Olen miettinyt itsemurhaa

Anonyymi-ap

Kiusattu joka koulussa peruskoulusta yliopistoon ja myös ammattikorkeakoulussa. Niissä muutamassa työpaikassa missä olen ollut. Ei ole ollut kavereita. Minua on lapsesta asti solvattu homovastaisella sanalla, joskus aikuisetkin. Vanhempani ovat ihan hyviä, ehkä joskus vähän ankaria, olen pelännyt miesvanhempaani että hän olisi väkivaltainen minua kohtaan. Veljeni on ollut inhottava minua kohtaan.

Aikuisena olen ollut pitkään työtön ja kun olen ollut töissä se on ollut tosi vaikeaa. Nyt vähän aikaa sitten yritin kassalla muutaman päivän mutta en jaksanut ja sain valituksen että olen poissaoleva.

En haluaisi tehdä itsemurhaa vanhempani vuoksi. Ehkä jos häntä ei olisi niin voisin miettiä sitä koska ei olisi ketään. Ei ole yhteyksiä veljeen. Sukulaisiin ei myöskään.

Toiveeni on ollut kumppani ja ehkä jälkeläinen mutta on ollut vaikeaa löytää kumppania ja hekin ovat olleet jollain tavalla ilkeitä minua kohtaan ja nämä "suhteet" jos ne on niitä ollut ovat päättyneet pian. Usein korkeintaan kestäneet vain vuoden.

Monella entisellä kiusaajalla menee paremmin.

Tässä kun ikää on kohta 40 vuotta niin ei ole enää sitä "ehkä asiat muuttuu paremmaksi, katsotaan vielä". Aika alkaa loppumaan. Moni toive jäänyt toteutumatta.

Jos tekisin itsemurhan, se olisi varmaan jossain euroopan maassa missä se on sallittua. Eräässä ohjelmassa se tapahtui niin että ensin nukutettiin ja sitten laitettiin tappava myrkky. Se olisi paras vaihtoehto. En haluaisi hypätä korkealta, hirttäytyä tai ampua itseäni. Niistä voisi jäädä eloon ja vammautua.

19

697

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei,

      Et kertonut viestissäsi oletko keskustellut itsetuhoisista ajatuksistasi jonkun auttavan tahon kanssa. Keskustelu yleensä helpottaa ja voi tuoda uusia näkökulmia.

      Laitan tähän tiedoksi matalan kynnyksen auttavia tahoja, joista voi saada keskustelutukea. Näistä tahoista voi saada vinkkejä myös muuhun avun hakemiseen ja yhteydessä voi olla anonyymisti ja maksutta:

      - Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

      Lisäksi ma-ke klo 15-19 ja to klo 15-21 on aikuisten kahdenkeskinen MIELI Kriisichat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.

      Tukinetissä on llisäksi monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.

      Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.

      Keskusteluapua on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös seuraavilta tahoilta:

      - Valtakunnallinen kriisipuhelin

      Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.

      - Kriisikeskukset

      Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Myös etävastaanotto on mahdollista osassa paikoista. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/

      Ystävällisin terveisin
      MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

    • Anonyymi

      Minuakin kiusattiin koulussa ja töissä ja mietin aina että miksi,no siksi että oli helppoa kiusata.Aloin sanomaan takasin ja itseluottamus kasvoi eikä se tee ihmisestä huonompaa jos voimasanoja käyttää se on vain puolustautumista. Nyt ei kukaan uskalla kiusata,ennemmin ollaan hämmästyneitä että mikä tolle kiltille ihmiselle tuli,mutta aivan sama täältä pesee.Meitä herkkiä ihmisiä yritetään jyrätä ja maailma olis parempi paikka ilman kusipäisiä ihmisiä mut annetaan samalla mitalla takaisin eikä tulla jyrätyksi. Jätä ne kiusaajat ja veljesi pois elämästäsi,huonossa seurassa ei tarvi olla.Ala elää sen sijaan että suunnittelet jotain ikävää.

    • Anonyymi

      Minä olen aina ihmetellyt juuri sitä että
      Samaa ihmistä kiusataan koulussa ja työpaikoilla, jostainhan sen pitää johtua , miksi ottavat kisattavakseen .
      Joten olisiko niin että ottaisit yhteyttä osaaviin ihmisiin hoitoalalla että saisit avun kokemaasi kiusaamiseen ja miksi sitä tehdään

      • Anonyymi

        Minä olin erilainen kuin muut siitä kiusaaminen johtui sekä toinen syy oli kateus. Kiusaajat itse myönsivät nämä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olin erilainen kuin muut siitä kiusaaminen johtui sekä toinen syy oli kateus. Kiusaajat itse myönsivät nämä.

        Ei kai sitten saa olla liikaa erilainen juuri siinä ympäristössä missä on. Mikä milloinkin "syy" kiusata, joissakin on liian lihava, joissakin hoikka, liian lyhyt, liian pitkä, köyhästä perheestä, rikkaasta perheestä, mahdollinen homo, liian ruma, liian kaunis, liian hidas, liian älykäs.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai sitten saa olla liikaa erilainen juuri siinä ympäristössä missä on. Mikä milloinkin "syy" kiusata, joissakin on liian lihava, joissakin hoikka, liian lyhyt, liian pitkä, köyhästä perheestä, rikkaasta perheestä, mahdollinen homo, liian ruma, liian kaunis, liian hidas, liian älykäs.

        Kiusaaja on usein kateellinen sille jota kiusaa . Muistan kun aloitimme ensimmäisen luokan koulussa niin eka päivänä opettaja kertoi meille että koulussa ei saa ketään koiusqta ja selitti syitä ja seurauksia. Meidän koulussa ei ollut ketään kiusaajaa tai kiusattavaa . Kun hyvin pienenä oppii sen niin ei ilkeile kellekään koskaan .
        Sairasta kateutta se on ja että kenkään ei saisi eroittua joukosta on usein joukko kiusausta jos joku oppilas on esim älykkäämpi , kauniimpi, kiltti, jne syitä on kateuteen monia . Siis ongelma on kiusaajan , mutta ikävä kyllä se kiusattu siitä kärsii, siis toisen ongelmasta

        Joten ihmettelen että kiusaamista on aina vaan vaikka kaiken käsityksen mukaan ihmisten tulisi olla sivistyneempiä meidän aika kaudella eikä kiusata toisia .
        Joten sinulle kiusattu sanoisin , ajattele että niillä kiusaajilla se ongelma on ja sinulla on jotain mitä kadehtivat siksi joukolla kimppuun . Joten älä anna itsesi masentua vaan uskalla kohdata pelkosi ja tulet huomaamaan että kasvat oman itsesi silmissä .
        Apua myös on hyvä hakea osaavalta taholta vaikeuksiin . Tsemppiä


    • Anonyymi

      On hyvä muistaa, että kiusaavalla ihmisellä on itsellään vaikeaa.
      Terve ja pärjäävä, itseensä ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ei koe tarvetta kiusata yhtään ketään.
      Kiusaaja ei ole tyytyväinen itseensä.

      • Anonyymi

        Totta mutta kiusaajan ei saisi purata sitä muihin.


    • "Toiveeni on ollut kumppani ja ehkä jälkeläinen mutta on ollut vaikeaa löytää kumppania ja hekin ovat olleet jollain tavalla ilkeitä minua kohtaan ja nämä "suhteet" jos ne on niitä ollut ovat päättyneet pian. Usein korkeintaan kestäneet vain vuoden. "

      -Kuulostaa siltä, että on löytynyt jo useampikin "kumppani", joten ällä inise siellä tyhjää..

      Ärsytät minua jo nyt yhden tekstin perusteella, joten en ihmettele, jos ei muutkaan siedä.

      Joskus on hyvä katsoa peiliin ja miettiä mikä minussa(sinussa) on vikana sen sijaan, että etsii vikaa muista ihmisistä.

      Sopeutuminen.. Kaikki eivät koskaan sopeudu ympäristöönsä.

      Ja jos ei ole ensiluokkaisia geenejä jaettavaksi, niin silloin ei missään nimessä pidäkkään lisääntyä. Miksi sinunkaan pitäisi lisääntyä kun et pärjää itsekkään elämässä.

      • Anonyymi

        Kovia sanoja, mutta niin kohdallaan!

        Kun joka paikassa ja kaikkialla on aina vaikeaa, syyn täytyy löytyä itsestä, syy ei voi olla aina muissa eikä olosuhteissa. Vähän joustoa ja ymmärtämystä pitäisi löytyä tältä poikkeavaltakin, niin elämä olisi mukavampaa.


      • Anonyymi

        Miksi ilkeilet toiselle, jos et pysty tuntemaan empatiaa toista kohtaan niin ole vastaamatta .
        Tänne saa kirjoittaa kuka vaan , eikä siitä tarvitse ruveta toista mollaamaan.
        Jokaiselle on tilaa palstalla .
        Sinua ärsyttää toisen huolet elämästään , juuri tuollainen tyyppi on kiusaaja .
        Kaikkien ei tarvitse olla samalaisa annetaan kaikkien kukkien kukkia


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ilkeilet toiselle, jos et pysty tuntemaan empatiaa toista kohtaan niin ole vastaamatta .
        Tänne saa kirjoittaa kuka vaan , eikä siitä tarvitse ruveta toista mollaamaan.
        Jokaiselle on tilaa palstalla .
        Sinua ärsyttää toisen huolet elämästään , juuri tuollainen tyyppi on kiusaaja .
        Kaikkien ei tarvitse olla samalaisa annetaan kaikkien kukkien kukkia

        Älä sitten mollaa! Ilkeä olet itse. Luepa ajatuksella, mitä kirjoitit!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ilkeilet toiselle, jos et pysty tuntemaan empatiaa toista kohtaan niin ole vastaamatta .
        Tänne saa kirjoittaa kuka vaan , eikä siitä tarvitse ruveta toista mollaamaan.
        Jokaiselle on tilaa palstalla .
        Sinua ärsyttää toisen huolet elämästään , juuri tuollainen tyyppi on kiusaaja .
        Kaikkien ei tarvitse olla samalaisa annetaan kaikkien kukkien kukkia

        Empatia on hyvä, tärkeä sana. Mutta se ei ole pelkästään sanana riittävä, se ominaisuus puuttuu liian monilta.
        Empatiahan on sitä, että pystyy tavallaan asettumaan " toisen saappaisiin ".
        Eli voisi vaikka ajatella silloin, jos kohtelee toista huonosti, että miltä se tuntuisi jos joku tekisi samoin juuri minulle.
        Tunnetaidot on toinen tärkeä. Kiusaajilla on yleensä tunnetaidot vajavaiset, eivät osaa purkaa tunteita muulla tavalla kuin kiusaamalla muita.
        Toisaalta kiltti ja ystävällinen ihminenkin voi vaikka vahingossa loukata toista, vaikka ei tarkoitus olisikaan. Toinen ihminen voi ottaa jonkin sanotun asian loukkauksena jo käsittämällä jonkin väärin.
        Ihmisyys ja ihmissuhteet ovat vaikeita juttuja, mutta olisihan se kiva, jos otettaisiin toiset ja toisten tunteet huomioon vähän paremmin.
        Onneksi kiusaajat on joukkona vähemmistöä. Mukavia ihmisiä on kuitenkin olemassa enemmän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ilkeilet toiselle, jos et pysty tuntemaan empatiaa toista kohtaan niin ole vastaamatta .
        Tänne saa kirjoittaa kuka vaan , eikä siitä tarvitse ruveta toista mollaamaan.
        Jokaiselle on tilaa palstalla .
        Sinua ärsyttää toisen huolet elämästään , juuri tuollainen tyyppi on kiusaaja .
        Kaikkien ei tarvitse olla samalaisa annetaan kaikkien kukkien kukkia

        Harvinaisen ristiriitaista tekstiä. Ensin kielletään yhtä kirjoittamasta ja kommentoimasta ja sitten julistetaan, että tänne saa kirjoittaa kuka vaan ja jokaiselle on tilaa palstalla. Väitetään vielä täysin tuntematonta ihmistä ilkeäksi kiusaajaksi.

        Mutta toki tänne saa kirjoittaa kuka vaan ja mitä vaan. Sinäkin, typerys!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harvinaisen ristiriitaista tekstiä. Ensin kielletään yhtä kirjoittamasta ja kommentoimasta ja sitten julistetaan, että tänne saa kirjoittaa kuka vaan ja jokaiselle on tilaa palstalla. Väitetään vielä täysin tuntematonta ihmistä ilkeäksi kiusaajaksi.

        Mutta toki tänne saa kirjoittaa kuka vaan ja mitä vaan. Sinäkin, typerys!

        Kivaako...jatkaa provosoimista ?
        " Väitetään täysin tuntematonta ilkeäksi kiusaajaksi " lainauksena.
        Ja itse perään kirjoitetaan, " sinäkin, typerys " oikein huutomerkin kanssa...
        Onhan tuossakin jokin ristiriita.


      • Anonyymi

        Tuo on varmaan joku entinen kiusaaja ja sosiopaatti. Siksi varmaan erakko.


      • Anonyymi

        Ja olet itse ärsyttävä. Ei voi sietää tuollaista.


      • Anonyymi

        Voisit itse katsoa peiliin.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      620
      2364
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      28
      1182
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1138
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      10
      1016
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      92
      916
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      875
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      91
      787
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      741
    10. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      29
      623
    Aihe