Tykkäsin susta liikaa mies

Anonyymi-ap

ja luulin, että säkin tykkäsit musta, kun sä sen ensin tokaisitkin. Kieltäydyin näkemästä sitä, että kyse oli vain sanoista, ei merkityksistä puhuttamattakaan totuuksista. Mä taisin olla sulle vain joku sellainen merkityksetön valloitus, joku leikki joka sopi hetken huviksi. Olihan ne leikin säännöt selvät ihan alusta saakka, mutta en tullut lukeneeksi pientä tekstiä. Sitä jossa sanotaan, että toinen teistä särkee sydämen. Sitä missä sanottiin, että menossa voi särkyä myös usko ihmisiin ja voi käydä niin, ettei ikinä uskalla päästää ketään enää käsivarren mittaa lähemmäksi. En ollut edes sen arvoinen, että hyvästejä oltaisiin jätetty. Päälle laskeutui vain kaiken syövä hiljaisuus. Jäljelle jäi vain surullinen pettymys, epätietoisuus ja itsesyytökset. Sellainen murskaava tunne, jossa löydän itsestäni pelkkiä vikoja, jotka tuntuvat valtaavan kaiken. Musta on tullut epävarma ja synkkä ihminen, joka hymyilee päivällä ja itkee piilossa yöllä. Kaikki tapahtunut ei ollut tämän arvoista.

29

593

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt tuli itku😭

      • Anonyymi

        Hyvää äärimmäistä tunnekokemusta itsellesi vastaileva miehen raahka😅


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvää äärimmäistä tunnekokemusta itsellesi vastaileva miehen raahka😅

        Mene pois! Haluan ymmärtää ihmisiä, joilla menee vieläkin huonommin, mutta sä olet uuvuttava ääliö, joka ei osaa pysyä poissa yhdestäkään aloituksesta. Ymmärrän, että hoitopaikkoja on kiven alla, ja olet varmasti todella yksinäinen ja sairas. Olen pahoillani puolestasi, mutta mene pois!


    • Anonyymi

      Ajattele mies - aina löytyy riittävän harhainen leija ”tunnistamaan” itsensä tajunnanvirtavuodatuksestasi tai kitkerä ämmä kyräilemään muuten vain

      • Anonyymi

        Olisiko sulla nyt mitään mahdollisuutta päästä akuutisti hoitoon vai pistikö ne taas viikonloppua vasten pihalle osastolta. Mene pois!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko sulla nyt mitään mahdollisuutta päästä akuutisti hoitoon vai pistikö ne taas viikonloppua vasten pihalle osastolta. Mene pois!

        Noinko murskaavalla mies tuntuu pilvilinnoissa romutus?


    • Noin siinä käy kun antaa liian helposti, ei kannata olla helppo.
      Kauniita sanoja on niin helppoa luetella, ne ei merkitse oikeasti yhtään mitään. Pääsit vain pelimiehen pelinappulaksi joka heitetään käytön jälkeen roskiin. Olisit miettinyt ensin, etukäteen, nyt se on myöhäistä tässä vaiheessa.

      • Anonyymi

        Ajattelit sitten jakaa "viisauksia" omassa erinomaisuudessasi. Tarvitsetko vielä astaloa, että voit lyödä kunnolla lyötyä. Unohdin, ettei tänne kannata edes tuuletella tunteitaan, kun paikkana tämä on ihmisyyden kääntöpuoli, sellainen irvikuva.


      • Anonyymi

        Yksäri käy näköjään mies peukuttamassa sinua sntifeministisesti varjohahmollaan kun vastaat mies itsellesi sekavaa tilitystä


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ajattelit sitten jakaa "viisauksia" omassa erinomaisuudessasi. Tarvitsetko vielä astaloa, että voit lyödä kunnolla lyötyä. Unohdin, ettei tänne kannata edes tuuletella tunteitaan, kun paikkana tämä on ihmisyyden kääntöpuoli, sellainen irvikuva.

        En tarkoittanut mitenkään henkilökohtaisesti, ajattelin enemmänkin varoittavana esimerkkinä muille. Mutta ehkä sinunkin on hyvä sisäistää tosiasiat ja ymmärtää että tuli mokattua pahemman kerran, muuten saatat alkaa toistamaan samaa kaavaa yhä uudestaan ja uudestaan, sellaisia surullisia tapauksia kyllä on paljon.


      • Anonyymi
        darknessin kirjoitti:

        En tarkoittanut mitenkään henkilökohtaisesti, ajattelin enemmänkin varoittavana esimerkkinä muille. Mutta ehkä sinunkin on hyvä sisäistää tosiasiat ja ymmärtää että tuli mokattua pahemman kerran, muuten saatat alkaa toistamaan samaa kaavaa yhä uudestaan ja uudestaan, sellaisia surullisia tapauksia kyllä on paljon.

        Voi pyhä yksinkertaisuus!


    • Anonyymi

      Oletko ajatellut tilaavasi itsellesi ajan psykiatrian erikoislääkäriltä? Syytä olis......

      • Anonyymi

        Eikä näistä parista prinsessasta ota selvää, että onko kyseessä ylileveä kuljetus eli nainen vai mies jolla pää poksahtaa niinikään katkeruudesta ja tarpeesta säädellä asioita ja tilanteita keskustelupalstan huuhaan kautta


      • Anonyymi

        Psykiatrilta saa aikoja vain sinun tilassasi olevat hahmot. Omaa oloasi ei helpota se, että kuvittelet muiden olevan yhtä hulluja kuin itse ole. Toki sen luuleminen on tyypillinen oirekuva, mutta tilasi vain pahenee tällaisilla alustoilla. Nyt ota yhteyttä siihen hoitavaan tahoon, johon on kontakti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatrilta saa aikoja vain sinun tilassasi olevat hahmot. Omaa oloasi ei helpota se, että kuvittelet muiden olevan yhtä hulluja kuin itse ole. Toki sen luuleminen on tyypillinen oirekuva, mutta tilasi vain pahenee tällaisilla alustoilla. Nyt ota yhteyttä siihen hoitavaan tahoon, johon on kontakti.

        Samaa mieltä ei voi olla ihmiselle niin tärkeää tiristää epätoivoisesti mustata toisen mainetta elämänkoululaisena miehen joutavien hahmoleikkien kautta, apua sellainen tarttee


    • Anonyymi

      Kevät ja MT 🤯

      • Anonyymi

        Oma MT-ongelmasi ei parane täällä. Kiitos kun kerroit ongelmistasi, mutta apu löytyy muualta.


    • Anonyymi

      Voitko lopettaa vuodatuksesi,! Tiedät, että en ajattele sinusta pahaa. Tulee vain pahamieli lukea näitä sun aloituksia. Ahdistaa paljon ja hankaloittat koko ajan lähestymistä. Kynnys kasvaa entisestään. Toivon todella, ettet ole hän.

      • Anonyymi

        Tuskin olen. Voit hengittää ihan rauhassa. En ole palstan vakionaamoja, enkä ole tehnyt muita aloituksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin olen. Voit hengittää ihan rauhassa. En ole palstan vakionaamoja, enkä ole tehnyt muita aloituksia.

        Ota yhteyttä, niin selvitetään tämä. Jos olet hän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin olen. Voit hengittää ihan rauhassa. En ole palstan vakionaamoja, enkä ole tehnyt muita aloituksia.

        Hyvä! ☺️vähän meinasi alkaa vituttamaan, jos tyhjästä joku vetää herneitä nokkaan.


      • Anonyymi

        En ole hän! Ja todellakin tiedän että et ajattele minusta pahaa eikä sinulla ollut tarkoitus mitenkään satuttaa minua


    • Anonyymi

      Koitahan nyt piristyä. Eihän tuo maailmanloppu ole kyllähän maailmassa miehiä on ihan ulkomaita myöten. Kyllä sinä vielä hänet unohdat.

    • Anonyymi

      Kerropa nyt ihan rehellisesti. Sanoiko hän sen täällä palstalla tietämättä kenelle puhuu?

    • Halasin sua hyvästiksi ja sinäkin tiesit, että suostun päätökseesi lopettaa...


      En edes voisi enää ottaa yhteyttä, koska poistin numerosi ja muun yhteytemme, koska sattui liikaa nähdä ne.

    • Anonyymi

      Höpön löpö

    • Anonyymi

      Tussutar

    • Anonyymi

      Ottamatta kantaa aloituksen vakavuustasoon, totean vain. Jos lähdetään leikkimielellä tai ei tosissaan luomaan yhteyttä toiseen, niin siinähän voi käydä niin, että toinen tai molemmat luulevat kaiken olevan leikkiä tai suorastaan pilailua ja mitä kauemmin sitä jatkuu, luottamus ei voi ainakaan vahvistua. Siksipä kannattaisi olla heti alkujaan rehellinen ja pyrkiä mahdollisimman suoraviivaiseen lähestymiseen tai jos ei oikeasti kiinnosta, ei lähestyä ollenkaan. -mies sivusta.

    • Anonyymi

      Jos olen kirjoittanut tai sanonut sinusta nainen jotain hyvää, niin se varmasti pitää paikkaansa! Sitä ei sinun tarvi koskaan epäillä. Tv. K mies

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      115
      6787
    2. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      45
      4468
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      72
      3627
    4. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      27
      2574
    5. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      28
      2371
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      22
      1866
    7. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      198
      1368
    8. Martinan prinsessahäät peruuntui

      Seiska uutisoi Kauneus ja Terveyslehden artikkeliin perustuen mihin nämä häät kosahti.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      319
      1184
    9. Vakavasti psyykkisesti sairas on pakkohoidossa - Ja asuu silti kotona

      Miten käy, kun vakavasti psyykkisesti sairas "hoidetaan" kotona? Norjassa psyykkisesti sairaiden vuodepaikkojen määrä on
      36
      991
    10. Pahastuisitko

      Jos tietäisit, että katselen lähes päivittäin kuviasi? Miehelle
      Ikävä
      88
      858
    Aihe