kokeellinen mrna rokotus ja syöpä!

Suomessa varoitetaan ”syöpätsunamista” – Japanissa syöpien lisääntyminen yhdistetään koronarokotuksiin (VAIDS)

Mediuutiset ja Kauppalehti uutisoivat maksumuurien taakse piilotetusti, että suomalaisten sairastuminen syöpiin on kiihtymässä "syöpätsunamiksi". Jo ennen mRNA-piikitysten alkamista varoitettiin, että vastassa on rokotteiden aiheuttamien autoimmuunisairauksien (VAIDS) valtava uhka. Japanissa tieteellinen tutkimus yhdistää koronarokotteet lisääntyviin syöpäsairauksiin.

Lue aiheesta: VAIDS – uutisarkistosta. Asiasta keskustellaan myös nimellä ”turbosyöpä”.
Mediuutisten ja Kauppalehden tuoreet artikkelit käsittelevät valtamedian tabua eli syöpäsairauksien nopeaa lisääntymistä, joka alkoi vuonna 2021 koronarokotusten myötä, siis aivan kuten suomalaisten ylikuolleisuuskin. Mutta asioistahan ei saa puhua, varsinkaan suomalaisten kansanmurhasta.

Mediuutisten tapahtumassa puhuneen kansanedustajan, lääkäri Mia Laihon mukaan, Suomen hallinnossa suunnitellaan uutta ”syöpästrategiaa”. Hän varoitttaa, että suomalaiset ovat kohtaamassa ”syöpätsunamin” ja kustannukset ovat nousemassa peräti 63% jos mitään ei tehdä.

”Japanissa on havaittu selvä tilastollinen yhteys k-rokotteiden ja syöpien lisääntymisen välillä. Suomen kokonaiskuolleisuudessa näkyy selvä nousu toisesta koronarokotuksesta, kesäkuusta 2021, lähtien. Kuinka pitkään tätä kansanterveyskatastrofia vielä peitellään,” kysyy Vapauden liiton puheenjohtaja Ossi Tiihonen X-alustalla ja linkkaa japanilaistutkimukseen.
Tutkimus Japanissa
”COVID-19-pandemian aikana ylimääräisistä kuolemista, mukaan lukien syöpä, on tullut huolenaihe Japanissa, jonka väestö ikääntyy nopeasti. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli siis arvioida, kuinka ikäkorjatut kuolleisuusluvut (AMR) eri syöpätyypeihin muuttuivat Japanissa COVID-19-pandemian (2020-2022) aikana.

Japanin virallisia tilastoja käytettiin vertaamaan havaittuja vuosittaisia ja kuukausittaisia AMR:itä ennakoituihin määriin, jotka perustuivat pandemiaa edeltäviin (2010–2019) lukuihin käyttämällä logistista regressioanalyysiä. Merkittävää ylikuolleisuutta ei havaittu pandemian ensimmäisenä vuonna (2020).

Kuitenkin vuonna 2021 havaittiin joitain ylimääräisiä syöpäkuolleisuutta ensimmäisellä ja toisella rokoteannoksella tehdyn massarokotteen jälkeen, ja merkittäviä ylimääräisiä kuolleisuutta havaittiin kaikissa syöpissä ja joissakin tietyissä syöpätyypeissä (mukaan lukien munasarjasyöpä, leukemia, eturauhassyöpä, huuli-/suusyöpä). nielusyöpä, haimasyöpä ja rintasyöpä) massarokotuksen jälkeen kolmannella annoksella vuonna 2022.

Neljän eniten kuolettavan syövän (keuhko-, paksusuolen-, vatsa- ja maksasyöpä) AMR-arvot osoittivat laskevaa suuntausta pandemian ensimmäiseen vuoteen asti vuonna 2020, mutta laskuvauhti hidastui vuosina 2021 ja 2022. Tässä tutkimuksessa pohditaan mahdollisia selityksiä näille ikäkorjatun syöpäkuolleisuuden nousulle.”

Suomentilanne räjähdysmäisesti lisääntyneet syövät koronarokotteiden jälkeen
tilastossa vain työterveyspiiriin kuuluvat piikitys alkoi 2020 loppuvuodesta:
https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/avo/perus17/fact_ahil_perus17?row=diagnoosi-121105&column=aika-251317.340847.429307.510033.660839.835338.1088412.#

Lääkäri Pekka Timonen varoitti asiasta :
https://www.youtube.com/watch?v=mCjyqF4ZbNM

Korona on hengitystiesairaus eikä aiheuta kaikkien vakavien sairauksien
räjähdysmäistä kasvua väestössä samaan aikaan aloitettu
kokeellinen mrna rokote on ylikuolleisuuden aiheuttaja.

Koronarokotteiden turvallisuus ja tehokkuus:
laatinut tohtori Aseem Malhotra
https://casecovidpass.com/wp-content/uploads/2024/04/Dr.AseemMalhotraLausuntoMikaVauhkala.pdf
281134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Syöpäsairaiden olivat jo nousussa ennen kun koronasta tai rokotteista edes tiedettiin mitään, myös aivoverenvuodot alkoivat tehdä nousua jo 10 vuotta sitten, ja huomattiin että aika nuoria ihmisiä jotka sen saivat, myös esim Parkinsonin sairaus on nuoremmilla ihmisillä enemmän kun ennen. Me niistä asioista jo puhuimme silloin ja ihmettelimme mistä se johtuu. Joten nyt syytetään kaikesta joko koronaa tai rokotetta.
Joten en ede# viitsi lukea noita ns raportteja .

Äänestä

  • No onhan rokotteita ollut ennen tätäkin, kuten nyt se sikapiikki aiheuttamine narkolepsioineen, mikä on autoimmuunitila sekin. Ei näistä kaikkea tiedetä edelleenkään, biologisista mekanismeista, jotka ovat yksilöllisiä mutta myös etnisiä ryhmiä erottavia koska alttius eroaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    No onhan rokotteita ollut ennen tätäkin, kuten nyt se sikapiikki aiheuttamine narkolepsioineen, mikä on autoimmuunitila sekin. Ei näistä kaikkea tiedetä edelleenkään, biologisista mekanismeista, jotka ovat yksilöllisiä mutta myös etnisiä ryhmiä erottavia koska alttius eroaa.

    Ja elämäntavat, ravitsemus, mikä tekee toiset kansat alttiimmiksi huonoille lopputulemille ylimääräisestä kuormituksesta elimistön jo ollessa valmiiksi romua.

    Äänestä

Katso thl:n työterveysdata .Samaan aikaan rokotusten alettua alkoi
kaikkien sairauksien räjähdysmäinen kasvu .luvut eivät ole suurentuneet pikku hiljaa.
Ylikuolleisuus ei johdu koronasta ,joka on hengityselin sairaus.

Äänestä
  • Kun korona virus iskee keuhkoihin niin siitä on leikki kaukana ä kyllä minä tiedän hieman enemmän tästä rokotteesta jota teikäläiset sanovat kokeellisesti.
    mRNA tekniikka tulee olemaan tulevaisuuden tapa antaa rokotettu. Se on todettu hyväksi ja nämä kaksi jotka saivat siitä nobellin palkinnon ovat kehittäneet sitä vuosikausia SARS viruksia vastaan . Joten mitään uutta ei ole sinänsä ja mitä tulee kuolemiin niin nyt ovat 40 luvun suuret ihmisjoukot siinä 80 ja vähän alle , joten ei ihme että ihmisiä kuolee , joten tämäkin on jo laskettu aikoja sitten että niin tulee olemaan syntyivät suurina joukkoina ja lähtevät myös .
    Joten sinun ei tarvitse levitellä väärää tietoa rokotteesta jota todellakin testattu ja kunnolla vuosikausia ja koko tieteen maailma otti vastaan rokotteen ilomielin. Mikä siinä muka on joten sinun on pelättävä . Eikö ole parempi että pysyt asioissa joista ymmärrät se kun lähdet alueelle josta sinulla ei ole mitään tietoa

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kun korona virus iskee keuhkoihin niin siitä on leikki kaukana ä kyllä minä tiedän hieman enemmän tästä rokotteesta jota teikäläiset sanovat kokeellisesti.
    mRNA tekniikka tulee olemaan tulevaisuuden tapa antaa rokotettu. Se on todettu hyväksi ja nämä kaksi jotka saivat siitä nobellin palkinnon ovat kehittäneet sitä vuosikausia SARS viruksia vastaan . Joten mitään uutta ei ole sinänsä ja mitä tulee kuolemiin niin nyt ovat 40 luvun suuret ihmisjoukot siinä 80 ja vähän alle , joten ei ihme että ihmisiä kuolee , joten tämäkin on jo laskettu aikoja sitten että niin tulee olemaan syntyivät suurina joukkoina ja lähtevät myös .
    Joten sinun ei tarvitse levitellä väärää tietoa rokotteesta jota todellakin testattu ja kunnolla vuosikausia ja koko tieteen maailma otti vastaan rokotteen ilomielin. Mikä siinä muka on joten sinun on pelättävä . Eikö ole parempi että pysyt asioissa joista ymmärrät se kun lähdet alueelle josta sinulla ei ole mitään tietoa

    Korona"rokotetta" ei testattu kunnolla vuosikausia ennen jakoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Korona"rokotetta" ei testattu kunnolla vuosikausia ennen jakoa.

    Nämä jotka saivat siitä nobellin palkinnon tekivät vuosikausia työtä että löytäisivät sen oikean mitä etsivät. Olen katsonut dokumentti filmin heidän työstään ja mitä vaikeuksia heillä oli ennenkuin vihdoin saivat rokotuksen juuri sellaiseksi kun olivat suunnitelleet . Se oli hyvä asia niin monelle. Ja vastaisuudessa kaikki rokotukset tullaan tekemään mRNA tekniikalla .joten työ mitä tekivät alkoi kauan sitten , juuri SARS viruksien eliminöimiseen.
    Siis eokote on todella tutkittu .

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei se silti virheetön teknologia ole. Ensimmäinen sukupolvi ei missään tuotteissa ole sitä. Tämänhän jo havaittiin tuottavan niitä ei-toivottuja proteiineja.

    Äänestä

  • Kyllähän hengitystiesairaudet aiheuttavat kaikenlaista muutakin. Esim. Adenon sanotaan aiheuttavan hengitystieoireita, mutta joillain se aiheuttaakin vain silmätulehduksen. Edelleen monet hengitystiesairaudet iskevät toisilla (lisäksi tai vain) vatsaan. Niin myös Covid ilmeni joillain pelkkinä vatsaoireina.

    Äänestä

Ja taas foliohatut salaliittoilee urakalla. Menkää töihin, niin ei jää aikaa sekoilla ja sekoittaa omaa päätänne noin pahasti.

Äänestä

Syöpätsunamia taidetaan odottaa ennemminkin sähkötupakan käytön yleistymisen takia.
Syöpälääkärit Suomessa ainakin ovat siitä huolissaan tulevaisuudessa.

Äänestä
  • Minä en periaatteesta availe koskaan linkkejä koska nämä palstat ovat keskustelu palstoja siis ihmisten mielipiteitä eikä valmiita linkkejä, jonkun sanonnoista. Sillä näitä sanojia on todella montaa eri sorttia maailmassa. Siksi en ole koskaan aukonut linkkejä. Tiedot otan suoraan muualta ja se on aina osoittautunut oikeaksi käytännössä.

    Äänestä

Kun katsoo ainoastaan mitäTHL ilmoittaa koronasta niin se riittää . Heillä on tietoa jonka ovat saaneet muiden maiden osaavilta ja tutkijoilta ovat koko ajan yhteydessä muihin maihin .
Joten eikö ole aika lopettaa nuo kaiken mailman raportit se kun hakemalla hakea asioita mitä salaliitto teorioista joihin ei ole luottamista.
Koronaa on nytkin aika paljon liikkeellä joten. Pitää muistaa aäännöt miten estää oman tarttumisesta.
Sillä ei ole leikin asia saada se keuhkoihin.
Sitten nuo ”ylikuolleet” kuinka monella iäkkäällä on pohjalla kaiken maailman sairauksia joihin menehtyvät j a siinä miljoona ihmistä syö verenpaineen lääkkeitä sun muita lääkkeitä , 40 luvun baby boomeri lapset ovat nyt siinä iässä että tilastojen mukaan tulevat kuolemaan ilman että siihen tarttee vetää mukaan rokotusta tai koronaa, joskus nääs oikea vastaus on vaan ihan yksinkertainen kas kun normaali ihminen ei omaa skandaalin haluja linkittämällä epä määräisi linkkejä jos mistäkin maailman kolkasta .
Ja niitä normaaleja on aika paljon .

Äänestä
  • Jos nyt 20-30 vuotiaita nuoria ennen perusterveitä ihmisiä sairastuu vakavasti ja kuolee jatkuvalla syötöllä niin normaali ihminen huolestuu tuosta ja miettii mistä asia johtuu.

    Äänestä

  • THL palkkasi juuri riveihinsä Pfizer-pomon, ja muutenkin henkilöstönsä läpeensä kietoutunut lääkefirmoihin tutkimustyönsä kautta. Sen lauluja laulaa kenen leipää syö.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Jos nyt 20-30 vuotiaita nuoria ennen perusterveitä ihmisiä sairastuu vakavasti ja kuolee jatkuvalla syötöllä niin normaali ihminen huolestuu tuosta ja miettii mistä asia johtuu.

    Molemmat edelliset ovat oikeassa. On iäkkäitä perussairaita ja nuoria perusterveitä, jotka kuolevat. Ja tilastojen valossa on kuollut poikkeavan paljon.
    En lähtisi nimeämään mitään yhtä syytä, mutta kyllähän asiaa seurata täytyy - myös rokote yhtenä mahdollisuutena.

    Äänestä

Kaikki ylikuolleisuushan johtuu tietenkin vain Suomen korkeasta ikärakenteesta. Vissiin ihan normaalia että nyt sairastuu jatkuvasti noin 20-30 vuotiaitakin vakaviin syöpiin. Oliko näin vielä ennen vuotta 2021

Äänestä
  • On otettava myös huomioon elintapojen muutokset, ruokavaliot, lisäaineet, stressit, liikunta/liikunnan puute, lähes kaikki sellainen, mikä voi terveyteen vaikuttaa.
    Todennäköisimmin huonoilla elintavoilla kuolee nuorempana, vaikka ei sekään sitä aina määritä.

    Äänestä

  • Kymmenen vuotta sitten jo pantiin merkille syöpä sairauksien lisääntyminen. Ja potilaita oli vanhoja, nuoria ja lapsia . Joten kun et ole edes ammatissa missä näistä asioista tiedetään enemmän niin miksi laskeskelet asioita oman pääsi mukaisesti . Koska sinulla ei ole sitä tietoa asioista mitä terveysalan henkilöillä on .
    Kun katselee lehdestä esim kuolin ilmoituksia niin näkee että usein on 30 ja 40 luvulla syntyneitä , hyvin harvoin nuorempia .
    Siis hoitele vaan asioita mitä ymmärrät , sillä sinä et tule kuitenkaan mitenkään ratkaisemaan esim. Korona potilaiden kohtaloa .

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    On otettava myös huomioon elintapojen muutokset, ruokavaliot, lisäaineet, stressit, liikunta/liikunnan puute, lähes kaikki sellainen, mikä voi terveyteen vaikuttaa.
    Todennäköisimmin huonoilla elintavoilla kuolee nuorempana, vaikka ei sekään sitä aina määritä.

    Joo ei aina: Tiedän pitkälle yli 70-vuotiaan miehen, joka on kuulemma vuosikymmeniä ollut käytännöllisesti katsoen kaikki vuorokaudet ympäriinsä humalassa. Ja vielä raa’lla viinalla eikä millään oluen lipittämisellä.
    Tätä en kertonut rohkaistakseni ketään juomaan, en totta tosiaan. On suoranainen ihme, että tuo mies on enää terve saati hengissä. Jonkinlainen poikkeus säännöstä on hän. Jokin meille tuntematon tarkoitus lienee hänen elossa ololleen.
    Tottakai on aina parempi yrittää elää terveellisesti. (Meni vähän ohi aiheen, mutta ehkä tätä voi soveltaa siihenkin, että JOS koronarokote on sairastuttava/”tappava”, niin ehkä rokotetut, jotka eivät siitä sairastu, ovat noita poikkeuksia.)

    Äänestä

Mistäköhän "syöpätsunami" voisi johtua?

Ei saa epäillä että se ainakaan johtuisi siitä joka olisi kaikkein ilmeisintä.

Äänestä
  • Yleensä liian helppo johtopäätöksen tekeminen osuu väärin. Etenkin, kun johtopäätökseen uskova alkaa vahvistaa käsitystään kiinnittämällä huomiotansa oletustaan tukeviin ”todisteisiin”.
    Pitäisi koota kaikki mahdolliset tekijät luupin alle ja karsimalla löytää sitten se todennäköisin tekijä.

    Äänestä

piikkihihaan ruumisauto pihaan

Äänestä

Koronarokotus voi aiheuttaa päänsärkyä, joka muuttuu kuolettaviksi sairauskohtauksiksi – Tutkimus!

Huhtikuussa julkaistussa tutkimuksessa dokumentoitiin 73-vuotiaan miehen tapaus, joka sai Pfizerin mRNA-Covid-rokotteen, joka kehitti päänsäryn, jota seurasi kohtauksia, tajunnan menetyksiä ja lopulta kuolema. Tämä tapahtui vain 40 tuntia injektion jälkeen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomessa varoitetaan ”syöpätsunamista” – Japanissa syöpien lisääntyminen yhdistetään koronarokotuksiin (VAIDS)

Mediuutiset ja Kauppalehti uutisoivat maksumuurien taakse piilotetusti, että suomalaisten sairastuminen syöpiin on kiihtymässä "syöpätsunamiksi". Jo ennen mRNA-piikitysten alkamista varoitettiin, että vastassa on rokotteiden aiheuttamien autoimmuunisairauksien (VAIDS) valtava uhka. Japanissa tieteellinen tutkimus yhdistää koronarokotteet lisääntyviin syöpäsairauksiin.

Lue aiheesta: VAIDS – uutisarkistosta. Asiasta keskustellaan myös nimellä ”turbosyöpä”.
Mediuutisten ja Kauppalehden tuoreet artikkelit käsittelevät valtamedian tabua eli syöpäsairauksien nopeaa lisääntymistä, joka alkoi vuonna 2021 koronarokotusten myötä, siis aivan kuten suomalaisten ylikuolleisuuskin. Mutta asioistahan ei saa puhua, varsinkaan suomalaisten kansanmurhasta.

Mediuutisten tapahtumassa puhuneen kansanedustajan, lääkäri Mia Laihon mukaan, Suomen hallinnossa suunnitellaan uutta ”syöpästrategiaa”. Hän varoitttaa, että suomalaiset ovat kohtaamassa ”syöpätsunamin” ja kustannukset ovat nousemassa peräti 63% jos mitään ei tehdä.

”Japanissa on havaittu selvä tilastollinen yhteys k-rokotteiden ja syöpien lisääntymisen välillä. Suomen kokonaiskuolleisuudessa näkyy selvä nousu toisesta koronarokotuksesta, kesäkuusta 2021, lähtien. Kuinka pitkään tätä kansanterveyskatastrofia vielä peitellään,” kysyy Vapauden liiton puheenjohtaja Ossi Tiihonen X-alustalla ja linkkaa japanilaistutkimukseen.
Tutkimus Japanissa
”COVID-19-pandemian aikana ylimääräisistä kuolemista, mukaan lukien syöpä, on tullut huolenaihe Japanissa, jonka väestö ikääntyy nopeasti. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli siis arvioida, kuinka ikäkorjatut kuolleisuusluvut (AMR) eri syöpätyypeihin muuttuivat Japanissa COVID-19-pandemian (2020-2022) aikana.

Japanin virallisia tilastoja käytettiin vertaamaan havaittuja vuosittaisia ja kuukausittaisia AMR:itä ennakoituihin määriin, jotka perustuivat pandemiaa edeltäviin (2010–2019) lukuihin käyttämällä logistista regressioanalyysiä. Merkittävää ylikuolleisuutta ei havaittu pandemian ensimmäisenä vuonna (2020).

Kuitenkin vuonna 2021 havaittiin joitain ylimääräisiä syöpäkuolleisuutta ensimmäisellä ja toisella rokoteannoksella tehdyn massarokotteen jälkeen, ja merkittäviä ylimääräisiä kuolleisuutta havaittiin kaikissa syöpissä ja joissakin tietyissä syöpätyypeissä (mukaan lukien munasarjasyöpä, leukemia, eturauhassyöpä, huuli-/suusyöpä). nielusyöpä, haimasyöpä ja rintasyöpä) massarokotuksen jälkeen kolmannella annoksella vuonna 2022.

Neljän eniten kuolettavan syövän (keuhko-, paksusuolen-, vatsa- ja maksasyöpä) AMR-arvot osoittivat laskevaa suuntausta pandemian ensimmäiseen vuoteen asti vuonna 2020, mutta laskuvauhti hidastui vuosina 2021 ja 2022. Tässä tutkimuksessa pohditaan mahdollisia selityksiä näille ikäkorjatun syöpäkuolleisuuden nousulle.”

Suomentilanne räjähdysmäisesti lisääntyneet syövät koronarokotteiden jälkeen
tilastossa vain työterveyspiiriin kuuluvat piikitys alkoi 2020 loppuvuodesta:
https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/avo/perus17/fact_ahil_perus17?row=diagnoosi-121105&column=aika-251317.340847.429307.510033.660839.835338.1088412.#

Lääkäri Pekka Timonen varoitti asiasta :
https://www.youtube.com/watch?v=mCjyqF4ZbNM

Korona on hengitystiesairaus eikä aiheuta kaikkien vakavien sairauksien
räjähdysmäistä kasvua väestössä samaan aikaan aloitettu
kokeellinen mrna rokote on ylikuolleisuuden aiheuttaja.

Koronarokotteiden turvallisuus ja tehokkuus:
laatinut tohtori Aseem Malhotra
https://casecovidpass.com/wp-content/uploads/2024/04/Dr.AseemMalhotraLausuntoMikaVauhkala.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu