Totuus Alavudesta

Anonyymi-ap

Alavus on pienehkö Vesalandian annektoima lääni suunnilleen ei missään Tampereen ja Oulun välimaastossa. Tänne ei kannata pysähtyä tankkausta pidemmäksi ajaksi. Alkuperäisväestö on omituista ja itseriittoista, kaikista etelä-pohjalaisista kaikkein kateellisinta ja vittumaisinta sakkia.Jos ei täällä juoru kulje ja paskanjauhanta toisten asioista etene niin maailmanloppu on tullut.Vieläköhän sitä paikkakunnan parlamentti kokoontuu paikallisella huoltoasemalla, taitaa oikein olla ABC nykyisin.Ennen se oli vaan selli jossa vittumainen Armas-johtaja piti jöötiä ja ikkuna- ja ovitehtaan tuurijuopot nuhteessa.Kahvia juotiin ja rasvamontun yli hyppiminen oli suurinta huvia ja harrastusta kun piti äkkiä pesuhalliin päästä ladaa pesemään. Ken Alavudella on joutunut kasvamaan ja koulunsa käymään on taatusti saanut elinikäiset traumat.Tästä on oikein yliopistotason tutkimuskin tehty,ei tosin ehtinyt painoon kun väittelijä ampui itsensä ennen väitöstilaisuutta masennuksen alhossa.

Pääelinkeinoja ovat laiduntaminen, musisointi ja keskisen kauppaneidin virka. Koska kukaan ei oikeastaan tee mitään, on Alavus myös helvetin köyhä. Tämän johdosta arvauskeskus on avoinna vain virka-aikoina ma, ke, to klo 12-13, paitsi pyhisin ja silloin jos ainut hoitsu sattuu sairastumaan. Kaikki diagnosoidaan psykosomaattiseksi piilohulluudeksi ja lääkkeeksi määrätään pääsääntöisesti Mopilaattia sisäisesti. Antipiooteista täällä ei ole kuultukaan.

Menestyneistä liikkeistä sen verran, että asemanseudulla joku karva-pertti on yrittänyt musiikkiliikettä pidellä jo pidemmän aikaa mutta kun jäi ravintola sivuraiteelle lounasruokansa pystyyn ja Hanhiniemen Pauli muutti Tampereelle niin piti musiikkiliikekin siirtää Keskisen Vesan tontille Tuuriin]. Nyt käy kuulemma rumpupalikkakauppa kovastikin,toivottavasti vain lounastakin jostain löytyy tälle "suurliikemiehelle".

Poliisilaitoskin taidetaan kohta lakkauttaa kannattamattomana. Vanhaan kunnon aikaan paikallispoliisilla oli kiivaita takaa-ajoja ja puhallusratsioita, kiljupönttöjen kaatotalkoita ja mopopoikien pelottelupäiviä. Nykyään työttömien ja muuten vaan persaukisten päiväsakot ovat niin pieniä, ettei niillä rahoiteta edes nuorison pahoinpitelyyn tarkoitettuja pamppuja, saati, että bensiiniin olisi varaa. Siellä ne autot tallissa seisoo.Nyt vaan kriminaalit syljeskelee maijankylkiin,sakkoja kun ei tarvitte maksella,siis niitä joita poliisi määrää,sinne vaan entisten ulosottojen päälle.
Alavuden rajoja merkkaa toisessa päässä aseman Siwa ja toisessa päässä Harrin grilli. Siwasta saa kaljaa ja Harrilta hampurilaisia. Täsmälleen keskellä on jonkun mustalaisen omistama hanitoon keltaane pytinki jossa toimii Alavuden viimeinen salakapakka. Kuten mainittua, Alavus on niin perkeleen köyhä että Suomen olosuhteissa ainutlaatuisesti jopa baarit menevät konkkaan.

Vaikka toisin saattaisi luulla, Alavus ei ole kaksiulotteinen. Muut rajat vain sattuvat olemaan jossain hevonvitunkuusessa keskellä metsää eikä ne siten ketään kiinnosta. Rajavartiolaitoksen Röllikin osaa kertoa, että Röllikin tykkää Jack Danielsista.
Kaupunginjohtaja jokukukalie-oliskose-se-nainen-joo-lyhyet-hiukset-ja-olikos-se-värjänny-ne-punaseksjokus on kriisitoimena uhannut naapurivaltioita Töysää ja Kuortanetta annexoinnilla, jos Vesalandian diktaattorilla Vesa Keskisellä tarkkaavaisuus herpaantuu. Töysältä saataisiin Vesalandian verotulot ja Kuortaneelta sisäurheiluhalli joka voitaisiin kovilla pakkasilla purkaa ja käyttää takkapuuna. Tais se kaupunginjohtajan virkakin tulla taas auki, vaatimuksena Kepun jäsenyys, valikoiva kuulo ja mieluiten ei ihan täysi ymmärrys.
Alavudella soitetaan ja lauletaan paljon kännissä. Musisointi tapahtuu yksityisasumuksissa, erimoisissa kerhotiloissa, yhdistysten ja kunnan avustuksella. Itseasiassa kunnan rahallinen ahdinko johtuu kulttuuriministeri TeeKoon varain väärinkäytöstä ja kavalluksesta. Vuoden 1745 suuressa puhalluksessa' kunnan varoja siirrettiin korkeimman kirstunvartijan tietämättä huhujen mukaan jopa 21,75€ Lekkeri Ry:n ulkomaalaisille tileille. Lekkeri Ry rahoitti rikoshyödyllä ylimmän johdon makeaa elämää. Rahoja tuhlattiin kuuleman mukaan muun muassa lämmitysöljyyn ja vessapaperiin.

Keskellä Alavuden taajamaa sijaitsee iso kuoppa, jossa pidetään liikuntatunteja koululaisille.Siellä ennenvanhaan maalimankuulusa aitajuoksulupaus kirmasi kersojen kanssa pesäpallon perässä kesäisin ja luistimilla talvisin.Jöötiä yritty kustafssoni pitää ja kersoja paimentaa. Nuorissa on Alavuden tulevaisuus, toiveissa olisi koota Alavudelta seuraava Suomen lentopallo- sekä maastohiihtomaajoukkue. Kuopan vieressä sijaitsee Alavuden kulttuurihistoriallisesti tärkein nähtävyys; homeinen tiilikasa.

Kerran vuodessa järjestetään Ryskööt eli markkinat joiden tarkoitus on tukkia keskusta ja kerätä kaikki kylänmiehet ja akat vetämään kännit yhdessä nuorison kanssa.

2

603

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yks virhe tuos oli: 1700-luvulla ei vielä ollu euro kovinkaan tuttu valuutta. 🐿️🐿️🐿️

    • Anonyymi

      Oi kuinka hyvin kiteytit asiat.
      Entistä Alavutelaasta oikein lämmittää sun kirjootus

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3728
    2. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      50
      1172
    3. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1163
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1040
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      95
      916
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      52
      767
    7. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      34
      747
    8. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      54
      746
    9. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      97
      743
    10. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      121
      706
    Aihe