Jos tunnette, millaisia he ovat? Kertokaa!
Itse tunnen useita. Aivan "apukoululaisista" kokoomuksen ja persujen välillä häilyviin liikemiehiin. Eli takuueläkeläisestä miljonääriin. Ylimmän akateemisen tason virkamiehistöä ei kuulu lähipiirini.
Lyhyesti luonnehtisin näin.
Alimman koulutus- ja tulotason väki kyseli minulta neuvoja persuideologiaan suhtautumiseen ennen vaaleja. Varovasti koetin varoitella, äänestivät kuitenkin. Nyt ovat tosi vihaisia ja pettyneitä. Eivät ymmärrä, että leikkaukset eivät heitä juuri koske, saattavat taas vaihtaa näkemystä, kun asian huomaavat. Heillä ei ole edellytyksiä arvioida asioita itse, vaan menevät huhujen ja porukan varassa.
Sitten ne perusduunarit. He ovat uskossaan vahvoja. Heitä ei politiikka kiinnosta, mutta paljon on kaunaa hampaankolossa ja usko on luja, että persuilu on vastaus "herrojen" ylivallalle. Heille ei kannata perustella mitään, koska ei ole kykyä ymmärtää syy- ja seuraussuhteita.
Alempi toimihenkilökeskiluokka on myös katkeraa, mutta persuilu vastaa heidänkin ajatusmaailmaansa niin kauan kuin poliittisten päätösten ikävyydet kohdistuvat "muihin", alempana oleviin, kuten työttömiin. Ylempänä olevia he eivät juuri kadehdi, vaan paremminkin kunnioittavat. Poliittiset näkemykset muodostuvat pitkälti otsikkotasolla, ei syvempien selvitysten perusteella.
Ylemmät palkansaajat eivät nähdäkseni juurikaan ole persumaisista kiinnostuneita, he ovat joko kepuja tai kokkareita, riippuen yleensä taustoistaan.
Sitten liikemiehet: Oman rajallisen otantani perusteella nämä valitsevat puolueen ja ehdokkaan suoraviivaisesti oman etunsa näkökulmasta. Ovat myös aktiivisia yrittämään vaikuttamista poliitikkoihin suoraan esim. sähköpostein ja onnistuenkin siinä (poliitikkojen huomion kiinnittää helpoiten rahan läsnäolo), vaikuttamista pidetään yllä samanaikaisesti kaikkiin perskeko- suuntiin.
Tunnetteko henkilökohtaisesti persumaisia?
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3252695Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?872022En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201590Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731134- 71992
- 61963
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41930Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.143863Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290822- 40724