Minä kunnioitan ja varon erilaisia jumaluuksia. Pidän jumaluuksiin etäisyyttä, mutta uskon joihinkin. Kaikilla en vaivaa päätäni. Toisaalta uskon, että esim. Allah on olemassa, mutta hänellä ei ole mitään merkitystä minulle, enkä pidä hänestä. Sama koskee kristinuskon Jumalaakin.
Miten te muut suomi24:n kirjoittajat? Pelkäättekö, ihailetteko, ihmettelettekö vai miten muuten suhtaudutte omiin tai muiden jumaluuksiin. Onko herran pelko viisauden alku?
Miten te muut suomi24:n kirjoittajat? Pelkäättekö, ihailetteko, ihmettelettekö vai miten muuten suhtaudutte omiin tai muiden jumaluuksiin. Onko herran pelko viisauden alku?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä-Herran pelko on viisauden alku. Ja etsivä löytää eli jatka kyselyä,kyllä se vastauskin sieltä tulee.
Minäkin kunnioitan joitakin jumaluuksia ja pidän etäisyyttä joihinkin toisiin. Enimmäkseen eläkööt rauhassa ja jättäkööt minutkin rauhaan:
lähestyn vain tarvittaessa.
Katsantokantani on varsin usein psykologisväritteinen, ja pidän helposti jumaluuksia ihmisen oman psyyken voimina tai arkkisymboleina. Mutta en kiellä täysin etteikö jonkinlaisia ihmisen ulkopuolella todella olevia jumaluuksia voisi olla. Kenties joku ihmiskuntaa kehittyneempi laji saattaisi periaatteessa olla "jumalien" laji. Tai ehkäpä todella jonkinlaisen näkymättömät olennot johtavat esim. uusien eläinlajien kehittymistä ja muodostumista, mistäpä sen tietää...
Enimmäkseen suhtautumiseni jumaluuksiin kuitenkin on välinpitämätön: en tunne tarvetta kunnioittaa yhtäkään sellaista jumaluutta jolle ihmiset ovat nimen keksineet. Ainoa kunnioittava minulle on Jumala jonka koen olevan kaikessa ja kaikki, olen siis panteisti. Tämä Jumala on mielestäni kaikkien uskontojen tuollapuolen, mutta toki kuin me kaikki olemme osa häntä/sitä, niin meidän luomuksemme (uskontomme) ovat myös osa sitä/häntä.
Jumaluus jota pitäisi pelätä on mielestäni mahdottomuus. Kunnioittaa voin toki jumalia siinä missä keitä tahansa eläviä olentoja, jos vastaan tulevat. Mutta yhtäkään en ryhdy palvomaan.
Hyvin varovasti sillä huomaan puhuvani usein polkupyörästä kun kanssakeskustelijoista toinen puhuu oravasta ja toinen sosiaalipolitiikasta.
Jumaluudesta keskusteleminen johtaa lähes aina määrittelykatastrofiin. Harvemmin alan uhmaamaan painovoimaa tässä asiassa...
Varsinkin kun ristinuskoisten kanssa sattuu vastakkain.
En usko että maailmankaikkeudella on yksi luojajumala, saati että hän olisi henkinen hirviö joka haluaisi kiduttaa ihmissieluja ikuisuuden...
Mutta silti minulle buddhalaisenakaan ei "pyhyyden" kokemus ole vieras, vaan jotakin määrittelemätöntä, johon meditaatiossa olen joskus saanut unohtumattoman kosketuksen. Tämän saman pyhyyden siiven kosketuksen tunnen joissakin kristityissä - joissakin toisissa kristityissä se taas loistaa poissaolollaan.