Suomalaiset marjat loppuvat

Anonyymi-ap

Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten marjojen poiminnasta jo lähes kaksi vuosikymmentä.

Niin velttoja suomalialaiset ovat etteivät he edes ilmaisia marjoja jaksa kerätä.

On turha kuvitella että suomalainen kerääjä hyötyisi tilanteesta sillä kyllä Valio ja muut marjatuotteiden käyttäjät osaavat riistää suomalialisia.

Kysynnän ja tarjonnan laki ei toimi.
Tilanne on sama kuin aiemmin puuteollisuudessa, venjäjän halvalla puulla pidettiin Suomalaisista metsistä ostettavan puun hinta alhaalla.

228

2763

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      media tietojen mukaan, kyseiset poimijat pääse enää suomeen kun valittivat palkaansa,pienuutta,

      • Anonyymi

        Valtiohan niiden paluulennot maksoi monet vuodet. Bulvaanit veti rahat.

      • Anonyymi

        Eivät varmasti valittaneet, vaan suomalaiset laiskat kommunistit nostivat metelin heidän puolestaan ja heidän tahtoa vastaan.

        Thaimaalaiset marjanpoimijat hankkivat muutamaan kuukauteen sen, minkä kotimaassaan vuoteen-kahteen, ja eivät tosiaan valita oloista jos ne ei luxusta olekkaan, käykääpä vilkaisemassa pohjoisthaimaan oloja, josta ne poimijat tulee.

        Moni koti on noussut ja köyhä perhe elänyt thaimaassa isän tai äidin tai jonkun perheenjäsenen suomessa hankkimilla tuloilla. Nyt suomalainen punikki on vienyt heiltä sen mahdollisuuden, ovat varmaan kiitollisia teille v--un stallarit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ÄLÄ PUHU PASKAA.... Poimijoita riistettiin ja se on jo oikeudessa todettu. palkasta pidatettiin majoitus / ruokailumenoja niin paljon että poimijoille ei käytännössä jäänyt mitään käteen. siinä sulle punikkia, mölli

        Onneksi Suomen porvari riistäjät ja heidän lahjotut taikku riistäjät ovat tarjonneet halpatyötä riistetyille taikku poimijoille Suomesta. Kyllä Suomen riistäjä porvaria hymyilyttää riikka purran tavoin kun köyhät riistetyt ja alistetut raapivat marjoja Suomen metsistä melkein ilmaiseksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ÄLÄ PUHU PASKAA.... Poimijoita riistettiin ja se on jo oikeudessa todettu. palkasta pidatettiin majoitus / ruokailumenoja niin paljon että poimijoille ei käytännössä jäänyt mitään käteen. siinä sulle punikkia, mölli

        Kyllä niistä tilastoista näki, että parisataa tienasi ihan hyvin, kun poimi niitä marjoja eli teki töitä...sitten joukossa oli niitä vetelehtijöitä, kuten jokaisella isommalla työmaalla nykyisin ja suomalaiset tuomarit hoksasi lisähommia, että aletaampas tutkimaan näiden muutaman kymmenen tilannetta.. ensiksi tosiaan ne asumisolot olivat aivan loistavat kotimaahan verrattuna....jota todella ihmettelin, että siihenkin puututtiin... ja todellakin jos heille olisi alettu maksaan jotain tuntipalkkaa, niin ei kai suomalaiset yrittäjät niin pössejä ole... Mutta eipä se mittään.... itse olemme joka vuosi omat marjamme poimineet, ei tarvitse ulkomaisia tuotteita ostella...eikä majat todellakaan lopu...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ÄLÄ PUHU PASKAA.... Poimijoita riistettiin ja se on jo oikeudessa todettu. palkasta pidatettiin majoitus / ruokailumenoja niin paljon että poimijoille ei käytännössä jäänyt mitään käteen. siinä sulle punikkia, mölli

        ...miksikähän samat poimijat sitten tulivat vuosi vuoden perään , muutaman kanssa sanoimme useampana kesänä punnituspaikalla hyvät päivät ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät varmasti valittaneet, vaan suomalaiset laiskat kommunistit nostivat metelin heidän puolestaan ja heidän tahtoa vastaan.

        Thaimaalaiset marjanpoimijat hankkivat muutamaan kuukauteen sen, minkä kotimaassaan vuoteen-kahteen, ja eivät tosiaan valita oloista jos ne ei luxusta olekkaan, käykääpä vilkaisemassa pohjoisthaimaan oloja, josta ne poimijat tulee.

        Moni koti on noussut ja köyhä perhe elänyt thaimaassa isän tai äidin tai jonkun perheenjäsenen suomessa hankkimilla tuloilla. Nyt suomalainen punikki on vienyt heiltä sen mahdollisuuden, ovat varmaan kiitollisia teille v--un stallarit.

        Heh.. .. kommunistit, tais perseet olla asialla, vaikka ite ei vaivaudu metsiin/soille, sIel saattaa tulla HIKI.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ÄLÄ PUHU PASKAA.... Poimijoita riistettiin ja se on jo oikeudessa todettu. palkasta pidatettiin majoitus / ruokailumenoja niin paljon että poimijoille ei käytännössä jäänyt mitään käteen. siinä sulle punikkia, mölli

        Niin kun sinä vuonna kun tämä jupakka oli, niin kuivuudesta johtuen marjoja oli vähän ! Sinä kesänä eivät thaikut tienanneet, kukaan ei ollut kertonut että on mahdollista että niitä marjoja on joskus vähemmän. Näille oli kerrottu kuinka paljon voivat tienata , sinä vuonna eivät tienanneet . Nyt varmaan on tänä kesänä marjat kalliita ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtiohan niiden paluulennot maksoi monet vuodet. Bulvaanit veti rahat.

        Taas tuli 'hevosmiesten tietotoimiston' uutisia. Ainakaan Suomen valtio ei ole maksanut paluulentoja, ehkä Thaimaan valtio on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät varmasti valittaneet, vaan suomalaiset laiskat kommunistit nostivat metelin heidän puolestaan ja heidän tahtoa vastaan.

        Thaimaalaiset marjanpoimijat hankkivat muutamaan kuukauteen sen, minkä kotimaassaan vuoteen-kahteen, ja eivät tosiaan valita oloista jos ne ei luxusta olekkaan, käykääpä vilkaisemassa pohjoisthaimaan oloja, josta ne poimijat tulee.

        Moni koti on noussut ja köyhä perhe elänyt thaimaassa isän tai äidin tai jonkun perheenjäsenen suomessa hankkimilla tuloilla. Nyt suomalainen punikki on vienyt heiltä sen mahdollisuuden, ovat varmaan kiitollisia teille v--un stallarit.

        Suomi ei ole koko maailman sosiaalitoimisto.

        Suomen jokamiehenoikeuksia ei koskaan tarkoitettu koko maailman tulla ja ilmaiseksi raastaa varvutkin meidän metsistämme. Eikä niitä tarkoitettu marjateollisuutta varten. Omaan pakastimeen saa jokainen SUOMALAINEN poimia oman maan metsien marjoja.

        Minä saan kaksi pakastinta täyteen omalta pihalta ja omasta pihametsiköstä. Tänne ei ryöstöraastajat tule, olivat sitten minkä värisiä tahansa!

        Kannattaa huomioida, että Pellolaisen Kokoomusvaltuutetun kateus käynnisti koko prosessin.

        Pellolaiset kommunistit asuvat, kaikki, nykyään Tukholmassa eivätkä vaikuta enää Suomen politiikassa. Valitettavasti.

        Kokkari-riitoja, ne repii Suomen palasiksi. Tsuhna kun saa vähän rahanpaskaa, se ei siedä toista pulleaa römpsää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ÄLÄ PUHU PASKAA.... Poimijoita riistettiin ja se on jo oikeudessa todettu. palkasta pidatettiin majoitus / ruokailumenoja niin paljon että poimijoille ei käytännössä jäänyt mitään käteen. siinä sulle punikkia, mölli

        Onhan se punikkia jos vaatii, että duunarille pitää muutakin olla kuin katto pään päälle ja jotain ruoantapaista hengen pitimiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi ei ole koko maailman sosiaalitoimisto.

        Suomen jokamiehenoikeuksia ei koskaan tarkoitettu koko maailman tulla ja ilmaiseksi raastaa varvutkin meidän metsistämme. Eikä niitä tarkoitettu marjateollisuutta varten. Omaan pakastimeen saa jokainen SUOMALAINEN poimia oman maan metsien marjoja.

        Minä saan kaksi pakastinta täyteen omalta pihalta ja omasta pihametsiköstä. Tänne ei ryöstöraastajat tule, olivat sitten minkä värisiä tahansa!

        Katsottiin Lapissa, kun haravoivat surutta kaikki metsät nämä thaipoimijat. Vilkaisimme heidän Saaveja, niin raakoja marjoja poronpaskojen joukossa, että ei kovin siistejä marjoja. En ostaisi yhtään marjaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa huomioida, että Pellolaisen Kokoomusvaltuutetun kateus käynnisti koko prosessin.

        Pellolaiset kommunistit asuvat, kaikki, nykyään Tukholmassa eivätkä vaikuta enää Suomen politiikassa. Valitettavasti.

        Kokkari-riitoja, ne repii Suomen palasiksi. Tsuhna kun saa vähän rahanpaskaa, se ei siedä toista pulleaa römpsää.

        Orpo on Suomen suurin punikki, ja kaikenpäälle unelmoi tunnin junasta muiden miesministerien kesken, joka ilta.

      • Anonyymi

        Kahden tunnin juna noiden kanssa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se punikkia jos vaatii, että duunarille pitää muutakin olla kuin katto pään päälle ja jotain ruoantapaista hengen pitimiksi.

        No, kun ne ei ole duunareita.
        Ne ei ole työsuhteessa, kuten ei ole ne suomalaisetkaan, jotka poimimiaan metsämarjoja tai sieniä vie ostajille.
        Ne katsotaan lähinnä yrittäjiksi.

      • Anonyymi

        Spamm!!! Virus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi ei ole koko maailman sosiaalitoimisto.

        Suomen jokamiehenoikeuksia ei koskaan tarkoitettu koko maailman tulla ja ilmaiseksi raastaa varvutkin meidän metsistämme. Eikä niitä tarkoitettu marjateollisuutta varten. Omaan pakastimeen saa jokainen SUOMALAINEN poimia oman maan metsien marjoja.

        Minä saan kaksi pakastinta täyteen omalta pihalta ja omasta pihametsiköstä. Tänne ei ryöstöraastajat tule, olivat sitten minkä värisiä tahansa!

        Kyllä Saksa on aina ollut suuri puolukanostaja. Minäkin ole pominut nuorena useta satoja kiloja hinta oli tyydyttävä.

    • Anonyymi

      Ne mitään mätäne. Marjat jäävät lannoittamaan metsäpohjaa ja ruokkivat eläimiä. Ei metsiä saisi käyttää marjayrittäjien bisneksenä. Jokamiesoikeuden väärinkäyttöä hemmetin sosialisti

      • Anonyymi

        No tuo nyt on sama asia kuin että ennenkuin kalat ovat kaloja ne ovat mätiä, ja kun ne lakkaavat olemasta kaloja ne ovat mätiä.

      • Anonyymi

        Mikä metsä, onko syötävää, vai samaa kuin pöheikkö?

      • Anonyymi

        Helvetin hyvä, että teollinen marjanpoiminta lakkaa toisten metsissä, sellainen ei pitäisi olla edes laillista. Siinä samalla viedään metsien eläimiltä ravinto. Marjoja saadaan halutessa ilman metsien riistoa marjapensaista, helpommin ja halvemmallakin.

        Ai helpommalla ja halvemmalla? Eli jos halutaan mustikkaa, pitäisi raivata mustikkametsä pelloksi, istuttaa siihen pellolle mustikkaa, ja poimia ne mustikat siitä? Nykyihminen haluaa väkisin kaiken teolliseksi.

      • Anonyymi

        Aivan niin. Eläimet syövät ihmisten jättämät marjat ennen talvea, joten ne eivät mätäne.

        Siinä mielessä hyvä, etteivät marjafirmat valtaa metsiämme, että varvut säilyvät paremmin maassa, kun ulkomaalaiset halpatyövoimat eivät osaa noudattaa jokamiehenoikeuksia yhtä hyvin kuin kantasuomalaiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helvetin hyvä, että teollinen marjanpoiminta lakkaa toisten metsissä, sellainen ei pitäisi olla edes laillista. Siinä samalla viedään metsien eläimiltä ravinto. Marjoja saadaan halutessa ilman metsien riistoa marjapensaista, helpommin ja halvemmallakin.

        Ei metsien eläimet tarvitse ravintoa kun ne ammutaan kuitenkin.

    • Anonyymi

      Pitää ostaa marjat suoraan suomalaisilta poimijoilta. Kyllä niitäkin onneksi on kun en pysty itse metsään. Nuorimies myi viimesyksynä netti ilmoituksella puolukoita. torimyyjistä ei aina tiedä mistä marjat ovat lähtöisin. Joskus olen markkinoilta ostanut täysin ala-arvoisia marjoja. katsokaa tarkkaan.

      • Anonyymi

        Hatunnosto niille suomalaisille, jotka jaksavat poimia myyntiinkin. Ehkä sitä nuorempana jaksaa. Minä en pääsisi palkoille, jos alkaisin naapurin mummoillekin poimia. Kunhan saan omalle perheelle marjat omalta tontilta, se riittää. Yleensä jää suuri osa puolukoista mättäisiinsä. Nytkin niitä vielä voisi poimia, ovat pakkasten jälkeen herkullisia.

    • Anonyymi

      marjan poiminta on kovaa työtä ,näin omasta kokemuksesta,

      • Anonyymi

        No ei ole,kakarana muuta tienistiä ollutkaan.odotettiin aina kesää että pääsi tienaamaan,sormin kerättiin ja kauppoihin myytiin.

      • Anonyymi

        Thaikku keräsi marjat puhdisti toi kotiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei ole,kakarana muuta tienistiä ollutkaan.odotettiin aina kesää että pääsi tienaamaan,sormin kerättiin ja kauppoihin myytiin.

        Nuorille marjanpoiminta sopiikin oikein hyvin mutta ikävä kyllä nykyteinejä ei metsissä paljon näy. Eläkeläiset viimeisillä voimillaan marjatkin vielä poimivat, siinä on surkean kuva Suomesta pelkistettynä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuorille marjanpoiminta sopiikin oikein hyvin mutta ikävä kyllä nykyteinejä ei metsissä paljon näy. Eläkeläiset viimeisillä voimillaan marjatkin vielä poimivat, siinä on surkean kuva Suomesta pelkistettynä.

        Just noin on asia.

        No hei kato ku siel o kaikkii öttiäisii ja vihanneksii, sit viel niit kärpässienii, noit fuchin Iines toimitti, huolestuin viel ememän, onnks ei tarvinnu antaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Thaikku keräsi marjat puhdisti toi kotiin

        Oikeesti ihania nämä thaikut, 0saa hoitaa... eikä valita, parikimppakin käy ja jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just noin on asia.

        Millä metsään pääsisikään?Kun ei ole töitä,ei autoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuorille marjanpoiminta sopiikin oikein hyvin mutta ikävä kyllä nykyteinejä ei metsissä paljon näy. Eläkeläiset viimeisillä voimillaan marjatkin vielä poimivat, siinä on surkean kuva Suomesta pelkistettynä.

        Hyvin tuli poimittua kepin kanssa. Kolmijalalla pysy pystyssä ja ämpäri maassa. Talven marjat tuli poimittua.

      • Anonyymi

        Se mitään poimintaa ole . Haravalla vedetään juurineen ylös. Seuraavana vuonna samalla alueella ei marjan marjaa.

    • Anonyymi

      Minulla ei lopu. Omaa metsää sen verran että pysyn marjoissa nammmnammm

      • Anonyymi

        Marjoja saa kerätä mistä ja kenen metsästä vain.myös sinun!

      • Anonyymi

        Sama täällä. Lääniä itellä sen verran ettei koirat kintuille kuseksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marjoja saa kerätä mistä ja kenen metsästä vain.myös sinun!

        Meidän metsikkö onneksemme sijaitsee alle kahden hehtaarin tontilla, eli ei ole 'metsää', vaan pihamaata. Tänne ei marjavarkaat tule! Puolukoiden ja mustikoiden lisäksi on vadelmia, monelaisia karviaisia, puna-, valko- ja mustaherukoita, mansikoita, ahomansikoita, saskatooneja, pihlajanmarjoja, aronioita. Kun olisi vielä lakkoja ja karpaloita, niin olisi melko täydellinen valikoima.

        Ei ole marjavarkaita eipäs puhella mitä sattuu. Suomessa luonnonmarjojen kerääminen on luvallista kaikkialla, tosin ei kenenkään pihoista.

    • Anonyymi

      Hyvä vain että ei taikkulaiset pääsekkään repimään varpuja juurineen maasta,niitä ne kerää enimmäkseen ja tuhoavat marjakot!

      • Anonyymi

        Aivan. Taikut eivät kuulu meidän metsiimme. Poimikoot ulkolaiset marjatehtaiden omista metsistä.

      • Anonyymi

        Mistä tiedät kun et ole koskaan käynyt katsomassa?
        Jos ei taikut ja ukrainalaiset keräisi marjoja niin ne maksaisi kaupoissa puolta enemmän.

    • Anonyymi

      Thaimaalaisten puolukat on valkoisia,ja kovin varpuisia.

    • Anonyymi

      Luuletko todella että kaikki pitäisi kerätä pois?

    • Anonyymi

      Ihminen ei niitä marjoja omista. Lukuisat metsäneläimet, linnut ym käyttävät ravinnoksi.

      • Anonyymi

        Ihminenkin käyttää marjoja ravinnokseen joten samanlainen oikeus kuin eläimillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihminenkin käyttää marjoja ravinnokseen joten samanlainen oikeus kuin eläimillä.

        Mutta ei yksinoikeus.

      • Anonyymi

        Jep, marjoja riittää jos vaan viitsii kerätä, kerran oltiin "päiväkeruulla* ja yllätys suuri, kun satuttiin thai keräysryhmän kanssa samalle lepolaavulle, no heidän kasvikset (wok), mietin makkarat ja voe mahdoton, että oli hyvää, siis niin, et meinas maha revetä.

      • Anonyymi

        Jos olisit koskaan käynyt syksyllä metsässä, näkisit että valtaosa marjoista mätänee maahan. Joku bakteeri niitä sieltä popsii, mutta turha valehdella, että ihmisen harjoittama poiminta olisi eläimille haitaksi. Niin mitätön on se ihmisten poimima määrä, vaikka olisi koneellinen thaikkuja rivissä urakoimassa.

    • Anonyymi

      Taimikon polkijoita ei tarvitse lennättää Suomeen toiselta puolen maailmaa.
      Marjat tulee kyllä poimituiksi metsistä ihan kotimaisin voimin ja niistä kertyneet lantit kulutetaan Suomessa.

    • Anonyymi

      Eihän niitä marjoja osta kukaan jos poimii

      • Anonyymi

        Voit myydä verovapaasti jokamiehen oikeudella poimimasi marjat itse vaikkapa torilla, tienvarren levähdyspaikalla tai yksityiselle ostajalle somessa. Saat myydä marjasi verovapaasti myös suoraan ravintolalle tai tukkuostajalle.

    • Anonyymi

      Suomalaisten ahneus ja kateus vie kalatkin vedestä vai miten se sanonta menikään...

      • Anonyymi

        "Kateus vie naapurin kalatkin vedestä" ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kateus vie naapurin kalatkin vedestä" ;)

        Kateus vie naapurin antenninkin katolta-päivitetty versio😂.

    • Anonyymi

      Onneksi Suomi on niin harvaan asuttua ja kaupungit pieniä niin pääsee helposti marjametsälle joka vuosi.

      Yksi ihminen pärjää parilla, kolmella ämpärillä mustikkaa tai puolukkaa vuoden verran eli ei se vararikkoon vie köyhää ja vaivaistakaan ostaa yksityiseltä tuo määrä kerran vuodessa.

      • Anonyymi

        Jos aikoo ostaa pari ämpärillistä kerran vuodessa, pitää ostaa pakastin, ja isompi kämppä johon se pakastin mahtuu. Eli maksaa helposti 100000e ne marjat. Kova kilohinta. Kun ostan kaupasta kerran viikossa, maksan nimenomaan siitä palvelusta, että kauppa on säilyttänyt niitä pakastimessaan puolestani. En koe maksavani marjoista, voisin poimia ne ilmaiseksi itsekin.

    • Anonyymi

      Oli pakko kerran käydä thaikuille sanomassa ja käskeä lähteä muualle. Tulivat melkein pihalle vinkumaan. Toi ei ole sentään luvallista....

      • Anonyymi

        No jos oikeasti noin kävis, niin syyttäisin sitä SUOMALAISTA "tuottajaa" V**UN HUONOSTA OPASTUKSESTA pihapiirin rajoista.

      • Anonyymi

        Älä valehtele. Agitaattori.

    • Anonyymi

      Noh maksettais kunnolla! Voisi löytyy suomalaisia poimijoita! Haravalla repiminen järkkyä touhuu moskaa ! Meikä kerää käsin ja vie putsattuna on liian märkiä ja alta ja päältä😓🤔! Niin kyllä poimi 1.50- 2.00€ hinta montavuotta sama!

      • Anonyymi

        Itäkeskus on täynnä poimijoita,sinne metsään vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itäkeskus on täynnä poimijoita,sinne metsään vaan.

        Ovat tulleet päälliköiksi suomeen, eli eivät poimi.

      • Anonyymi

        Hmm....Ei muuta kuin 5€/kg niin johan alkaa olla vipinää metsien kätköissä...

      • Anonyymi

        Juuh, suomalaiselle huippuhinta tekemättömästä työstä on se mikä kelpaa, jos kelpaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hmm....Ei muuta kuin 5€/kg niin johan alkaa olla vipinää metsien kätköissä...

        Viime syksynä tukkuostaja oli maksanut puhdistetusta mustikasta sen 5€/kg.

    • Anonyymi

      Metsämarjojen kerääminen on sallittua kaikille, joten siitä vaan poimimaan ja pakastamaan tai jollei oma kunto kestä, voi pyytää jotakuta tuttavaa keräämään ja maksaa siitä hänelle.

      • Anonyymi

        Ei ja ei, kyl "alkuperäiskansalaisen" pitää saada kolminkertainen /l hinta noihin "pakkotyöläisiin"verrattuna, et lähtee metsään tai pelottaa kynsien ehkä katkeaminen, jookos?

        Elinkustannukset huomattavasti korkeampia Suomessa kuin thaikkulassa. Sen takia ei ilmaiseksi viitsi marjafirmoille poimia.

    • Anonyymi

      Marjat saa Puolasta pensanmustikkaa Argentiina

      • Anonyymi

        kasvatusaineena koriliima tai ydinjäte

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kasvatusaineena koriliima tai ydinjäte

        Hiilipölyä itä-euroopan marjojen päällä.

      • Anonyymi

        Joo, suomi on laiskojen paratiisi, niinku Orpo ja Purra, siinä sellaiset sisarukset, et alta pois, no huomenna viedään pussauskoppiin, ällöttää jo nyt. . .

    • Anonyymi

      Työttömiä metsään keräämään marjat tai sitten työttömyyskorvaus maksetaan 4 päivältä

      • Anonyymi

        Työttömän täytyy olla työmarkkinoiden käytössö 24 tuntia vuorokaudessa. Jos menen poimimaan niin se pitäisi sallia. Nyt se on kiellettyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työttömän täytyy olla työmarkkinoiden käytössö 24 tuntia vuorokaudessa. Jos menen poimimaan niin se pitäisi sallia. Nyt se on kiellettyä.

        Työtähän marjanpoimintakin on. Eikä muuten ole kiellettyä, tuskin kukaan 24h/vrk odottelee työpaikkailmoitusta, et sinäkään.
        Ja itsehän niitä töitä pitää hakea, eikä odotella, että joku tarjoaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työttömän täytyy olla työmarkkinoiden käytössö 24 tuntia vuorokaudessa. Jos menen poimimaan niin se pitäisi sallia. Nyt se on kiellettyä.

        Minulta yrittävät periä työmarkkinatukea takaisin, kun kävin yhden kerran auttamassa vanhuksen rikotun ulko-oven asennuksessa, ilmaiseksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulta yrittävät periä työmarkkinatukea takaisin, kun kävin yhden kerran auttamassa vanhuksen rikotun ulko-oven asennuksessa, ilmaiseksi!

        😱🫣🤢😡🤬,ai vielä auttamisesta rankaistiin?Ei mitään järkeä!Vanhuksellako olisi pitänyt olla avoimet ovet 24/7?

    • Anonyymi

      Eletään nyt kuitenkin tämä kevät ja kesä ja sitten loppukesästä ,elokuunn puolella vasta niitä mustikka,puolukka satoja vasta löytyy,puutarhamansikka siinä juhannuksen jälkeen yleensä tai jo vähän ennen ensimarjat ,riippuu onko lämmintä,samoin on ensi potaattien kanssa.

      Nyt on aika kevätsiivousten ja kunnostusten sekä maalausten että puutarhan istuttamisen aika,marjat vasta sitten syksymmällä kesän jälkeen.

      Kaikki asiat omina aikoinaan ja omissa paikoissaan eikä ennenaikaisesti.

    • Anonyymi

      Täällähän on työvoimaa vaikka kuinka paljon 70 tuhatta ukrainalaisia jotka elätetään täyshoidossa,v.2015 tulleet Syyrialaiset plus muut jotka eivät päivän työtä tee,elävät hulpeilla etuuksilla ja myös suomalaiset jotka elämänsä lusmuilleet etuuksilla, kyllä toimijoita löytyy ku ruvetaan ettimään ei se siitä kiinni ole,tuet vastikkeelliseksi ja sinne vaan marjamettään!!

      • Anonyymi

        ...näitähän on , somaleja sikiää siihen tahtiin että kouluissa suomalaiset ovat vähemmistönä ..
        vaan ne ukrainalaiset kuitenkin ovat edes pyrkimässä töihin , nuo muut "matut" pistäytyvät valtion toimistoissa vain siellä KELAssa ...

      • Anonyymi

        Edesmenneen taitelijaprofessori Kari Suomalaisen sanoin: " Voiko järkevä ihminen olla muuta ?"

      • Anonyymi

        Täällähän näitä ilkeitä ihmisiä on. Kadehditko todellakin ukrainalaisia, jotka joutuivat jättämään kotinsa sodan takia?
        Heistä suurin osa tekee töitä. Ai niin, mutta sinun mielestäsi sitten vievät tietenkin työpaikat suomalaisilta?

        Kaikissa kansanryhmissä pn mielestäni hyviä ja "mätiä" omenoita.Itse lähdin pois talostani mätien naapurin suomalaisten päihdeongelmaisten takia,kaikki vietiin,polttopuit,marjat pensaista jopa auton akku,kun olin infarktin, keuhkoveritulpan ja 2keuhkokuumeen takia sairaalassa.Tiedän miltä tuntuu menettää kotinsa,kaikki.Naapurin nisti natsit,jopa antenni lähti katolta.Halusin elää vaan rauhassa.

    • Anonyymi

      Aloittaja, etkö sen vertaa tiedä, että Suomen metsät ovat hakatut ja raiskatut. Ainakin täältä päin ovat marjapaikat hävinneet. Jos jossain on ollut muutama marja, niin taimaalaisia on kuskattu pakettiautollinen paikalle repimäänn varretkin. Missä on sanottu marjojen olevan yritysten omaisuutta?

      • Anonyymi

        Tai jopa marjojen varpujen olevan yritysten, juurineen?

        Meille tuli omaan metsään marjoja vasta, kun kolmelta puolen naapuri kaatoi metsänsä. Tuli valoa. Ilman valoa tulee kyllä varpuja, mutta ei marjoja. Kiitos avohakkaajille!

      • Anonyymi

        Mun kokemus on että yleensä hyvät marjapaikat niille hakkuualoille on useammaksi vuodeksi kehittynyt.

    • Anonyymi

      thaikut on liian laiskoja

    • Anonyymi

      Hakkuujätteet ja raivausjätteet maahan jätettynä on tappanut kaiken kasvillisuuden altaan ...maasto on kulkukelvotonta niin ihmisille kuin metsän eläimille. Muka hyönteispopulaatioille pitää jättää ruokaa ...se on sitä monimuotoisuutta; suojellaan ja ruokitaan tuholaiset ylisuuriksi populaatioiksi. Suomen "metsänhoito" on epäonnistunut täydellisesti. Ikinä ei Suomen metsät ole olleet näin huonossa kunnossa kuin nyt.

      • Anonyymi

        Sulla on iso aukko sivistyksessä. Tottakait ne hakkuu- ja raivuutähteet jätetään metsään, koska ne lahotessaan lannoittaa metsämaata. Jos ne vietäisi pois niin silloin metsämaa köyhtyis. Oon kauhulla katsonut metsätienlaitoja missä on kasapäin risukasoja. Todella typerää hommaa. Aikansa, kun tota tekee, niin silloin metsään pitää hilata lannoitteita tai muuten puusto ei kasva.

      • Anonyymi

        Höpö höpö ... pohjoisempana tämä kunttapihavillitys on kuorinut kaikki hakkuualueet myös sammaleesta sen jälkeen kun kaikki hakkuutähteet on viety lämpökeskusten polttoaineeksi viherhihhuleiden saatua turpeen , tuon kotimaisen polttoaineen , käytön kielletyksi .. Perusajatuksena taisi olla halvan venäläisen öljyn tuonnin lisäys , sehän alkuperänsä vuoksi oli poliittisesti ekologista ja suositeltavaa mutta sattuneista syistä ollaankin nyt pakotettuja turvautumaan mitä palavaa satutaan saamaan ... jopa Etelä-Euroopasta on jouduttu tuomaan edes jollain tapaa palavaa talousjätettä , aivan päästöistä piittaamatta ... mutta sehän tuleekin ulkomailta joten sopii , käy ja passaa cityvihreille ... ei nämä kotimaan suoluonnot , joita valtion tuilla ennallistetaan (eli fossiilisella polttoaineella käyvillä tuontikoneilla tukitaan ojia , jotka itsestäänkin olisivat ilman hoitoa ja huoltoa kasvaneet muutamassa vuodessa umpeen ) lopu eikä häviä vaikka se 1,5 % suopinta-alasta olisikin ollut tuotannossa ja hyötykäytössä , pienentäen kauppavajetta ja parantaen omavaraisuutta sekä huoltovarmuutta ... vaan ollos huoleton , horsma ja pajukko valtaa hakkuuaukot hirvien ruokamaiksi ja metsästysseurojen jäsenmäärät kasvavat niin että aloittajallakin on mahdollisuus uuteen harrastukseen ja omavaraistalouteen ...

        Noinhan se menee että syvin ja läheisin ja pitkäaikaisin kokemus luonnosta ja sen ilmiöistä ja sen ehdoilla elämisestä on varsinkin hesan kruunuhaan, katajanokan ja eiran asukkailla.

    • Anonyymi

      Ennenaikaan kulki marja-autot joihin sai myydä keräämänsä marjat, maksu käteisellä. Valtio ymmärtääkseni tuki toimintaa. Thaimaalaisten tultua marja-autojen saama valtion tuki ilmeisesti siirtyi marjayrittäjille ja thaimaalaisille. Marja-autot lakkasivat kulkemasta. Valtion tukia ei marjayrittäjille enää maksettane, joten marja-autot tukirahoilla takaisin kulkemaan niin suomalaiset pääsevät myymään ja ostamaan kaupasta kotimaiset marjat.

    • Anonyymi

      Hallitushan on kovasti puuhailemassa ihmiskaupan sallivaa lakia. Kutsuvat sitä paikalliseksi sopimukseksi.
      Sen jälkeen saa Suomessa pitää Thaimaalaisia orjia ihan laillisesti keräämässä metsissä marjoja 16 tuntia päivässä, seitsemän päivää viikossa ruokapalkalla.

      Voin vain kuvitella kuinka heitä tuodaan tänne täyteen ahdetuissa lentokoneissa, jossa osa kuolee matkalla. Aivan kuten Amerikkalaiset tekivät aikoinaan Afrikkalaisille laivoilla.

      Tämä on PurraOrpon unelma.

    • Anonyymi

      Persupummit poimimaan marjoja.

      • Anonyymi

        Vihervasemmistolaisista sekakäyttäjistä ei tunnetusti metsään ole,
        ne rassukat eksyisi ruohopöllyissään alle varttitunnissa puiden siimekseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervasemmistolaisista sekakäyttäjistä ei tunnetusti metsään ole,
        ne rassukat eksyisi ruohopöllyissään alle varttitunnissa puiden siimekseen.

        Hyvinpäs sinä persu tiedät ja tunnet sekakäytön seuraukset.

    • Anonyymi

      MITEN NIIN LOPPUVAT.
      eihän marjasato ole kiinni ihmisistä vaan Luoja marjat metsään suo.
      Hän antaa tai ottaa.

      • Anonyymi

        Tarkoitatko sitä lähi-idän hiekka-aavikoilla kehiteltyä jahvettia vai kotimaista?

      • Anonyymi

        Loppuvat kaupasta, idiootti. Luoja tuskin sinne asti niitä loihtii.

    • Anonyymi

      Ei ne marjat minnekään mätäne, vaan palaavat takaisin luonnon omaan kiertokulkuun. Marjat ovat tärkeää ravintoa metsiemme alkuperäisille asukkaille, linnuille ja karhuille. Metsiä ei pidä rohmuta tyhjiksi teettämällä ulkomaisilla poimijoilla pakkotyötä lähes palkatta.

    • Anonyymi

      Olen kerännyt myyntiin kaikkia marjoja 50-100 kiloa päivä. Heti kun taikut tulivat loppui meiltä marjan osto koska firma sai halvemmalla/ryöstämällä marjat taikuilta. Nyt miljonäärit oikeuden edessä. Jokohan kelpaa meidän marjat.

      • Anonyymi

        Marjat ei ainakaan taikkujen ansiosta näytä yhtään halvemmilta mitä kauppojen pakaste-altaista joskus hintoja uteliaisuudesta vilkaissut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marjat ei ainakaan taikkujen ansiosta näytä yhtään halvemmilta mitä kauppojen pakaste-altaista joskus hintoja uteliaisuudesta vilkaissut.

        Ei tietenkään ole halpoja kaupassa. Välikädet ja yrittäjät tarvitsevat voittonsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tietenkään ole halpoja kaupassa. Välikädet ja yrittäjät tarvitsevat voittonsa.

        Parasta käydä itse metsässä poimimassa marjat ja sienet pakkaseen.😊😊

    • Anonyymi

      Sama hässäkkä ja noituminen joka kevät ja kas kummaa aina ne marjat on poimuttu.

      • Anonyymi

        Joo, muutaman viikon päästä noidutaan opettajia ja heidän lomiaan😂😂😂

    • Anonyymi

      Olen itse poiminut vuosittain melkoisen määrän marjoja muiden töiden ohella, ei ole edes kovin vaikeaa, mutta verotonta lisätuloa.
      Ihmettelen minäkin tätä touhua, että eikö suomalaiselle työttömälle kelpaa veroton lisätulo!
      Ja ei niitä marjoja tarvitse ilmaiseksi myydä, jobbarit ostaa kyllä kovaan hintaan, jos tarjontaa ei ole. Marjat voi myydä todella hyvään hintaa suoraan kuluttajille, minäkään en ole jobbareille myynyt marjaakaan, aina on ostajia ollut suoraan.
      Naapurissa vanha mummo poimii myös melkoisen määrän marjoja ja myy marjat suoraan facebookin kautta. Hyvän tilin tekee hänkin!

      Omalla kohdallani voin todeta, että helposti tekee tiliä marjoilla, kun poimii hyvillä poimureilla ja on kunnollinen marjanpuhdistin pölynimuriin. Mustikoista sai viime vuonna 40€/10 litran sanko, niitä poimii parhaina päivän 5 joten se 200€ on bruttotuloa. Helposti kaudessa tienaa verottomana 5000€ marjoilla, vaikka vain poimii muiden töiden ohessa iltaisin ja viikonloppuisin. Missä muussa hommassa tavan pulliainen saa verottomana tuollaisen summan pienessä ajassa, kysyn vaan!

      • Anonyymi

        "Ihmettelen minäkin tätä touhua, että eikö suomalaiselle työttömälle kelpaa veroton lisätulo!"

        Toivottavasti kukaan ei tätä työtöntä työnhakijaa ilmoita työkkärille tai A-kassaan että hän on poimimassa metsässä marjoja ja sieniä. Siinä voi käydä niin että työtön saa mojovan karenssin.

        Ei kannata ainakaan mainostaa kenellekään verottomista lisätuloistaan. Kateellisia ja muuten vaan ilkeitä löytyy aina.

      • Anonyymi

        Puhallatko omat pölysi myytäviin marjoihin, vai miten pölynimurilla voi puhdistaa marjoista roskat pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhallatko omat pölysi myytäviin marjoihin, vai miten pölynimurilla voi puhdistaa marjoista roskat pois.

        Laitapa google pyörimään niin opit miten pölynimurilla putsataan marjoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhallatko omat pölysi myytäviin marjoihin, vai miten pölynimurilla voi puhdistaa marjoista roskat pois.

        Minulla on ollut tapana kerätä metsämarjat käsin ja puhdistaa ne itse sellaisella "vatkaimella" (muovinen pyöreä ritiläpohja ja 5cm reunat).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ihmettelen minäkin tätä touhua, että eikö suomalaiselle työttömälle kelpaa veroton lisätulo!"

        Toivottavasti kukaan ei tätä työtöntä työnhakijaa ilmoita työkkärille tai A-kassaan että hän on poimimassa metsässä marjoja ja sieniä. Siinä voi käydä niin että työtön saa mojovan karenssin.

        On ihan laillista poimia marjoja työttömänä työnhakijana ja itse poimituista jalostamattomista marjoista saatu tulo on verovapaata. Ihan vaan tiedoksi!

      • Anonyymi

        Osalla ei ole mahdollisuutta siirtyä metsään poimimaan, kun ei ole autoa tai ei ole metsää lähellä. Hienoa, että sinulla on töiden lisäksi voimia hankkia poiminnalla lisätuloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhallatko omat pölysi myytäviin marjoihin, vai miten pölynimurilla voi puhdistaa marjoista roskat pois.

        Voi pyhä yksinkertaisuus! Roskat imetään niistä marjoista pölynimurilla, on todella pätevä laite, maksaa n. 15€ marketeissa. Marjat puhdistuu hyvin ja roskat lähtee nopeasti. Vanhalle pölynimuri hyvää uusiokäyttöä, kun saa säädöt kohdalleen.

        https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/marjukka-marjaana-marjanpuhdistaja?id=100043810&gad_source=1&gclid=EAIaIQobChMIncKM8v7EhQMVDguDAx3eeQQjEAQYASABEgKRjvD_BwE

        https://www.k-rauta.fi/tuote/marjanpuhdistaja-polynimuriin-marjukka/6410412540133

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ihmettelen minäkin tätä touhua, että eikö suomalaiselle työttömälle kelpaa veroton lisätulo!"

        Toivottavasti kukaan ei tätä työtöntä työnhakijaa ilmoita työkkärille tai A-kassaan että hän on poimimassa metsässä marjoja ja sieniä. Siinä voi käydä niin että työtön saa mojovan karenssin.

        Työtön voi poimia marjoja ja tulot verovapaita! Ei tule karenssia ja saa pitää tuet.

        https://yle.fi/a/3-8215717

      • Anonyymi

        Hienoa, jos on marjametsä lähellä tai on auto, jolla voi hiukan kauemmaksi mennä. Kaupungissa asuva autoton köyhä ei juuri pysty itselleenkään poimimaan, saati myyntiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osalla ei ole mahdollisuutta siirtyä metsään poimimaan, kun ei ole autoa tai ei ole metsää lähellä. Hienoa, että sinulla on töiden lisäksi voimia hankkia poiminnalla lisätuloa.

        Polkupyörään suuret tilavat sivulaukut ja niihin sopivat neliskanttisen malliset jätesangot tai vastaavat niin kuljetus onnistuu autottomallakin. Selkäreppuun tai etukoriin voi laittaa poimurin, eväät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhallatko omat pölysi myytäviin marjoihin, vai miten pölynimurilla voi puhdistaa marjoista roskat pois.

        Jos tuota pölynimurihommaa ihmettelet niin olet todella ulkona marjanpoiminnasta eri vaiheineen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa, jos on marjametsä lähellä tai on auto, jolla voi hiukan kauemmaksi mennä. Kaupungissa asuva autoton köyhä ei juuri pysty itselleenkään poimimaan, saati myyntiin.

        Autottomana se Raimo Sailaskin taisi marjansa poimia. Meni linja-autolla ( silloin kun siis vielä niitä kulki) maisemaan ja sitten marjojen kanssa samaten takaisin.

    • Anonyymi

      kyllä poimijoita löytyy kun kilohinta on ok.
      matka marjamaille voi olla pitkä.

    • Anonyymi

      kunhan ensin saa ne omatki marjat kerättyyä

    • Anonyymi

      Tässä on koko talvikausi joka päivä syöty itsepoimittuja mustikoita ja puolukoita ja vielä pakastimesta löytyy. Ei ole flunssat ja muut sairaudet iskeneet, suosittelen eli metsään vaan sitten loppukesästä.

    • Anonyymi

      Loppuisi ne muutenkin, kun ulkomaalaiset poimijat raastaa kaikki seuraavan vuoden satoa tuottavat varvut rikki.

      • Anonyymi

        Jospa varvikot saavat nyt toipua. Suomalaiset osaavat poimia metsää ja sen marjasatoa suojellen.

    • Siellä on Hki cityssä satamäärin maahantulleita toimettomana istumassa kahviloissa ja nostamassa vain toimeentulotukia...ei me tarvita mitään thaikkuja tänne, kun meillä on reserviä omastakin takaa, kun määrätään vain joku työvelvoite heille kesäisin...siis rahaa ei tule rahana, jos ei marjanpoiminta maistu...

      • Anonyymi

        sehän on kaikessa että suomalaiset on kotona pakolaiset kuppiloissa ja halpamaista tänne haetut tekee työt

    • Anonyymi

      Mitenkähän Suomen metsät 2000 vuotta sitten kestivät kaikki ne mätänevät marjat?

    • Anonyymi

      Todella tekopyhää voivotella ja olevinaan huolissaan siitä kerätäänkö metsän marjoja vai!
      Niin kauan kun marjoja on metsissä kasvanut on ne pääosaltaan sinne eläinten ravinnoksi jääneet, metsiä ei tyhjennetä keräämällä.

    • Anonyymi

      Jokaiselle työttömälle 50 kg keräysvelvoite tai tuet pois.

      • Anonyymi

        Kenen hyväksi se näitä keräisi, menisikö ne johonkin valtion marjalaariin.

      • Anonyymi

        Tuleppa sanomaan tuo minulle keskellä metsää

      • Anonyymi

        Senkö lisäksi, että poimii oman pakastimen täyteen? Ja kuka vie metsään, jos ei ole autoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Senkö lisäksi, että poimii oman pakastimen täyteen? Ja kuka vie metsään, jos ei ole autoa?

        Pääsee sinne metsään ilman autoakin ja poimimaankin kykenee ellei ole mitään sairauksia tai vammoja jotka vaikeuttaisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääsee sinne metsään ilman autoakin ja poimimaankin kykenee ellei ole mitään sairauksia tai vammoja jotka vaikeuttaisi.

        Kaupunkien lähimetsät supistuu supistumistaan kun rakennetaan uusia asuntoalueita. Niiden marjat poimitaan lähes raakoina. Jos iletään nimittäin, koiranpaskojen seasta.

    • Anonyymi

      Mitä marjamaat tykkäsivät, kun raastettiin poimureilla kypsät ja raa'at?
      Ja poimijoille maksettiin ihan älyttömän vähän, kun voittoa piti saada paljon.

    • Anonyymi

      "Jokaiselle työttömälle 50 kg keräysvelvoite tai tuet pois"

      Sinähän voit tehdä asiasta kansalaisaloitteen omalla nimelläsi, vai etkö uskalla?

    • Anonyymi

      Marjayrittäjät itse pilasivat bisneksen kun kohtelivat poimijoita huonommin kuin entisajan orjia.

      • Anonyymi

        Huonommin??? Tiedoksi että orjat eivät saaneet palkkaa

    • Anonyymi

      Onhan se ollut näky kun laiskanpulskea suomalainen marjayrittäjä kuskaa pienikokoisista thaikuista koostuvaa orjakatrastaan pitkin maita ja mantuja. Nämä on aika loppuun ajettujen näköisiä etenkin marjakauden lopulla. Toki voi olla että terveytensä puolesta ovat vahvoillakin. Eräskin marjakeisari lensi etelän lämpöön toisten selkänahoista repimillään rahoilla juodakseen itsensä siellä hengiltä.

    • Anonyymi

      No jos Marjat joppuu, niin vaihdetaan vaikka Kirseihin?

    • Anonyymi

      Pitääpä taas käydä kus.ksimassa marjojen päälle metsässä ja ehkä myöskin lietettä heitellä myöskin.Siinäpä syötte sitten marjoja hahahaha

      • Anonyymi

        Persuasennetta puhtaimmillaan

    • Anonyymi

      JIPPII, SAATIIN KOTIMAISEN MARJAN HINTA JO NYT TAPPIIN, IHANAA RAHANTULOA, MULLA 30 LOTTI THAITA, NYT SIT VÄHÄN H
      KALLIIMMAT KOTIMAISET, JOS TULEE......

    • Anonyymi

      Eikö eläimet kärsi kun niiden ruuat ihmiset kerää pois? No mutta auta armias jos yksikin puu kaadetaan niin silloin kaikki metsän eläimet kuolee sukupuuttoon jos kuuntelee vihreitä

      • Anonyymi

        Elikot vaeltaa maarajojen yli paremmille marjamaille.

    • Anonyymi

      Ei ole suomalaisilla enää mitään marjoja. Kaikki mennyt. Jäljellä.on enää pakopaikan valinta.

    • Anonyymi

      No Venäjältä saa, marjaa kuin marjaa, sitä varmasti syödään tästedes jogurteissamme.

    • Anonyymi

      Haha, nauran pelleille.

    • Anonyymi

      Yksityiset poimii itse tai ostaa toisiltaan, yritykset siirtyy ulkomaiseen marjaan koska Suomessa olisi maksettava liikaa. Tai nostettava lopputuotteen hinta taivaisiin. Ja siitähän taas pillastuisi laiska toisenvarainen marjanmussuttaja.

    • Anonyymi

      Miten ne marjat ennen tuli poimituksi ennen kuin tämä thaikkulauma ruojattiin tienvarsimetsiin ryskäämään ja paskomaan. Koululaiset poimikoot nyt ainakin koulussa käytettävät. Yksi päivä vähemmän aivopesua.

      • Anonyymi

        Luuletko tosiaan, että nykypäivänä kouluissa syödään marjoja? Missä ne koululaisten keräämät marjat säilytettäisiin? Sinun pakastimessasiko?

    • Anonyymi

      Kiitos aloituksesta. Siinä on kyllä tietyillä marjayrittäjillä ja muillakin tahoilla peiliin katsomisen paikka. Harjoitettiin ilmeisesti rikollista ihmiskaupan kaltaista toimintaa. Ainakin tätä vahvasti epäillään.

      Pelisäännöt pitäisi olla selvät, esim. minimipalkka. Mielestäni marja-alalla jokaisen kerääjän pitäisi saada kerätyistä marjoistaan kohtuuhinta. Jos marjoja ei jostain syystä löytyisi, elinkustannukset ja matkat tietysti täytyisi yritysten maksaa. Majoituksen täytyy olla myös inhimillinen. Kyllä Suomesta melkein aina marjoja melko runsaasti löytyy.

      Ei saisi sallia kenenkään ihmisen riistämistä. Onneksi siihen puututtiin.
      Virheistä kannattaa ottaa oppia. Voimia!

      • Anonyymi

        Poimijoilla on miniansio, tämän on määrittäneet Suomen ja Thaimaan viranomaiset. Se ei vain takaa sitä, että poimijalla jäisi mitään säästöön. Kuten tällaista takuuta ei tietääkseni millään alalla ole, että saat palkastasi varmasti säästöön laitettua 500 euroa.

        Kiitos kommnetista. Ehkä pitäisi sitten määrittää ylöspäin ja yrittäjien katetta vähän alentaa. Ei voi olla niin, että riistämällä tehdään katetta itselle.

        Kaikkea hyvää!

    • Anonyymi

      Ei marjoilla ole mitään kansallisuutta. Ei ole olemassa Suomalaisia marjoja.

    • Anonyymi

      Paitsi Suomen rajojen sisällä olevat marjat tietenkin. Hillaa nam, nam ja rahhoo tulloo.

    • Anonyymi

      Punajuuret on vihreät ajallaan.

    • Anonyymi

      Koronarokotteista varmaan johtuu tämäkin

      • Anonyymi

        Itse olen autoilijana miettinyt ainoastaan pikkusen niiden huonoja majoitustiloja mutta tuntuvat kyllä viihtyvän metsässä,kasvihuoneella ja pellolla. Eipä taida laiskanpulskea suomalainen edes tuplapalkalla mennä? sikäli mikäli olen ymmärtänyt oikein mitä jää viljelijälle käteen? Kun huomioidaan koko prosessi oli nyt sitten perunat,kaalit tai metsän antimet ..suoraan torille tai pakastimeen. verokarhukin jotakin aina vielä tahtoo.
        Allekirjoittanut ei aja enää heidän ajoja koska suomessa muutenkin kun lyö ison auton käyntiin,palkattu kuski,pakolliset tauot"halpa nafta" no kyseinen ajo on niille ympärivuotinen joka tekee sopparin tukkurin kanssa 35% halvemmalla ja ajaa itse..järkeä?

        Elinkustannusten erot Thaimaan ja Suomen välillä ovat aika suuret varsinkin kun Thaimaasta tulevat poimijat yleensä köyhältä maaseudulta eikä mistään kalliista turistirysistä. Toki aasialaiset ovat myös lähes poikkeuksetta maailman työteliäimpiä ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olen autoilijana miettinyt ainoastaan pikkusen niiden huonoja majoitustiloja mutta tuntuvat kyllä viihtyvän metsässä,kasvihuoneella ja pellolla. Eipä taida laiskanpulskea suomalainen edes tuplapalkalla mennä? sikäli mikäli olen ymmärtänyt oikein mitä jää viljelijälle käteen? Kun huomioidaan koko prosessi oli nyt sitten perunat,kaalit tai metsän antimet ..suoraan torille tai pakastimeen. verokarhukin jotakin aina vielä tahtoo.
        Allekirjoittanut ei aja enää heidän ajoja koska suomessa muutenkin kun lyö ison auton käyntiin,palkattu kuski,pakolliset tauot"halpa nafta" no kyseinen ajo on niille ympärivuotinen joka tekee sopparin tukkurin kanssa 35% halvemmalla ja ajaa itse..järkeä?

        Toki he ovat marjsnpoiminnassa lähes kuin kotonaan, siellähän viljelevät riisiä. Suomen marjakausi ja riisin viljelys koyikonnuillaan kun sattuvat lomittumaan sopivasti heidän vuosirytmissään.

    • Anonyymi

      Kyllä ne marjat alkaa kulkeutua metsistä markkinoille, kun niiden kilohinta ensin asettuu oikeaksi. Nyt niiden hintaa on poljettu ulkomaisella orjatyöllä, ja samalla on annettu ahneille koijareille, sekä Suomessa että Thaimaassa, tilaisuus käydä härskiä ja tuottoisaa ihmiskauppaa thaimaalaisilla köyhillä.

    • Anonyymi

      Tahaimaalaiset ovat lähempänä maata ja osaavat sen kyykkyasennon. Suomalaiset eivät osaa, eivätkä pärjää tehokkudessa thaimaalaisille alkuunkaan. Suomalaisille poimijoille pitäisi maksaa...kymmenkertainen palkka, että saisivat siitä elantonsa.

      • Anonyymi

        Suomalaisilla maha tulee eteen. Ei kukaan ala maksamaan marjanpoimijoille palkkaa. Raha tulee vain poimittujen marjojen mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaisilla maha tulee eteen. Ei kukaan ala maksamaan marjanpoimijoille palkkaa. Raha tulee vain poimittujen marjojen mukaan.

        Onko näin? Tuota en tiennytkään...

    • Anonyymi

      Tämäkin oli tämän livin ansioita että marjat tulevat mätänemään mettään, meni sinne sekoilemaan ja sotki kaiken. Marjan poimijat menettivät livin takia palkkansa myös.

    • Anonyymi

      Kannattaa tutustua alan säädöksiin ja viranomaisohjeisiin. Jos systeemi ei ole toimiva, miksi siitä rangaistaan yrityksiä? Kaikki alan yritykset toimii ihan samalla tavalla, kuin nyt tutkinnassa olevat.

    • Anonyymi

      Miksi edes Thaimaasta saakka pitää tuoda työvoimaa, kun maa on täynnä Ukrainalaisia ja Afrikkalaisia, sekä muualta lähi-idästä tulleita joutilaita?
      Heidän avullaan metsät saadaan nopeasti tyhjiksi marjoista, eikä tarvi mennä merta edemmäs kalaan.
      Käytetään sitä kotimaista työvoimaa, kun sitä kerran on tänne niin paljon haalittu ja lisää on tulossa kun rajat taas aukeaa.

      • Anonyymi

        Urbaanit ukrainalaiset sen kummemmin jaksa marjojen perässä hypätä kuin suomikansa. Maalaiset köyhät taitavat edelleen olla kotimiehinä. He jotka kynnelle kykenisivät. Miehet enää pääsekään tekemään marjatiliä. Ja venäläisiä ei taideta huoliakaan enää.

      • Anonyymi

        Afrikkalaiset ja lähi-idän eivät kotimaassaan tee mitään vastaavaa noukintaa joten ei onnistune heiltä vaikka olisi kyseessä henki ja elämä.

      • Anonyymi

        Kun sitä on riittävästi kumarreltu Mekkaan päin niin selkä tarvitsee välillä lepoa, ei voi marjoja poimia.

    • Anonyymi

      Mee poimiin. Mitä siel urputat?
      Mutta sinänsä hyvä aloitus, ettei ne thaikkupoimijatkaan enää halpaan mene. Ovat ottaneet selvää työehdoista, palkoista jne. Enää ei kuseteta. Tämä kertoo vain siitä, että niin haluttu ulkomainen, puoli-ilmainen työvoima, alalla kuin alalla, tekee työtä max 5 vuotta kiltisti, kunnes ovat perehtyneet asioihin 100%:sti. Huomaavat, että kusetettu on ja kovaa. Nehän ei jää nyhjäämään vaan pistävät toimeksi. Siinä palaa autoja, lentää kiviä, ryöstetään kauppoja jne..
      Tämä on seuraava etappi.

      • Anonyymi

        Viime syksynä oli facen marketplacella paljon puolukanmyyjää, Thaimaaseen viittasi nimet, puhdistettu 10 litraa oli 30-40 euroa, taisi parilla kympilläkin joltsin saada.

        Oliko sitten jo kapina orjapiidkuriaan vastaan, vaiko ihan kotithaikut pistäneet töpinäksi. Fiksua toki jättää välikädet nuolemaan näppejään. Maailma edistyy pikkuhiljaa kohti kapitalismin jälkeistä.

    • Anonyymi

      Antropometrisesti riisinpoimija sopii parhaiten marjanpoimintaan. Tämä ymmärretään selvästi Ruotsissa ja Norjassa, jota kautta tulevan kauden poimijat tulevat myös Suomen metsiin.

      Riistopalkkiot vain jäävät ruotsien pusseihin. Myös venakot poimittavat riisi-ihmisillä teolliset marjansa.

    • Anonyymi

      Kekkonen rakensi hyvinvointia.

      • Anonyymi

        Känälle poimittiin, ei se ite käsiään sotkenu akkain hommiin.

    • Anonyymi

      joo, ei niitä vielä kannata poimia vaan odottaa kesää.

    • Anonyymi

      Opetin lapset ja he omat lapsensa syömään marjoja esim puuron kanssa. Jos terveysvaikutusta marjoista meinaa saada pitää syödä ainakin 2 desiä marjoja päivässä. Jos on 10 henkeä ja kaikki syövät tuon 2 DL päivässä tarvitaan vuodessa satoja kiloja marjoja. Minulla on 5 isoa pakastinta marjoille
      kaloille ja lihloille, kaikki tyhjenee vuodessa. Se on elämäntyyli valinta, saa siihen kuntoon lähteä monta kertaa. Tämä on minun elämää, lunto-oopperaa.

      • Anonyymi

        Känä söi kauransa vain höyrytettynä ilman höysteitä !

      • Anonyymi

        Hyvä meinninki!Suomalaista super-foodia😃,ei pilattu turhilla säilöntäaineilla.Arvostan!

    • Anonyymi

      Mistä metsästä oikein puhut? Ei suomessa ole enää vuosikymmeniin ollut mitään oikeaa luonnollista metsää muualla kuin kansallispuistoissa. Keinotekoista luonnon vastaista puupeltoa suomen ns. "metsät" on kiitos metsäteollisuuden.

    • Anonyymi

      Saalis on suoraan verrannollinen kahteen asiaan;
      satokauden satoon ja saalistajan pyyntionneen...
      ... Marjoja on metsässä aina.
      Kaikki muu on turhaa lässytystä.

      • Anonyymi

        Ei niitä marjojakaan joka vuosi ole. Onko sellainen käsite kuin 'katovuosi' ollenkaan tuttu. Yhtenä vuonna (viime vuosisadalla) en jollakin paikkakunnalla nähnyt ensimmäistäkään puolukkaa, kato niillä seuduin oli sataprosenttinen.
        (Yhtenä vuonna kotipuutarhassa oli kuusitoista omenaa, joskus hyvänä vuonna arvioin että niitä olisi ollut tuhannan paikkeilla. Samaten herukoiden sato voi vuosittain vaihdella todella hurjasti sekä määrän että laadun suhteen. ) Tunnettuahan on lakkasadon vaihtelut.
        Marja-aronialla tuntuu olevan vuodesta toiseen hyvä sato mutta sen maku ei liene mielyttävimpiä kun ei oikein tunnu kelpaavan aina linnuillekaan.

    • Anonyymi

      Mitäköhän kirjoittaja tahtoo kirjoituksellaan sanoa, ensin valittaa kun - marjat mätänee metsään, - Thaimaalaiset poimivat seuraaava valitus.- Suomalaiset eivät kerää,seuraava valitus. - Valio ja muut marjatuotteiden käyttäjät riistävät valitus ja lopuksi - Kysynnän ja tarjonnan laki ei toimi valitus.
      Seuraavaksi miksi kaikki ihmiset eivät kerää ojanpenkoilta tyhjiä pulloja valitus arvatenkin.

    • Anonyymi

      Kiitos ja kumarrus päivän nauruista.

    • Anonyymi

      Suomalaiset ovat liian läskejä ja laiskoja poimimaan marjoja. Pullamössösakki muuttuu yhä säälittävämmäksi lössöporukaksi.

    • Anonyymi

      Thaimaassa ostaa yhden kesän poiminnoilla jo talon ja auton.Suomessa ei taas hyödytä myydä.

    • Anonyymi

      Onpa typerä kommentti. Suomalaiset kyllä keräävät paljonkin marjoja. Sitä paitsi, mitä ihmiset eivät kerää, niin monet metsän eläimet kyllä syövät.

    • Sekin hahega

    • Anonyymi

      Maitotuotteet sellaisenaan ja ihmiset poimii marjansa pakastimeen. Yksinkertaista kun sen oivaltaa. Ei tarvita mitään valtavaa marjajogurttikavalkadia kauppoja koristamaan. Valio voi mennä itseensä. Ja sitä paitsi koko maito on vasikoiden evästä.

    • Anonyymi

      Hallitukselle vinkki työllisyyden helppoon nostoon: työttömyysturvan ehdoksi heinä-syyskuussa osallistuminen marjanpoimintaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vaimon kanssa kerätään se 2,5 kuukautta marjoja joka kesä ja myyän torilla ja tutuille.Tienesti on 2x 15000= 30 000 euroa,eli määrä jonka verottajaki sallii verottamatta.
      Ei paha, ei paha, siisti taskuraha

    • Anonyymi

      Ettekö tiedä kuinka hankalan ja vaivalloinen matkan takana pitkien etäisyyksien Suomessa marjasato voi olla. Kai niitä kerättäisiin paljon, paljo enemmän jos se olisi helpompaa. Pöljää paasata että laiskuuden takia jää keräämästä. Selkä täytyy olla myös kestävä, jalat joutuisat ja fyysinen kunto hyvä.

    • Anonyymi

      Thaimaassa joutuu tekemään kuukauden töitä,jotta saa saman verran rahaa käteen,kuin mitä Suomessa saa,kun vie pari ämpäriä mustikoita myyntiin.

    • Anonyymi

      siinäpähän loppuuvat,en syö muutenkaan

    • Anonyymi

      Karjalan ikimetsissä kyllä olisi naminamia tarjolla.

      • Anonyymi

        Saastunutta ja täynnä sotakoneiden öljy vuotoja

    • Anonyymi

      kyllä mulla pakastimet väärällään Suomi marjaa, jonnet luulee että marjoja saa kaupasta

    • Anonyymi

      Miks keräämisestä maksetaan naurettavan vähän no siks että joku rikastuu. Minä kerään joka vuosi satoja litroja mutta en marjayhtiöille.

      • Anonyymi

        Kiitos kommentista. Se pitäisi olla selvää, että omaa rikastumista ei saisi tulla toisia riistämällä. Onneksi puututaan, jos väärinkäytöksiä on tapahtunut.

    • Anonyymi

      Kyllä saakin loppua tuo thaimaalaisten kuskaus Suomeen.
      Ihmiskauppiaat siinä vain rikastuvat.
      Thaipoimijat tyhjentävät marjametsät asuttujen kylien läheltä niin että mummut ja vaarit joutuvat olemaan ilman marjoja tai hakemaan marjat erämaista.
      Omalla mökkipaikallani tahikut käyvät tyhjentämässä marjat jopa mökin ja järven väliseltä n. 30 metrin kaistaleelta eikä niille mitään voi.
      Suomalaiset ovat fiksuja eivätkä tule pihamailta marjoja poimimaan, mutta thaikkuja ei estä edes laki piharauhasta, jonka rikkomisesta voidaan tuomita jopa 2 vuotta vankeutta.

      Jokamiehenoikeudesta ollaan kuulemma ihan ylpeitä. Mitä ylpeilyn aihetta on siinä, että mistä päin maailmaa saa tulla keräämään luonnonantimet, mutta lähdepä vaikkapa Thaimaahan luonnonantimia keräilemään niin tutuksi tulevat paikalliset vankilaolot.
      Jokamiehenoikeuden tulisi koskea vain suomalaisia, ei kaikkia maailman kansalaisia.

      Muutama vuosi sitten synnyinpaikkakunnallani paikallinen lehti teki oikein uutisen kun ukrainalainen pariskunta kävi riipimässä kylän viereiseltä suolta hillat raakoina mukaansa ja femaali vielä kehuskeli, että niistä tulee hyvää hilloa kun niitä aikansa keittelee.

      On tämä tyhmä kansa, en osaa nätimmin sanoa.

    • Anonyymi

      Haastan kaikki suomalaiset keräämään marjoja ensi syksystä lähtien. Hyvää liikuntaa, rahanarvoista työtä (verotonta tuloa). Halvat varusteet. Hieno harrastus.

      Voikaa hyvin!

    • Anonyymi

      Soittaisit vähemmän suutasi ja ottaisit ämpärin käteen ja painuisit
      metsään.

    • Anonyymi

      Ei ole olemassa pelkkiä suomalaisia marjoja, mitä ne ovat. Suomen metsistä on aina poimittu marjoja paljon ennen, kuin thaimaalaiset olivat niitä poimimassa. Enkä koskaan söisi heidän poimimia teiden varsilta poimittuja saastoja.

    • Anonyymi

      Kun itse kerää, niin ainakin tietää että mistä ne on kerätty ja laatu on parempi.
      Metsät on yleensä täynnä marjoja, laiskuutta jos ostaa ne kaupasta.

    • Anonyymi

      Persut tunnetusti eivät marjoja kerää eivätkä edes osta. Ne ovat heille liian terveellistä ruokaa. Tuo suomalaisten marjojen mädättäminen metsiin on jälleen yksi Persujen keinoista kostaa suomalaisille heidän kuvittelemansa kokemansa loukkaukset.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sillälailla siis orjat kapinoi.

    • Anonyymi

      Kannattaako ajaa autolla 100 km että saa sankollisen mustikkaa? 200 km ja 15 litraa polttoainetta on jo 30 euroa. Ja kuluu siinä soratiellä myös renkaat ja auto myös.

      • Anonyymi

        Näin on jo vielä niitä varten pakastin päällä kalliilla sähköllä.

    • Anonyymi

      Meidän torilla myytävät mustikat ovat lähes kaikki paikallisten thai-henkilöiden poimimia.

    • Anonyymi

      Suomalainen on laiska ja ei osaa arvostaa mitä luonnossamme on marjat, siennet sekä muut luonnon tutotteet.

      Tässä on yksi hyvä esimerkki siitä miten yrittäjät riistävät ihmisiä ja tämähän tulee yrittäjien osalta vapautumaan kun EK, työantajat ja yrittäjät sekä hallitus tulee puuttumaan tyehhtoihin ja sopimusneuvotteluihin.

      Suomi pojat ja tytöt irtisanotaan, koska näillä tummilla teetetään kaikki muutkin työt hyvin pienillä palkoilla. Työttöminä on jatkossa suomalalaiset.

      Näin räikeää tulee olemaan kaikki työ ja palkkapolitiikka sekä niidne mukana menee edut.

      Nyt kyllä pitäsiis laittaa Suomi lakkoon ja istua niin kauan kun asita on yhdessä neuvoteltu. Suomesta tuli itämaa tämän rasisti hallituksne myötä ja olemme ikään kuin Unkarin tiellä.

      Miettikää oikeasti ketä jatkossa äänestätte, nyt on päässyt mielipuolissu valloilleen kun hullut persut tulivat hallitukseen, sairasta toimintaa.

      Terveydenhuolto lakkaa, julkinen rapautuu kun kansanedustajat ja rikkaat käyvät yksityisillä. Kela tukien kera, heille hoitoa on ja pääsevät jonojen ohi kuten Orpo, Vanahnen ja moni muu kansanedustaja päääsivät heti jonojen ohi yksityisen kautta rintaleikkauksiin. Näin n erikkaat ajavat vain omaa etuaan, näin tasapuolinen on tämä hallitus ja minä minä- on vain ainoa vaihtoehto muista, kansasta äänestäjistä ei väliä.

      Nyt vaan kaikki läskiperseet luontoon marjoja poimimaan ja myymään kun kesä tulee, suomalinen on niin laiska ja ei osaa arvostaa luonnon antimia.

      Kaikki kerätyt marjat voi myydä jos ei osaa pakastaa ja tulo o verotonta puhtaana käteen.

      Näin tämä maailam ja yrittäjät ohajilee suomea ja tukia piisaa heille ja köyhiltä leikataan, niin että saadaan rikkaille lisää. Nyt rikkailta leikataan 20 euroa kuussa kun yh äideiltä jne jopa 700 euroa kuussa. Näin onnellinen ja tas-arvoinen on Suomi sekä sen päättäjät. Sairasta, niin sairasta!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei ne mihinkään lopu, siellä ne ovat skutsissa poimittavissa.

    • Anonyymi

      Onneksi marjat kasvaa kun ei revi varsia. Ei noita kuokkijoita tarvita

      • Anonyymi

        Ahne metsänomistaja kyllä repii ne metsänkyntökoneellaan. Nykyään on vaikeaa löytää marjoja muuten kuin sellaisista kohtaa, johon kyntökoneella ei ole päästy. Kuten kivien ja kantojen vierustat.

    • Anonyymi

      Onko kartellia?

    • Anonyymi

      Eivät marjat mätäne metsään. Marja on kasvin keino lisääntyä, sillä marjan sisällä on kasvin siemenet. Esimerkiksi mustikka tai puolukka eivät tarvitse ihmistä mihinkään, sillä ihmisen suolisto tuhoaa marjojen siemenet tai siemenet päätyvät viemäriin. Lukuisat eläimet ja ötökät käyttävät marjoja ravinnokseen, karhusta ja metsämyyrästä matoseen. "Mädäntyessään" maassa tai eläimen ulosteessa, marjakasvin siemen saa ravinteita kasvaakseen sirkkataimeksi. Käytännössä marjat menevät "hukkaan" ainoastaan ihmisten ravintona. Älä levitä tätä "marjafirmojen" propagandaa "mädäntyvistä" marjoista.

      • Anonyymi

        Oikeaa puhetta! Ei luonto tarvi ihmisen toimia menestyäkseen, päivastoin.

    • Anonyymi

      Saappaat jalkaan ja metsään, mitä valitat.

    Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"

      Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota
      Maailman menoa
      325
      2695
    2. Vernu Vasunta

      On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?
      Suomussalmi
      87
      2022
    3. En kelpaa sinulle

      Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v
      Ikävä
      120
      1590
    4. Taidat vanhempi nainen

      Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin
      Ikävä
      73
      1134
    5. Hetkeäänkään miettimättä ottaisin sinut

      Mutta mitä mieltä miehesi siitä olisi?
      Ikävä
      71
      992
    6. Olisi kiva tietää miksi pidät minusta?

      Miehelle kysymys :)
      Ikävä
      61
      963
    7. Voi nainen...

      Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi
      Ikävä
      41
      930
    8. Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa

      Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.
      Maailman menoa
      143
      863
    9. Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle

      Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj
      Maailman menoa
      290
      822
    10. Naiselle kysymys

      Mitä oikein näet minussa?
      Ikävä
      40
      724
    Aihe