Taas lapsi tappoi kaverinsa ja oikeusministerin ensimmäinen kysymys oli, mistä sai aseen.
Nyt kaikki jauhaa, että aseiden pito pitää tehdä mahdollisimman hankalaksi.
Ei kauaa ole, kun seinäjoella teinityttö tappoi kaverinsa veitsellä, pääkaupunkiseudulla kolme loppia kaverinsa päälle hyppimällä.
Näitä on varmaan enempikin, pointti on siinä, miksi lapset tappavat toisiaan, ei siinä, millä tappaa.
Miksi keskustelu on niin typerää?
25
406
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä kirjoitit viisaita hyvä hyvä
- Anonyymi
Hyvä aloitus.
Miksei kysytty minkä takia lapsi ajatui tappamaan.
- Anonyymi
Lapsi harvoin on syntymästään asti mielenvikainen hirviö.
Nyt on puhuttu lapsesta, koulusta ja ennen kaikkea aseesta. Tässä ja vastaavissa tapauksissa vähän, jos ollenkaan, ollaan keskusteltu lasten vanhemmista, kotioloista ja kasvuympäristöstä.
Lasten kasvun tukeminen tökkää aina -kunhan asia ensin on vaiettu- rahapulaan.
Meillä ei koskaan ole mukamas varaa oman kansan apuun ja tukeen, vaan nytkin presidentti ja eduskunnan puhemies matkusti Ukrainaan rahasalkun kanssa ja lahjoitti sotaa varten 188 miljoonaa.
Lahjoitus oli ihan vaan ilmoitus asia. Ukrainan sotaan ollaan nyt kannettu, aseisiin 2 miljardia ja humanitaariseen apuun, joidenkin tietojen mukaan yhteensä 3,5 miljardia.
Tuetaan miljardeilla sotaa, jonka syttymiseen meillä ei ole ollut osaa, ei arpaa... mutta rahaa on.
Eikö nyt jo alkaisi riittää sotien tukeminen, kun hätä on jo kotona?
Suuri vaara on, että menetetään jälleen yksi sukupolvi, edellinen menetetty sukupolvi kasvoi 90-luvun laman varjossa.
Onko osa syy lasten pahoinvointiin, että nämä laman syrjäyttämät lapset ovat nykyiset vanhemmat?
Asiaa ei ainakaan paranna se, että hallitus nyt kepittää juuri näitä, jotka ennestään on heikoilla.- Anonyymi
Siinä se vika onkin että on säästetty sitä keppiä. Lapsi pitäisi aina piiskata kun tekee pahaa. Nyt lapseen ei saa koskea ja heistä kasvaa hirviöitä.
Venäjä aloitti sodan ja mieluummin se kannattaa nujertaa heti Ukrainassa kuin vasta Balttiassa tai omalla maalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä se vika onkin että on säästetty sitä keppiä. Lapsi pitäisi aina piiskata kun tekee pahaa. Nyt lapseen ei saa koskea ja heistä kasvaa hirviöitä.
Venäjä aloitti sodan ja mieluummin se kannattaa nujertaa heti Ukrainassa kuin vasta Balttiassa tai omalla maalla.Siinä se vika aika usein on, että "säästetään" sitä rakkautta, välittämistä, huolenpitoa, yhdessäoloa jne. Monien aikuisten vapaa-aika kuluu kännykän ääressä. Tämän taidon ovat opettaneet myös lapsilleen, jopa 3-4- vuotiaat tuijottelevat kännyköitään.) Itse tästä Vantaan tragediasta on hyvin vaikeaa tietää yhtään mitään. Kiire on vain saada uutisiin mahdollisimman nopeasti ja paljon vajavaisiakin tietoja. Ei voi ymmärtää, miksi?
- Anonyymi
Lapuualaisilta pitää kaikki asehet kerätä pois. Myäskin puukot, puntarit, veittet, kirvehet ja rautakanget. Sorkkaraurat sais jättää jotta ylli pääsee yällä ansaittemahan ja päivällä myymähän kirppaarilla.
- Anonyymi
On kiusattu lapsi.
Kenelle sitä keppiä pitää antaa, kiusaajalle eikö. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On kiusattu lapsi.
Kenelle sitä keppiä pitää antaa, kiusaajalle eikö.Varmaan oli kiusattu. Jo edellisessäkin koulussa. Miksiköhän?
- Anonyymi
..."Siinä se vika onkin että on säästetty sitä keppiä"...
___________________
Olet ihan oikeassa siinä, että kurinpito oikeuden poisto oli valtavan typerä veto. Asiasta päättävät kuvittelivat, että kehittyvässä iässä oleva lapsi käyttäytyy fiksusti, kun heidän kanssaan juttelee mukavia...ei se näin mene edes aikuisten kanssa.
Jos rehtori taluttaa hunsvontti kakaraa käsivarresta rehtorin kansliaan ja syytetään väkivallasta, jolloin rehtori joutuu eroamaan, niin kyllä silloin on menty metsään ja rajusti.
Nyt korjataan ikävää satoa aikuisten osaamattomuuden takia ja tämä tulisi ihan ensin myöntää.
Lapset on ihan samoja, kuin on aina ollut. - Anonyymi
Vieläkin pitää palauttaa mieleen noin kymmenen vuotta sitten Tuula Haataisen, silloinen sosiaali- ja terveysministerin haastattelu, kun toimittaja kysyi: "Jos vastakkain on lapsen tai naisen etu, kummanko asiaa tuette?"... Haatainen vastasi silmää räpäyttämättä, NAISEN.
Silloin jo tiesin, että asiat menevät päin v..ttua. Nyt kannetaan sitä satoa, mitä on
vuosikausia kerjätty. - Anonyymi
Kyllähän tärkein kysymys on, mistä 12 vuotias lapsi sai aseen. On selvää, että aseiden säilytyksessä on tapahtunut moka!
- Anonyymi
Jos tenavalla on asiat kunnossa, ei ole mitään pelättävää, vaikka kulkisi rynkyn kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tenavalla on asiat kunnossa, ei ole mitään pelättävää, vaikka kulkisi rynkyn kanssa.
Tuon ikäisenä me leikittiin joka päivä aseilla ja räjähteillä. Ketään ei kiinnostanut, kunhan ei aivan tuvan nurkalla paukuteltu.
Ihan ensimmäiset aseet tehtiin itse. - Anonyymi
Höpöhöpö! Merkityksetöntä punavihreätä hyysärijaaritusta ovat tarinasi.
Penska oli päättänyt tehdä väkivaltaisen teon ja olisi tehnyt sen joka tapauksessa jollakin välineellä.
Puukolla, miekalla, kirveellä, pesismailalla, myrkyllä tai ties millä. - Anonyymi
Kaukana tärkeimmästä kysymyksestä on kysymys: Mistä ja miten lapsi sai aseen?
Jos olisi tapahtunut vahingonlaukaus niin kysymys olisi jossain määrin oikeutettu. Nyt lapsi etsi aseen murhatakseen, uhreilla ilmeisesti ei ollut niin väliä ketä ne olivat, koska uhkaili ohikulkijoitakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuon ikäisenä me leikittiin joka päivä aseilla ja räjähteillä. Ketään ei kiinnostanut, kunhan ei aivan tuvan nurkalla paukuteltu.
Ihan ensimmäiset aseet tehtiin itse.Näin tehtiin. Sotaromua ja räjähteitä oli paikat täynnä. Eikä pojilla muita 'leikkikaluja' silloin ollutkaan, kun saksalaiset polttivat kaikken.
Jokaisessa talossa oli ovisuun naulassa metsästysaseita ja panosvoitä, eikä ne ollut vaarallisia. Jo pienimmät lapsetkin ymmärsi, ettei niihin saa koskea. Ymmärrystä auttoi ja muistia paransi ulko-oven päällä oleva vitsa.
Nythän ei kaupasta saa ostettua edes hiirenmyrkkyä kun "järki"on kadonnut, että sitä voitaisiin sekoittaa vaikkapa puuroon. (Tietenkin kaverin puuroon).
- Anonyymi
Murhaajan paapominen on lopetettava, kukaan ei kiinnitä huomiota uhrien ja omaisten selviytymiseen. Tappajan tekoa ei halaamalla saa tekemättömäksi.
- Anonyymi
Täältä Lapualta on vähän huono auttaa uhreja ja heidän omaisiaan.
Toinen ammuttu tyttö ei ole taida koskaan herätä ja ties miten pahoin vammaiseksi toinenkin jää. Hirveä tilanne, mutta ei voi mitään.
**tun Amerikka kun meni väärälle puolelle wwii:ssä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täältä Lapualta on vähän huono auttaa uhreja ja heidän omaisiaan.
Toinen ammuttu tyttö ei ole taida koskaan herätä ja ties miten pahoin vammaiseksi toinenkin jää. Hirveä tilanne, mutta ei voi mitään.
**tun Amerikka kun meni väärälle puolelle wwii:ssä!Etelän media tekee tiliä tapauksella. Joka päivä annetaan murusia julkisuuteen tyyliin "tämä tiedetään aseesta nyt", "ampujan kotipaikka selvisi", "nyt puhuu koulun talonmies", jne..... Ja ihmiset ostavat lehtiä kiiluvin silmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etelän media tekee tiliä tapauksella. Joka päivä annetaan murusia julkisuuteen tyyliin "tämä tiedetään aseesta nyt", "ampujan kotipaikka selvisi", "nyt puhuu koulun talonmies", jne..... Ja ihmiset ostavat lehtiä kiiluvin silmin.
Se on niiden tehtävä tuottaa rahaa. Sitä myydään mitä ostetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on niiden tehtävä tuottaa rahaa. Sitä myydään mitä ostetaan.
Moraalilla ei niin väliä, toisten onnettomuus on toisten leipä.
- Anonyymi
Eikö siinä nyt joudu kiusajan kotiväki miettimään miksei pantu rajoja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etelän media tekee tiliä tapauksella. Joka päivä annetaan murusia julkisuuteen tyyliin "tämä tiedetään aseesta nyt", "ampujan kotipaikka selvisi", "nyt puhuu koulun talonmies", jne..... Ja ihmiset ostavat lehtiä kiiluvin silmin.
Tiliä, ilmaiseksi näitä saa lukea voi teitä hyrräpäitä
- Anonyymi
Poliisit kertoo asioista yhtä vähäisesti kuin 'mykkä paskalla'. - Tällainen poliisitoiminta on omiaan aiheuttamaan asian tiimoilta somealustoilla käytäviä juoruiluja.
Itseasiassa näyttää ihan siltä kuin jokaisessa nykypäivän kontaapelissa asuisi 'pieni Aarnio'- Anonyymi
Kertoipa enempi kuin teinipojan kadottua. Siinä vasta ummetuksella oltiin.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4231826Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1861475- 1091411
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1561358- 451046
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0980- 63966
Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!119923Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s93900Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32886