Yhä useampi pienituloinen kannattaa oikeistoa

Nämä pienituloiset kannattavat leikkauksia – yhteiskunta on juopunut velkarahasta, sanoo Tommi Nuolioja

Oikeistolainen ajattelu on kasvattanut suosiota myös pienituloisten keskuudessa.

Santeri Kuusisto ja Tommi Nuolioja ovat matalatuloisia, mutta kannattavat silti hallituksen leikkauspolitiikkaa.

Pienituloisten kannatus oikeistolaiselle politiikalle on kasvanut.
Osa matalapalkkaisista, kuten Santeri Kuusisto ja Tommi Nuolioja, näkevät talouden elvytyksen vaativan leikkauksia, vaikka ne vaikuttavat heihin itseensä.

Suhtautuminen hyvinvointivaltioon muuttuu kriittisemmäksi. Yhä useampi uskoo, että tuet tulee ansaita työllä.

Tämä on tekoälyn tuottama ja toimittajan tarkastama tiivistelmä jutusta.

Kotkalaisen Tommi Nuoliojan tulot ovat tällä hetkellä noin tuhat euroa kuussa. Hän on lomautettuna työstään pesuainetehtaalla. Vuokran ja sähkölaskun jälkeen hänelle jää noin 500 euroa käyttöön.

Hallituksen leikkaukset rokottavat ainakin hänen asumistukeaan muutaman kympin verran.

– Riittää vallan mainiosti, ei ole mitään ongelmia. Valitsee vain, missä asuu ja miten kuluttaa, niin ei ongelmaa, Nuolioja kuvailee omaa tilannettaan.

– Aion juoda vähemmän kaljaa, niin se on siinä.

Nuolioja muistaa hyvin vuoden 2008 ja finanssikriisin. Kotkassa kaatui yrityksiä ja huumeongelmat pahenivat. Nuolioja havahtui siihen, ettei talous toimi niin kuin sen pitäisi.

Nuolioja alkoi opiskella talousasioita ja tuli johtopäätökseen: valtion ylisuuri velka, velan korot ja jäykät työmarkkinat ovat ongelma.

– Koko yhteiskunta on juopunut halvasta velkarahasta, ja nyt tulee krapula, Nuolioja kuvailee.
https://yle.fi/a/74-20081709
4292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onpa yllättävää!

Äänestä

On hyvä, että on kaikissa tuloluokissa ja väestörymissä niitä, jotka ymmärtävät miten yhteiskunnan ja oma talous toimii. Sillä tavoin saamme kaikille paremman toimeentulon ja tulevaisuuden.

Äänestä

Kaikille. Ja aloitetaan parannukset ylimmistä tuloryhmistä niin sattuu maantieteellisesti sinne missä työteliästä väkeä enitene.

Äänestä

Erikoista. Mutten yllättynyt.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nämä pienituloiset kannattavat leikkauksia – yhteiskunta on juopunut velkarahasta, sanoo Tommi Nuolioja

Oikeistolainen ajattelu on kasvattanut suosiota myös pienituloisten keskuudessa.

Santeri Kuusisto ja Tommi Nuolioja ovat matalatuloisia, mutta kannattavat silti hallituksen leikkauspolitiikkaa.

Pienituloisten kannatus oikeistolaiselle politiikalle on kasvanut.
Osa matalapalkkaisista, kuten Santeri Kuusisto ja Tommi Nuolioja, näkevät talouden elvytyksen vaativan leikkauksia, vaikka ne vaikuttavat heihin itseensä.

Suhtautuminen hyvinvointivaltioon muuttuu kriittisemmäksi. Yhä useampi uskoo, että tuet tulee ansaita työllä.

Tämä on tekoälyn tuottama ja toimittajan tarkastama tiivistelmä jutusta.

Kotkalaisen Tommi Nuoliojan tulot ovat tällä hetkellä noin tuhat euroa kuussa. Hän on lomautettuna työstään pesuainetehtaalla. Vuokran ja sähkölaskun jälkeen hänelle jää noin 500 euroa käyttöön.

Hallituksen leikkaukset rokottavat ainakin hänen asumistukeaan muutaman kympin verran.

– Riittää vallan mainiosti, ei ole mitään ongelmia. Valitsee vain, missä asuu ja miten kuluttaa, niin ei ongelmaa, Nuolioja kuvailee omaa tilannettaan.

– Aion juoda vähemmän kaljaa, niin se on siinä.

Nuolioja muistaa hyvin vuoden 2008 ja finanssikriisin. Kotkassa kaatui yrityksiä ja huumeongelmat pahenivat. Nuolioja havahtui siihen, ettei talous toimi niin kuin sen pitäisi.

Nuolioja alkoi opiskella talousasioita ja tuli johtopäätökseen: valtion ylisuuri velka, velan korot ja jäykät työmarkkinat ovat ongelma.

– Koko yhteiskunta on juopunut halvasta velkarahasta, ja nyt tulee krapula, Nuolioja kuvailee.
https://yle.fi/a/74-20081709

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu