Kun sitten hain, niin hain perunat. Niin pitkään mietin sipulilaarilla. Mutta sitten en ottanut. Jos olisin ottanut, niin nyt olisi mistä ottaa sipulia. Raikasta makua ja sipulin ravintoaineita ei korvaa mikään muu niin hyvin kuin sipuli itsessään. Joskus on tullut maistettua, ellei peräti syötyäkin sipulikeittoakin. Se vasta olikin hyvä annos. Kuvittelisin, että siihen aikaan sen kanssa olisi voinut olla ruisleipäpala, ehkä ns. reikäleivästä tai muusta vastaavasta. Niitä oli ennen niitä ruisleipiä ja ne olivat silloin omana aikanaan todella hyviä ja maukkaita. Niiden päälle saatettiin laittaa peruslevittteen eli voin kanssa tuorekurkkua, suolakurkkua, kaalinlehti ja edam juustoa. Mutta sellaisia ne ajat olivat silloin ennen. Ja ruokajuomana meni maidot joko punaiset maidot jäätävän kylminä tai sitten sininen lurumaito. Joskus tuli kokeiltu sellaista vaalean sinistäkin maitoa. Ja siitä muistaa sen, että jäätävä kylmyys nosti senkin käyttökelpoisuutta huomattavasti.
Oletteko te koskaan unohtaneet mitään elintarviketta elintarvikeliikkeeseen ja sitten ymmärtäneet sen vasta esim. myöhemmin?
Oletteko te koskaan unohtaneet mitään elintarviketta elintarvikeliikkeeseen ja sitten ymmärtäneet sen vasta esim. myöhemmin?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aivokääpiö
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
https://www.etuovi.com/kohde/52752290 halpa talo.
Kyllä, olen unohtanut joskus jotain elintarviketta kauppaan ja vasta myöhemmin huomannut sen. Usein se tapahtuu silloin, kun olen kiireinen ja ajatukseni ovat muualla. On ärsyttävää huomata vasta kotona, että jotain tärkeää puuttuu ruoanvalmistuksesta. Onneksi useimmiten pärjään kuitenkin ilman sitä unohtunutta tuotetta ja voin joko improvisoida tai käydä hakemassa sen myöhemmin. Sipulin unohtaminen on kyllä harmillinen moka, sillä se on niin monikäyttöinen ja tärkeä raaka-aine monissa ruoissa.
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
🍒 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18342657
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞