Jeesus ei voi olla isä jumala!

Anonyymi-ap

Mitä esimerkkejä on siitä että Jeesus ei ole sama kuin Pyhä Henki? No, Raamatussa ei ole mitään esimerkkejä siitä että Jeesus olisi sama kuin Pyhä Henki.

No, entäs sitten siitä että Jeesus on sama kuin Jumala? Tässä on joitain esimerkkejä siitä mitä Raamattu sanoo Jeesuksen asemasta Isäänsä, Jumalaan, nähden. Nämä on Suomen kirkkoraamatusta mutta löytyvät ihan samoin muistakin Raamatun käännöksistä.

Johannes 8:42
"Tähän Jeesus sanoi: »Jos Jumala olisi teidän isänne, te rakastaisitte minua, sillä minä olen lähtöisin Jumalasta ja tulen hänen luotaan. Minä en edes päättänyt tulostani itse, vaan hän lähetti minut.»"

(Ennen Jeesuksen päätöstä tulla ihmiseksi hän oli taivaassa. Jos hän olisi ollut siellä Jumala, hänen päätöksensä olisi ollut hänen oma päätöksensä. Koska hän ei kuitenkaan ollut Jumala, hän ei tehnyt tätä päätöstä itse vaan totteli Isänsä päätöstä)

Johannes 20:17
"Jeesus sanoi: »Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.»"

(Nuo olivat Jeesuksen sanat ylösnousemuksensa JÄLKEEN, jolloin hän ei enää ollut ihminen vaan henkiolento.)

Matteus 20:23
"Silloin hän sanoi heille: »Minun maljani te vielä juottekin, mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille Isäni on ne tarkoittanut.»"

(Jos Jumala ja Jeesus olisivat kummatkin sama jumala, toisella ei olisi enemmän päätösvaltaa kuin toisella)

10

267

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vartiotornisi opettaa että Jeesus olisi enkeli, ja kieltää Raamatun ilmoituksen että Jeesus oli Jumala.

      Sen vuoksi vartiotornisi ei voi antaa sinulle asiaankuuluvia jaetietoja.

      Katso esim:

      Hebr. 1:6 Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit".
      1:8 mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti,

      • Anonyymi

        Jeesus Jumalan poika, ei isä Jumala!


      • Anonyymi

        Isä tuo esikoisensa maailmaan, jota kutustaan myös jumalaksi. Mikä tässä on ongelma?


    • raamattuhan opettaa, että jeesus oli mummonsa äiti ja ainutsyntyinen kumminkaimansa setä. Sekä uudelleensyntynyt Ukantan poppamiäs Huspadi Hutaan naapuri. Ja potkukelkan keksijän, von und zu Holtzkopfin isän äitipuoli. Ja ylienkeli ja kova laskemaan Peräilmaa.

    • Anonyymi

      "Jos Jumala ja Jeesus olisivat kummatkin sama jumala, toisella ei olisi enemmän päätösvaltaa kuin toisella"


      Joh. 14:11 - Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa

      Hebr. 1:8 mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti,

      • Anonyymi

        Jeesus sanoi: Isä on minua suurempi!!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus sanoi: Isä on minua suurempi!!!!

        Fil. 2:7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi

        Mutta jo Fil. 2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra

        Herra on yksi Jumalan nimistä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fil. 2:7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi

        Mutta jo Fil. 2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra

        Herra on yksi Jumalan nimistä

        Raamatussa on monta Herraa;
        1.Jehova(käännetty suomeksi Herra/Herra Jumala)
        2.Jeesus(herra=rabbi,messias,Jumalan Poika)
        3.joku muu korkea-arvoinen henkilö(esim.talon isäntä)


    • Anonyymi

      Aamen, hyvin kirjoitettu.

      • Anonyymi

        Jeesus on Jumalan poika, ensimmäinen enkelipoika


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1333
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. 60
      651
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      51
      648
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      507
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe