kun arki on kirjaimellisesti taistelua eloon jäämisestä

luonnolle annamme anteeksi, koska se on ylivoimainen
mutta psykologisille turhamaisuuksille emme anna anteeksi
jeesus sanoi, että rakasta lähimmäistäsi ja anna anteeksi
mutta jos lähimmäinen on lihava sika joka hyväksikäyttää muita
luonto on pyhä ja tuo kärsimystä ja ihminen hyväksyy kärsimyksen
sen sijaan kun ihminen turhamaisuuttaan aiheuttaa toisille kärsimystä
sellaista ei voi sietää
miksi vain siedetään luonnon suurta kärsimystä mutta ei siedetä turhamaisen ihmisen psykologista sosiopaattista aiheutettua kärsimystä?
jotkut ihmiset eivät aikailee olla pahoja toisille ihmisille
nimenomaan aikana kun ei ole syytä olla paha
tietenkin kaikki on luonnon logiikkaa eikä ihmisen
mutta ainakin tuntuu joskus että pahaa aiheuttava ihminen voisi olla parempi toisissa tilanteissa kuin käyttäytyy, koska aiheuttaa muille huonoa oloa

Tulin eilen kotiin töistä, ja oli juuri tuollainen kuvailemasi kamala päivä. En jaksanut juuri muuta kuin hiukan syödä ja mennä nukkumaan. Nukuin kymmenen tuntia. Nyt on viileä päivä. Kun viikon loppupuolella ennustetaan lämpimämpää, on taas mentävä töihin. Ihan kuin vuorojen suunnittelija olisi jotain kautta tiennyt tulevista säistä, kun niin moni kaunis kevätpäivä on laitettu minulle. Olisi niin paljon tehtävää ja niin ihana koti, jossa nauttia elämisestään, mutta nyt ei oikein jaksaisi, vaikka olisi lämmintäkin, kun eilinen päivä lamaannutti. Ja minä en ole millään tavalla masennukseen taipuvainen. On vaan niin henkisesti rasittavaa joutua koko ajan näyttelemään, että itsekeskeinen hyypiö on ihan järkevä ja että oikeastaan ihan pidän hänestä. Jos sanon jotain rehellistä, tai vaikka vain kysyn jotain, joka tuo hänen mieleensä omat heikkoutensa, hän raivostuu kuin kärttyinen kakara. Köyhänä ei oikein voi noin vain jättää palkkatyötä, vaikka miten mieli tekisi puhua suunsa puhtaaksi ja kävellä pois.

Yritä jaksaa. Jos et usko Jeesukseen, tämä maallinen kärsimys tulee tuntumaan sinusta kuin taivaalta, ikuisesti. Jos taas uskot Jeesukseen, sinulla ei ole mitään hätää. Jeesus hakee pian (!) omansa pois. Siitä alkaa meidän ikuisuutemme, jossa ei enää ole ihmisten eikä saatanan pahuutta, vaan ikuinen rakastava Jumala lähellämme ja me olemme kirkastetussa ruumiissa, emme enää tässä syntisäkissä. Se on valtava lohdutus ahdistavan arjen keskellä. Ymmärrän, että minun elämäni on huippuhienoa monen muun elämän rinnalla, ja tosi kurja moniin toisiin verraten. Minä haluaisin muistaa, että tämä elämä ei ole kaikki. En onnistu kovin hyvin. Ainut tärkeä asia näinä loppupäivinä on saada antikristuksen aikaan ja helvettiin joutuvia pelastumaan. Siinä en ole onnistunut ollenkaan. Saattaa jopa olla, että minut tavattuaan he ajattelevat, että eivät ikinä halua tulla taivaaseen, jossa on minunlaisani : (