Viime vuonna venäjällä syntyi 1,4 miljoonaa lasta. Se tarkoittanee sitä kun Ukrainan sodassa kuollut tai vammautunut noin 280000 venäläistä sotilasta reilut kahden vuoden aikana. Niin Venäjällä sotilaat ei lopu vaikka euroopassa uskotellaan Ukrainan sodan olevan sijoitus Seuomen puolustusjärjestelmälle? Se vaan ei ole niin yksinkertaista kuin neilke kerrotaan. Ainut anut todellinen asua vain on, että se kaikki valtion rahat joilla ammuksia lahjoitetaan Ukrainaan ja valmistetaan valtion rahalle sekä lisäksi kaikki muu valtion tuet, kiertävät yritysten osinkojen kautta jo rikkaideb pankkitileille.
Venäjällä riittää sotilaita loputtomasti
3
147
Vastaukset
- Anonyymi
Viime vuonna venäjällä syntyi 1,4 miljoonaa lasta. Se tarkoittanee sitä kun Ukrainan sodassa kuollut tai vammautunut noin 280000 venäläistä sotilasta reilut kahden vuoden aikana. Niin Venäjällä sotilaat ei lopu vaikka euroopassa uskotellaan Ukrainan sodan olevan sijoitus Suomen puolustusjärjestelmälle? Se vaan ei ole niin yksinkertaista kuin meille kerrotaan. Ainut todellinen syy vain on, että se kaikki valtion rahat joilla ammuksia lahjoitetaan Ukrainaan ja valmistetaan valtion rahalle sekä lisäksi kaikki muu valtion tuet, kiertävät yritysten osinkojen kautta jo rikkaiden pankkitileille. Ne kaikki rikkaat ei edes ole suomalaisia, jotenka siinäkin mielessä valtio jakaa yritysten kautta ilmaista rahaa muille maille. Vain rikkailla on suursijoituksia yrityksissä. Käsittämätöntä rahan tuhlausta joka on täysin pois kotimaan kulutuksesta.
- Anonyymi
Koronakriisin aikana rikastutettiin lääketeollisuutta ja sen oheistoimintoja. Koronan jälkeen rikastutetaan sotateollisuutta ja siihen liittyviä yrityksiä. Euroopassa ekp painaa rahaa ja loppulasku jää kansalaisille. Jokin ei täsmää ja kansaa vedätetään näillä 6-0. Yritysten hyvinvointi on mennyt nykyisin kaiken edelle, kansasta ei välitetä, kunhan saadaan rahat pois
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronakriisin aikana rikastutettiin lääketeollisuutta ja sen oheistoimintoja. Koronan jälkeen rikastutetaan sotateollisuutta ja siihen liittyviä yrityksiä. Euroopassa ekp painaa rahaa ja loppulasku jää kansalaisille. Jokin ei täsmää ja kansaa vedätetään näillä 6-0. Yritysten hyvinvointi on mennyt nykyisin kaiken edelle, kansasta ei välitetä, kunhan saadaan rahat pois
Jotenki vaikuttaa siltä että ihan kovasti nyperretään pienetki paikat jotta löytäisivät rahat valtiolle, mahtavatko vielä kysyä satamissa lapsilta ovatko karkit ostettu omaan käyttöön?
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait263160Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3843Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68760Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3720Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha36624Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32601Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es20559- 41550
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3539- 40531