Aikaa on kulunut jo varmaan vuoden verran kun viimeksi tein viiniä. Nyt haluaisin pitkästä aikaa taas tehdä. Mielessä on vain käynyt että kuinkahan likaisia käymisastia ja viinipullot oikein ovat kun ei ole kerta aikoihin käytetty. Mitä desinfiointiainetta olette yleensä käyttänyt? Mistä haen sitä ja paljonko maksaa? Yleensä olen vain huudellut kuumalla tai kiehuvalla vedellä... Nyt haluaisin kuitenkin olla varma puhtaudesta ettei ala muut bakteerit kasvaa eikä viinin maku pilaantuisi.
Vastaukset 5
- saa
Kohtalaisesti varustetuista elintarvikekaupoista saa lähes kaikki kotiviinin valmistukseen tarvittavat välineet. Pieni pullo desinfiointiainetta maksaa noin pari euroa ja se on todella riittoisaa. Kaikki välineet ja pullot kannattaa desinfioida kunnolla, ettei "viini" mene pilalle. Maku on tekeleissäni ollut parhaimmillaan n. 4-6kk kuluttua pullotuksesta.
Mistä meinaat juomasi tehdä? Itse olen jättänyt kotiviinipuuhat sikseen, kun rypäleistä tehty viini olisi yhtä kallista kuin alkon parhaimmat ja pihlajanmarjoista ym. tehty "viini" ei oikein miellytä makuhermoja.- Pasi
Ajattelin tehdä puolukkaviiniä. Puolukkaa ei tarvi kuin 3 kg koko satsiin 800g mustikoita rusinat. Ei tule kovin kalliiksi... Velikin on tehny puolukkaviiniä ja kehunut sitä tosi paljon! itsekkin olen maistanut ja parasta kotiviiniä mitä olen tähän mennessä maistanut. Ja kuulemma kirkastuukin helposti... Ku monien muiden hedelmien ja marjojen kanssa saattaa olla ongelmia. Puolukka pitää vain lisätä 2-3 erässä ettei lopeta käymistä, mikä tosin on pieni vaiva. Puolukka kuulemma sisältää jotain säilöntäaineinakin tunnettuja aineita, ja tämä saattaa haitata käymistä jos laittaa kaikki marjat kerralla...
- Jartsa
Pasi kirjoitti:

sen lisäaineen nimi on kaliumsorbaatti joka on erittäin yleinen säilöntäaine teollisissa elintarvikkeissa.Esimerkkinä kevyt linja-niminen margariini.
- Kotiviinin ystävä
Jartsa kirjoitti:
sen lisäaineen nimi on kaliumsorbaatti joka on erittäin yleinen säilöntäaine teollisissa elintarvikkeissa.Esimerkkinä kevyt linja-niminen margariini.
Jokos puolukkaviini on porisemassa?
Viinipytyt kannattaa pestä käytön jälkeen kunnolla, pidemmän ajan kuluttua on sitten helpompaa tehdä puhdistus. Jos ei heti huvita, jättää vaikka likoamaan muutamaksi päiväksi...
Minulla on herukkakarviaisviiniä sekä mustikkavadelmaviiniä tulossa, viimeksi mainittu vasta toissapäivänä laitettu alkuun. Mukava harrastus, kun pitää nauttimisen kohtuullisena. Viinit kyllä kuluvat, vaikkei itse niitä kaikkia juokaan:) Ystäville ja sukulaisille voi viedä tuliaisiksi kotona tarjoilun lisäksi.
- Anonyymi
Mites meni kotiviinin tekeminen, tuliko hyvä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1182435Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401572Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98916
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31706