Ammattiliittojen tukemiselle pitää saada oikeudenmukaisuutta

Anonyymi-ap

Miksi eläkeläisiä rangaistaan? Miksi lapsiperheitä rangaistaan? Onko se oikeudenmukaista?

Ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennys on vuodessa noin 200 miljoonaa euroa. Tuloveronmaksajia on kaikkiaan 4,2 miljoonaa, joista jokainen joutuu maksamaan ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennyksen takia lisää veroja 50 euroa vuodessa. Koskee eläkeläisiä, itse verovähennyksen saaneita, työttömiä, lapsiperheiden vanhempia, kaikkia.

Ammattiliittoihin kuuluu noin 1,3 miljoonaa henkilöä, mikä on vajaa kolmannes tuloveronmaksajista. On epäoikeudenmukaista, että 2/3 veronmaksajista joutuu tukemaan ammattiliittoja välillisesti, vaikka ei sitä haluaisikaan. Suomessa on liittymisen vapaus.

Ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennys pitää poistaa. Vähennykselle ei ole mitään perustetta. Se ei vaikuta tuloihin. Se ei ole tulonhankkimisvähennys, Jokainen maksakoon jäsenmaksut itse.

Viimeaikainen ammattiliittojen yhteiskunnan vahingoittaminen sotkeutumalla politiikkaan järjestämällä poliittisia lakkoja, joiden tarkoitus oli vahingoittaa yrityksiä ja kiristää hallitusta perumaan ohjelmansa, ei ole yleishyödyllistä toimintaa.
Sen takia ammattiliittojen osinkojen verovapaus pitää poistaa. Osinkojen verovapaus koskee vain yleishyödyllisiä yhteisöjä.

Oikeudenmukaisuuden puolesta.

3

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Asiaa !!!!

    • Anonyymi

      "Miksi eläkeläisiä rangaistaan? Miksi lapsiperheitä rangaistaan? Onko se oikeudenmukaista?"

      Missä muualla olet näkevinäsi tällaista kuin Rinteen/Marinin hallituksen toimissa, josta syystä nyt talous on kuralla ja vähän joka paikasta pitää nipistää rahoitusta, jotta heikoimmista pystytään pitämään huolta myös tulevina vuosikymmeninä?

      Ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden voisi mielestäni lopettaa. Ehkä se on joskus ollut perusteltua, mutta nyt se on lähinnä ammattiliittojen johtajien ökypalkkojen takeena. Sama homma ammattiliittojen osinkojen verovapauden osalta.

    • Anonyymi

      Toivoisin pientä johdonmukaisuutta ammattiliitojen arvostelussa.
      Ammattiliittojen toiminnan tulosta on tietysti vaikea kokonaisuudessa mitata, mutta oleellista on kuitenkin se. että juuri niitten toiminnan tuloksena olemme voineet pitää sitä elintasoa jota olemme eräänä hyvinvointivaltion elementtinä voineet pitää.

      Emme myöskään poikenne tässä asiassa muista verrokkimaistamme. Siinä me nyt tämän hallituksen aikana poikkeamme että hallitus on ottanut ohjelmansa työelämä osion yksinomaisesti EK;n tavoitteista ja hyökkää ennennäkemättömän rajusti juuri SAK;ta vastaan.

      Suomalainen hyvinvointivaltio ja sen keskeisin elementti, sosiaaliturva on aikanaan pitkässä juoksussa saatu aikaan ja rakennettu kolmikannassa, valtion , työnantajien ja työntekijäjärjestöjen kanssa. Jos tämä on rikos josta on syytettävä pelkästään ay-liikettä, niin SAK kantaa varmasti vastuun ja on varmasti valmis luopumaan noista aloituksessa esiin tuoduista eduistaan.

      KUITENKIN EDELLYTTÄEN;

      Että samalla tarmolla kammataan kaikki muutkin vastaavat etuudet ja nautintaoikeudet, listaamattomien yritysten veroedut, suurista (yli 10%) omistuksista saatu verovapaus kokonaan pääomatuloista, vakuutuskuoret ja kaikki muu verosuunnitteluksi nimitetty verojen kierto. Kannattavien yritysten yritystuet,
      ovatko eläkeläisten ja lapsiperheitten verot tarkoitettu jaettavaksi ravivoittoina tai Viron Ja Ruotsin laivojen ryyppyorgioina ?

      Jos ketjun aloittajalle sopivat nämä kokonaisvaltaiset toimenpiteet joista varsin pieni määrä on kohdistunut ammattiyhdistysliikkeeseen jonka ansioita on ollut
      kuitenkin se mistä näitä on voitu yleensä jakaa, luopuu ammattiyhdistysliike varmasti näistä eduista.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe