Ammattiliitot toimivat eriarvoistumista vastaan ja ihmisoikeuksien puolesta, siksi ajattelin kirjoittaa myös tälle palstalle.
Nyt kun tuotantoa siirretään Kiinaan jatkuvasti, niin eikö olis jo aika toimia? Kampanjoidaan Kiinalaisille työntekijöille samoja oikeuksia, kuin eurooppalaisille. Samalla tästä voitaisiin valistaa länsimaalaisia kuluttajia. Valistettaisiin kuluttajia välttämään Kiinassa huonoilla eduilla teetettyjä tuotteita. Ihan samoin kuin saksassa otetaan huomioon paperin ympäristöystävällisyys, niin voitaisiin ottaa huomioon työolotkin.
No eipä kyllä mene enää pitkään, kun Kiina-ilmiö muuttuu Intia-ilmiöksi ja sitä kautta Afrikka-ilmiöksi. Mutta ei huonoa, ettei jotain hyvääkin. Kun lähdetään melkein nollasta, niin jo pienellä vaurauden lisääntymisellä on yhteiskuntaa vakauttavat vaikutukset. Eteenkin afrikassa. Tämä maanosa olisi tärkeä saada teollistettua mahdollisimman nopeasti, mutta kestävästi. Näin vältyttäisiin pakolaistulvilta jotka tulevaisuudessa tulevat erittäin kalliiksi. Se millä sodat saadaan loppumaan, niin se, että tulevaisuudessa ne lopetetaan ulkomaalaisin voimin, voisi olla ihan järkevä ratkaisu.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.