Mistä 100 miljoonaa ammattikoululaisille

Nyt on ollut kuumaakin kuumempi peruna leikkaus ammattikoululaisten tuesta
.
Ehdotus: Puoluetukina jaetaan puolueen jokaista puolueeseen valittua kansanedustajaa kohden valtion tukena 1 milj. euroa.
Puolueet voivat aivan hyvin lohkaista yksituumaisesti tämän summan valtion jakamasta puoluetuista.
100 milj.euroa Se on kovin pieni raha poliittiselta kentältä näinä vaikeina aikoina.
Kansanedustajia on 200. Isot maksaa puolueet maksavat suuremman osan ja pienemmät suhteessa kansanedustajien määrään.
Kaikkien on osallistuttava talkoisiin, näinhän on kerrottu.
Oppositio on pitänyt tämän asian nykyisin suurimpana vääryytenä hallituksen
leikkauslistalla, joten ei muuta kuin toimeksi.
Toisena vaihtoehtona opposito voi järjestää kansalaiskeräyksen. Kansan käsi on karttuisa. Ja tässä kansanedustajien puolueensa kanssa näyttää mallia, miten
yhteisiä varoja jaetaan oikeudenmukaisesti. Puoluetuet ovat Suomen valtion
rahaa niin isännän äänellä tehkää se.

Tämän jälkeen "valtakunnassa kaikki hyvin!
8219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ammattiliitot verolle. Ja rahaa on.

Äänestä

Me tarvitaan uusia ihmisiä eläkkeelle siirtyvien tilalle. Mitä tekee hallitus! Leikkaa aikuiskoultuksen rahoitusta ja tekee maanhanmuuton vaikeammaksi.

Äänestä
  • Asialla on puolensa ja - puolensa.
    Ymmärrätkö?
    Tulla tupsahti "eetteriin ehdotus, että 100 miljoonaa euroa Suomen talouteen otetaan
    puoluetuista, jotka ovat 1 milj.euroa edustajaa kohden. Se olisi vähintä, miten kansanedustajat
    ovat tässä Suomen taloudellisessa tilanteessa keräämässä yhteistä kassaa kuntoon.

    Äänestä

Vain lukutaidoton idiootti kävelee hiihtoladulla.

Äänestä
  • Tarkoitat varmaan niitä kepulitolloja.

    Äänestä

Ammattikoulu ja lukio muuttuu maksulliseksi, kun täyttäää 18. Kiitos Purra

Äänestä
  • Ei ole Purran vika! On paljon puhuttu/kirjoitettu, että viimeiset 15 vuotta on eletty yli varojen.
    Viime 5-naisen hallituskausi oli kaiken huippu. Nyt ovat housut kintuissa.
    Pakko karsia valtion menoja. Eikös oma talous ole sama. Jos tulot eivät riitä, on menoja karsittava. Tai on laitettava asiat riviin: mitä tehdä. Mistä säästää.
    Jokainen täysjärkinen ymmärtää, että Suomen velka on EU-maiden korkeimpia
    EU- kriteerien mukaan velkaisuus saa olla 30 prosenttia valtion tuloista. Meillä se
    menee yli 80 prosentin. Suomi on todella köyhtynyt. Harmillista miljardien lakot tänä keväänä.
    Luulisi jossain kellojen soivan.
    Valtiovarainministeriö nämä laskelmat on laatinut. Velan määrä on saatava laskemaan.
    Muussa tapauksessa joudumme EU:n talutushihnaan. Aivan karmeaa opposition räkytystä
    torstaisin eduskunnan istunnossa.
    Eikö olisi parempi yhdessä yrittää kuin huudella "lauteilta" omien toimiensa tulosten epäonnistumista. On se vain niin, että jostain on tingittävä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei ole Purran vika! On paljon puhuttu/kirjoitettu, että viimeiset 15 vuotta on eletty yli varojen.
    Viime 5-naisen hallituskausi oli kaiken huippu. Nyt ovat housut kintuissa.
    Pakko karsia valtion menoja. Eikös oma talous ole sama. Jos tulot eivät riitä, on menoja karsittava. Tai on laitettava asiat riviin: mitä tehdä. Mistä säästää.
    Jokainen täysjärkinen ymmärtää, että Suomen velka on EU-maiden korkeimpia
    EU- kriteerien mukaan velkaisuus saa olla 30 prosenttia valtion tuloista. Meillä se
    menee yli 80 prosentin. Suomi on todella köyhtynyt. Harmillista miljardien lakot tänä keväänä.
    Luulisi jossain kellojen soivan.
    Valtiovarainministeriö nämä laskelmat on laatinut. Velan määrä on saatava laskemaan.
    Muussa tapauksessa joudumme EU:n talutushihnaan. Aivan karmeaa opposition räkytystä
    torstaisin eduskunnan istunnossa.
    Eikö olisi parempi yhdessä yrittää kuin huudella "lauteilta" omien toimiensa tulosten epäonnistumista. On se vain niin, että jostain on tingittävä.

    Totta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt on ollut kuumaakin kuumempi peruna leikkaus ammattikoululaisten tuesta
.
Ehdotus: Puoluetukina jaetaan puolueen jokaista puolueeseen valittua kansanedustajaa kohden valtion tukena 1 milj. euroa.
Puolueet voivat aivan hyvin lohkaista yksituumaisesti tämän summan valtion jakamasta puoluetuista.
100 milj.euroa Se on kovin pieni raha poliittiselta kentältä näinä vaikeina aikoina.
Kansanedustajia on 200. Isot maksaa puolueet maksavat suuremman osan ja pienemmät suhteessa kansanedustajien määrään.
Kaikkien on osallistuttava talkoisiin, näinhän on kerrottu.
Oppositio on pitänyt tämän asian nykyisin suurimpana vääryytenä hallituksen
leikkauslistalla, joten ei muuta kuin toimeksi.
Toisena vaihtoehtona opposito voi järjestää kansalaiskeräyksen. Kansan käsi on karttuisa. Ja tässä kansanedustajien puolueensa kanssa näyttää mallia, miten
yhteisiä varoja jaetaan oikeudenmukaisesti. Puoluetuet ovat Suomen valtion
rahaa niin isännän äänellä tehkää se.

Tämän jälkeen "valtakunnassa kaikki hyvin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu