Yhdistyksille on lahjoitettu verovaroja, jotta niiden henkilökunta voi loisia ja viettää ökyelämää tekemättä mitään. Yhdistykset toimivat myös verovapaasti.
Varokaa niitä mm. kaikkia urheiluseuroja.
Varokaa niitä mm. kaikkia urheiluseuroja.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Yhdistyksien tarkoitus on hyväksikäyttää ilmaista työvoimaa ja toimia verovapaasti. Yhdistykset pitäisi kieltää.
Se on ihmisten oma valinta osallistuvatko yhdistyksen toimintaan. Ennen vanhaan oli ihan normaalia järjestää talkoita ja rakentaa esim. omakotitaloja ruokapalkalla, mutta nykyaikana huudetaan vaan hyväksikäytöstä eikä tehdä mitään, jos siitä ei makseta. Siksi täältä on kadonnut yhteisöllisyys ja tekemisen meininki, ivaillaan ja haukutaan vaan niin omat kuin vieraat.
Valtava lauma huijareita on kerääntynyt yhdistyksiin vain tukien varaan.
Eikös juuri näitä ole joka paikassa, joten ovathan ne löytäneet yhdistyksetkin ja säätiöt.
Esim. Ilmajoen Musiikkijuhlille on vuosikymmeniä annettu kunnalta ja opetusministeriöltä avustuksia , yht. n. 130 000 € /v , jotta saavat koilottaa viikon tuossa Kyrönjoen rannassa oopperoitaan....:(. Joka kerta tappiolliset.
Silti tämäkin porukka kehuskelee suurella "talkootyön" merkityksellä!
Ja monet muut kulttuurijuhlat...
Esim. Il2
"Muusikoiden liitto" ()ML) - Kertoi lopettavansa yhteistyönsä Teboilin kanssa
- ja jäsenet ottavat "avustuksilla saamansa ale" Bensan muualta
--
Seuraavalla viikolla, ML kumminkin kertoi, että Jäsenensä saavat hakea nyt vuosittaista tukeaan ja korona sellaista :
- ML jakoi yhä verorahoja, ja joiden maksuun Teboilkin osallistui
- Nekin rahat, olisi pitänyt palauttaa valtiolle
Tuollaisia huijareita Suomi on täynnä.
Ei se ole huijaamista, vaan laillista, mutta lait ovat ihmisten säätämiä, ja niitä voidaan muuttaa.
Ay liike verolle kuppaa yhteiskunnassa
Porvarien verovapaat säätiöt myös verolle HETI.
Ay liike ja säätlöt ovat vain huijausta varten.
Kannatan. Kojamo ja muut miljardibisnekset verollepantava.
Muttei vasureitten sääitöitä verolle, koska vasurit ovat hyviksiä ja porvarit ovat pahiksia.
Kojamo maksaa veronsa ihan normaalisti. Eläkeyhtiöt suurimpina omistajina ja ay omistajat saavat osinkonsa verovapaasti.
Nythän RKP ja KOK torppasivat yleishyödyllisten yhdistysten ja säätiöiden verotuksen. Heillä kun näitä verovapaita säätiöitä ja yhdistyksiä on paljon enemmän, kuten EK:llakin.
Tuo Kojamosta hokeminen osoittaa vain tyypillistä persujen tietämättömyyttä yhtään mistään.
Kaikki tehdään ja haukutaan pelkällä mutulla.
En nyt väittäisi loisimisesta, mutta olen huomannut kuinka huonosti meillä osataan priorisoida tekemisiä. Tottakai siitä huuto syntyi, jokainen vuorollaan karaisee kurkkuaan. Kulttuuriväki, säätiöt, yritykset ja eduskunta ovat vielä olleet hiljaa omista leikkauksistaan, mutta osansa he saavat. Tämä suomenkieli on niin vaikeaa etteivät edes suomalaiset sitä kaikilta osin ymmärrä. Jos sanotaan, että kaikki joutuvat osallistumaan, niin miksi luullaan ettei se nyt meitä koske.
Sotessa on paljon priorisoitavaa, joka ei vaikuta asiakasjonoihin mitenkään. Sielläkin on totuttu, varsinkin HUS:n alueella, että kyllä rahat tulevat vaikka valtiolta, ei hätää mitään, antaa palaa. Ai niin, ay-liikkeen tulot myös verolle, oikeastaan saisivat maksaa korotettuna, koska aiheuttivat kuukauden lakkoilulla, niin paljon lisä vahinkoa maan taloudelle.
somppu liitto saa jatkaa talousepäselvyyksistä huolimatta. Se ja sen sadat ala järjestöt eivät tarvitse enää mitään tukia.
Mamujen yhdistykset on perustettu vain ja ainoastaan huijauksia varten.
Kuinkahan moni näitten maahanmuuttajien yhdistykset saavat tukea? Sulaa hulluutta ja sellainen tukee vain integroitumattomuutta.
Ei niitä ole perustettu huijauksia varten, vaan lypsämistä. mutta ilmeisesti niiden varjolla on myös vedetty välistä veronmaksajien rahaa.
Ulkoministeriö jakaa vuosittain valtavasti rahaa ”kansalaisjärjestöille” vihreiden aktiivien loisimiseen verovaroilla.
Jep. Vihreät saisivat maksella omasta pussistaan niitä rahoja.
Varsinkin urheiluseurat, joissa rahaa kerätään seurojen johdon ökyilyyn. Pitää saada avustusta, jotta voi juoda ja syödä hotelleissa kravattiin hirtettynä. Paskasakkia kaikki.
Yhteiskunnan pitäisi tukea kuntourheilua, ja kilpaurheilua saisi sitten tukea joka haluaa. Sama koskee kulttuuria. Suomi lienee ainoita maita maailmassa, jossa on kuntien verovaroilla ylläpitämiä kaupunginteattereita. Mitenhän monilla kymmenillä euroilla tuetaan jokaista opperalippua?
Liittojen yhdistyksien johdolla on kova hätä, kun ei pysty matkustelemaa, ryypiskelemään ja lomailemaan verovaroilla. Hävetkää!
Ovat tottuneet loisimaan, ilman vastuuta.
Kulttuurin ja kilpaurheilun tuet pois.