No niin. Ukraina tajusi itsekin ettei heidän F16-viritelmästään tule lasta eikä p____aa.

Anonyymi-ap

"F-16 no longer relevant", sanoo ukrainalainen sotilaslähde Daily Mailin mukaan.

Tajusivat itsekin ettei peltoja kyntävät 40v vanhat ylijäämähävittäjät, puikoissaan kokemattomat pilotit, todellakaan ratkaise millään tavalla heidän ongelmiaan.

Ihmeen paljon näistä(kin) ihmeaseista jaksettiin taas kohkata.

23

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nillä olisi nyt silti kuminkin pärjättävä. Ihan tarpeeksi relevantteja ovat heille. USA:kin yhä käyttää niitä vaikka sillä on muitakin. Koneella omat vahvuutensa. On otettava mitä annetaan eikä aina purnattava, siitä mitä saa noin vain tuosta noin. Ukraina on saanut kaiken avokätisesti lahjoitettuna. Paljon kampetta ja asetta jos jonkinlaista...

      Talvisodassa Suomella oli vastassaan koko Neuvostoliitto, amerikkalaisine liikemies ja pankkiiritukijoineen, joidek tuki puna-armeijalle avokätistä ja merkittävää. Moni suomalainen sai varusteita jaettaessa vain kokardin ja miehistökavyön. Viholluselta piti saada aseet.

    • Ja ihmeen paljon tiltut niistä ovat hermoilleet...😏

    • Anonyymi

      Myös venäläiset ovat selvästi asiasta huolissaan.

      Paitsi Zaharova viikonloppuna. Sekä ma-pe.

    • Anonyymi

      No mutta onneksi meillä on Suoli24 ja sen asiantuntijat. Ukrainassa luetaan näitä palstoja taukoamatta ja näillä opeilla ja tiedoilla ryssällä ei ole mitään mahdollisuutta.

      • Anonyymi

        Mikä sulla on Suolenjoen perän tietolaaria vastaan? Täällä jokaisella on 20 vuoden kokemus sodankäynnistä . tietenkin olemme Ukrainan voittavalla puolella, sekä tiedämme Ukrainan ja Brittitiedustelun kertovan aina totta. Eikä me niitä kokemuksemme takia kyseenalaista.


    • Anonyymi

      Jaa, mikäs vika niissä venäläisissä sitten oli...? 🤭

      • Anonyymi

        Vihjaatko sinä, että Suomea puhuvalle Venäjän Federaation kansalaiselle pitää laittaa Ukrainan toimesta musta aukko päänuppiin? Entäpä Ukrainan-, Saksan-, Puolan- , viron- a vaikkapa kiinankieliset. Vihaatko niitä myös, vai missä mennään?

        Mikä on pointtisi?


    • Anonyymi

      Natonatseille karvas pettymys. Marinin ja Halla-ahon mielenterveys vaakalaudalla.

      • Anonyymi

        Mikä on se pettymys? F-16 on osaavissa käsissä pätevä peli, koska nyky-hävittäjässä koneen suoritus riippuu paljolti tietotekniikasta ja niitä on koko ajan päivitetty ajan tasalle. Helposti näemmä unohtuu, että esim. Turkki TILASI USA:STA UUSIA F-16 KONEITA PÄIVITETTYNÄ NYKYAIKAAN!

        ” Valta maailmanpolitiikassa kasvaa tämän vision mukaan kiväärin piipusta, kun se oikeasti kasvaa talouden, teknologian ja innovaatioiden mukana, ja niissähän Venäjä on paarialuokkaa. Takapajuisesta maasta ei ole suurvallaksi. Alas ammutussa hävittäjässä ikkunaan teipattu länsimaista ostettu kotikäyttöön tarkoitettu GPS-laite.”


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on se pettymys? F-16 on osaavissa käsissä pätevä peli, koska nyky-hävittäjässä koneen suoritus riippuu paljolti tietotekniikasta ja niitä on koko ajan päivitetty ajan tasalle. Helposti näemmä unohtuu, että esim. Turkki TILASI USA:STA UUSIA F-16 KONEITA PÄIVITETTYNÄ NYKYAIKAAN!

        ” Valta maailmanpolitiikassa kasvaa tämän vision mukaan kiväärin piipusta, kun se oikeasti kasvaa talouden, teknologian ja innovaatioiden mukana, ja niissähän Venäjä on paarialuokkaa. Takapajuisesta maasta ei ole suurvallaksi. Alas ammutussa hävittäjässä ikkunaan teipattu länsimaista ostettu kotikäyttöön tarkoitettu GPS-laite.”

        Helposti näemmä unohtuu, että Ukraina EI SAA USA:STA UUSIA F-16 KONEITA PÄIVITETTYNÄ NYKYAIKAAN!


      • Anonyymi

        Molemmilta oli pohjanoteeraus käydä itkemässä Ukrainassa, toinen uusnatsin hautajaisissa, toinen muuten vaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helposti näemmä unohtuu, että Ukraina EI SAA USA:STA UUSIA F-16 KONEITA PÄIVITETTYNÄ NYKYAIKAAN!

        Idioottimaista vänkäämistä tiltulta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Idioottimaista vänkäämistä tiltulta.

        No montako uutta F 16 konetta sitten tiltun mukaan Ukraina sai USA; sta?

        Kerro Tiltu, montako?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No montako uutta F 16 konetta sitten tiltun mukaan Ukraina sai USA; sta?

        Kerro Tiltu, montako?

        Ei vissiin yhtään ilmaiseksi. Taisivat USA lainata Ukrainalle. Blackwater, joka koordinoi Ukrainan jälleenrakennusta veloittaa sitten jälleenrakennus euroista hävittäjien summan, joita ei palauteta.

        Että semmosta tukipakettia tarjolla. Ehkäpä Ukrainassa tajuavat jossain vaiheessa, maan olevan lännen taloudellinen siirtomaa.


    • Anonyymi

      Ei Ukrainaa pelasta enää 16 tai 61.
      Ensinmainittu siis F- ja toinen ne biljoonat joita Biden haluaisi Ukrainan kautta kierrättää.
      Rahan hävittämisellä alkaa olla kiire, pesukone pysähtyy ennenpitkää joten nyt on käytettävä jo lyhytohjelmia.
      Mutta uskoakin löytyy. EU tahtoo 200 miljardin potin pikaisesti Ukrainalle korvamerkittyä jäsenmaiden velkaa ja USAn demokraatit suunnittelevat "Trumpilta suojattua" 5 vuoden ukrainarahoitusta josta määrättäisiin siis lailla ennen presidentinvaaleja.
      Niin tai näin, Yhdysvaltojen soteteollisuus tulee vielä tahkoamaan hyvät tuotot kun Ukrainan tyhjentämiä Naton asevarastoja täytetään.
      Nato-taapero Suomikin ehtii kantaa siihen kekoon kortensa ja ainakin rahansa.

      • Anonyymi

        Hellan lettas sentään trolli Pietarissa Bäckmanin frendejä


      • Anonyymi

        Siinä höpinää kerrakseen.
        Ei sanaakaan asiaa.


    • Anonyymi

      Tiltu tekee samoja aloituksia....

    • Anonyymi

      On putlerin trollilla jälleen kerran tiukat todistet väitteilleen 🤣 Naapurin mummo taas sanoo että Putin on syvältä p*rseestä ja näyttää lampaalta.

    • Anonyymi

      LENNOKI ON PARMPIA, ITSELENTÄVÄT POMMIKONEET.
      SANNA SANOI NIITÄ 46 MILJARDIA KAPPALETTA.

    • Anonyymi

      Ukraina on kehittänyt sellaista droneteknologiaa, että F16 ei tuo sotaan suurempaa lisäarvoa. Se pystyy tekemään iskuja 1000 km:n päähän Venäjälle tuhoten energiainfraa ja sotilaskoneita lentokentillä. Energiainfran vahingot ovat sitä luokkaa, että USA:kin pelkää maailmanmarkkinahintojen nousua. Lentäjät voidaan ampua alas. Tämä kaikki onnistuu etänä ilman miehistömenetyksiä.

    • Anonyymi

      Ei pidä paikkaansa. F16 on 50v ja tietysti toimii hyvin vaikka Kurdien listimiseen liittolaisemme Turkin toimesta.

      Kaikki Natokannattajat ylistäköön Turkkia, läntisten arvojen puolustamisesta.

    • Anonyymi

      F-16 on 4. sukupolven kone eikä Venäjällä ole kuin sitä huonompia.

      SU-57 koneesta kun ei kukaan tiedä että toimiiko se edes. Kovin on vähäiset näytöt, ei mukana RED FLAG harjoituksissa, buahahahaaaa

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1448
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1002
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      751
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      715
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      670
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      659
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      644
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      608
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe