Kuntalaiset muistavat Unto Murtoa hyvällä.

Niin moni kuntalainen muistaa kunnanjohtaja Murron aikaa hyvällä. Silloin oli kunnassa tekemisen meininki, eivätkä rotat hyppineet pöydällä.
54780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Näin asiasta kertoo Kuntalehti: Talousvaikeuksissa oleva Rautavaaran kunta harkitsee rajua säästötoimia, jotka tulisivat voimaan vielä vuoden 2016 viimeisten kahden kuukauden aikana. Kunnanjohtaja Unto Murto esittää ensi maanantaina kokoontuvalle kunnanhallitukselle, että kunnassa käynnistetään koko henkilökuntaa koskevat yhteistoimintaneuvottelut.

Tavoitteena on saada henkilöstömenoihin ja palvelujen ostoihin vuoden 2016 aikana 1,2 miljoonan euron säästöt lomautuksilla tai muilla kustannuksiin alentavasti vaikuttavilla toimenpiteillä. Syynä Rautavaaran kunnan taloustilanteen kriisiytyminen ja 16 miljoonan velat.

Kunnanjohtajan mukaan yt-neuvottelujen tavoitteena on saada kunnan talous tasapainoon vuosina 2016–2017"

Murron aikana ei ollut kunnassa omiin rottiinkaan varaa. Nekin piti myydä pois kaiken muun omaisuuden ohella tyhjänä ammottavan kassa täytöksi. Kyllä ei kuntalaiset Murtoa lämmöllä muista. Hänen jälkeensä tulleita kunnanjohtajia kyllä.

Äänestä
  • Mitään lomautuksia kuntaan ei tullut. Kunnan talous tuli kuntoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mitään lomautuksia kuntaan ei tullut. Kunnan talous tuli kuntoon.

    Viisi miljoonaan velkaa kolmen kuukauden aikana taloutta paikkaamaan. Mitä kehuttavaa siinä muka on?

    Äänestä

Unton epäviralliset "avustaja kuntalaiset" kyllä hyppivät pöydillä. Silloin nähtiinkin kunnassa kaikenlaista varjokunnanhallitusta ja varjojohtoryhmiä. Missä kohtaa kuntalakia nämä tämmöiset onkaan mainittu? Mihin unohtui Murrolta hyvän hallintotavan noudattaminen?

Äänestä

Kuntalaiset muistavat erityisen hyvällä Unton poislähtöä. Se jos mikä oli kunnassa yksimielinen päätös.

Äänestä
  • Ei kunnan päätöstä ole olemassa. Päätöksen teki Kunnallinen eläkelaitos.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei kunnan päätöstä ole olemassa. Päätöksen teki Kunnallinen eläkelaitos.

    Höpöhöpö, keva tekee päätöksen vain eläkkeen maksusta. Mitä se kuntalaisille kuuluu, maksetaanko poislähteneelle eläkettä vai ei. Ihmisen itsensä oma asia. Eivätkä valtuustoryhmien omat päätökset ole julkisia muutenkaan. Sattui vaan kaikilla olemaan sama päätös ja tulivat yhtäaikaa sen Murrolle myös kertomaan. Se oli finito jatkohaaveille.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kyllä Rautavaaran kunta ei eläkettä maksa eikä tarvitse myöskään käydä määräyksiä kertomassa

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kyllä Rautavaaran kunta ei eläkettä maksa eikä tarvitse myöskään käydä määräyksiä kertomassa

    Ei niin,mutta Rautavaaran kaikki valtuustoryhmät sen sijaan antoivat yhdessä määräyksen "ei jatkoon". Murton laulut oli silläoin kunnassa lauleltu ja uusi kunnanjohtaja laitettiin hakuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei niin,mutta Rautavaaran kaikki valtuustoryhmät sen sijaan antoivat yhdessä määräyksen "ei jatkoon". Murton laulut oli silläoin kunnassa lauleltu ja uusi kunnanjohtaja laitettiin hakuun.

    On erikoinen kunta eipä ole muualla kuultu tällaisista toimista,
    ei tatvitse edes kunnasta Irti sanoutua.
    Miksi Rautavasra itse sanoo koko politikkovoimin.?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    On erikoinen kunta eipä ole muualla kuultu tällaisista toimista,
    ei tatvitse edes kunnasta Irti sanoutua.
    Miksi Rautavasra itse sanoo koko politikkovoimin.?

    Pakkohan se on jos ihminen ei itse ymärrä lähteä edes pakon edessä 😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Pakkohan se on jos ihminen ei itse ymärrä lähteä edes pakon edessä 😂😂😂

    Missä näyttö että ei ymmärrä?
    Ei 68v tarvitse irtisanoutua,eikö Rautavaaran päättäjät sitäkään tiedä?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Missä näyttö että ei ymmärrä?
    Ei 68v tarvitse irtisanoutua,eikö Rautavaaran päättäjät sitäkään tiedä?

    Ja silti joku väittää niin tehneensä 🤣🤣🤣🤣🤣

    Kunnasta ja kuntalalaisilta piti kyllä muistuttaa miestä tästä jo hyvissä ajoin. Eikä vaihtoehtoja annettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ja silti joku väittää niin tehneensä 🤣🤣🤣🤣🤣

    Kunnasta ja kuntalalaisilta piti kyllä muistuttaa miestä tästä jo hyvissä ajoin. Eikä vaihtoehtoja annettu.

    Paikallislehdessä uutisoitiin lukiokiista hiersi ja hiertää edelleen.
    Ei onneksi lukio loppunut ja sukiulainenkin pääsi perinnettä jatkamaan.
    Eikä asianvalmistelia ollut esteellinen ," ei tienyt sukulaisen hakevan." Huhu kiersi jo ennen kun oli tieto lakkautuksesta.
    Olihan hänellä pääsy tietoihin ja vastaili kysymyksiin hakioille.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Esteelliseksi tuleekin vasta kun on saanut asian tietoonsa. Tottahan viranhaltija hoitaa normaaleja työtehtäviään siihen saakka. Senkin jälkeen hän voi osallistua joihinkin taustatöihin, joilla ei ole merkitystä itse valintaan. Huhut on huhuja, ja niiden alullepanijat tunnetaan kaunaisuudestaan. Hallinto-oikeus on nämä "huhut" jo käsitellyt ja hylännyt valitukset.

    Täysin eri asia on alusta alkaen valmistella, esitellä tai muutoin olla edistämässä sellaiseen yksittäiseen ihmiseen kohdistuvaa asiaa, jonka suhteen on esteellinen. Se on tietoinen päätös ja kuntalaisia kiinnistaakin kovin, onko Murto ollut jäävinä tekemässä päätöksiä omiin "avustaja kuntalaisiinsa" liittyen?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kokoajan hääri taustalla,antoi jopa lausuntoja kesken käsittekyn.
    Tieto on kirjattu.

    Äänestä

Taitaapa palstapäivystäjä höpötellä omiaan. Kyllä 68-vuotias on täysin palvellut ja oikeutettu nauttimaan eläkepäivistä ja vieläpä arka muhkeasta eläkkeestä. Ei siinä rakkikoirat paljon hetkauta.

Äänestä
  • Taitaa siinä nauttiminen olla aika kaukana kun katsoo mitä täällä pitää touhuta aikansa kuluksi 🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

Totta. Kunnassa sahat soi ja vasarat paukkui.

Äänestä
  • Monessakin Murron työskentelemässä kunnassa paukkui vasara, kun konkka oli edessä. Erityisesti Viialaiset muistavat tämän hyvin. Sieltäkin tuli Murrolle lähtö.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Monessakin Murron työskentelemässä kunnassa paukkui vasara, kun konkka oli edessä. Erityisesti Viialaiset muistavat tämän hyvin. Sieltäkin tuli Murrolle lähtö.

    Oliko kunnanjohtaja?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Oliko kunnanjohtaja?

    Tuliko lähtö?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Oliko kunnanjohtaja?

    Ei. Kj oli Esko Korkeamäki. Hänen jälkeensä kj Pekka Oksanen. Viimeinen kj oli Jaana Karrimaa . Viialan kunta liitettiin Toijalaan 2007. Syntyi Akaan kaupunki.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ei. Kj oli Esko Korkeamäki. Hänen jälkeensä kj Pekka Oksanen. Viimeinen kj oli Jaana Karrimaa . Viialan kunta liitettiin Toijalaan 2007. Syntyi Akaan kaupunki.

    Murto sai kenkää jo aiemmin. Häntä ei tarvittu tuossakaan uudessa organisaatiossa.

    Äänestä

Eläkeyhtiö avitti ei kunnan juorut.
Eikä koulun hyvin lukenut tv alue uitisissakin saatiin jo mainosta.

Äänestä
  • Eläkeyhtiö avitti kuntaa. Vanhaa sanontaa lainataksemme: sinne lähti niin kuin kuppa Töölöstä. Kiitos kaikille valtuustoryhmille asian edistämisestä!

    Äänestä

Murto oli hyvä kunnanjohtaja. Ei antanut kaikkien hyppiä silmilleen. Siitä eivät kaikki pitäneet ja puuhastelivat kaikenlaista, mutta aika vähän onnistuivat puuhissaan.

Äänestä
  • Unto oli tosi hyvä kunnanjohtaja.
    Hypittää yrittivät niin kuin edellisiäkin,siitä Untolle viha yrittivät keksiä ja kaikki jo olleet kunnan ongelmat tehdä hänen syyksi.
    Olihan omanedun ajajat aina ennen onnistunut. Samaa yrittivät ,mutta yrittäjät puuttui korruptio tuli julkiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Unto oli tosi hyvä kunnanjohtaja.

    Julkiseksi pitää myös tulla, mikäli Murto on esteellisenä osallistunut millään tapaa "avustaja kuntalaisiaan" koskevaan päätöksentekoon. Juuri se on korruptiota.

    Äänestä

  • Murron johtajuuden aikaan kukoisti korruptio oikeudenkin mukaan. Huonossa johtajuudessa kaikki on mahdollista.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Unto oli tosi hyvä kunnanjohtaja.
    Hypittää yrittivät niin kuin edellisiäkin,siitä Untolle viha yrittivät keksiä ja kaikki jo olleet kunnan ongelmat tehdä hänen syyksi.
    Olihan omanedun ajajat aina ennen onnistunut. Samaa yrittivät ,mutta yrittäjät puuttui korruptio tuli julkiseksi.

    Ei siihen mitään keksimistä ole tarvinnut. Riittää kun hän katsoo peiliin ja miettii miksi yksikään kunta Suomesta ei kaipaile häntä ja miksi ei ole ollut tykätty kunnanjohtaja kuntalaisten silmissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Ei siihen mitään keksimistä ole tarvinnut. Riittää kun hän katsoo peiliin ja miettii miksi yksikään kunta Suomesta ei kaipaile häntä ja miksi ei ole ollut tykätty kunnanjohtaja kuntalaisten silmissä.

    Murto lienee myös Suomen ainoa kunnanjohtaja jonka tekemiset useamman kunnan kunnanjohtajana ovat olleet oikeuslaitoksen syynissä yhtäjaksoisesti kymmenen vuoden ajan. Niin käy kun työskentelutavat liikkuvat jatkuvasti harmaalla alueella eivätkä kestä eettistä tai moraalista tarkastelua.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Murron johtajuuden aikaan kukoisti korruptio oikeudenkin mukaan. Huonossa johtajuudessa kaikki on mahdollista.

    Koululla ainakin ja kunnan päätöksissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Ei siihen mitään keksimistä ole tarvinnut. Riittää kun hän katsoo peiliin ja miettii miksi yksikään kunta Suomesta ei kaipaile häntä ja miksi ei ole ollut tykätty kunnanjohtaja kuntalaisten silmissä.

    Tuskin sinuakaan tapaista kuin Suomi 24,voisi hiljetä kun et puuttuisi jokaisen mielipiteisiin
    Ei kukaan voi erehtyä kommenttien mukaan,kyllä se tuuli puhaltaa vahvasti ,mistäpä muualta kuin Rannankylältä,keyrityn selältä saakka.

    Äänestä

  • Murron yhteistyökyvyttömyys, omavaltaisuus ja huonot johtamistavat ovat laajalti tunnetut kaikissa hänen johtamissaan kunnissa. Kenkää tuli kaikista eikä lyhyitä sijaisuuksia jatkettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Unto oli tosi hyvä kunnanjohtaja.
    Hypittää yrittivät niin kuin edellisiäkin,siitä Untolle viha yrittivät keksiä ja kaikki jo olleet kunnan ongelmat tehdä hänen syyksi.
    Olihan omanedun ajajat aina ennen onnistunut. Samaa yrittivät ,mutta yrittäjät puuttui korruptio tuli julkiseksi.

    Harvalla nämä "rautavaaralaisten aiheuttamat " ongelmat ovat kulkeneet mukana jo kymmeniä vuosia ennen Rautavaaralle tuloa. Eiköhän se syy Murron ongelmiin jokaisessa työpaikassaan ole selvinnyt ihan omaan peiliinsä katsomalla. 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Murto lienee myös Suomen ainoa kunnanjohtaja jonka tekemiset useamman kunnan kunnanjohtajana ovat olleet oikeuslaitoksen syynissä yhtäjaksoisesti kymmenen vuoden ajan. Niin käy kun työskentelutavat liikkuvat jatkuvasti harmaalla alueella eivätkä kestä eettistä tai moraalista tarkastelua.

    Kannattaa kunnassa selvittää eikä täällä" urputtaa "joka asiasta ja joka ketjussa kun toisillakin on hyvät tiedot Rautavaaran päätöksen teosta ,kaikki ei mene läpi vaikka kuinka laulaa liverrät.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Tuskin sinuakaan tapaista kuin Suomi 24,voisi hiljetä kun et puuttuisi jokaisen mielipiteisiin
    Ei kukaan voi erehtyä kommenttien mukaan,kyllä se tuuli puhaltaa vahvasti ,mistäpä muualta kuin Rannankylältä,keyrityn selältä saakka.

    Näkyypä vaan voivan erehtyä pahastikin 😂😂😂

    Erehtyjän itsensä sen sijaan tunnistavat kaikki. Niin monet vuosikymmenet on samaa ratkutusta kunnassa nähty ja kuultu.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Näkyypä vaan voivan erehtyä pahastikin 😂😂😂

    Erehtyjän itsensä sen sijaan tunnistavat kaikki. Niin monet vuosikymmenet on samaa ratkutusta kunnassa nähty ja kuultu.

    Pahasti erehdyt,kyllä mielikuvat lentää.
    🤮🤣🤣🤣🤣😭🐵🐵🐵🐵

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Harvalla nämä "rautavaaralaisten aiheuttamat " ongelmat ovat kulkeneet mukana jo kymmeniä vuosia ennen Rautavaaralle tuloa. Eiköhän se syy Murron ongelmiin jokaisessa työpaikassaan ole selvinnyt ihan omaan peiliinsä katsomalla. 🤣

    Samoin sinulla kyllä sinut kaikki Rautavaaralaiset,teostasi tuntee.
    🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Samoin sinulla kyllä sinut kaikki Rautavaaralaiset,teostasi tuntee.
    🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Kovinpa vaan näkyy olleen vaikeaa tuo tunnistaminen kun jatkuvasti vääriä ihmisiä syyttelet 🤣🤣🤣

    Kaunojen kohde niistä syytöksistä on kyllä selvinnyt koko kylälle hyvin 😂🤮🤮

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Kannattaa kunnassa selvittää eikä täällä" urputtaa "joka asiasta ja joka ketjussa kun toisillakin on hyvät tiedot Rautavaaran päätöksen teosta ,kaikki ei mene läpi vaikka kuinka laulaa liverrät.

    Niitähän on Murron ossalta selviteltykin useassa kunnassa. Näyttöä siis piisaa vaikka yksi fani muuta yrittää täällä selitelläkin.

    Kohtahan se on taas muuttolintujen aika, routa ajaa porsaita kotiin pyhistä vannomisista huolimatta 😂😂😂

    Äänestä

  • Kyllä ne nuo iltapäivälehdet on sitten nopeita - heti tuon kommentin julkaisemisen jälkeen tuli lehtiin taas otsikot ällöttävän löyhkän palaamisesta pääkaupunkiseudulle. Jo se taas itsekehu lemahtaa eteläisessä Suomessa 🤮

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Niitähän on Murron ossalta selviteltykin useassa kunnassa. Näyttöä siis piisaa vaikka yksi fani muuta yrittää täällä selitelläkin.

    Kohtahan se on taas muuttolintujen aika, routa ajaa porsaita kotiin pyhistä vannomisista huolimatta 😂😂😂

    🤣🤣🤣🤣🤣🤣
    Voit pahasti erehtyä kun ei ole tarvennut mitään etelän lämpöä.
    🐵🐵🐵🐵🐵🐵🐵🐵

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Kyllä ne nuo iltapäivälehdet on sitten nopeita - heti tuon kommentin julkaisemisen jälkeen tuli lehtiin taas otsikot ällöttävän löyhkän palaamisesta pääkaupunkiseudulle. Jo se taas itsekehu lemahtaa eteläisessä Suomessa 🤮

    🤣🤣🤣🤣🤣🐔🤣🤣

    Urjalan potaskatehdashan se siellä taas hajuhaittaa aiheuttaa 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Urjalan potaskatehdashan se siellä taas hajuhaittaa aiheuttaa 😂

    Eihän siitä ole kauan kun "lannan levitys" pilasi sieltä vesijohtovedetkin . Ilmankos sitä "ripulia' on sieltä riittänytkin 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Urjalan potaskatehdashan se siellä taas hajuhaittaa aiheuttaa 😂

    Paraskin tietäjä, kyllä oman kunnan "löyhkät" hajua antaa muualta ei tarvitse lisäksi.
    🤣🤣🤣🤣🤣🤣🐒🐒

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Paraskin tietäjä, kyllä oman kunnan "löyhkät" hajua antaa muualta ei tarvitse lisäksi.
    🤣🤣🤣🤣🤣🤣🐒🐒

    Ei se Uusimaakaan löyhkää ole sinne halunnut vaan siltipä saavat hajut. Savossa ei ole hajusta uutisoitukaan 🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

Pitää olla pätevä tietokoneihminen kun noita pallukoitakin osaa tuottaa. Tuo vaatii mahtavaa älyä.

Äänestä
  • Toisilla ei ole sitäkään vähää...

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Toisilla ei ole sitäkään vähää...

    Ja vielä: lällälää! Se sinulta unohtui.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Ja vielä: lällälää! Se sinulta unohtui.

    Sulla se vaan juttujen taso laskee illan myötä. Vaikkei niiden tasossa kyllä muulloinkaan kehumista ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Sulla se vaan juttujen taso laskee illan myötä. Vaikkei niiden tasossa kyllä muulloinkaan kehumista ole.

    🤣🤣🤣😍😍😍😍🤮

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Niin moni kuntalainen muistaa kunnanjohtaja Murron aikaa hyvällä. Silloin oli kunnassa tekemisen meininki, eivätkä rotat hyppineet pöydällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu