Palkansaajan ostovoima kasvaa silloin nopeammin suhteessa työeläkeläiseen ja paineet työeläkemaksujen korotuksille vähenevät.
Eli kaiken kaikkiaan hyvä leikkaus.
Eli kaiken kaikkiaan hyvä leikkaus.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
eikö meidät eläkeläiset olisi hyvä eristää jonnekiin ilman rahaa ja ruokaa, niinkuin jossakin venäjällä?
ja sitten kun sinun eläkeaika tulee niin eliminoidaan sinutkin. hyvä homma kaikille
Monet on jo eliminoitu, mitä siitä jos eliminoitavien sakki laajenee? Se on reilua. Sama. paska kohtelu kaikille.
Se on meidän kansanedustajien ansiota. Ovat 1980 luvulta poistaneet kaikki tuet lapsiperheille ja ihmetelleet kun syntyvyys laskee vuosi vuodelta. Nuoret käyny kouluja tai ei niin yleensä varallisuus pieni siihen aikaan kun pitäisi tehdä lapsia. Nyt olleen tässä tilanteessa, onko yllätys. Orpo niittasi vikan naulan arkkuun kun poisti asumistuenkin nuorilta. Olisko seuraus että syntyvyys laskee edelleen . Mutta onneksi aina voi sijoittaa maahanmuuttajiin mut ei omaan kansaan. Tai vientituet 9.2 miljardia euroa.
Nekin eläkemaksujen nousut on suuri raha eläkeläiselle (tavalliselle eläkeläiselle). Palkansaajalle muutama euro ei tunnu missään, voi hyvinkin käydä että verot alenee.
Elämän ehtoopuoli pitää rahoittaa myymällä omaisuutta, jonka on hankkinut OMILLA palkkatuloillaan. Käänteinen asuntolaina on yksi tapa.
elömön ehtoopuoli sinut on hyvö karkoittaa venäjölle mahdollisimman pian
Kyllä, eläkeläiset voi tuhlata kaikki omaisuutensa jättämättä jälkeen lainkaan perintöjä. Perilliset saakoon perintönsä hautaamalla vanhempansa omaan piikkiin. Se se vasta oikeudenmukaisuutta on, maksakoot kun heidät on elätetty ja koulutettu.
Eläkeläiset ovat ehtineet haalia omaisuutta puskurikseen. Eläkeläisillä ei niin ole velvotteita ja sitä kautta kuluja kuten nuoremmilla. Vaatimattomampaan elämään hyvä sopeutua monien eläkeläisten. Joutaa loppua uusilla autoilla pröystäily ja jokapäiväisillä ravintolaruokailuilla sekä matkoilla!
Toiset eläkeläiset ahnauttaan keräävät nälkää näkeviltä tölkkejä vaikka on pelit ja vehkeet varaa pitää, sitten vielä ruoka-avusta ilmaiseksi hengenpitimet, autolla tietenkin hakee.
Ei ole MUJIDEN tehtävä rahoittaa tuntemattomien "perintöjä".
Jokainen hankkii omaisuutensa itse omana elinaikanaan. Jos ei ole omaisuutta mitä realisoida, niin sitten pitää pärjätä kansaneläkkeellä.
Näin on. Ensiksi omat varat loppuun, sitten vasta ehkä yhteiskunta apuun.
Monilla leskeneläkettäkin saavilla omakotitalot ja hehtaarimetsät sekä oma eläkkeensä lisäksi.. Kyllä sitä leikattavaa löytyy. Nekin joista ei enää hyötyä valtiolle vaan ainoastaan kuluja saavat osallistua osaltaan valtion talouden kohentamiseen. Miksi olisivat suoja-asemassa kun muutkaan eivät säästy toimilta?
Muista leikkaat myös omaa eläkettä vaikka nyt töissä voimasi tunnossa niin joka päivä se eläkeikä lähenee.
Vekkulisti ilmaistu.
Siis kun kun sekä palkat että eläkkeet ovat yhtä suuret, leikkaamalla eläkettä palkka ikäänkuin kasvaa vaikka pysyy samana.
Suhde kyllä muuttuu, mutta rahamäära yhteiskunnan talouskierrossa pienenee.
Työeläkemaksuja voidaan pienetää myös laskemalla palkkoja, eläkevakuutustmaksuhan on prosentuaalinen osuus palkasta.
Vielä parempaan tulokseen päästään leikkaamalla sekä palkkoja että eläkkeitä.
Eläkkeitä verotetaan enemmän kuin vastaavaa palkkaa jo nyt
Päinvastoin vähemmän. Eläkkeet ovat verovapaita 13 tuhanteen euroon saakka per vuosi. Sen jälkeen verotus on yhdenmukaista.
minun 1600 e eläkkeestä lähtee 21 prosenttia veroo, paljonko sun 1600€ työpalkasta?
12 pinnaa
Eläkeläinen saa tienata 13 000 euroa vuodessa maksamatta lainkaan veroa. Palkansaajaa verotetaan siihen saakka 8 prosentilla. Vasta sen jälkeen alkaa tilanne tasaantumaan.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010344315.html
niin eli nämä puistonpenkii kaverit ja muut työtä tekemättömät ei maksa mitään, sitten kun oot tehny 40 vuotta töitä pohjois suomessa jossa keskipalkka 3 kertaa pienempi kuin etelässä jää eläkkeen hinnaksi 1300€ josta lähteekin mukavasti 15 prossaa veroja.
verojen jälkeen ollaankin tasoissa sen puistonpenkiimiehenkanssa😆😆
sitten huudellaan miksi oot ollu tehdastyöläinen pohjois suomessa tai miksi et oo lukenyt yms skeidaa...
niinpä niin...
JÄRKEVIN TOTUUDEN MUKAINEN KOMMENTTI KOSKAAN!!
Jos on ollut niin idiootti, että on suostunut tekemään alipalkattua työtä, niin siitä pitääkin kärsiä.
Olisi ollut ay-aktiivi ja lakkoillut 3x palkat, niin olisi myös työeläke kolminkertainen.
Olisi kannattanut olla aktiivisempi.
juuri tätä tarkoitin itkemisellä, kaikki ei vain voi asua helsingissä.
pohjois pohjanmaalla palkat ollut vuosikymmeniä n.9 euron tasoa.
minun palkkani oli työsuhteessa vielä vähänaikaa sitten 9 euroa kun urakalla teki.
lakkoilu tiesi karenssia, yhdessä työpaikassa maksettiin 6 euroa tunnilta, en mennyt enää töihin niin antoivat karenssin. töitä on tehtävä hinnalla millä hyvänsä ei täällä lakot auta. se o potku persauksiin ja karenssi
siinä meillä on viisas mies.
Työttömällä on vähintään 24% vero.
Enkä nyt ymmärrä ylipäätään tätä kateellisuutta henkilöitä kohtaan, joilla on noin 1000€ kuukausi brutto.
Työmarkkinatuesta pidätetään 20 prosenttia veroa. Siitä saa hitusen veronpalautusta. Tiedän asian, koska olen ollut työttömänä vuodesta 2009 saakka. Töihin en enää suostu menemään. Kapitalistinatsisiat saavat itse raataa leveän leipänsä eteen.
Höpö höpö vielä ylimääräiset terveysmaksut. Mistä tollaset valeet. Saako siitä työttömyyspäivärahankin verottomana alle 13000.
Voi pyhä tietämättömyys mitä suustaan päästää. Työnantajat ovat ikävä kyllä katalia ja pienillä paikkakunnilla tekeevät mitä lystää.
Mut saat myös minimi kansaneläkkeen mitä et ole ansainnu koska et ole ollut töissä. Sinä olet se loinen yhteiskunnassa eikä eläkettä pitäisi tuollaisille maksaa.
Maksan 1400e veroa 10.5% + korotettu terveysvakuutusmaksu eläkeläiselle 0.67%. Maksoin 10% mutta kun orpo sano ettei veroja koroteta niin olipa noussut helmikuussa 0.5%
Väitätkö Veronmaksajain Keskusliittoa valehtelijaksi?
Kyllä minä siihen enemmän uskon kuin sinun valehteluihin. Vai on terveysmaksukin veroa. Hohhoh.
Eläke on toimeentulotuki. Se kuuluu olla samansuuruinen kaikille.
🤣Suomalaiset ovat yksinkertaisia.
Kaikki mikä parantaa palkansaajien ostovoimaa piristää taloutta.
Riippuu palkansaajien tulotasosta, joihin parannus kohdistuu ja myös siitä, mikä on rahan vaihtoehtoinen käyttökohde.
aloittaja on tataalisesti väärässä persut on suomen surkein puolue
150% samaa mieltä.
bersut ja hirveät natZit pääsi valtaan omituisissa olosuhteissa
Valehtelivat äänestäjilleen.
Kyllä se kurjistaa työtätekevää kansaa kun paikallinen sopiminen tulee ja 1,6 milj.Eläkeläistä alkaa säästää.Haloo ,ei aloittaja edes tajua mihin menette mukaan.Kierojen työnantajien ja pien yritysten välit kieroontuvat kun eläkeläisesten palvelu halu tyssää.Aika yks napaista näkemystä edustavat leikkauksineen.
No, eipähän tarvi sitten leikkausten jäkeen osallistua jälkikavun rahoittamiseen. Menkööt sossun luukulle.
ja sinä jäät eläkkeelle sitten joskus ja itket
jos tuo oli vastaus edelliseen kommenttiini, niin sanottakoon, että olen eläkeläinen, jonka eläke on sen verran, kuin kahdella normaali-matalapalkkaisella palkkaa yhteensä. Aika paljon on avustettukin.
Valtio ei voi koskea työeläkkeisiin ja sehän pännii takuu ja kansaneläkeläisiä. Tälläinen tää systeemi on nyt lain mukaan. Työeläkevarat kuuluvat yksityisomistuksen piiriin, jos niihin kosketaan voidaan samalla valtiollistaa kaikki ihmisten omaisuus kuten tehtiin Venäjällä vallankumouksen aikana eli astuisimme kommunismiin. Se olisikin ovela temppu oikeisto hallitukselta.
Jospa hallitus kaavailee eläkerahastojen kansallistamiseen, en ihmettelisi sitäkään tässä sotkussa. Kovin Purra liihottaa ympäriinsä ja uhkailee milloin saksilla ja milloin suullaan eläkeläisten leikkauksista. Sen siitä saitte kun äänestitte persuja.
Vain kommunistisssa diktatuureissa anastetaan toisten omistamia varoja omiin bersu hämärätarkoituksiin
Suomi on sitten kommunismi, koska minun palkkasummastani varastetaan 25 prosenttia johonkin hähmäiseen työeläkehimmeliin.
Mielummin tuhlaisin nekin rahat (lähes 1000 euroa kuukaudessa) itse.
Työeläkehimmeli on perustuslain vastainen.
Ei ole mitään hämärää työeläkehimmeliä vaan avoimet prosentit mitkä viedään jokaisen palkasta ja rahastoidaan eli säästetään tulevaa varten eikä varasteta. Jos säästetyt rahat viedään, se on varastamista, vissi ero.
Säästäminen on vapaaehtoista.
Pyramidihuijaukseen rahat varastetaan palkansaajilta.
Kahtena viime vuonna eläkkeiden korotus oli n. 5%. Sitä ennen yli kymmeneen vuoteen indeksi korotukset olivat 0,05% - 0,2%. Joten jäivät aika paljon jälkeen palkoista. Useimmat vanhemmat eläkeläiset ovat usein leskiä. Kaikki maksut ja mahdolliset lääkkeet pitää maksaa yksin. Ruoka on se mistä säästetään. Yleensä ruoka ei ole suositusten mukaista. Kalaa en ole pystynyt ostamaan pitkiin aikoihin! Eikä juuri hedelmiäkään. Juurekset, pastat yms. Pavut eivät sovi kaikille. Ole 90 v leski. Valmistan ruokani itse. Ole terve. En juurikaan ole rasittanut sairauden hoitoa.
Työeläkeindeksin tavoitekkaan ei ole että se pysyisi ensisijassa palkkojen nousun perässä vaan, että eläkkeen ostovoima säilyisi.
Muista nämä kirjoitukset kun itse jäät eläkkeelle ja katsot paljonko saat eläkettä kaikkien leikkauksien jälkeen ja jos olet ikäsi töitä muille tehny. Muista positiivinen kirjoitus.
Kun kirjoittaja jää eläkkeelle hän ei ole enää töissä Perussuomalaisten puoluetoimistossa ja silloin hän voi kirjoittaa mitä hän itse ajattelee.
Selittäisitkö ihan rahavirtoina miten kuvittelet, että työeläkkeiden leikkaus (a) parantaa valtion ja kuntien talouden tasapainoa ja (b) parantaa palkansaajien ostovoimaa?
Lähtölukuja (2023):
Verotettava työeläketulo: 34,1 miljardia
Valtion osuus työeläkkeistä: 4,5 miljardia
Työeläkemaksut: 27,0 miljardia
Työeläkerahastojen tuotot: 14,9 miljardia
Persujen puoluetoimistosta ei tainnut löytyä tähän vastausta?
Suurin osa eläkeläisistä on jäänyt loisimaan jo viiskymppisenä, joten muiden maksama toimeentulotuki laiskuudesta on kohtuuttoman pikältä ajalta.
miten 50 vuotiaana eläkkeelle? ei me kaikki olla maanviljeliöitä.
meitä työtätekeviä on monia täällä joilla ikää yli 60
eikai kukaan pysty jäämään eläkkeelle 50 vuotiaana, edes oikeesti sairaatkaan
Tämä on moneen kertaan nähty näissä keksusteluissa: se ryhmä, jolta Purra haluaa leikata on aina jotenkin huono, epärehellinen, loisiva ja saa etuja joita ei ansaitse. Leikkauksien perusteluksi kaupataan vihaa ja halveksuntaa, kun oikeita perusteita ei ole.
"suurin osa"???
Höpöä, se on palkankorotus Zelenskille!