Paavalin herjaaja käyttää valheita herjatessaan

Tässä esimerkki, jossa hän tarkoituksella valehtelee, vääristelee ja sekoittaa kuningas Saulin Vanhasta testamentista ja apostoli Paavalin Uudesta testamentista.

>>2024-04-07 17:36:23
UUSI

Jumala voi vetää myös Pyhän Hengen ihmisestä pois niin halutessaan. Näin kävi mm. apostoli Paavalille ennen Korinton matkaa.

1. Sam. 16:14

Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.<<
24259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Kuningas Saulin ja Saulus Tarsolaisen kohtalo oli ihan samanlainen.

1. Sam. 16:14

Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.

Jumala vetää oman henkensä ihmisestä pois ennen kuin lähettää Saatanan hengen vaivaamaan ihmistä.

Pistin=Saatanan henkiolento, demoni

Job. 4:18 "Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja"

Jumala ei ottanut demonia pois Paavalista rukouksista huolimatta, kuten hän kertoon Korinttolaisille.

2. Kor. 12:8

Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.

Äänestä
  • Pistin=Saatanan enkeli, demoni, josta Paavali kertoo Korinttolaisille.

    2. Kor. 12:7

    Ja ettei ilmoitusten ylönpalttisuus minua ylen paljon korottaisi, on pistin annettu minun lihaani, nimittäin Saatanan enkeli, rusikoitsemaan minua, etten minä itsiäni ylen paljon korottaisi.

    2. Kor. 12:8

    Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.

    1. Kor. 15:56

    Kuoleman pistin on synti, ja synnin voimana on laki.

    Pyhä Henki ja paha henki ei ole ihmisessä yhtä aikaa.

    Äänestä

  • Laitoit Samuelin kirjasta kohdan Saulista ja liitot sen ”näppärästi” Paavalin Korinton matkaan.
    Näinhän sinä aina teet.
    Noukit jakeen tuolta ja toisen täältä ja rakentelet oman mielesi mukaisia oppeja.
    Jumalan tuomio odottaa sinua.

    Tätä Jumalan antamaa rukousvastausta Paavalille halua rakennelmaasi.

    Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
    2 Kor 12:9

    JUMALA VAKUUTTI PAAVALILLE ARMOAAN.

    Äänestä

Se onkin Teuvon tuttu keino hämmentää.
”Valheen kaikella voimalla.”

Äänestä
  • Jeesus opettaa, että murhamies ei peri Jumalan valtakuntaa.

    Ap. t. 22:20

    Ja kun Stefanuksen, sinun todistajasi, veri vuodatettiin, olin minäkin läsnä, hyväksyin sen ja vartioin hänen surmaajainsa vaatteita.'

    1. Joh. 3:15

    Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jeesus opettaa, että murhamies ei peri Jumalan valtakuntaa.

    Ap. t. 22:20

    Ja kun Stefanuksen, sinun todistajasi, veri vuodatettiin, olin minäkin läsnä, hyväksyin sen ja vartioin hänen surmaajainsa vaatteita.'

    1. Joh. 3:15

    Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

    Sinä et siis koskaan ole kuullut syntien anteeksiannosta???

    Jesaja 1:18
    ”Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.”

    Oletko itse kokenut syntien anteeksiantoa? Kerroit, että teit huorin ja olit uskoton vaimollesi.
    OLET SIIS HUORINTEKIJÄ!

    ”Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät HUORINTEKIJÄT, EI epäjumalanpalvelijat, EI AVIONRIKKOJAT, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,…”
    1 Kor 6:9

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Paavali kielsi Jesajan aikaiset opit.

    Äänestä

  • tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä

    Äänestä

Paavali puhui Korintossa sekavilla hurmoskielillä glossolaliaa hurmoshengen voimasta.

1. Kor. 14:19

Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.

Saul joutui hurmoksiin kotonaan.

1. Sam. 18:10

Seuraavana päivänä Jumalan lähettämä paha henki valtasi Saulin, ja hän riehui hurmoksissa kotonaan. Daavid soitti tapansa mukaan harppua, mutta Saul puristeli keihästään.

Äänestä
  • Jeesus lupasi merkkien seuraavan evankeliumin julistajia. Siis sitäkään et tiedä???

    ”Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,”
    Mark 16:17

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Jeesus lupasi merkkien seuraavan evankeliumin julistajia. Siis sitäkään et tiedä???

    ”Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,”
    Mark 16:17

    Markuksen loppu ei ole Jeesuksen puhetta, vaan huijarin tekstiä satojen vuosien perästä kirkolliskokousta varten.

    Asiasta on varoitu -92 painoksessa Mark.16:9 kohdalla

    Jeesus ilmestyy lähimmilleen
    9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. 16:9--20:[ Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8.Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Jeesus ei anna mitään merkkejä tälle syntiselle sukukunnalle.

    Matt. 12:39

    Mutta hän vastasi heille ja sanoi: "Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonaan merkki."

    Merkit, ilmestykset ja profetiat tulee sieltä pahalta puolelta.

    Matt.24: 24 "Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Markuksen loppu ei ole Jeesuksen puhetta, vaan huijarin tekstiä satojen vuosien perästä kirkolliskokousta varten.

    Asiasta on varoitu -92 painoksessa Mark.16:9 kohdalla

    Jeesus ilmestyy lähimmilleen
    9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. 16:9--20:[ Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8.Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]

    Näinhän sitä selitellään, kun teksti ei miellytä.

    Äänestä

Hänhän juuri näkyy osaavan tutkiskella kirjoituksia, joita kuuluukin tutkiskella.
Apostolien teot hyödyntää typologiaa ja se näytelmä on käsikirjoitettu niin, että sen todellinen merkitys aukeaa, kun miettii kaikki siihen viritetyt nimiin ja typologioihin perustuvat yhteydet Vanhaan testamenttiin, Josefuksen historiateokseen, Paavalin kirjeisiin jne. Siellä oli X jota sanottiin myös Y:ksi jne. Raamatussa nimillä on kovin usein merkitys. Apostolien teot on täynnä paljastuksia.
Sille on syy, miksi Paavali tuodaan näyttämölle Saul-nimisenä. Lukijan tulee mietiskellä, mitä yhteistä Paavalilla ja Vanhan testamentin Saulilla on. Ja miksi Saul/Paavali laitetaan Damaskoksen tielle toisena Bileamina. Myöhemmin Barjeesus on Paavalin/Bileamin roolissa ja häntä isketään.
Lukija vaikuttuu ja vakuuttuu itse oivaltaessaan kaikki kytkökset. Mutta jos Vanha testamentti ja muut lähteet eivät ole tuttuja, monet oivallukset ja paljastukset jäävät kokematta. Se on kiehtova kirjallinen luomus.

Äänestä
  • Rehellinen tutkiminen ja valheellinen propaganda ovat eri asioita. Se pitäisi ymmärtää.

    Äänestä

Näiden juttujen perusteella ateistit olisivat iloisia jos eivät koskaan olisi avanneet Raamattua.

Äänestä

Onhan se hyvin outoa, että Jeesus ei eläissään puhu oikeille hänen kanssaan eläneille Karitsan apostoleille mitään siitä, että hänen kuolemansa jälkeen heidän joukkoonsa tulee Paavalin kaltainen suuruun.

Herra kun ei tee mitää ilmoittamatta siitä etukäteen palvelijoilleen.

Joh. 15:15

En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.

Äänestä
  • Onhan se outoa, varsinkin kun mies opettaa lopulta eri oppia kuin Jeesus.

    Äänestä

Paavali ei ole Jeesuksen mukaan Karitsan apostoli, vaikka sellaisena esiintyy.

Ilm. 21:14

Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.

Äänestä

Koko ajan se satanisti valehtelee ja kaikesta.
Se on tuollaisten osa.

Äänestä

Ja tämä mormoniväite on Teuvon viimeisin valhe.

Äänestä

Pyhä Henki meille on annettu selventämään asioita.

Ei omituiset höpöttäjät.

Äänestä

Herjaajavalehtelija on mieltynyt valheisiin. Se on hänen leipälajinsa.

Äänestä

Vieläkin on ”vaskiseppiä”.

”Aleksander, vaskiseppä, on tehnyt minulle paljon pahaa; Herra on maksava hänelle hänen tekojensa mukaan.”
2 Tim 4:14

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tässä esimerkki, jossa hän tarkoituksella valehtelee, vääristelee ja sekoittaa kuningas Saulin Vanhasta testamentista ja apostoli Paavalin Uudesta testamentista.

>>2024-04-07 17:36:23
UUSI

Jumala voi vetää myös Pyhän Hengen ihmisestä pois niin halutessaan. Näin kävi mm. apostoli Paavalille ennen Korinton matkaa.

1. Sam. 16:14

Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.<<

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu