Tuonela kuittaa nyt suuria ikäluokkia

Anonyymi-ap

Eläkerahastojen iso tarkoitus oli rahoittaa suurten ikäluokkien eläkkeitä. Nyt heistä kaikki ovat olleet jo vuosia eläkkeellä ja tuonela vähentää eläkkeensaajien määrää kiihtyvällä vauhdilla. Olisi jo aika alentaa työeläkemaksuja ja käyttää kertyneitä rahastoja. Olisi peruste myös valtion ossus palauttaa, kun nyt ollaan vielä lakkojen vaikutus piirissä, joka lisäsi ja lisää miljardi menoja. Voikin sanoa, kaikki mihin vasemsmito koskee tulee kalliksi, oli ne lakkoja heidän muuta ns talouden hoitoa, johon mm Sanna kompleteksi otti surutta lisää velkaa, -myönnän iaka olisi sekin hankala mm paperitehtaat oli 3 kuukautta lakossa 6 -minuutin takia, jota kaikki toverit huusi miten 6 -minuuttia euroopan suurin asia, työpäivän jatkeena.

Eläkerahastot ovat olleet valtion takaamina toimivia, eivätkä ne ole oikeastaan kenenkään rahaa. Siksi eläkejohtajille maksetaan suuria palkkoja ja bonuksia. Eläkejohtajista suurimmat rahat vuonna 2020 sai Varman toimitusjohtaja Risto Murto, jonka saamat korvaukset ylittivät miljoona euroa.

31

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samaan aikaan Suomen asioita sekoittavat henkilöt saavat hulppeita palkkoja ja bonuksia. Ay-johtajilla tätä luokkaa, ja heigän tarkoitus sekoittaa Suomen kulkua oman etunsa tähden. Hullua vasemsmitolle maksaa Ay-jäsenmaksuja, joista osa mene evasemsmitolasille politikoillee´, jotka saa jatkettua Ay-johtajien hulppeita palkkoja, jotka maan haittoja vain -poliititset lakot, joita ollaan vihdoin rajoittamassa, ettei ihan kommusniti diktatuuriin sorruta.
      https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nain-tienasivat-tyomarkkinapomot-ay-johtajalle-yli-25-000-kk/d7964909-4584-4c29-98db-4b4f9c29499a

      • Anonyymi

        Anteeksi anon toveri teksintarkasjilta, olemme keski-suomen mokillämme, ja kannykällä kirjoitan vähän sekavastikin. Ei ole mukana kannettavaa tietokonetta, jolla näppärämpi kirjoittaa. Lunta on lisännyt luojamme aika paljon tännekkin. Sikäli kuitenkin näyttää nämä lumet alkuuvikosta lähtevän, ja alkaa yleinen kevään tulo, joka hangille näyttää "keskisormea".
        ps en ole aloittaja. Tällä kompleksillä ei viitsi pitkään kirjoittaa, jota kännykkä esittää.


      • Anonyymi

        Uli uli uijui nyyh poraa surkean osaamisen omaava hikipajan omistaja.


      • Anonyymi

        "Vasemsmito " paljastaa persutrollin!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeksi anon toveri teksintarkasjilta, olemme keski-suomen mokillämme, ja kannykällä kirjoitan vähän sekavastikin. Ei ole mukana kannettavaa tietokonetta, jolla näppärämpi kirjoittaa. Lunta on lisännyt luojamme aika paljon tännekkin. Sikäli kuitenkin näyttää nämä lumet alkuuvikosta lähtevän, ja alkaa yleinen kevään tulo, joka hangille näyttää "keskisormea".
        ps en ole aloittaja. Tällä kompleksillä ei viitsi pitkään kirjoittaa, jota kännykkä esittää.

        Kas kas, hapsumattomajuri on levitoinut itsensä Fuengirolasta suoraan Keski-Suomen mökilleen :))))

        Mitenkäs Nauvostoliiton lomakohteesi kävi? Martti istutti lahottajasienen huteraan tönöösi vai olisiko silläkin sama kohtalo kuin sillä sveitsiläisellä alppimajallasi? Sattuikin olemaan paikallisen hiihtokeskuksen omaisuutta :)))


      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        ❤️ ­­N­­­y­m­f­­o­m­­­a­­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Ihan perusteltua jos valtio nipistää joitain miljardeja eläkekassasta.
      Lakkojen hintaa ei vielä tarkalleen tiedetä, varmaan kaikkineen 5-10 miljardin väliin, kun rajut tehtaitten alasajotkin tulee, työttömiä lisää ansiosidonnaiselle.
      Miten Varman Murto pärjää yli miljoonan euron vuosituloilla, keräys järjestää toverille.

      • Anonyymi

        Ei valtio voi varastaa työntekijöiden keräämistä eläkerahastoista. Ne eivät ole valtion. Veronkorotukset leikkaisivat Murronkin tuloja. Perskokkareet sen sijaan leikkaavat köyhiltä lapsilta, sairailta ja eläkeläisiltä.


      • Anonyymi

        Valtiolla ei ole mitään oikeutta tai osuutta eläkeyritysten eläkerahoihin, tätä ei monikaan tajua.
        Valtio maksaa vain niitä ns. Kelan maksamia eläkkeitä, eli ei työeläkkeitä.


    • Anonyymi

      Mutta persutrolli, mites tää paskanheitto liittyy Suomen Keskustaan?

    • Anonyymi

      Miten noista persuista tulee mieleen, hyönteismyrkky.

      • Anonyymi

        Enempi lantatunkio.


    • Anonyymi

      ...ilman työväkeä, demareita t. heikompia puolustavi suomalaisia, ei meillä olisi
      Eläketurvaa ,työaikalakeja,terveydenhoitoa, koulutusta
      eli ei muuta kuin elettäisiin torpparien elämää. Tyhmää kansaa ollaan edelleenkin ja mikäli porvarit saavat jatkaa toimintaansa, niin tyhmemmäksi tullaan.

      Nyt otettaisiin vastaan vain korkean
      koulutuksen saaneita maahanmuuttajia,
      otetaan otetaan, vaan heitä haluavat muutkin maat, enkä usko, että rasistiseen
      maahan kovaa tunkua on.

      että silleen...

    • Avaus sisältää taas hurjan määrän väärää tietoa. Jotenkin on kyllä uskomatonta tämä persujen tietämättömyys eri asioista. Eläkejärjestelmämme tarkoitus ei tietenkään ole ollut rahoittaa minkään suurten ikäluokkien eläkkeitä jo siitä yksinkertaisesta syystä, ettei silloin ollut mahdollista ennustaa myöhemmin syntyvien ikäluokkien kokoa. Eläkejärjestelmän on tarkoitus rahoittaa eläkkeiden maksu suunnitelulla tavalla. Eläkevaroista esim. tänä vuonna kerätyistä maksetaan joka vuosi saman vuoden aikana eläkkeellä olevien eläkkeitä. Osa maksetaan eläkerahastoista ja osa voidaan aina rahastoida tilanteen mukaan.

      Eläkkeelle siirtyvien ikäluokkien määrät ovat edelleen vuosia eteenpäin suuria. Ja olennaista on se, että ne ovat suurempia kuin nykyisin syntyneiden ikäluokat. Tämän seurauksena huoltosuhde huononee jopa hyvin selvästi vuosiin 2060- 2070 mennessä. Se johtuu vähäisestä syntyvyydestä. Eläkkeiden reaalinen maksaminen siirtyy yhä kapeillemmille harteille, ellei työperäistä maahanmuuttoa aleta olennaisesti kasvattaa. Eläkejärjestelmän rahoitustilanteessa ei ole näkyvissä helpotusta, koska vaikka eläkkeen saajien määrä alkaisi vähentyä, myös eläkkeiden maksajien määrä vähenee.

      Eläkevarat ovat eläkkeelle siirtyvien varallisuutta. Nämä varat nauttivat perustuslain omaisuudensuojaa. Eläkejärjestelmän eläkelupaukset ovat velvoittavia järjestelmän puitteissa. Se tarkoittaa mm. sitä, etteivät maksamattomat eläkkeet ole perittävissä. Jos kuolee ennen eläkeikää, perillisillä ei ole oikeutta maksamattomaksi jääneisiin eläkevaroihin.

      Eläkevarojen hoidosta huolehtivat eläkevakuuttajat, yskityiset toimijat. Niiden toimintaa sääntelee laki. Eläkeyhtiöiden toimintakulut ovat muistaakseni olleet 1,8 % vuodessa saaduista eläkevaroista. Eläkerahastojen keskimääräiset vuotuiset tuotot ovat noin 6 % vuodessa.

      • Anonyymi

        Sitäkin voisi näille nuoremmille teroittaa, että esimerkkinä vaikka vuonna1995 syntynyt maksaa lähinnä vuonna -96 syntyneen eläkkeen.
        Jolloin taas tämä vuonna -96 syntynyt maksaa vuonna -97 syntyneen eläkkeen.
        Koska vuosittain jäädään eläkkeelle silloin myös eläkemaksut nousee ainoastaan yhdeltä vuodelta kerrallaan.

        Asia jota nuoret ei oikein hoksaa kun puhutaan eläkkeistä yhtenä suurena möykkynä.
        Sitä se olisi silloin jos eläke maksettaisiin yhdellä kertaa kokonaisuutena saajalleen.


      • Anonyymi

        Eihän aloituksen tehnyt takuueläkeläinen Pankkomajuri totta osaa kirjoittaakaan.


    • Anonyymi

      Valtio voisi osan maksamastaan ottaa, kun väki vähenee. Ihankuin sotaveteraani järjestötkin, ne tarpeettomia, lakkauttaa, jos jo osa onkin. Ei siirtää niitäkään muille, jos uuta järjestöä tulee, nekin lähtee ominaan. Ne tällaiset jäännökset on pian demarein taskussa tai siiretty kehityspuun. Varma Murrollakin palkka yli miljoonan v.

      • Anonyymi

        Höpö höpö. Valtio ei voi koskea eläkerahastoihin. Ne ovat perustuslain suojassa.


      • Anonyymi

        Takuueläkeläisen käsi on jo veteraanijärjestönkin kassassa?


    • Anonyymi

      Kun ayliike verolle, ottaako valtio takautuvasti, omansa masamansa joita verottomina mm tukeina. Ay-liike lakoillaan haitta miljardeja.

    • Anonyymi

      Avaajalla ei ole ihan tiedot jiirissä. Suurista ikäluokista puhuttaessa mukaan lasketaan -64 ja sitä aiemmin syntyneet.

      • Anonyymi

        Suuret ikäluokat 1945 -1949 syntyneet. Ei ole muita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuret ikäluokat 1945 -1949 syntyneet. Ei ole muita.

        Ja milläköhän perustelet hölmön väitteesi?


    • Anonyymi

      Avaajahan on täysi tietämätön idiootti joka ei tiedä mitään suomalaisesta työeläkejärjestelmästä ja miten se oikein toimii. Ei Persujen kannattajissa ole käynkäyneitä?

      • Anonyymi

        Ayliike näytti lakoillaan ettei ole mitään muitakaan sääntöjä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ayliike näytti lakoillaan ettei ole mitään muitakaan sääntöjä.

        Voi taivas miten tyhmä sinä todellisuudessa olet.


    • Anonyymi

      "Vasemsmito" paljastaa persutrollin.

      Rahastossa on teidänkin eläkkeet, jos joskus eläkkeelle pääsette?

      • Anonyymi

        Olisi enemmän rahaa kun syöppö ay-liike lopetettaisiin. Täysin turha vie köyhien rahat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi enemmän rahaa kun syöppö ay-liike lopetettaisiin. Täysin turha vie köyhien rahat.

        Ilman ammattiliittoja köyhät ei olisi päässeet pois sieltä köyhyydestä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi enemmän rahaa kun syöppö ay-liike lopetettaisiin. Täysin turha vie köyhien rahat.

        Miten ay-liike muka vie köyhien rahat? Eiköhän se ole tuo Orpo/Purra-kaksikko, jolla on valta päättää sellaisesta asiasta. Ay-liikkeen jäsenet maksavat itse jäsenmaksunsa, mutta ethän sinä ikinä sellaiseen kuuluneena osaa muuta kuin valehdella. Takuueläkeläinen kun olet. Katso peiliin, siellä on se syyllinen omaan kurjuuteesi.


    • Anonyymi

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋

      🍒 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://www.ero4.fun/girl4love

      🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1820
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1524
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1203
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1146
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1129
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe