Antti Lindmanne pystyi siihen mihin kukaan muu punaniska ei kyennyt 🤣
Hajoitti puolueensa päreiksi 🌹⛔🌹.
Voi tätä ilon ja onnen päivää ❗
Hajoitti puolueensa päreiksi 🌹⛔🌹.
Voi tätä ilon ja onnen päivää ❗
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 87
Vanhimmat
Koaliittio ------- SDP ----vihr..------vasem----------🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Yle puoluegallup demarien ykkössijasta:
"SDP:n suosion kasvuun vaikuttivat erityisesti naisten ja nuorten aikuisten lisääntynyt tuki."
SDP nuortuu, kokoomukseen jäävät setämiehet ja itärajakauhua potevat eläkeläiset.
Demarit on edelleen eläkeläisten puolue.
Totta.
Luulottelee porvaritrolli aivotuhnussaan.
Ei auta.
Ei täällä muut luulottele kuin sinä punikkiräähkä.
Ja pysyy.
Eli demareissa juuri sitä porukkaa joita tavalla tai toisella hyysätään tulonsiirroilla.
Enkä tarkoita työttömiä tai muutoin vähävaraisia. Nämähän ovat jo äänestäneet Perussuomalsia pitkään. Sote-sekoilijat, Ely-keskukset, yliopistojen nollatutkimusten tekijöiden leegiot ym. maailmanparantajat kaiken maailman valtiontukea nauttivissa hömppäorganisaatioissa. Viiden ja puolen miljoonan ihmisen maassa on mitä mielipuolisinta vastikkeetonta rahanjakoa jonka joutuu kustantamaan aina vaan pienempi joukko ja sen lisäski vielä otetaan velkaa.
83% suomalaisista on sun mielestä punikkeja. Pelottaako?
Nauretaan.....
Pellesakkia.
Meitä oikeistolaisia on paljon enemmän, kuin teitä punaisia.
Loisijat kuriin.
Eikä siitä muutu.
Onneksi.
SDP:n kannatus nousee.
Havaittavissa panikointia ja hysteriaa.
Niinkuin aloittajallakin.
Niin pian SDP:n kannatus jo 25% ja nousee edelleen.
Nousi 5 kuukauden alamäen jälkeen, mutta ei edes omista ansioista.
Revippä siitä.
Hyvä ettei 30%....heheheeee.
Varma tieto.
Valehtelee porvaritrolli öyhötyksessään.
Ei täällä muut valehtele kuin sinä punikkiräähkä.
Laski sitä ennen 5 kuukautta putkeen...hohohohohoh.
Näin on.
Tyypillinen vähäpoikatyylinen kirjoitus. Toistelee porvaria punainen kirja taskussaan ja lippalakki tiukasti eteen vedettynä mahorkanhajuisena.
ÄO:si on selvästi 70.......hahahahaaaa.
Demareissa panikoidaan.
Onhan se hävettävää olla sosiaalidemokraatti, jos itse olisin en kehtaisi kenellekään sitä kertoa tai myöntää
Älä kerro nytkään. Kaikki voittaa.
Nuoret aikuiset ja naiset siirtyvät nyt suurin joukoin demareihin nyt. Jää pelokkaat eläkeläiset ja setämiehet kokoomukseen ja persuihin.
Huutelee porvaritrolli aivotuhnussaan.
Joo.
Ei täällä muut huutele kuin sinä punikiräähkä.
Näin ei vaan tapahdu.
Kannatus ainakin nousee kohisten.
SDP on kuten kaikki muutkin --EI KESTÄ SUOSIOSSA OLEMISTA ❗
Demari pösilöt hajottaa puolueensa - kuten historia on osoittanut -
Demarit on kuin TUULIVIIRI - talon katolla ( jos vertaus sallitaan ? )...
Kansalle olisi parempi kun puolue kiellettäisiin lailla ❗
Kirjoittaa Porkanagartsan stuidu. Kyllä ne sieltä stuiduks tulleet tsennataan. Muistan heitä kun olivat skolen bitskulla välkkärillä. Hoh, Hoh, Hoo! Griinaan vieläkin heidän touhuille.
Älä ota enää kiljua eli pistä jo hursti kiljusaavin päälle ja mene maate potemaan kohmeloasi huutelija.
Hurstilla ei ole mitään tekemistä teidän punikkien kiljunkittauksen kanssa, muuten kuin kyllä teillekin kelpaa Hurstin apu, pitkäkyntiset!!
Hyvä vaan. Myötähäpeää katsoa eduskuntaistuntoja jossa demarit räävii joka puheenvuoron päälle. Nousee Kiurukin oikeen seisomaan kaula pitkällä huutamaan. Eivät muuhun pysty. Samoin puheenjohtajana joku ääliö samanlainen rakkikoira. Itse ovat levitelleet valtion rahoja sinne tänne vailla koulupohjaa saati älliä. Sellanen entinen hallitus. Samoin sote josta ei parannuksia koitunut ihmisille pääsivät vaan sanomaan, että tehty
Öyh öyh öyh öyh öyh öyh öyh öyh...
Mikä kaula? Ei Kiurulla ole kaulaa, pää kiinni suoraan hartioissa.
Katsohan, siinä se "uli uli persu uli-tyyppi" on oppinut pari ÖYH-sanaa lisää, kun liimanhuurut alkavat haihtumaan kommariapinan päästä niin puhekin selkenee. Monotonista toisteluahan tuo, kertoo kirjoittajastaan kaiken: öyhöhän se.
Puolueessa määrätään kuka saa puhua kuka ei.
onnistuuhan se kun jauhosekoilijan ehdottaa pääministeriksi ja lemmikkien tappajan, murtomiehen, rattijuopon puoluesihteeriksi
ja toimittaa lisäksi listojaan puhemiehelle ketkä "saa" puhua 💩🤣🤣
sitten päättömät aloitteet, 100 000 eur ukrainaan aina ku joku käy rajalla
Kokkareet ottavat 20 miljardia velkaa ja sanotaan olevan velan vähentäjiä?
Valikoiva muisti sinulla...
Totta.
Ahh onnea.
Työväen- yhdistyksissä vallitse PELON ILMAPIIRI .
ON OLLUT JO 70-LUVUSTA ASTI JA KIIHTYY KOKO AJAN .
Mutta kohta se loppuu kun vuoden 1918 tyyli ja tavat palauttaa maan sen oikeille haltijoille 🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮❗
Trollonlollon porvaritrolli.
Kaikkien maiden proletaarit, yhtykää!
Toisiinne ja kuivana sitten.
Hienosti näyttää menevän. Suomen ykkösiä.
Nyt naurattaa.
Moktar.Gubta
sdp ongelma on toxinen feminismi, joka suosii anarkiaa ja kostoa, noin yleisesti suuren naivismin aatetta.
Yhteistyökykyä ei löydy. Vaan "maailmanparantaja siipi" edustaa anarkiaa, pervoutta, vokea, meetoota, yms. trendikkäitä asioita.
Noin sdp uskottavuuden vuoksi tämän ääri-aineksen tulisi muodostaa oma solu,
oma anarkia puolue. esim. Joku polpotin tyyliin johdettu asia-liike.
SDPn haaste on siinä,
mitä tehdä kun prekariaattiin
liittyy lisää väkeä. Nuoriakaan
ei enää kiinnosta työväen aate eikä
luokkataisteluoppi.
Persut on sentään yhtenäinen puolue noihin riitelijöihin verrattuna. Miten tuollainen puolue voisi luotsata suomen tällaisesta tilanteesta ulos kun omatkin rivit on täysin sekaisin?
Vai yhtenäinen puolue persut?
"Joukkopako Mikkelin perussuomalaisista: ”Vouhotimme ja keskityimme toisten virheisiin”, sanoo yksi lähtijöistä. Perussuomalaisten Mikkelin valtuustoryhmässä on jäljellä enää kaksi valtuutettua."
https://yle.fi/a/74-20081966
Mikkeliläisiä ei kaivata. ;)
Mitä muuta SDP:llä on tarjota veronmaksajille kuin sosialismia, joka ei ole missään päin maailmaa toteutunut kunniallisesti?
Ei Neuvostoliitossa ja Itäblogissa, ei PohjoisKoreassa, ei Nigaraquassa, ei Venetzuelassa, ei Suomen sotessa eikä koululaitokšessa, ei Suomen valtion talouden hoidossa.
Ei missään.
Kiinassa kommunistinen puolue toteuttaa kapitalistista talouspolitiikkaa, sosialismista siellä on muistona vain dikatuuri.
Ei edes hyvinvointivaltio ole demarien keksintöä.
Saksan rautakanskeri Otto von Bismarck 1883 aloitti sosiaalisen järjestelmän rakentamisen Saksaan.
Sinä typerys möliset nyt äärivasemmistolaisista kommunisteista. Demarit eivät ole kommunisteja. Koulupudokkaan kannattaisi ottaa selvää edes perusasioista.
Tarkoittanet, että demarit eivät ole sosialisteja?
Mutta kun SDP kuuluu Sosialistiseen internationaalin yhdessä mm. Nicaraguan kanssa, ennen (demarien toimesta) puhuttiin sosialistisista ja ei-sosialistisista puolueista, mm. demarien Lipponen sanoi silloin, että sosialismi on ainut ratkaisu jne.
Yksikään maa maailmassa ei ole koskaan päässyt kommunismiin vaan jääneet pelkästään sosialismin asteelle kitumaan.
Vain typerät sosialistit eivät sitä ymmärrä.
Demari on kommari siinä missä vassarikin ja skp
SDP HAJOAA
SE EI OLE OLLENKAAN HUONOASIA, VAAN ONNI ONNETTMUUDESSA. SE ON SUOMEN ETU.
SE VIE SAK MUKANAAN. DUUNARIT SAANEET VÄÄRÄÄ TIETOA JÄRJESTÖJEN TOIMINNASTA VUOSIEN AJAN. SAMA VANHANAJAN HAPATOS SÖI KAIKKIEN TUUNAREIDEN LEVÄN.
Tuunarit siis syövät levää?
Hapatos on Heinävedellä sijaitseva lampi.
Vanhanajan lampi on siis syönyt tuunareiden levän?
Käsittämätöntä on koulupudokaspersujen öyhötys.
siellä piisaa sanna kiuru litmanen tappura ja muut on tuppuraisia.
kaikista paistaa läpi pahuus ja kierous.
Huvittavaa miten koville persuilla ottaa se että heidän kannatuksensa laskee ja demareiden nousee. Demareiden kannatus nyt yli 4 % korkeampi kuin persujen, joiden pitää tietenkin asiasta persuilla.
Missä muussa puolueessa puolueen johto LUPAA VAPPU-SATASIA - JA PETTÄÄ LUPAUKSENSA TÖRKEÄSTI HUIJAAMALLA ❓
"Sanna puhuu rohkeasti vaietusta aiheesta – Katuu liittoa ulkomaalaisen kanssa: ”En uskaltanut puhua kenellekään”..... Nyt IL😳
Vetää itkupotkuraivarit sisällään jokaiseen suuntaan
Sopii.
Riitaa riitaa....
Demari kunnallispolitiikka tuli päälle kun kirjoitin lehdessä i SDPn RYHMÄKURISTA
TÄMÄ JO VUONNA 1982
Suomen kansa kiittää...Antti teki uroteon.
Tulee salat julki.
Nauretaan yhdessä.
Kyllä on riittänyt naurua demareita seuratessa. ((((((((. 🤣. )))))))
Kyllä ja Purran valehtelut ei naurata yhtään.
Voi itku.....
Ei näytä lainkaan siltä. Puolue vahvistuu koko ajan.
Me PURRALAISET PELASTAMME. tämän maan .v
Ei ole ihme, jos SDP hajoaa sillä moni hivenen omia aivoja käyttävä demari alkaa miettimään SDP:n tarkoitusta.
Jos sosialismiin pyrkivä puolue luopuu sosialismista, niin mitä jää jäljelle?
Hyvinvointivaltion luominenkaan ei ole demarien keksintöä vaan mm.Saksan rautakansleri Otto von Bismarc aloitti sen luomisen 1883.
Hyvinvointivaltion talouden tuhoaminen kyllä onnistui SDP:ltä. Samalla tuli tuhotuksi koulutoimikin.
SDP hajoaa itäisille maille.
SDP hajosi jo -Tuppura hakee jäsenyyttä persuihin 🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🌹❗🌹❗
Kenestä tulee punaniskojen uusi vetäjä?
Pirkka-Pekka Peteljiuksen veto-auto Lada 1300
siitä uusi vetäjä Demareille....