Li Andersson teki karhun palveluksen käräjöimällä poimijoiden kanssa

Anonyymi-ap

Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten marjojen poiminnasta jo lähes kaksi vuosikymmentä.
Niin velttoja suomalialaiset ovat etteivät he edes ilmaisia marjoja jaksa kerätä.
Kysynnän ja tarjonnan laki ei toimi.
Tilanne on sama kuin aiemmin puuteollisuudessa, venjäjän halvalla puulla pidettiin Suomalaisista metsistä ostettavan puun hinta alhaalla.

Li yllytti lakkoon heitä.
Tietojen mukaan, kyseiset poimijat pääse enää suomeen kun valittivat palkkansa pienuutta. Itsehän sen päättävät. Sanoneet marjanpoiminta liksoja hyvisksi, jopa talon saavat rakennettua niillä rahoilla.


Eivät varmasti valittaneet, vaan suomalaiset laiskat kommunistit nostivat metelin heidän puolestaan ja heidän tahtoa vastaan.

Thaimaalaiset marjanpoimijat hankkivat muutamaan kuukauteen sen, minkä kotimaassaan vuoteen-kahteen, ja eivät tosiaan valita oloista jos ne ei luxusta olekkaan, käykääpä vilkaisemassa pohjoisthaimaan oloja, josta ne poimijat tulee.
Moni koti on noussut ja köyhä perhe elänyt thaimaassa isän tai äidin tai jonkun perheenjäsenen suomessa hankkimilla tuloilla. Nyt suomalainen punikki on vienyt heiltä sen mahdollisuuden, ovat varmaan kiitollisia teille v--un stallarit.

Kyllä niistä tilastoista näki, että parisataa tienasi ihan hyvin, kun poimi niitä marjoja eli teki töitä...sitten joukossa oli niitä vetelehtijöitä, kuten jokaisella isommalla työmaalla nykyisin ja suomalaiset tuomarit hoksasi lisähommia, että aletaampas tutkimaan näiden muutaman kymmenen tilannetta.. ensiksi tosiaan ne asumisolot olivat aivan loistavat kotimaahan verrattuna....jota todella ihmettelin, että siihenkin puututtiin... ja todellakin jos heille olisi alettu maksaan jotain tuntipalkkaa, niin ei kai suomalaiset yrittäjät niin pössejä ole... Mutta eipä se mittään.... itse olemme joka vuosi omat marjamme poimineet, ei tarvitse ulkomaisia tuotteita ostella...eikä majat todellakaan lopu...

Omaan pakastimeen saa jokainen SUOMALAINEN poimia oman maan metsien marjoja.

14

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hatunnosto niille suomalaisille, jotka jaksavat poimia myyntiinkin. Ehkä sitä nuorempana jaksaa. Minä en pääsisi palkoille, jos alkaisin naapurin mummoillekin poimia. Kunhan saan omalle perheelle marjat omalta tontilta, se riittää.

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        ❤️ ­­N­­y­­­m­­­f­­o­­m­a­­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Työttömien armeija komentaa poimimaan.
      Taimikon polkijoita ei tarvitse lennättää Suomeen toiselta puolen maailmaa.
      Marjat tulee kyllä poimituiksi metsistä ihan kotimaisin voimin ja niistä kertyneet lantit kulutetaan Suomessa.

    • Allekirjoitan avauksen. Vasemmisto ei halua ihmisten rikastuvan.

      • Anonyymi

        Meidän porvarillisestikaan ajattelevien suomalaisten tuskin tarvitsee huolta kantaa siitä, rikastuvatko thaimaalaiset vai eivät.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Meidän porvarillisestikaan ajattelevien suomalaisten tuskin tarvitsee huolta kantaa siitä, rikastuvatko thaimaalaiset vai eivät.

        Li haluaa Thaimaasta hyvinvointivaltion


    • Anonyymi

      Aloittaja puhuu asiaa, mutta olisi tämä aloitus kannattanut tehdä (myös) vasemmistoliiton palstalle?

      • Anonyymi

        Ei toverit siellä käsitä. Heidät hypnotisoitu ilmaiseen rahaan. "älä tee työtä, saat saman sossusta"


    • Anonyymi

      Päätöksellään Li tuomitsi satoja köyhiä thai riisinviljelöitä velkakierteeseen, ehkä jopa menettävät maansa. Valtaosa thaipoimijoista on nimittäin vuokramaanviljelijöitä (usein riisin) jotka Suomessa tienaavat sen verran rahaa että pystyvät maksamaan vuokravelkoja pois tai jopa ostamaan itselleen viljelemänsä pellot Thaimaassa. Lisäksi rahaa on mennyt lasten koulutukseen.

      Nyt kiitos äärivasemmiston heidät on tuomittu köyhyyteen. Mutta välittääkö Li? Tuskin.

    • Anonyymi

      Propakantaa avittaneet sekä SAK että Vasemmistonuoret, jotka ”hilluvat ja käyttävät hyväkseen vähävaraisia ja hyväuskoisia thai-poimijoita saadakseen omia ajatuksiaan esille”.

    • Anonyymi

      Suomi on oikeusvaltio, jossa on noudatettava lakia. Li Andersson ei ole syytteistä päättänyt, vaan syyttäjä.

      • Anonyymi

        Oikeus hylkäsikin vasurein syytteet. Alkaa nyt heille vielä maksamaan sosiaaliutuuksia joita miellä on. Ei marjanpoiminnan nimikkeellä voi tulla Suomeen ilmaiselle rahalle jo Li kuvitteli tovereineen.


    • Anonyymi

      Mutta persutrolli, mites tää paskanheitto liittyy palstan aiheeseen?

      • Anonyymi

        Marjanpoiminta aina ollut keskustan ykköslajeja.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe