Demareiden kansanedustajien mukaan Suomessa on 500 000 köyhää eläkeläistä. Köyhyystutkija Susan Kuivalaisen mukaan köyhyysrajan alapuolella on noin 50 000-215 000 eläkeläistä.
PUHUUKO SDP TOTTA
Anonyymi-ap
10171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Riippuu siitä, mihin raja vedetään.
"Ihmistä pidetään köyhänä, jos hänen nettotulonsa ovat alle 60 % keskimmäisen tulonsaajan nettotuloista. Vuonna 2022 pienituloisuusraja oli Suomessa yhden hengen taloudessa 16 910 euroa vuodessa eli noin 1 410 euroa kuukaudessa. Rajan alapuolelle jäi 730 800 henkilöä eli 13,4 % väestöstä."
Jos demari sanoo hyvää päivää,niin siinäkin hyvä on valhetta.
Eiköhän köyhyystutkija tiedä asiat paremmin,kun Kiljunen,tahi bile- Ilmari.
Itsellä on eläke 1500 euroa,mutta sijoituksia on muutama satatuhatta,joten en ole KÖYHÄ eläkeläinen,vaikka eläke onkin pieni.
No mut ittelläkin on työeläke vaan noin 600€, siihen hiukan kansaneläkettä. No oonko nyt rikas
Demujen ja kepun puheet jätän omaan arvoonsa, mutta nyt en usko sinuakaan. 600 euroa/kk? Kuinka pitkän työuran teit?
Eläkkeen suuruus riippuu siitä miten paljon olet ponnistellut elämäsi aikana.
Oletko ollut laiska pökäle vai oletko opiskellut, hankkinut hyvän ammatin, oletko tehnyt töitä vai oletko mennyt aina riman alta?
Työeläke on hankittu omilla lihaksilla ja aivoilla!
Pois firmojen ja tehtaiden johtajien valtavat palkat ja kaikki optiot, Työntekijät saa jonkun tuhannen kuukaudessa ja johtajat 20 000 ja sen lisäksi autoedut ja ilmaiset ateriat juomatarjoiluineen jotka verottajalla vähennetään.
Sitten firmat SAAVAT VERIHELPOTUKSIA JA TUKIA. miksi sellaista tuotetaan joka ei työnteolla kannata eikä saada vietyä ilman tukia ja johtajille maksetaan tuotosta hävyttömästi päältä. Sitten kun firma ei tuota niin työntekijät lomautetaan javähennetään työpaikkoja ja kaikesta huolimatta johtajat saa kauheita optioita vaikka tulos nolla .
VEROVAROIN TUOTETAAN MIINUSTA haloo vähän jotakin tolkkuamihin sitä rahaa sysätään.
EDELLEENKÄÄN EI LOPETETA KANSANEDUSTAJIEN SOPEUTUMISRAHOJA.
kohtuullista ja tasa-arvoista olisi että kaikki samalla viivalla jotka ovat vailla työtä , haekea työtä 4 x viikossa niinkuin alma tomukin joka työtön .
EDUSKUNNAN JA HALLITUKSEN VÄKIMÄÄRÄ LIIAN SUURI KAIKKINE ASSISTENTTEINEEN . helvetin kallista. SAMOIN NÄMÄ ASUMISET KESÄRANNASSA JA PRESSANLINNASSA PALVELIJOINEEN.
entäs tämä EU , MAKSUMIEHINÄ OLLAAN EDELLEEN JA NATO TUO LISÄÄ JÄRKYTTÄVIÄ MENOJA.
SAMOIN KUIN NÄMÄ VALTAVAT SOTAHARJOITUKSET.
Ja vielä valtion firmat kuten Neste, jossa valtion omistus suurin!
Valtava määrä ulkomaalaisia nostaa työttömyyskorvausta Suomessa!