Kaikkea sitä onkin

Anonyymi-ap

Syy, miksi jälleen istua nökötän koneen äärellä vaikka pitäisi nukkua, on hiukan outo, kun vuoteella maaten muistin täällä lukemiani salaliittoteorioita jostain ihmiskokeista tmv...

a) En saanut nukuttua, kun naapuri kovaan ääneen riiteli miehensä kanssa.

b) Lopulta melu lakkasi ja taisin ehkä torkahtaa. Oli jotenkin pimeä hetki.

c) Sitten olin jälleen täysin hereillä ja tunsin kuinka koko sänkyni "värisi". Ei nimenomaisesti tärissyt, vaan tuntui kuin jokin sähköinen, hyrisevä moottori olisi nk. värisyttänyt koko huonetta ja sänkyäni ja kuului kuin vaimea moottorin hyrinä. Mietin, voisiko tuo värinä tulla jostain autotalleista, joku hölmö esim. taas keskiyöllä korjailemassa masiinaansa?

d) Sitten koko kroppaani alkoi särkeä ja raajat kipeytyivät ja muuttuivat nk. "levottomiksi" (nk. "levottomat jalat"). Kädet ja jalat eivät nk. levänneet paikoillaan, vaan nykivät ja liikehtivät. Hieroin kättäni, mutta levoton "nyintä" ja kipu eivät lakanneet.

e) Päätin nousta sängystä kuumentamaan kahvia. Ja tässä nyt olen, selailemassa nettiä. Pientä kipua ja "levottomuutta" tuntuu etenkin vas. nilkassani ja sen yläpuolella.

Olen muuten aiemminkin havainnut vastaavaa.

Tälle asialle voi löytyä ihan luonnollinen selitys, tai sitten tämän foorumin salaliittoteoreetikot ovat tässäkin kohdin olleet oikeassa. Mitä ihmettä on tekeillä?

Yritän nyt uudestaan pyrkiä yöpuulle...

4

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämän palstan hörhöt eivät ole ikinä olleet oikeassa mistään.

    • Anonyymi

      Mukava että kelpasi.

      Koskas taas uudestaan?

    • Anonyymi

      Äänenlähde voisi hyvinkin olla maan alla, jos muuta selitystä sille ei löydy. Mystistä huminaakin ihmetellään laajalti maailmalla.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

      Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
      Maailman menoa
      186
      3131
    2. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

      erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
      Ikävä
      169
      2273
    3. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      68
      2009
    4. Suoraan Sinulle

      En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
      Ikävä
      50
      1449
    5. Mikähän auttaisi kun kuIIi

      Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
      Ikävä
      83
      1437
    6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

      Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
      Sinkut
      182
      1334
    7. Kuvaile omaa ulkonäköäsi

      Niin kaivattusi voi bongata sinut täältä.
      Ikävä
      97
      1251
    8. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

      Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
      Hindulaisuus
      373
      1120
    9. Niin siinä kävi

      Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
      Ikävä
      61
      1113
    10. Mitä siellä tapahtuu?

      Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
      Savonlinna
      24
      988
    Aihe