Poliisi muistuttaa että virheellisen tiedon levittäminen sosiaalisessa mediassa on rikos..!

Tämän julkaisi ainakin Hs, IL, IS, YLE, Etelä-Suomen Sanomat, Salon seudun Sanomat sekä Uusi Suomi.
Asia liittyy tuoreeseen kouluampumiseen josta poliisi ei haluaisi kuulla spekulaatioita.

Hetkinen...., mutta eihän tuo voi olla totta..?!
Eihän se olekaan vaan poliisin karkea vale jota vallan rakkikoiramme uskollisesti ulvoivat.

HS korjasikin uutista siten että virheellisen tiedon levittäminen sosiaalisessa mediassa VOI OLLA RIKOS.
Oikean korjauksen olisi pitänyt olla toteamus että poliisin väite ei pidä paikkaansa.

Jos tuo olisi rikos niin poliisi joutuisi ottamaan pari miljoonaa suomalaista kuulusteltavaksi.

21

297

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin että on liikkeellä taas väärää tietoa ja sen levittäminen ei ole nyt suositeltavaa kun koko keissi on tietysti feikki. Johan sen valmis medianarratiivi oli ulkona jo saman tien.

      • Anonyymi

        Tietysti ihmiset pohtivat kaikenlaisia vaihtoehtoja.
        Se johtuu siitä että poliisi ei tiedota rehellisesti vaan pyrkii salaamaan tosiasioita.
        Se perustelee salailujaan milloin milläkin narratiivilla.

        Tämä ilmenee erityisesti silloin jos jonkun kielteisen asian tekijöinä on maahanmuuttajia.
        Silloin poliisi käyttää hauskoja kiertoilmauksia jotka jo hauskuuttavat koko kansaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti ihmiset pohtivat kaikenlaisia vaihtoehtoja.
        Se johtuu siitä että poliisi ei tiedota rehellisesti vaan pyrkii salaamaan tosiasioita.
        Se perustelee salailujaan milloin milläkin narratiivilla.

        Tämä ilmenee erityisesti silloin jos jonkun kielteisen asian tekijöinä on maahanmuuttajia.
        Silloin poliisi käyttää hauskoja kiertoilmauksia jotka jo hauskuuttavat koko kansaa.

        Eei vaan miks poliisi ja media ylipäänsä tekee julkisen tapauksen jos sillä ei haluttu saada huomiota. 12 vuotias koulusurmaaja... kuulostaa todella oudolta julkiselta tapaukselta. Enemmin koko juttu on käsikirjoitettu false flag jonka tarkoitus liittyy aselakien kiristykseen tai johonkin muuhun huomion viemiseen yms. lakkojen alasajoon.


      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        🍒 ­­N­y­­m­f­­­o­m­­­a­­­a­­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Joe paskoi taas housuunsa.

      Suomen Poliisi todistakoon toisin. Eivät pysty!

      • Anonyymi

        puliisi jäi jo kiinni tapoloinnista asianosaiset ei olleet kaikki kantasuomalaisia


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        puliisi jäi jo kiinni tapoloinnista asianosaiset ei olleet kaikki kantasuomalaisia

        Uusi sana: "tapolointi". 🤭
        Viittaa tietyyn konstaapeliin?

        Hyvin keksitty. Junesko ollut asialla, vai mv?


    • Anonyymi

      Tarkoituksellinen valehtelu on eri asia kuin spekuloinnit, joissa sattuu virheitä jatkuvasti.

      Jos huomaa tahattomasti ymmärtäneensä / uskoneensa / päätelleensä ja mahd. toimineensa väärin, voi asiaansa yrittää korjata, etenkin mainitussa ketjussa.

    • Anonyymi

      Poliisi, kuten suomalaiset mediat noin yleisestikin, jakavat jatkuvasti virheellistä tietoa monista eri asioista, eivät edes tahattomasti, vaan tahallisesti.

    • Anonyymi

      Joko Poliisi haki Vikin kuultavaksi niistä Ukrainalais-väitteistä?

      • Anonyymi

        Suomessa ei laki ole kaikille sama.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ei laki ole kaikille sama.

        Juuri siksi olettaisinkin että Viki olisi haettu pamputettavaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri siksi olettaisinkin että Viki olisi haettu pamputettavaksi.

        Ja kuolee selliin, kuten muuankin "toisinajattelija"?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kuolee selliin, kuten muuankin "toisinajattelija"?

        Vaikka Vikki tuskin on komukka, tämä laulelma noin muutoin sopinee tilanteeseensa?
        https://youtu.be/C_232ASOz4k?si=isQLuQx94dDTHVWL

        Älä sure Vikki! Veljet ja sisaret (toistaiseksi) tällä puolen aitaa muistamme sinua! Tuomme sulle verkkoaidan läpi ruisleipää ja grillimakkaraa! Laulamme rohkaisevasti jonkin värssyn, vaikkapa Finlandiaa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka Vikki tuskin on komukka, tämä laulelma noin muutoin sopinee tilanteeseensa?
        https://youtu.be/C_232ASOz4k?si=isQLuQx94dDTHVWL

        Älä sure Vikki! Veljet ja sisaret (toistaiseksi) tällä puolen aitaa muistamme sinua! Tuomme sulle verkkoaidan läpi ruisleipää ja grillimakkaraa! Laulamme rohkaisevasti jonkin värssyn, vaikkapa Finlandiaa!

        Tämän päivän Suomessa ei enää päde tuo aiempi vastapuolisuus, valkoiset vs punaiset, sillä nykyisessä maailman ja Euroopan poliittisessa tilanteessa ovat toisenlaiset asetelmat.

        Nyt ottavat toisiaan vastaan globaalisuus vs itsenäiset maat, kansat ja yksilöt. Näiden kahden tahon nk. kannattajat eivät koostu puhtaasti tuosta aiemmasta asetelmasta, sillä nk. globaalisuus on koostetta, tosin enemmälti nk. vasemmistolaisuudesta, mutta ei tätäkään aidosti. Kiistellä voisi myös siitä, mikä meille opetettu on jotakin aitoa, ja mikä kaikkea muuta kuin.

        Globaali aate käyttää kylläkin monia, perinteisiä, nk. vasemmistolaisia termejä kuten "demokratia" ja "vapaus", mutta todellisuudessa edustamatta kumpaakaan. Kyseessä on todella globaali valhe.

        Tästä voisi kirjoittaa pitkästikin, mutta jätän nyt tähän. Mietitäänpä asiaa kukin mielessämme.

        "Kukin mielessämme". Globaalille aatteelle kunkin yksilön itsenäinen ajattelu on vihollisuutta. Globaali maailmanvalta kieltää kaiken itsenäisyyden (kansat, yksilöt) ja haluaa hallita alistettua massaa, "kansaa". Siksi tästä toiminnasta on käytetty myös nimitystä "euro-kommunismi".

        Rikollista aivopesua, mind controllia..

        Varsinaista, alkuperäistä kommunismia se käsittääkseni ei ole, joskin nuo tietyt, juonikkaat mestarit ovatkin olleet asiallaan vähintäänkin jo useiden vuosisatojen ajan


    • Anonyymi

      Kaikki vasemmistopoliitikot voitaisiin tuolla perusteella panna syytteeseen.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Punavallankumouksellisessa suomessa voidaan puhua vääränlaisesta tiedosta jota ei saa levittää.

    • Anonyymi

      Kuka enää luottaa jatkuvasti valehtelevaan poliisiin?

    • Anonyymi

      Jatkuvasti pudotellaan päämedioissa uusia ja uusia mehiä paljastuksia tästä(kin) keissistä. Ja sitähän on jatkunut koko ajan näiden parin päivän ajan. Ja sitä puhetta. Miettikää nyt oikeasti voiko se olla edes mitään totta vai vain jotain tarkoituksella tuotettua teatteria ja mediaspektaakkelia.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tollanen supernainen oot...

      Kunnon pakkaus, ja sitten asut jonkun idiootin kanssa jossain korvessa. Oliko sulla siinä joku ajatuskin kun siihen ru
      Ikävä
      116
      1592
    2. Kaipaan keskustelua kanssasi nainen

      Siinä oli niin hyvä olla.
      Ikävä
      62
      1195
    3. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      47
      1010
    4. Tekisin sitä nyt

      Kanssasi jos voisin mutta pitää tehdä yksin
      Ikävä
      102
      956
    5. Sevenissä kuva "Aboriginaalista"

      Mutta eihän vaan ole Pikkuruisen salainen serkku - yhtä omituinen hymy päällä....
      Kotimaiset julkkisjuorut
      194
      852
    6. Ihana tumma

      Kaunotar nainen, oletko täällä? Tiedät että olet kauneinta maailmassa ja niin tiedän minäkin. Mitenkäs Juhannus?
      Ikävä
      36
      848
    7. Mitäpä sitä valehtelemaan nainen

      Kyl oisin toivonut että juhannus oltas vietetty yhdessä. Ehkä jopa oltaisiin rakssteltu yöttömänä yönä. Mutta ei, vain y
      Ikävä
      30
      773
    8. En kuulu tänäkään vuonna

      juhannukseesi. Ei sellaista juhannusta taida tullakaan. Eikä joulua..
      Ikävä
      40
      751
    9. Ei me saada tätä ikinä toimimaan

      Näytin herkimmän puoleni. Suuttumukseni ja turhautumisen. Luotin, että tutustuminen ei kaatuisi siihen. Luotin, että pys
      Ikävä
      31
      732
    10. Muistat varmaan tämänkin nainen

      miten kutsuin sinua ihanaksi, enkä väärässä ollutkaan. Mulle tuli aina hauskoja juttuja mieleen, joita sitten kerroin. J
      Ikävä
      27
      676
    Aihe