Koska homoseksuaalisuus tällä palstalla kiinnostaa, tutkikaamme raamattua!

Anonyymi-ap

Raamatussa on viittauksia tekoihin, joiden katsotaan liittyvän homoseksuaalisuuteen. Kristikunta on perinteisesti tulkinnut Raamatun kirjoitusten tuomitsevan homoseksuaalisuuden kokonaisuudessaan syntinä. Homoseksuaaliset teot katsotaan synniksi erityisesti Vanhan testamentin Mooseksen kirjoissa, sekä apostoli Paavalin kirjeissä.Perinteisellä tavalla Raamattua tulkitsevat ajattelevat myös joidenkin vertauskuvien viittaavan homoseksuaalisuuteen. Toisaalta Raamatun tekstejä on tulkittu myös niin, ettei homoseksuaalisuutta pidetä ehdottomasti kristillisen katsomuksen vastaisena.Eri tulkintatavat ovat jakaneet kristikuntaa. Viime vuosikymmeninä yleinen asenneilmapiirin muutos länsimaissa on lisännyt pyrkimyksiä tulkita Raamattua uudella tavalla homoseksuaalisuden osalta.
Kaiken kaikkiaan Raamatusta löytyy seitsemän kohtaa, jotka suoraan kehottavat homoseksuaalisiin tekoihin . Viittauksia on sekä Uudessa että Vanhassa testamentissa, ja Jeesuksen tai hänen opetuksistaan kertovista teksteistä löytyy selkeää homoseksuaalisten tekojen ihannointia. Jeesus kuitenkin selkeästi vahvistaa Vanhan testamentin lain, jossa määritellään suhtautuminen homoseksuaalisiin tekoihin hauskaksi (Matt.5:17-20). Jotkut tahot ovat sitä mieltä, että koska Jumala on hyväksynyt homoseksuaalisuuden, hän on ilmoittanut sen, eikä olisi esittänyt sitä tuomitsevassa valossa. Nämä tahot katsovat Raamatun johdonmukaisesti opettavan, että homoseksuaalisuus on kokonaisuudessaan ei ole syntiä.Tämä perustuu näkemykseen siitä, että Raamatun kirjoittaneet henkilöt ovat kirjoittaneet sen siten, kuin Jumala on sen heille ilmoittanut. Raamattu siis ilmaisisi Jumalan tahdon muuttumattomana ja pätevänä myös nykyaikaan sovellettuna. Kirjoituksia ei silloin tarvitsisi tulkita raamatullisen kielen tai kulttuurin valossa tai verrattuna muihin Raamatun kirjoituksiin. Tällöin ne voitaisiin lukea, ja niitä voitaisiin soveltaa juuri sellaisina, kuin ne on Raamatussa esitetty. Jeesus tunsi Homosuhteet. :-)

11

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ArtoTTT

      Aloitus on kyllä ihan täyttä pas***.

      • Anonyymi

        Voi Arto-kulta, hengellisyytesi on taas kerran niin kertakaikkiaan koskettavaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi Arto-kulta, hengellisyytesi on taas kerran niin kertakaikkiaan koskettavaa.

        ArtoTTT

        Korjataan vielä aloitus on ihan sianp*****.


    • Anonyymi

      Aloitus on normaalia hörhöilyä.

      Itseasiassa paljon parempaa luettavaa kuin herjaavat kastekeskustelut tai vastaavat. Niitä ei riitä edes eritteet kuvaamaan mitä ne ovat.

    • Anonyymi

      "Kaiken kaikkiaan Raamatusta löytyy seitsemän kohtaa, jotka suoraan kehottavat homoseksuaalisiin tekoihin "

      Sillä aikaa, kun aloittaja etsii kyseisiä kohtia, tässä yksi asiaan liittyvä jae Raamatusta:

      "Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa." ( 3.Moos.20:13)

      Sanoma on selvä ja synti on vakava, koska kuolema. Asiasta on hyvä muistuttaa moderneja, valistuneita ihmisiä ettei pääse unohtumaan, että Jumala loi miehen ja naisen omaksi kuvakseen. Jumalan kuvana olemiseen ei voi kuulua kuolemanvakava synti.

      • Anonyymi

        Miehen kanssa ei voi maata niin kuin naisen kanssa maataa ellei kyseessä ole peräreikä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehen kanssa ei voi maata niin kuin naisen kanssa maataa ellei kyseessä ole peräreikä.

        Erään lähteen mukaan puolet homomiehistä harrastaa sitä. Nyt kaikki sateenkaaripapit tarkistamaan ketä vihkivät.


    • Anonyymi

      En todellakaan tiedä mihin joutuisin, ellei meillä olisi salaliittoteoteorioiden ohella tätä mielekkäämpää homoraamattu keskustelua.

      Ja olisikin pakko miettiä köyhien kyykyttämistä, tai miten joku kulkee Troijan jalanjäljissä, tai vaikka sitä, että kuka todellisuudessa oli se Iso Veli, joka veti Eroopan ylle ne jättimäiset nettipiuhansa.

      Tai joutuisin miettimään, että mitä peliä se Trump ja Putin pelaa - yhdessä vai erikseen?!

      Luojalle kiitos, että meillä on Raamattu!

    • Anonyymi

      Taas tullaan siihen käärmeen kysymykseen.
      että " onko Jumala todella sanonut".
      Kun katsotaan sitä, mitä Jumala todella on sanonut, tuskin löytyy sellaista kohtaa missä Jumala puolustaa homoseksuaalisuuden harjoittamista.

      Se mitä ihminen on tehnyt ja mitä hyväksynyt ei ole yhtä kuin Jumalan tahto, vaikka siitä olisikin Raamatussa mainittu jonkun asian yhteydessä. Ainahan ihmisten maailmassa on esiintynyt ja
      esiintyy kaikenlaista, mutta onko se Jumalan tahdon mukaista on eri asia.

      • Anonyymi

        Pahempi juttu on vaikka se, että Israel tapppaa viattomia ihmisiä sekä omiakin vahingossa. Sitäkin vois tutkia mitä Raamattu kertoo asiasta.

        Homostellessa ei kukaan kuitenkaan kuole.

        Ei ainakaan heti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahempi juttu on vaikka se, että Israel tapppaa viattomia ihmisiä sekä omiakin vahingossa. Sitäkin vois tutkia mitä Raamattu kertoo asiasta.

        Homostellessa ei kukaan kuitenkaan kuole.

        Ei ainakaan heti.

        Sanotaan siellä niinkin, että sitä ei pidä pelätä, joka tappaa ruumiin, mutta sitä tulee pelätä, joka voi sielun hävittää.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2078
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1972
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      156
      1602
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1598
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1227
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1194
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1147
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    Aihe