Joukkomurhan takaa löytyi yhteys Burisma yhtiöön

Ukrainassa toiminut länsimainen yhtiö jonka johdossa oli erään erittäin tunnetun presidentin poika on viimeisten tietojen mukaan toiminut rahoittajana terrori-iskuissa Venäjällä, kuten viime kuussa tehty isku konserttiin Crocus Hall teatterissa.
Joko rikollisperheen jäsenten yhteydet korruptio-, sota- ja terrorismirikoksiin alkavat paljastua?
Näitä kosketuskohtia nousee yhä uusia ja uusia.
7179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aloitus on väärentämätöntä venäläistä paskaa.

Burisma OLI ukrainalainen kaasuyhtiö, joka oli rekisteröity omistajansa asuinpaikan mukaan Kyprokselle. NIMENOMAAN OLI, koska yritys on lopettanut toimintansa. Hunter Biden oli yksi Burisman hallituksen kansainvälisistä jäsenistä, eikä hänellä ole ollut mitään tekemistä yrityksen kanssa vuoden 2019 jälkeen.

Mikäli Burisman ex-omistaja, Mykola Zlochevsky haluaisi toimia isänmaallisesti, niin siihen on muitakin keinoja, kuin terrorismin tukeminen. Hän voisi rahoittaa Ukrainan armeijaa jne... Ikävä tosiasia on, että Venäjä ei pystynyt estämään Isis-K:n iskua, vaikka USA ja Iran siitä nimenomaan varoittivat. Koska Putin oli liian keskittynyt vaalien väärentämiseen.

Äänestä

Tämä on taas sitä Venäjän teollien paskapuhetta, joilla he hämmentävät kaikkialla. Yhtä satanan Putinin kätyrien touhua.

Äänestä
  • ei sullakaan sitten ollut mitään asiaa sanottavana.

    Äänestä

Mistään tällaisesta ei ole olemeassa todisteita. Kyse on venäläisestä disinformaatiosta. En uskonut, että sitä levitettäisiin tänne, mutta ei kai venäläisten paskapuheista pitäisi yllättyä.

Äänestä

Olisin enemmän huollissani tästä lännen/naton ajamasta lesbo,gay,bi,transu agendasta joka väjäämättä perversoituu pedofilian laillistamiseksi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ukrainassa toiminut länsimainen yhtiö jonka johdossa oli erään erittäin tunnetun presidentin poika on viimeisten tietojen mukaan toiminut rahoittajana terrori-iskuissa Venäjällä, kuten viime kuussa tehty isku konserttiin Crocus Hall teatterissa.
Joko rikollisperheen jäsenten yhteydet korruptio-, sota- ja terrorismirikoksiin alkavat paljastua?
Näitä kosketuskohtia nousee yhä uusia ja uusia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu