Pakkoruotsia ei varmasti olisi.
Vastaukset 12
- Anonyymi
Eikä pakkoenglantia.
- Anonyymi
Olisi varmasti perustaitoina juuri suomi ja englanti.
Ja matematiikka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi varmasti perustaitoina juuri suomi ja englanti.
Ja matematiikka.Ne ovat perustaidot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne ovat perustaidot.
Englanti ei ole perustaito, se on perushaitta ja este kaikelle kehitykselle Suomessa.
- Anonyymi
Peruskoulua ei onneksi tarvitse keksiä uudelleen. Päinvastoin, meillä pitäisi ottaa oppia vanhoista, hyvin toimineista peruskoulun käytänteistä. On menty metsään juuri siinä, että on uudistettu uudistusten vuoksi. Emme ole enää Pisa-ykkönen ja ongelmat kouluissa senkun kasvavat.
Mitä tulee ruotsin opetukseen, niin olimme Pisan ykkönen aikana, jolloin ruotsin suorittaminen oli vaativampaa (se oli yo:ssa). Silti olimme maailman parhaita.
Eli kielaktiivin kannattaisi joskus katsoa ihan lähimenneisyyteen ja miettiä, onko "pakkoruotsi" aiheuttanut valtaisia ongelmia kouluissa. Vai voisiko ongelmien taustalta löytyä muutakin?
Jotta pystyy tällaista ajattelua tekemään, täytyy kuitenkin kyetä luopumaan pakonmaisesta "pakkoruotsin" ajattelemisesta. Kun luopuu tästä hetkeksi, voi silloin myös osallistua muiden kanssa keskusteluun. Ei massapostata uudelleen ja uudelleen samoja viestejä...- Anonyymi
Ei ,vaan oikea johtopäätelmä on: (pakko)ruotsi ei haitannut Pisa tuloksia mitenkään, syyt ovat ihan muualla huonoihin tuloksiin! Esim inkluusio, luokattomat tilat ( ei varsinaisia koululuokkia) , uusi opetussuunnitelma 2016 jne!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ,vaan oikea johtopäätelmä on: (pakko)ruotsi ei haitannut Pisa tuloksia mitenkään, syyt ovat ihan muualla huonoihin tuloksiin! Esim inkluusio, luokattomat tilat ( ei varsinaisia koululuokkia) , uusi opetussuunnitelma 2016 jne!
Näin juuri.

Pakkoruotsi oli ja on iseimmille turhaa työtä.
Ilman sitä hommat olisi sujuneet oaremmin - varsinkin niiden kohdalla, joille kielet vaikeita, jopa suomi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ,vaan oikea johtopäätelmä on: (pakko)ruotsi ei haitannut Pisa tuloksia mitenkään, syyt ovat ihan muualla huonoihin tuloksiin! Esim inkluusio, luokattomat tilat ( ei varsinaisia koululuokkia) , uusi opetussuunnitelma 2016 jne!
Miksi ihmeessä puolustat pakkoruotsia vuodesta toiseen?
Miksei vapaaehtoinen ruotsi käy? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ihmeessä puolustat pakkoruotsia vuodesta toiseen?
Miksei vapaaehtoinen ruotsi käy?Miksi ihmeessä ajat ja puolustat pakkoenglantia vuodesta toiseen?
Miksei englantia saa korvata esim. ranskalla tai espanjalla?
- Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
🍒 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://nbw.fi/sexygirls?18370485
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞 - Anonyymi
Pakkoruotsi on olemassa vain mielessäsi.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400