Järkyttävä tapahtuma suomalaisessa koulussa

Tämä tapahtuma koskee syvälle koko suomalaiseen kansakuntaan. 12-vuotias on lapsi, ei varmasti ymmärrä tekoaan. Nyt onkin kysymys; mistä lapsi sai aseen ja panokset? Aivan järkyttävää, että näin voi käydä. Aseiden säilytykseen on selvät säännöt; ei pitäisi olla lasten ulottuvilla. Rikos on tapahtunut aseen ja panosten säilytyksessä, se on varmaa. Tästä järkyttävästä tapahtumasta kärsivät kaikki suomessa koulua käyvät lapset. Lapsen mielikuvitus on vilkas ja lapset osaavat lukea uutiset. Hyvin moni varmasti saa vakavia pelkotiloja ja traumoja , ehkä jopa loppuiäkseen. Myös vanhempien huoli ja pelko lapsista kasvaa. Olen äärettömän surullinen kaikesta tästä. Osanottoni menehtyneen lapsen vanhemmille, loukkaantuneille ja vanhemmille ja tämän hirmuteon tehneelle lapselle ja hänen vanhemmille. Tehtyä ei saa tekemättömäksi mutta se kanssa vaan pitää elää. Mielestäni syyllinen on ensisijaisesti aseen haltia, toki voi olla eri mieltä. Raskas uutinen oli, niin monen ihmisen elämää järkyttänyt.
2164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hullu eläin se on.

Äänestä

😍😋😍😋😍😋😍😋😍

😍 K­­u­­­u­­­m­­­a­t­ ­­­t­y­t­­­ö­t­ ­­o­d­­o­­t­­­t­­­a­v­­­­a­­­t­­­ ­­­s­­­i­­­n­u­­a­­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18345434

🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tämä tapahtuma koskee syvälle koko suomalaiseen kansakuntaan. 12-vuotias on lapsi, ei varmasti ymmärrä tekoaan. Nyt onkin kysymys; mistä lapsi sai aseen ja panokset? Aivan järkyttävää, että näin voi käydä. Aseiden säilytykseen on selvät säännöt; ei pitäisi olla lasten ulottuvilla. Rikos on tapahtunut aseen ja panosten säilytyksessä, se on varmaa. Tästä järkyttävästä tapahtumasta kärsivät kaikki suomessa koulua käyvät lapset. Lapsen mielikuvitus on vilkas ja lapset osaavat lukea uutiset. Hyvin moni varmasti saa vakavia pelkotiloja ja traumoja , ehkä jopa loppuiäkseen. Myös vanhempien huoli ja pelko lapsista kasvaa. Olen äärettömän surullinen kaikesta tästä. Osanottoni menehtyneen lapsen vanhemmille, loukkaantuneille ja vanhemmille ja tämän hirmuteon tehneelle lapselle ja hänen vanhemmille. Tehtyä ei saa tekemättömäksi mutta se kanssa vaan pitää elää. Mielestäni syyllinen on ensisijaisesti aseen haltia, toki voi olla eri mieltä. Raskas uutinen oli, niin monen ihmisen elämää järkyttänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu