Me kaytamme PAKKOVALTAA.
Sopimisen kulttuuri on vierasta KOKOMUKSEN orpoille.
33
247
Vastaukset
- Anonyymi
Me alistamme.
- Anonyymi
Mutta rasimi ja natsi hallitus emme kuitenkaan olel
Miten työntekijöiden aseman heikentäminen yrityksissä liittyy millään lailla valtion intresseihin? - Anonyymi
Olemme isäntiä .
- Anonyymi
Ei kukaan täysjärkinen ole heti sopimassa riidanhaastajan kanssa.
- Anonyymi
Noin ajattelemalla osoittaa "kykynsä" neuvottelijaksi ja johtotehtäviin.
- Anonyymi
Koulutuksesta voisi olla apua. Koulutusta on tarjolla.
Sopimisessa ei ole pakklovaltaa kluiten esim. lakkoja käytössä vaan molemmat osapiuolet tarjoavat sen mihin puystyvät ja sityten sovitaan.
Lakot ovat pakkovaltaa ja niillä on saatu aikaan päätöksiä joista valiyeytyavasti nyt olemme kärsineet. Olemme ylivelkaantuneíta ja työttömiä on divisioonakaupalla, kun komppaniat riittäisivät.
Nykyisin on ollut ay mafiavalta, on siis ollut pakkovaltaa kun lakoilla on pakotettu työnantajat lupaamaan jotain, jota sitten työntekijäpuoli ei ole kyennyt lunastamaan!
On ensin lopetettava ay mafian pakkovalta ja organisoitava lakot siten, etteivät ne vaikuita mihinkään lakkoilevan työyhteisön ulkopuolella ja jos vaikuttavat niin lakon alkaja vastaa aiheutuvista kustannuksista!- Anonyymi
Nykyinen hallitus edustaa diktatuuria ja piste. Nyt se jääräpäisesti on määräämässä asioita joista silloin kun oltiin demokratiassa neuvoteltiin laajemmalla porukalla.
Ja kun tiedetään että EK johtaa hallitusta, niin aina pahemmalta kuulostaa. Sinun ajatuksia mukaillen siis EK mafia.
Satonen sanoi että kun oli lakot päällä ettei silloin voi neuvotella, vaikka silloin juuri normaalisti neuvotellaan, No lakot lopetettiin niin Orpo totesi että keskustella voidaan mutta ei neuvotella ja päätökset etenee kuten EK on suunnitellut. Että melkoisen luotettavaa porukkaa tuo sinun kannattama EK mafia, vai mitä? Anonyymi kirjoitti:
Nykyinen hallitus edustaa diktatuuria ja piste. Nyt se jääräpäisesti on määräämässä asioita joista silloin kun oltiin demokratiassa neuvoteltiin laajemmalla porukalla.
Ja kun tiedetään että EK johtaa hallitusta, niin aina pahemmalta kuulostaa. Sinun ajatuksia mukaillen siis EK mafia.
Satonen sanoi että kun oli lakot päällä ettei silloin voi neuvotella, vaikka silloin juuri normaalisti neuvotellaan, No lakot lopetettiin niin Orpo totesi että keskustella voidaan mutta ei neuvotella ja päätökset etenee kuten EK on suunnitellut. Että melkoisen luotettavaa porukkaa tuo sinun kannattama EK mafia, vai mitä?Orpon hallitus on demokraattisin vaalein valitun eduskunnan enemmistön tukema eli se on demokraattinen ei diktatoorinen. Sen sijaan lakkokenrtaalit ay mafiassa eivät ole demokrtaattisesti kansan valitsemia, joten se diktatuuri viisari soittaa siihen suuntaan!
Edelleen vaan apinoit, etkä kykene sitä käsitemaailmaa, jota jaat perustelemaan!- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Orpon hallitus on demokraattisin vaalein valitun eduskunnan enemmistön tukema eli se on demokraattinen ei diktatoorinen. Sen sijaan lakkokenrtaalit ay mafiassa eivät ole demokrtaattisesti kansan valitsemia, joten se diktatuuri viisari soittaa siihen suuntaan!
Edelleen vaan apinoit, etkä kykene sitä käsitemaailmaa, jota jaat perustelemaan!Eikös nyt kuitenkin noilla lakoilla taisteltu diktatuuria vastaan.
Missä muuten kansa on saanut valita demokraattisesti EK mafian jäsenet?
No pettikö hallitus (EK) taas kerran kun ei olekaan halukas neuvottelemaan samoin kun silloin kun oltiin demokratiassa?
Mutta et kai sinäkään kuten ei kukaan muukaan ole yllättynyt nyt mistään "Kokoomuksen" (EK:n) toimista. Putin nauraa varmasti kun hänen vihaamassa Suomessa on menty heidän linjoille että puolue päättää ja turvat kiinni tai lahtarit toimii. Ilmeisesti sinäkin kannatat ja äänestit kokoomuskommareita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös nyt kuitenkin noilla lakoilla taisteltu diktatuuria vastaan.
Missä muuten kansa on saanut valita demokraattisesti EK mafian jäsenet?
No pettikö hallitus (EK) taas kerran kun ei olekaan halukas neuvottelemaan samoin kun silloin kun oltiin demokratiassa?
Mutta et kai sinäkään kuten ei kukaan muukaan ole yllättynyt nyt mistään "Kokoomuksen" (EK:n) toimista. Putin nauraa varmasti kun hänen vihaamassa Suomessa on menty heidän linjoille että puolue päättää ja turvat kiinni tai lahtarit toimii. Ilmeisesti sinäkin kannatat ja äänestit kokoomuskommareita.Odotan mielenkiinnolla mitä tuo palstapelle vastaa. Ilmeisesti kertoo jotain mielenkiintoista joka ei liity aiheeseen, kuten aina tekee.
Anonyymi kirjoitti:
Eikös nyt kuitenkin noilla lakoilla taisteltu diktatuuria vastaan.
Missä muuten kansa on saanut valita demokraattisesti EK mafian jäsenet?
No pettikö hallitus (EK) taas kerran kun ei olekaan halukas neuvottelemaan samoin kun silloin kun oltiin demokratiassa?
Mutta et kai sinäkään kuten ei kukaan muukaan ole yllättynyt nyt mistään "Kokoomuksen" (EK:n) toimista. Putin nauraa varmasti kun hänen vihaamassa Suomessa on menty heidän linjoille että puolue päättää ja turvat kiinni tai lahtarit toimii. Ilmeisesti sinäkin kannatat ja äänestit kokoomuskommareita.Kommentissanihan luki näin: " Sen sijaan lakkokenraalit ay mafiassa eivät ole demokraattisesti kansan valitsemia, joten se diktatuuri viisari soittaa siihen suuntaan!"!
Jos lahtareista puhutaan niin niitä olivat ne punalahtarit jotka alkoivat kapinan tammikuussa 1918, kun menettivät eduskunnassa enemmistön muutamalla äänellä. Silloin oli aika lailla sama tilanne kuin tänään, kun punainen valta kukistui viime vaaleissa!Anonyymi kirjoitti:
Odotan mielenkiinnolla mitä tuo palstapelle vastaa. Ilmeisesti kertoo jotain mielenkiintoista joka ei liity aiheeseen, kuten aina tekee.
Taas komuloisten ideoita kun demokratiaa väityetään diktatuuriksi. Opettelisitte edes ymmärtämään lukemaanne. Nyt on ainoa demokraattinen toimija ollut Orpon hallitus, jota vastaan vasemmisto jo pykää diktatuuria aivan kuten aikoinaan 1918, saaden selkäänsä niin jotta vieläkin joku sitä on parkunut 100 vuotta myöhemmin.
- Anonyymi
Extyökkäri mafian juoksu- ja puppelipoikana kirjoittelee mitä mafiosot käskee.
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Kommentissanihan luki näin: " Sen sijaan lakkokenraalit ay mafiassa eivät ole demokraattisesti kansan valitsemia, joten se diktatuuri viisari soittaa siihen suuntaan!"!
Jos lahtareista puhutaan niin niitä olivat ne punalahtarit jotka alkoivat kapinan tammikuussa 1918, kun menettivät eduskunnassa enemmistön muutamalla äänellä. Silloin oli aika lailla sama tilanne kuin tänään, kun punainen valta kukistui viime vaaleissa!Kommentissani luki näin: "Eikös nyt kuitenkin noilla lakoilla taisteltu diktatuuria vastaan."
Kommentissani luki näin: "Missä muuten kansa on saanut valita demokraattisesti EK mafian jäsenet?"
Kommentissani luki näin: "No pettikö hallitus (EK) taas kerran kun ei olekaan halukas neuvottelemaan samoin kun silloin kun oltiin demokratiassa?"
Tutustu historiaan ketkä tunnetaan lahtareina. Anonyymi kirjoitti:
Extyökkäri mafian juoksu- ja puppelipoikana kirjoittelee mitä mafiosot käskee.
En ole kuten sinä ay orjana, vaan olen itsenäinen ajattelija! Mafiosojen kanssa en työskentele kuten sinä, vaan aina itse päätän, mikä lienee sinulle mahdoton asia ymmärtää!
Anonyymi kirjoitti:
Kommentissani luki näin: "Eikös nyt kuitenkin noilla lakoilla taisteltu diktatuuria vastaan."
Kommentissani luki näin: "Missä muuten kansa on saanut valita demokraattisesti EK mafian jäsenet?"
Kommentissani luki näin: "No pettikö hallitus (EK) taas kerran kun ei olekaan halukas neuvottelemaan samoin kun silloin kun oltiin demokratiassa?"
Tutustu historiaan ketkä tunnetaan lahtareina.Noilla lakoillasi pyrittiin saamaan aikaanm ay diktatuuria! Se on fakta!
Hallitus jota vastan ne olivat, on perin pohjin demokratian luomus!Anonyymi kirjoitti:
Kommentissani luki näin: "Eikös nyt kuitenkin noilla lakoilla taisteltu diktatuuria vastaan."
Kommentissani luki näin: "Missä muuten kansa on saanut valita demokraattisesti EK mafian jäsenet?"
Kommentissani luki näin: "No pettikö hallitus (EK) taas kerran kun ei olekaan halukas neuvottelemaan samoin kun silloin kun oltiin demokratiassa?"
Tutustu historiaan ketkä tunnetaan lahtareina.Lakoillahan pyrittiin ay mafian diktatuuriin!
Hallitus on kansan valitseman eduskunnan johtoryhmä eli demokratian sielu!
Sen enempää ay mafia kuin EK eivät ole osana demokratiaa vaan kuten kaikki ompeluseurat jäseniään edustavia kerhoja!
Hallituksella ja EK:lla ei ole yhtäläisyyttä hallintomielessä.
Ay mafialla ja vasuripuolueillakaan ei pitäisi olla, mutta ay mafiahan esiintyy noiden kahden puolueen vasemmalla taistelujärjestönä eli kapinoitsijana tällä kertaa!
Hallitus neuvottelee ja olisi jo syksyllä neuvotellut, mutta koska se on hallitus, niin se päättää mistä milloinkin neuvotellaan.- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Noilla lakoillasi pyrittiin saamaan aikaanm ay diktatuuria! Se on fakta!
Hallitus jota vastan ne olivat, on perin pohjin demokratian luomus!"Noilla lakoillasi pyrittiin saamaan aikaanm ay diktatuuria! Se on fakta!"
Ai tuollaista ymmärrystä? Uutisten mukaankin neuvottelu yhteyttä. Mutta kukin ymmärtää oman järkensä ja luulojensa mukaan. Nyt ei enää pyritä, on EK diktatuuri.
"Hallitus jota vastan ne olivat, on perin pohjin demokratian luomus!"
Mutta se hallitus ei jostain syystä toimi kuten Suomessa demokratiassa toimittu ja totuttu. Anonyymi kirjoitti:
"Noilla lakoillasi pyrittiin saamaan aikaanm ay diktatuuria! Se on fakta!"
Ai tuollaista ymmärrystä? Uutisten mukaankin neuvottelu yhteyttä. Mutta kukin ymmärtää oman järkensä ja luulojensa mukaan. Nyt ei enää pyritä, on EK diktatuuri.
"Hallitus jota vastan ne olivat, on perin pohjin demokratian luomus!"
Mutta se hallitus ei jostain syystä toimi kuten Suomessa demokratiassa toimittu ja totuttu.Jos et ymmärrä demokratiaa niin en voi auttaa!
Demokratiassahan enemmistö sano miten asiat hoidetaan. Meillä se enemmistö määräytyy edustajapaikkojen mukaan eduskunnassa!- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Jos et ymmärrä demokratiaa niin en voi auttaa!
Demokratiassahan enemmistö sano miten asiat hoidetaan. Meillä se enemmistö määräytyy edustajapaikkojen mukaan eduskunnassa!Mutta et ottanut kantaa tuohon miten Suomessa toimittiin kun oli oikeasti demokratia? Miksi?
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Jos et ymmärrä demokratiaa niin en voi auttaa!
Demokratiassahan enemmistö sano miten asiat hoidetaan. Meillä se enemmistö määräytyy edustajapaikkojen mukaan eduskunnassa!Se enemmistö on hankittu vaalivalheilla.
Siitä on kysymys. - Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Jos et ymmärrä demokratiaa niin en voi auttaa!
Demokratiassahan enemmistö sano miten asiat hoidetaan. Meillä se enemmistö määräytyy edustajapaikkojen mukaan eduskunnassa!Vasemmisto ottaakin mallia itänaapurista
Anonyymi kirjoitti:
Mutta et ottanut kantaa tuohon miten Suomessa toimittiin kun oli oikeasti demokratia? Miksi?
Nythän on demokratia, ainoastaan vasureiden taisteluijärjestö ay mafia pyrkii kaatamaan demokratiaa. Ei onnistunut 1918 eikä onnistu tänäänkään! Suomalainen nääs haluaa olla itsenäinen ja päättää itse asioistaan eikä ryhtyä ay orjaksi!
Anonyymi kirjoitti:
Se enemmistö on hankittu vaalivalheilla.
Siitä on kysymys.Et sitten sinäkään Lyyli ymmärrä demokratian toimintaa, vaan haluat jonkin puolueen diktatuuria!
- Anonyymi
Eli kun valtavaihtuu seuraavissa ek.vaaleissa niin kyseinen hallitus ilmoittaa, että minimipalkka on sitten 20€ tunti ja pulinat pois.
Sillä nyt puhuu ja päättää demokratia ja eduskunnanenemmistö hallituspuoluitten toimesta säätävät lain.
Näin! - Anonyymi
Ho hoi, missä lapanen?
- Anonyymi
Nyt on pehmetä .
- Anonyymi
Me käytämme perinteisesti RUOSKAAA
- Anonyymi
"Tyyris Tyllerö"-päisen Orpo-Petterin täytyy pysyä pääsiäisinä piilossa, joku kun voi viellä kurkata mitä tuo omituinen "pääsiäismuna" pitää sisällään, ja sitähän ei näe muuten kuin...
- Anonyymi
Kokoomuksella ja hallituksella on kiire edistää eliitin etuja ja huonontaa köyhempien sekä työntekijöiden asemaa. Kiire, koska fiksut ihmiset alkavat huomata millaista politiikkaa nyt tehdään.Siksi oikeuksia ollaan kaventamassa.Kertoo kaiken Suomen eliitistä ja heidän sylikoiristaan.Viha tavallista kansaa kohtaan on kova.Neuvottelut ei käy, koska halutaan sanella.
- Anonyymi
PETTERI PAKKO .
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.2181703RIP Lauri Paavola
Kansalaisaktivisti ja freelance-journalisti Lauri Paavola on kuollut vain 31-vuotiaana. Hän tuli tunnetuksi hyvin kärjek331554Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj3211268- 1381199
Terveystalo paljasti yksityisen sairaanhoidon empatia puutteet
Yksityisellä puolella raha ratkaisee, jos ei ole rahaa potilas ei saa empatiaa eikä siten apuakaan: Poliisi teki rikosi1261167En pidä sinusta, en kirjoita viestejäni sinulle.
Yritä nyt ymmärtää. En koskaan tule kiinnostumaan sinusta. Jätä minut rauhaan täällä.931125Ehdin aamulla
ajattelemaan sinua. Olit ensimmäisenä mielessäni. Avasin silmäni tähän uneen, jota elämäksi kutsutaan. Kuuntelin lintuje1371081Upea, kaunis ja menestynyt Martina menee onnellisesti naimisiin
Mitäs palstan vihaajamönkeröt tähän? Kiehuttaako? Kaikki vain eivät ole kauniita ja menestyviä kuten Martina.2421021- 63993
Asuntojen reaalihinnat alimmillaan 20 vuoteen
Sääliksi käy niitä jotka pari vuotta sitten maksoivat itsensä kipeäksi. Kohta pankki ottaa asunnon haltuunsa ja huutok93987