silloin -30 luvulla ja ne melkein 5 vuotta -40 luvulla myös vaalivilppi "hallitus" ja "eduskunta"?
Vai äänestikö kukaan edes ketään siihen aikaan? 😵
Meillähän on juuri nyt periaatteessa sama naZikokoonpano kuin silloinkin oli.
Ja jälkikin on sen mukaista.
Silloin oli "ylipäällikkönä" umpiZakemanninaZi, (joka ei osannut edes kieltämmekään) ja "preZZana" hääri päZcäciccäre.
Nyt meillä on taas swedupelle "arjalais 🤡germaani" "pressa", tosin vaalivilpeillä "valittu".
Se sodanaikainen poppoohan kaadettiin sen ehdottoman antautumisemme yhteydessä syksyllä -44.
PäZcäciccäre"pressa" lähti lusimaan.
Myös poliisin ylin johto vaihdettiin, ja niitä naZikerhoja, kuten "suojeluskunta" ja "lotta-swärd" y.m lakkautettiin myös samaan syssyyn, ja vauhdilla.
Armeijammekin määrättiin rauhanajan vahvuuteen.
NaZi aseveljemmekin piti ajaa ulos maasta.
Iso osa "upseereistamme", suuri osa swedupellejä tietenkin, (keitäpäs muitakaan? ) piilottelivat ja olivat karkuteillä peläten Venäläisten ja valvontakomission kostoa, ja niin olivat tehneet myös aseveli naZisaksan "upseerit".
Se niistä "sankari" tarinoista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.