Kun lakoista ilmoitettiin, niin Eloranta, Aalto, Kokko, Ekström ja Väntti uhosivat rintarinnan. Kun tänään lakkojen keskeytyksestä ilmoitettiin neljän viikon jälkeen, paikalla oli vain Eloranta. Missäs muut lakkokenraalit oli? Piileskelemässä jossain puskissa? Häpeissään?
Lakot eivät vaikuta hallituksen työmarkkinauudistuksiin. Uudistukset menevät eteenpäin.
Pallo on ollut koko ajan SAK:lla. Ja on edelleen. Jokainen osapuoli, myös SAK on voinut vaikuttaa lakiehdotuksiin, kun niitä on käsitelty kolmikannassa. Eloranta on ollut kuulolla Satosen palaverissa. STTK ja Akava ovat kutsuneet aikoja sitten SAK:n neuvottelemaan vientivetoisesta palkkamallista, ettei sitä tarvitsisi ulkoistaa poliitikoille.
SAK:n malli on ollut kiristää hallitusta ja aiheuttaa tahallaan vahinkoa yrityksille, niiden työntekijöille ja koko yhteiskunnalle. Suomen maakuva investointikohteena on saanut merkittävän kolhun lakkojen takia. Esimerkiksi SSAB investoi Luulajaan Raahen sijaan. Muitakin investointeja on karkaamassa ulkomaille. Lakot ovat johtaneet ja johtavat lomautuksiin ja irtisanomisiin. SAK:n hallituksen täysin järjettömän maan hallituksen uhkailun ja kiristysyrityksen takia Orpon hallitus on pakoitettu säätämään poliittisia ja tukilakkoja rajoittavan lain.
Kuinka paljon lakoista on ollut taloudellista haittaa itse lakkoilijoille?
Lakkoilijoille on maksuttu poikkeuksellisen suuri lakkoavustus, josta jää käteen verojen jälkeen 98,50 euroa. Avustusta on maksettu seitsemältä päivältä viikossa, mikä tekee neljältä viikolta tilille yhteensä 2758 euroa. Kuinka paljon työntekijä olisi saanut tilille kuukaden työnteosta normaalisti? Erotus on lisäansio tai tappio.
Kuukauden poissaolo töistä vienee kaksi lomapäivää? No, johan sitä on neljä viikkoa lusittu! Yritykset tulevat paikkaamaan lakon aiheuttamaa taloudellista kolhua säästämällä. Siihen on painava syy. Lomautuksia ja irtisanomisia on tiedossa. Stora Enso on jo ilmoittanut muutosneuvotteluista.
Hyvä, että lakot loppuvat sunnuntaina. Lakoista ei ole mitään hyötyä kenellekään. Vai luulevatko Eloranta, Aalto, Kokko ja kumppanit, että he saavat tämän talven touhuista palkankorotuksen?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lakkoilullaan nämä aiheuttivat mittaamattomat taloudelliset tappiot.
Kyllä näistä pitää lähteä oikeuteen penäämään mittavia korvauksia.
Ei voi mennä niin, että yritykset menevät konkurssiin tämän MAFIAN toimien takia !!!
Suomi on oikeusvaltio.
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
🍒 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18348032
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞