Pitäkää varanne kiusaajat. Mitään ei salata olet tunnistettavissa.
Koulukiusaamis muistoja tulee tähän keskusteluun
Anonyymi-ap
10543
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Luuseri
Luuserihan minä mutta hyvin menestynyt elämässä kaikesta huolimatta luusereita on ne jotka toista sanoo luuseriksi silläkin luuseriksi sanojalla voi olla paljon vielä tekemistä
Esko olet koulukiusaaja. Kotikasvatuksestasi jonka vanhemmat ovat antaneet niin siitä johtuu, vanhemmistasi johtuu kuinka hyvin lähipiirilläsi menee, kuolintapauksia lähipiirissäsi on runsaasti. Vanhempasi on kasvattaneet niin että tapahtumat ovat salliutuneet.
Koulukiusaaja Esko sai lunta naamalleen isommalta vierailevalta oppilaalta leikkilapiolla joka oli tullut vierailulle kyläkauppaan
sukuloimaan joka oli samaa sukunimistä kuin kauppias ja johtava opettaja joka oli välitunnin valvoja, niin tää vieraileva isompi poika vahingossa viskas lunta Eskon naamalle, siitäkös Esko alkoi itkemään vollottamaan meni johtavalle opettajalle valittamaan itkien. Välituntivalvoja opettaja joka oli johtavaopettaja tässä pienessä kyläkoulussa sanoi jotain vain että ompa koulun kovis nyt nynnynä kun itkien ja tulee valittamaan, koulunkovis kestää kyllä itkemättä. . Me muutkin poika oppilaat pantiin merkille Eskon itkupillikköös. Että kestä vaan kun olet kovin koulukiusaaja.
Ennen olikin opettajilla sananvalta koulussa ,nyt sananvalta vaan oppilailla ja Wilma viestin lähettäjillä opettajille.
Kotona opetettava lapsille kunnioittamaan opettajia ja koulukavereita , myö empatia kykyä erilaisiin ihmisiin .
Aina on lajinsa ollut pientä nahistelua , sen myötä oppii myös pärjäämään elämässä.
Nykyään mennään kouluuudistuksen myötä ojasta allikkoon. Peruutusvaihde päälle ja siirrytään muutama vuosikymmen taaksepäin.
Että on ollut aina pientä nahistelua Etkö sinä ymmärrä kun pientä ihmistä kiusataan vasta Niin se on iso asia se pienikin kiusaaminen
Kansainväliset tutkimukset ovat vahvistaneet kotikasvatuksen ja koulukiusaamisen yhteyden. Alistava ja väkivaltainen kotikasvatus saa lapsen käyttäytymään agressiivisesti varhaiskasvatuksessa ja myöhemmin kouluelämässä jolloin ryhmäännyttäminen ei enään onnistu.
Pieni nahistelu opettaa myös pärjäämään toisten ihmisten kanssa.
Toisin sanoen tulee vähemmän mielensäpahoittaja aikuisia.
Joskus vuosikymmeniä sitten vanhat miehet sanoi, lapsia täytyy kiusotella ettei tule yksille napille tehtyjä.
Tämä tietenkin tarkoitti narraamista ja sitten lapselle nauramista kun lapsi huomasin tulleensa huijatuksi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/3595735/tohmajarvella-tapahtui---
Rambo_oravaarantieltä
2018-07-04 18:53:47
""Sikäli kuin kuulin, niin olivat kahlanneet hangessa lastenkodilta uhrin kotiin, hakkasivat hengiltä jääkiekkomailalla. Saalis oli 500 markkaa, jäivät kiinni kun kehuivat grillikioskilla näin tehneensä. parivaljakon johtohahmo ainakin tykkäsi kiusata koulubussissa kehitysvammaista, ikäistään. Ei huhu, ei kuulopuhe, olin samassa bussissa, näin itse. Jos voisin jotain muuttaa menneisyydestäni, niin toivoisin että olisin lyönyt lujasti kiusaajaa, enkä jotain randomeja tyyppejä vuosia myöhemmin - tuskin olisi estänyt tapahtunutta, mutta olisi ainakin osunut ansaitsevalle.""
"""""Nämä lauseet sattui niin että tuli mieleen ninettömänmäen tielle linja-autosta jäävä oppilas silloin ylä -asteaikana noin-83, hänet oli kasvatettu oikein ja varmaan kristillisin arvoin, hän osasi puuttua heti väkivallan tekoon joka tapahtui ylä-asteella. Eri luokalta oliko alemmalta vai ylemmältä oli poikaoppilas jolle tuli tarve pieksää luokallani ollut poikaoppilas hän löi 4 kertaa nyrkillään palleaaan niin että maahan lyhistyi. Tämä Ninettömänmäen oppilas näki ja päätti toimia, kävi oikealla otteella viskaamassa olanyli pahoinpitelijän maahan, tällä nyrkillä pahoinpitelijällä oli kaverinsa vierellä jotka kahdestaan osallistuivat väkivallan tekoon "pentti" . Joka hänkin sai maistaa oikeuden makuista olanyli heittoa lumihankeen. Tämä nopea oikeuden mukainen toiminta saattoi pysäyttää näiden kahden myöhemmät vakivallanteot. Tulipa toisesta MÖLYmetallikonepajan työnjohtaja. Myöhemmkn tästä lisää
Eskostakin olisi voinut tulla murhaaja -alaikäinen murhaaja.
On ollut väkivaltainen samanikäiselle vuonna 1975,1976
Ala-asteella paheni.
Tulevat paljastukset Eskosta
-sorakuoppa kiusaaja.
-50 markan seteli.
-lunta naamalle.
-vasikan juotto navetassa, äitinsä kertoma.
-kouluretki ruotsiin.
-maataloustuet rehellisyys.
-kuolintapaukset, osasiko esko
huoltajana kasvattaa.
-laiton metsästys
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
❤️ Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18352134
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞