KANSANTALOUS NOUSEE

Vain maahanmuutolla sanoo kansantalousosaston päällikkö. Persujen Mäkelä kritisoi sitä näkemystä,,jonka jälkeen kepun Matti Vanhanen syytti Mäkelää virkamiehen painostamisesta. Suomessa on yli PUOLI MILJOONAA ulkoomaalaista, eikä ole kansantalous noussut,vaan päinvastoin laskenut.
33261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Mietipä mitä tapahtuisi, jos ulkomaalaiset lähtisivät pois. Kuka siivoaisi, kuka valmistaisi ravintoloissa ruoat, tarjoilisi, kuka ajaisit busseja, kuka rakentaisi talot, maantiet/kadut. kuka hoitaisi vanhuksia/sairaita, mistä lääkärit terveyskeskuksiin, mistä huippututkijoita yliopistoihin, jne, jne.

Persulla on kovasti vajavainen käsitys ulkomaalaisista, mutta persuhan on persu….ei voi edellyttääkään enempää

Äänestä
  • Totta, ja lisää tarvittaisiin kipeästi. Esteenä vaan on persumainen asenne, joka valitettavasti on levinnyt myös hallitukseen. Tuo asenne saattaa olla kohtalokas Suomelle ja suomalaisille jo ihan lähitulevaisuudessa.
    Eihän se tietty persua haittaa, hänhän elää jossain ihanassa menneen maailman ajassa, jota tosiasiassa ei koskaan ole ollutkaan. Jalat tukevasti ilmassa ja pää pilvessä.

    Äänestä

  • Suomalaisia hoitaisi suomalaiset. Suomi ei tarvitse yhtään mamua. Työperäinen maahanmuutto on hyvä asia, mutta ei välttämätön.

    Suomen ongelma on taloudessa. Suomessa on liikaa huonoa yritystoimintaa, joka ei kykene tuottamaan edes sen vertaa, että työntekijöille pystytään maksamaan riittävä palkka. Julkisin varoin pyritään korjaamaan asiaa, maksamalla työntekijöille erilaisia tulonsiirtoja, jotta ihmisarvoinen elämä olisi mahdollista.

    Äänestä

  • Aivan totta joka sana.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Totta, ja lisää tarvittaisiin kipeästi. Esteenä vaan on persumainen asenne, joka valitettavasti on levinnyt myös hallitukseen. Tuo asenne saattaa olla kohtalokas Suomelle ja suomalaisille jo ihan lähitulevaisuudessa.
    Eihän se tietty persua haittaa, hänhän elää jossain ihanassa menneen maailman ajassa, jota tosiasiassa ei koskaan ole ollutkaan. Jalat tukevasti ilmassa ja pää pilvessä.

    Hyvä kommentti.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Suomalaisia hoitaisi suomalaiset. Suomi ei tarvitse yhtään mamua. Työperäinen maahanmuutto on hyvä asia, mutta ei välttämätön.

    Suomen ongelma on taloudessa. Suomessa on liikaa huonoa yritystoimintaa, joka ei kykene tuottamaan edes sen vertaa, että työntekijöille pystytään maksamaan riittävä palkka. Julkisin varoin pyritään korjaamaan asiaa, maksamalla työntekijöille erilaisia tulonsiirtoja, jotta ihmisarvoinen elämä olisi mahdollista.

    Suomalaiset ei riitä. Liian vähä ,liian huonokuntoisia. Liikaa mielenterveys ja huumeongelmia. Kun nykyinen viiskymppinen on vanha hoitajia o hyvin vähän kantasuomalaisia. Näin se vaan on.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Suomalaisia hoitaisi suomalaiset. Suomi ei tarvitse yhtään mamua. Työperäinen maahanmuutto on hyvä asia, mutta ei välttämätön.

    Suomen ongelma on taloudessa. Suomessa on liikaa huonoa yritystoimintaa, joka ei kykene tuottamaan edes sen vertaa, että työntekijöille pystytään maksamaan riittävä palkka. Julkisin varoin pyritään korjaamaan asiaa, maksamalla työntekijöille erilaisia tulonsiirtoja, jotta ihmisarvoinen elämä olisi mahdollista.

    Mistäpä löytäisit ne suomalaiset hoitamaan? Niitähän ei löydy edes tänä päivänä, saati lähitulevaisuudessa ja siitä eteenpäin, kun syntyvyys on romahtanut.

    Äänestä

  • Jis wi mauja wi tarvita niin paljon nusseja ja ei siibousta niin paljon , rahaa jpis maksaa kunnon palkaa kantäväestölle että tuö kantaisi muuhunkin kuin työmatkaan

    Ei se sotejohtaja kaan yee töitä ilmaoseksi eikö tosin 20 000 palkallakaan

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Aivan totta joka sana.

    Ei työntekijät saa tulonsiirtoja baan johtajat saa yritystukea joka meenee nonuksiin joka busi ja ulkomaile veeoparatiiseihin.
    Sitten esi vuonna olaan yaas ilmasn rahaa ja kösipitkänä

    Äänestä

Se on yrittäjien kanta. EK ja Stubb samaa mieltä.

Äänestä
  • Ja kaikki jotka ymmärtää ikärakenteen ,ja mielenterveysongelmat suomalaisilla.

    Äänestä

Viime vuonna 80 000 ulkomaalaista sai työttömyyskorvausta. 2023 tuli enemmän ulkoomaalaisi kun koskaan 60 000,ja kansantalous vain huononee. Ne ulkoomaalaiset jotka töitä tekevät eivät pysty edes kustantamaan niiden ulkomaalaisten kustannuksia,jotka eivät töitä tee. Enemmän porukkaa enemmän hoidettavia.

Äänestä
  • Just!

    Äänestä

Aivan typerä ajatus tuoda halpatyövoimaa Suomeen.. Uskooko joku todella,että rajan takana olevat nuoret maahanpyrkijä miehet hoitaisivat Suomen sairaita.Työperäinen maahanmuutto olisi tietysti hyvä asia,jos jokainen tosiaan tekisi töitä,mutta näin on vain haavemailmassa. Suomessa on aivan tarpeeksi työhaluttomia,jotka elävät mielummin toimeentulotuella kun menevät töihin,ja jos töitä tekevät,niin pimeästi tekevät. T PERSU.

Äänestä
  • Vain persu voi olla näin dorka !!!

    Muistatko, vuosi 2015 ???

    Sipilän hallitus (kepu, kokkarit ja persut) junaili maahan n.32 000 maahanmuuttajaa.
    Sipilän hallituksen maahanmuutto-ohjelman kirjoitti persut. Fakta.

    Jos suomessa ei olisi maahanmuuttajia, persuista ei olisi edes kuultu.
    Täysin yhden asian liike,

    Persujen idoli Donald Trump sanoisi ''..nothing but one trick pony''

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Vain persu voi olla näin dorka !!!

    Muistatko, vuosi 2015 ???

    Sipilän hallitus (kepu, kokkarit ja persut) junaili maahan n.32 000 maahanmuuttajaa.
    Sipilän hallituksen maahanmuutto-ohjelman kirjoitti persut. Fakta.

    Jos suomessa ei olisi maahanmuuttajia, persuista ei olisi edes kuultu.
    Täysin yhden asian liike,

    Persujen idoli Donald Trump sanoisi ''..nothing but one trick pony''

    Muistan näköjään paremmin kun sinä. Asioista vastaava ministeri oli silloin Petteri Orpo,nyt sisäministerinä on persujen Rantanen,ja RAJA ON KIINNI. FAKTA. T.PERSU.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Muistan näköjään paremmin kun sinä. Asioista vastaava ministeri oli silloin Petteri Orpo,nyt sisäministerinä on persujen Rantanen,ja RAJA ON KIINNI. FAKTA. T.PERSU.

    Hyvä niin!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Muistan näköjään paremmin kun sinä. Asioista vastaava ministeri oli silloin Petteri Orpo,nyt sisäministerinä on persujen Rantanen,ja RAJA ON KIINNI. FAKTA. T.PERSU.

    Muisti pettää:)))

    Sipilän hallituksessa olivat sisäministereinä Orpo, Risikko sekä Mykkänen.

    Ei kukaan ministeri voi toimia hallituksen ohjelmaa vastaan.

    Äänestä

Lumet sulaa ja itärajalta virtaa pian tuhansia moniosaajia, jotka laittavat kansantalouden nousuun.

Äänestä

Totta pikantti ero on siinä,että PS toimii ja raja on kiinni. sdp,vasemmisto,kepu,vihreät rkp sanoivat,ettei rajaa voi kokonaisuudessaan sulkea kokonaan missään tapauksessa,mutta kuinkas kävikään persut laitoi rajan kiinni ja ainakin toistaiseksi ei olla venäjän vallan alla,jossa oltaisiin jos Marinin hallitus olisi saanut jatkaa. Hyvä ps. ARVOSTAN.

Äänestä

Ilman persuja raja vuotaisi kun seula. Kerrankin hallituksessa on puolue joka ei vaan puhu vaan tekee.

Äänestä
  • 👍👍👍👍👍👍👍

    Äänestä

Miten kansantalous nousee, jos maahan tulee sosiaalihuollolla elätettäviä. Työhön palkallaan elävät vaikuttavat positiivisesti, mutta eivät tuilla elävät.

Äänestä
  • Sen paremmin kantasuomalaiset tuilla elävät kuin ulkomaalaistaustaiset tuilla elävät eivät tietysti paranna kansantaloutta.

    Sekin on kyllä huomioitava, että lähes aina huippuammattilaisista on perhe ja lapsia. Usein on niin, että nelihenkisen huippuammattilaisten mukana tulee vaimo ja lapset. Ja ainakin lapset tulevat saamaan samat edut kuin kantasuomalaisetkin. Vaimo, jos ei saa työtä, voi elää kotirouvana tai hakeutua työnhakijaksi. Eli huippuammattilaisten mukana tulee kolme perheenjäsentä tässä tapauksessa ja he luonnollisesti saavat samat tuet kuin vastaavassa asemassa olevat suomalaisetkin. Tässäkin tapauksessa Suomi hyötyy tuon perheen maahanmuutosta ja paljon.

    Toinen pointti on se, että jos/kun suomalainen persuhenkinen rasismi leviää tietoisuuteen, niin tuokin em esimerkkinelihenkinen perhe jättää tulematta Suomeen. Tappio on hurja.
    Kuvitelma, että Suomi pääsisi valitsemaan vain rusinat pullasta mitä tulee maahanmuuttajiin, on älytön ja käytännössä luultavasti käy persuhenkisessä ilmapiirissä niin, että taitaa jäädä vain luu käteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Sen paremmin kantasuomalaiset tuilla elävät kuin ulkomaalaistaustaiset tuilla elävät eivät tietysti paranna kansantaloutta.

    Sekin on kyllä huomioitava, että lähes aina huippuammattilaisista on perhe ja lapsia. Usein on niin, että nelihenkisen huippuammattilaisten mukana tulee vaimo ja lapset. Ja ainakin lapset tulevat saamaan samat edut kuin kantasuomalaisetkin. Vaimo, jos ei saa työtä, voi elää kotirouvana tai hakeutua työnhakijaksi. Eli huippuammattilaisten mukana tulee kolme perheenjäsentä tässä tapauksessa ja he luonnollisesti saavat samat tuet kuin vastaavassa asemassa olevat suomalaisetkin. Tässäkin tapauksessa Suomi hyötyy tuon perheen maahanmuutosta ja paljon.

    Toinen pointti on se, että jos/kun suomalainen persuhenkinen rasismi leviää tietoisuuteen, niin tuokin em esimerkkinelihenkinen perhe jättää tulematta Suomeen. Tappio on hurja.
    Kuvitelma, että Suomi pääsisi valitsemaan vain rusinat pullasta mitä tulee maahanmuuttajiin, on älytön ja käytännössä luultavasti käy persuhenkisessä ilmapiirissä niin, että taitaa jäädä vain luu käteen.

    Persuhenkinen rasismi???. Jospa niiden lapsista tulee vaikka rikollisia,niin mikä ihmeen tappio se on. Maahanmuuton kulut ovat järkyttävän suuret puhutaan miljardeista. Jokaisesta vaiheesta syntyy kustannuksia. Asiantuntijoita löytyy joka lähtöön,mutta fakta on,että kulut ovat hyötyjä suuremmat. Maahanmuutto maksaa Suomelle 3,2 miljardia vuodessa,siis vuonna 2019,nyt kulut ovat vielä paljon suurempia.

    Äänestä

KANSANTALOUS RAPISTUU
ULKOMAISEN TYÖVOIMAN SEURAUSTA ON KANSANTALOUDEN ALAS-AJO.
-
SUOMEN TALOUS ON RUORSALAISTEN PYRKIMYKSENÄ TUHOTA.

Äänestä

Muutaman vuoden aikana tullut yli 100 000 ulkomaalaista,niin voisi kysyä miksei kansantalous ole noussut vaan laskenut,vai pitäisikö tulla 100 000 vuodessa,kuten sdp haluaa.

Äänestä

  • ''Muutaman vuoden aikana tullut yli 100 000 ulkomaalaista...''

    Suurin osa venäläisiä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan hieman hidasti.....

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Työllisyysasteella ei ole mitään merkitystä,kun työlliseksi lasketaan vaikka muutaman tunnin viikossa tekevä. Tehdyt työtunnit ovat jopa vähentyneet. Sitten kun summataan sosiaaliturvat,rikollisuus,niin miinukselle menee ja pahasti. Minä en ainakaan halua elättää ainuttakaan työhalutonta olkoonpa ulkomaalainen,tahi suomalainen. Kaikki terveet työikäiset töihin,ja jollei työ miellytä,niin tuet puolitettava. Hyysääminen saa loppua NYT.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Mutta jos ei osaa edes lukea eikä halua opetella Suomen kieltä, niin mitä tuottavaa työtä sellainen voi yleensäkään tehdä ? Punavihreät vain haalivat tänne halpoja ääniä .

    Äänestä

Vähän on heikkoa tuo persujen rimpuilu, kun katsoo syntyvyyslukujen laskua, niin ei paljoa Ojalan laskuoppia mutkallisempaa tarvita, kun voidaan osittaa mitä siitä seuraa. Työperäinen maahanmuuttoa ei pidä sotkea persujen pakkomielteiseen fiksaatioon tuosta turvapaikan varjolla tulevaan siirtolaisuuteen.

Äänestä
  • Työhön tulijoita tarvitaan 5 peittämään yhden haittamaahanmuuttajan aiheuttamat kustannukset. Mutta saatavuusharkinta kun huomioidaan, tänne tarvittaisiin vain huippuosaajia, mutta niitä ei ole juurikaan tulossa . Pääosa tulijoista on kalliiksi tulevia elättejä, joita meillä on tarpeeksi jo omasta takaa .

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Vain maahanmuutolla sanoo kansantalousosaston päällikkö. Persujen Mäkelä kritisoi sitä näkemystä,,jonka jälkeen kepun Matti Vanhanen syytti Mäkelää virkamiehen painostamisesta. Suomessa on yli PUOLI MILJOONAA ulkoomaalaista, eikä ole kansantalous noussut,vaan päinvastoin laskenut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu