mensalaiselle,kun sulle ei näytä muuten asia selkiytyvän.
- sen kun
itelles tulkki kirjoitti:

kasvaa :)))))
- se on
sen kun kirjoitti:
kasvaa :)))))
varmaan täällä.Hienoa seuraapa oletkin itelles hommannu,kun peräti palstakommentaattorina.On siinä rinta rottingilla kun saa kamuille kertoo mitä oot saanu tänäänki aikaan.ONNITTELUT!!!!!!
- minulla
sen kun kirjoitti:
kasvaa :)))))
mutta heikolta näyttää sun kohdalla.Yritä edes saada jonkinmoista onnellisuutta omaan elämääs,että voisit joskus sietää toisten onnellisuuden.Vai onko siippa jättäny(mitä nyt en ihmettele),lapset rikosten polulla(kasvatuksen puutteen vuoksi) ja välit sukulaisiin poikki.Onha siinä jo syitä yhdelle ihmiselle olla katkera.Älä pura täällä kaikkia sanoja,että jää kotioloihinkin niitä onnenrippeitä korjaamaan edes muutama sana.Hyvää yritystä,mutta toivottavasi et joudu kirjoittamaan seuaavalla kerralla nim.merk.;Turha toivo.Heipat sulle ja koita nyt viisastua ja laajentaa sanavarastoasi.
- niin on
minulla kirjoitti:

onnellinen että murhaisi jos sattuisi tuntemaan :)))
- latvas
niin on kirjoitti:
onnellinen että murhaisi jos sattuisi tuntemaan :)))
ja muutu ihmiseksi,jos voit.Sähän oot aivan seko!Mitä onkaan tullu nautittua viimesen vuorokauden aikana?Varmaan jotain mikä ei sovi sulle.
- mantrat
latvas kirjoitti:
ja muutu ihmiseksi,jos voit.Sähän oot aivan seko!Mitä onkaan tullu nautittua viimesen vuorokauden aikana?Varmaan jotain mikä ei sovi sulle.
onnellisuutesi tukena :))))
- kuin tollous
mantrat kirjoitti:
onnellisuutesi tukena :))))
Mikä kylläkin näkyy joidenkin kommenteista.Oleks muuten ite miten onneton,kun kadehdit toisten onnea?Noinko vaikee on hyväksyä se,että jollain menee paremmin kuin sinulla.Onnettomat ja tyhmät ihmisethän ovat tarkoitusta vailla eläviä,pakkomielteisiä ja harhoja kuvittelevia yksilöitä.Koetahan nyt parantua ja ala elää.Ei siihen paljon tarvita.Jätät vain ne harhat mielestäsi ja mene ostamaan vaikka itsellesi jotain mitä olet aina halunnut.Siitäkin voit saada mieles rauhottumaan.Elä ja anna toistenkin elää,sillä katkeroitunut ei voi elää koskaan onnellisena.
- jatkuu
kuin tollous kirjoitti:

entisellään, huomaan :)))
- sullekin
jatkuu kirjoitti:
entisellään, huomaan :)))
Sanat eivät riitä kertomaan,,,,.Mutta kaipa ne on jo loppuneet sulta?Kivat sulle.
- max-life
.. se vaan on joteski ikävää, kun kerran kuussa naisia ne mensat vaivaa. Se kun heijastuu meihin miähiinki.
Sitä en tiänny, että niillä klupiki perustettu? Enpä kuiteskaa voi sanoa, jotta Mensalaisia vihaisin, minkäs ne sille mahtaa.- hö
Yksinkertainee syy miksi mensalaisia vihataan on psykologinen.
Normaaliälykkyydellä ja tunne-elämällä varustettu ihminen toimii pitkälti tunnepitoisesti. Hänen ratkaisunsa ovat äärimmäisen epratioonaalisia ja nimenomaan inhimillisiä :P Tunteellisuus on inhimillistä.
Mensalaiset ovat järki-ihmisiä näiden tunnemaailmaltaan sekasortoisoisten olentojen parissa.
Siinä missä tavallisella ÄÖ:llä varustettu ihminen menestyy normaalin tunne-elämänsä ohjaamana tosielämässä niin siinä mensalainen haparoi kylmän viiltänä loogisen ajattelunsa kanssa mikä ongelmia aiheuttaa keskusteluissa jne. Eroavaisuus syntyy nimenomaan siinä koska tämä ero psyykessä näkyy kaikkialla. elämässä, reaktioissa ja keskusteluissa. Tavalliset ihmiset vain odottavat tunnereaktioita kaikkiin asioihin ja mensalaiselta niitä harvoin löytää. Siksi mensalaisia usein vihataankin tosielämässä korkeasta ÄÖ.stä huolimatta ja jatkuvasti piikitellää ja etsitään alueita missä mensalaisen "tyhmyys" näkyisi ja niinkuin oletettavaa onkin niin kun mensalaista lähtee tunnepitoisesti arvioimaan niin vikoja ja puutteita varmasti myös löytyykin, mutta tämä vain on valitettavan väärä elämänalue mitata mensalaisen mielen syvyyttä.
Sitä ei tunnepitoisilla mittauksilla selvitetä. hö kirjoitti:

Sitä ei tunnepitoisilla mittauksilla selvitetä....kiteytti itse parhaan ratkaisun. Paras panna se todistus kaappiin ja unohtaa koko juttu.
hö kirjoitti:
Yksinkertainee syy miksi mensalaisia vihataan on psykologinen.
Normaaliälykkyydellä ja tunne-elämällä varustettu ihminen toimii pitkälti tunnepitoisesti. Hänen ratkaisunsa ovat äärimmäisen epratioonaalisia ja nimenomaan inhimillisiä :P Tunteellisuus on inhimillistä.
Mensalaiset ovat järki-ihmisiä näiden tunnemaailmaltaan sekasortoisoisten olentojen parissa.
Siinä missä tavallisella ÄÖ:llä varustettu ihminen menestyy normaalin tunne-elämänsä ohjaamana tosielämässä niin siinä mensalainen haparoi kylmän viiltänä loogisen ajattelunsa kanssa mikä ongelmia aiheuttaa keskusteluissa jne. Eroavaisuus syntyy nimenomaan siinä koska tämä ero psyykessä näkyy kaikkialla. elämässä, reaktioissa ja keskusteluissa. Tavalliset ihmiset vain odottavat tunnereaktioita kaikkiin asioihin ja mensalaiselta niitä harvoin löytää. Siksi mensalaisia usein vihataankin tosielämässä korkeasta ÄÖ.stä huolimatta ja jatkuvasti piikitellää ja etsitään alueita missä mensalaisen "tyhmyys" näkyisi ja niinkuin oletettavaa onkin niin kun mensalaista lähtee tunnepitoisesti arvioimaan niin vikoja ja puutteita varmasti myös löytyykin, mutta tämä vain on valitettavan väärä elämänalue mitata mensalaisen mielen syvyyttä.
Sitä ei tunnepitoisilla mittauksilla selvitetä.kenenkään vihaavan mensalaisia, miksi pitäisi? Viha on mielestäni turhan voimakas sana kun määritellään tunteita erilaisia ihmisryhmiä kohtaan. Monta kertaa olen kyllä huvittuneena saanut täältä lukea kuinka jotkut kehuvat ääöötään korkeaksi, tajuamatta itsekään mitä kirjoittavat ;) ei se taida äo paljonkaan siitä nousta vaikka osaakin aakkoset ä:stä ö:hön ;)
vaikka et sää taida kuulla, on tuosta viestistäsi vierähtänyt jo viisi vuotta. Herranjestas, niinkö kauan minäkin oon täällä palloillut :))
Niin...ei ne oo mensat vaan menkat.
Enkä mä ainakaan vihaa mensalaisia, ei ole mitään aihetta vihata.hö kirjoitti:
Yksinkertainee syy miksi mensalaisia vihataan on psykologinen.
Normaaliälykkyydellä ja tunne-elämällä varustettu ihminen toimii pitkälti tunnepitoisesti. Hänen ratkaisunsa ovat äärimmäisen epratioonaalisia ja nimenomaan inhimillisiä :P Tunteellisuus on inhimillistä.
Mensalaiset ovat järki-ihmisiä näiden tunnemaailmaltaan sekasortoisoisten olentojen parissa.
Siinä missä tavallisella ÄÖ:llä varustettu ihminen menestyy normaalin tunne-elämänsä ohjaamana tosielämässä niin siinä mensalainen haparoi kylmän viiltänä loogisen ajattelunsa kanssa mikä ongelmia aiheuttaa keskusteluissa jne. Eroavaisuus syntyy nimenomaan siinä koska tämä ero psyykessä näkyy kaikkialla. elämässä, reaktioissa ja keskusteluissa. Tavalliset ihmiset vain odottavat tunnereaktioita kaikkiin asioihin ja mensalaiselta niitä harvoin löytää. Siksi mensalaisia usein vihataankin tosielämässä korkeasta ÄÖ.stä huolimatta ja jatkuvasti piikitellää ja etsitään alueita missä mensalaisen "tyhmyys" näkyisi ja niinkuin oletettavaa onkin niin kun mensalaista lähtee tunnepitoisesti arvioimaan niin vikoja ja puutteita varmasti myös löytyykin, mutta tämä vain on valitettavan väärä elämänalue mitata mensalaisen mielen syvyyttä.
Sitä ei tunnepitoisilla mittauksilla selvitetä.Mistä näitä ikivanhoja avauksia oikein tulee????
LaardiBee kirjoitti:
säkin mensalainen?
perusteella voisin hyvinkin kuulua mensalaisiin :))) *hihittelee vieläkin oivallustaan, odottaen miten norMix kuittaa tuon*
TaikisN kirjoitti:
ARKISTOSTA :)))
Oivallus- ja päättelykykysi on aivan uskomaton, en olisi itse keksinyt tuota ikinä!!! OLen äimänkäkenä ja lensin melkein hämmästyksestä pyrstölleni. Itse Sherlock Holmeskaan tuskin olisi pystynyt ratkaisemaan juttua tuosta vaan kuten sinä! Sinussa on selvääkin selvemmin potentiaalia uudeksi Neiti Etsiväksi! :))
...mansen testi. Ja jos saat jotensikaan kelvollisen tuloksen päältä pällirajan, niin haet het Manseen. Sieltä löytyy erittäin kultivoitunutta juttuseuraa pitkin vuotta ja vuosikymmeniä.
- ritojdk
eihän se älykkyysosamäärä näy mitenkään päällepäin :D
- Teemuna
Miksi heitä, harmittomia vihaamaan.
- ei mee ei
joka hakee suomi24:stä juttuseuraa?
Ei hyvin mee sullakaan? - mensaperhe
minä ainakin rakastan kolmea mensalaista ;)
- Masse setä
Mensa-juttu on sinänsä aika paljon sellaista, että se on psykopaattien tapa tehdä hallittu pyrkimys joko hyödyntää tai eliminoida yksilöitä.
- Jk-IS
Mitä väliä? Mensalaisten sulketulla palstalla kukaan ei pilkkaa tai naureskele.
Siellä voi pitää älykkään keskustelun ja jos haluaa nähdä ihmisyyden karmeimman puolen, voi hillua täällä suomi24 palstalla ilman mensalaisuudwn paljastamista. - tarkkasilmäinen
Aloittaja on lukenut väärin. Ei täällä mensalaisista ole mitään negatiivista kirjoitettu, vaan manselaisista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107221Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662126- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009