Sixten Korkmanin kirjoitus ontuu

Anonyymi-ap

Sixten Korkman kirjoittaa tänään 16.4.2024 Helsingin Sanomien kolumnissa, kuinka Orpon hallitus käyttäytyy ikävästi ammattiyhdistysliikettä kohtaan, minkä takia työmarkkinat ovat sekaisin ja mm. työllisyyttä ja kilpailukykyä edistäneen kiky-sopimusten aikaan olisi ollut toisin. Tämä on harhaanjohtava ja väärä ajatus. Onko Sixten Korkman riisunut naamion ja asettunut poteroon, mistä ei todellakaan voi ladella objektiivisia lausuntoja? Biased?

Sipilän hallitus ajoi kiky-sopimuksen maaliin. Se on totta, Sekin on totta, että kiky-sopimuksesta oli hyötyä. Arvioiden mukaan kiky:n ansiosta työllistyi 40.000-60.000 henkeä. Työllisyys on kasvanut sen jälkeenkin.

Sen sijaan ammattiyhdistystoiminta ei ollut kikyn sorvaamisen aikaan kaunista. Sipilä joutui sinnikkäästi perustelemaan kikyä SAK:n herroille yhdeksän kuukauden ajan, ennenkuin sopimus syntyi. Akava ja STTK olivat ymmärtäneet asian jo aikoja sitten. Sopimuksen jälkeen liittojohtajat Jarkko Eloranta, Riku Aalto ja kumppanit halusivat kostaa Sipilälle nöyryytyksen jättimielenosoituksilla ja poliittisilla lakoilla. Silloin poliittisten lakkojen epidemia alkoi. Lisäksi heti kun hallitus oli vaihtunut haluttiin perua palkanlisien työntekijämaksut. Tuon ajan poliittisten lakkojen loputtua herra Riku Aalto pääsi televisioon haastatteluun, jossa joutui toteamaan, että lakoista ei ollut mitään hyötyä, mutta SAK näytti joukkovoimaa. Lapset jäivät päiväkodeissa ilman ruokaa, ihmiset eivät päässeet töihin ja yrityksille tuli miljoonavahingot. Sitä se joukkovoiman näyttö tarkoitti.

Ei ollut työmarkkinoilla rauhallista silloinkaan. Sixten Korkman kirjoittaa ohi totuuden.

Tämän talven työmarkkinasekoilu on samasta käsikirjasta kuin Sipilän hallituksen aikaan. SDP on oppositiossa ja SDP-johtoiset ammattiliitot järjestävät yrityksiä ja yhteiskuntaa vahingoittavia lakkoja. BKT:stä hävisi kaksi miljardia, Suomen maakuva sai tahran ja yrityksille tuli suuret tappiot. SAK kartteli kolmikantaa. Sen sijaan soitti suutaan ja järjesti ulosmarsseja ja lakkoja. Lakot eivät vaikuttaneet hallitusohjelmaan, mutta Eloranta, Aalto, Kokko ja kumppanit näyttivät joukkovoimaa. Hallitus ansiokkaasti säätää lakia poliittisten ja tukilakkojen rajoittamiseksi. Aiheesta.

Tähän väliin SDP:n Lindtman korostaa neuvottelujen hyvyyttä lakkoilun sijaan ja Korkman kirjoittaa, että ennen oli paremmin. Kummallisia lausuntoja, kun tietää mistä poliittiset lakot sikiävät, nyt ja aiemmin. Poliittisia lakkoja on ollut aina kun SDP on ollut oppositiossa sen jälkeen, kun Rinteen SDP:n puheenjohtajakaudella ne aloitettiin vuonna 2018. Joka kerta. Olisiko lakkoja ollenkaan, ellei Yle niistä uutisoisi ja antaisi lakkokenraaleille ruutuaikaa ja lehdet antaisi palstatilaa populistiselle agitoinnille? Onko SDP huono häviäjä, kun toimii kuten Trump hyökätessään kansanvaltaista Eduskuntaa ja sen hallitusta vastaan? Onko suurin piikki lihassa kuitenkin se, että ei-sosialistinen työväenpuolue on hallituksessa kantamassa vastuuta? Ja hyvin kantaakin.

0

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. 195
        2609
      2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

        Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
        Maailman menoa
        208
        2374
      3. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        63
        2292
      4. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        184
        1782
      5. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        41
        1354
      6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

        "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
        Suhteet
        12
        1298
      7. Nukkumisiin sitten

        Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
        Ikävä
        4
        1287
      8. Syö kohtuudella niin et liho.

        Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
        Laihdutus
        20
        1233
      9. Muistatko komeroinnin?

        Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
        Suhteet
        48
        1225
      10. Venäjän sissit lakkojohtajat

        Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
        Suomen Keskusta
        3
        1118
      Aihe